Janet Frame, Faces In The Water - ensimmäisiä mielisairaalan kuvauksia romaanimuodossa

Janet Framen toinen romaani Faces In The Water (1961) on ensimmäisiä fiktivisiä mielisairaalakuvauksia. Tekijä sanoo kirjan alussa, että dokumentinomaisuudestaan huolimatta kirja on fiktiota ja kukaan henkilöistä mukaanlukien päähenkilö Istina Mavet ei ole kuva todellisesta henkilöstä. Tällainen lisäys oli tarpeen 60-luvun alussa, siihen aikaan ihmisistä ei kirjoitettu heidän nimillään.  

Frame vietti kahdeksan vuotta nuoruudestaan mielisairaaloissa, joten romaanin tietopohja on vankka. Hän käsittelee kaikissa kirjoissaan oman elämänsä tragedioita. Fiktio ei aina peitä eikä fakta paljasta, joten voi olla, että tämä kirja on jopa todempi kuin elämäkertatrilogia, jonka Frame on sanonut kirjoittaneensa osoittaakseen, ettei ollut niin pahasti sairas kuin luultiin. Tämä tavoite on saattanut muovata elämäkertaa. Faces In The Water -teoksesta Frame on todennut, että hänen piti pehmentää joitain kokemiaan kauheuksia, koska niitä ei olisi todenmukaisina uskottu.  

I will write about the season of peril. I was put in hospital because a great gap opened in the ice floe between myself and the other people whom I watched, with their world, drifting away through a violet-coloured sea where hammerhead sharks in tropical ease swam side by side with the seals and the polar bears. I was alone on the ice. A blizzard came and I grew numb and wanted to lie down and sleep and I would have done so had not the strangers arrived... 
( Kirjoitan vaaratilanteesta. Minut pantiin sairaalaan, koska jäälauttaan aukesi suuri railo minun ja muiden ihmisten välille. Katselin heitä ja heidän maailmaansa ajelehtien violetinvärisessä meressä, jossa vasarahait uivat tropiikin levollisuudessa rinnakkain hylkeiden ja jääkarhujen kanssa. Olin yksin jäällä. Lumimyrsky tuli ja minä kohmetuin ja halusin panna makuulle ja nukkua ja olisin tehnytkin niin elleivät ne muukalaiset olisi tulleet ...)

Istina Mavet on sairaalassa puhumattomana, koska hän sekosi opettajana. Hän ei osannut olla vuokrahuoneessaan ja hän koki, että rehtori saatteli häntä kolmeksi jakautuneena, yksi perässä ja kaksi sivuilla.
Istina käy läpi kaikki osastot vapaimmasta, vähemmän sairaiden osastosta alimpaan, jossa saatetaan joutua istumaan koko päivä saman pöydän ympärillä kuin arestissa. Pienestäkin hermostumisesta suljetaan pakkopaitaan ja kun vessapyyntöä ei hyväksytä, Istina liukuu ja tekee tarpeensa pöydän alle. 
Tämän osaston potilaille tuodaan kylvyn jälkeen kasa vaatteita, josta voi haalia jotain päälleen. Mikään ei ole omaa. Kun Istina valittaa, ettei hänelle riittänyt housuja, hoitaja kivahtaa, että mitä sinä housuilla, eihän täällä ole miehiä. Terveyssiteitäkään ei ole aina saatavilla, ylikuormitetut hoitajat vastaavat niitä pyytävälle: Use your arse hole. 

Miksi tällaista "hoitoa"? Ajan käsityksen mukaan mieleltään sairaat olivat vain "opetuksen tarpeessa". He olivat kuin tottelemattomia lapsia, jotka piti opettaa säyseiksi. 
Sairaalassa pidettiin kaikki normaalista poikkevat ihmiset säilössä samassa laitoksessa, lapset, vanhukset, rikolliset, kehitysvammaiset, elämän nujertamat ja seonneet. Henkilökuntaa oli äärimmäisen vähän. Ihanteellisina aloittaneet hoitajat joko lopettivat ja menivät töihin muualle tai kyynistyivät ja muuttuivat konemaisiksi ja julmiksi. 
Erityispöytään jouduttuaan Istina tarkastelee sadan hengen osaston elämää kuin outoa balettia. Välillä hoitajat provosoivat potilaita väkivaltaan ja kutsuvat sitä nimellä "day's fun". Hupia saadaan myös karkkiryntäyksellä, jossa hoitaja heittää karamellejä ilmaan ja saa potilaat tappelemaan niistä. 

Yöt ovat levottomia, koska tehokkaita lääkkeitä ei ole. Hoitotoimenpiteet ja siirrot ovat sattumanvaraisia. Levottomimmat sidotaan pakkopaitaan tai suljetaan eristyshuoneeseen.
Sähköshokeilla uhataan ja niitä käytetään rangaistuksena tottelemattomuudedsta ja tunteiden ilmaisemisesta. Istinakin saa niitä parisataa. Syynä on mm se, että hän ei puhu eikä pysty syömään osaston kauhean hajun takia. Sähköshokki annetaan ilman nukutusta ja lihasrelaksantteja. Potilaat pelkäävät sitä kuin kuolemaa. Jotkut epäilevät, että sillä valmistetaan sähkötuoliteloitukseen. Keskitysleiriltä pelastunut, mutta mielenterveytensä menettänyt jugoslaavi epäilee, että häntä viedään kaasukammioon. Jos shokki ei tee toivotun passiiviseksi, annetaan toinen perään, kolmaskin.
Toinen sen ajan hoitomuoto on insuliinikooma, jota nykyään ei enää käytetä.

Ja sitten se viimeisin, uusi keksintö, leukotomia eli lobotomia. Potilaalle luvataan, että hänet muutetaan, jännitys poistetaan ja hänen persoonallisuutensa korjataan. Operaatiossa porataan reikä molempiin ohimoihin ja yhteyksiä sisemmäs aivoihin katkaistaan. Jotkut lääkärit kieltäytyvät tekemästä näitä leikkauksia.  

I remembered a picture of the brain; how it looked like a shelled walnut and its areas were marked in heavy print, Concentration, Memory, Emotion, like the names of cities in a strange allegorical land.
(Muistin kuvan aivoista: miten ne näyttivät kuin kuoressaan olevalta saksanpähkinältä, jonka osat oli merkitty vahvalla tekstillä, Keskittyminen, Muistot, Tunteet, kuten kaupunkien nimet oudossa allegorisessa maassa.)

Istina on nähnyt leikattuja kompuroimassa lobotomialiina kaljun päänsä suojana hoitajan tukemana. Aluksi näyttää siltä, että kehitystä tapahtuu; hoitajat ovat kiinnostuneita leikatusta kuin lapsi uudesta lelusta, mutta menettävät innostuksensa, kun huomaavat, että leikkaus ei tuottanutkaan mitään uutta ja uljasta.

Istina ei halua, että hänen aivoistaan varastetaan persoonallisuus, olkoonkin hauras. Hän kokee haluavansa kotiin, ei minnekään vastentahtoisten sukulaisten luo, vaan kiven koloon tai maakuoppaan. Hän tuntee lääkärin puheet persoonan muuttamisesta suurena yksinäisyytenä. 

Voisin kirjoittaa tästä vaikka kuinka paljon. Tuntuu siltä, että olen löytänyt uuden mielikirjailijan, jolta haluan lukea kaiken. 
Olen jo tilannut Framen 80-luvulla kirjoittaman elämäkertateoksen, joka sisältää kolme osaa To the Is-Land, An Angel at My Table ja The Envoy From Mirror City ja hänen 1963 kirjoittamansa Towards Another Summer, jonka hän ehdottomasti halusi julkaistavan vasta kuolemansa jälkeen, koska piti sitä niin henkilökohtaisena. Kirja julkaistiin 2007. Se esitellään lohduttoman yksinäisyyden kokemuksena viikonloppuvierailulla tuttavaperheessä. 

Lopuksi Faces In The Water ilkikurinen loppu. 
Nuo suomennokset ovat omiani, ajattelin että kaikki lukijat eivät ehkä osaa englantia, ja kun näitä ei hitto vie ole suomennettu!

Istina on lähtemässä sairaalasta. Hän seuraa erästä sairaalan tapahtumaa, keilailukauden aloitusta. Tanssiaiset, piknikit ja urheilupäivät ovat uusi keksintö. Niitä on alettu järjestää, kun joku on keksinyt, että potilaat ovat ihmisiä. Heidät puetaan omituisiin toisten hylkäämiin vaatteisiin ja meikataan räikeästi näyttämään huorilta. Sama tapahtuu silloin, kun laitoksessa on vieraita. Tästä lähtötilanteestaan Istina kertoo näin:
    I looked away from them and tried not to think of them and repeated to myself what one of the nurses had told me, 'When you leave hospital you must forget all you have ever seen, put it out of your mind completely as if it never happened, and go and live a normal life in the outside world.' 
    And by what I have written in this document you will see, won't you, that I have obeyed her?
    (Katsoin poispäin heistä ja yritin olla ajattelematta heitä ja toistin itselleni mitä yksi hoitajista oli sanonut minulle, 'Kun lähdet sairaalasta sinun pitää unohtaa kaikki mitä olet ikinä nähnyt, panna se täysin pois mielestäsi ikään kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunut, ja ryhtyä elämään normaalia elämää ulkomaailmassa.'
    Ja siitä mitä olen kirjoittanut tähän dokumenttiin huomaatte, eikö vain, että olen totellut häntä?)

"Istina" on serbokroatiaa ja sen merkitys on totuus, "mavet" on hebreaksi kuolema.

Pari lomakuvaa vielä täältä Espanjan Aurinkorannikolta. Näen näissä jotain symbolista Istina Mavetin - Janet Framen - ja kaikkien mielenterveytensä kanssa kamppailevien  elämälle.

Paloma-puiston kaktuspuistosta

Näkymä Välimerelle meidän loma-asuntomme ikkunasta, 11. kerroksesta
aamuvarhaisella