Mediassa kohistaan aika ajoin erilaisista isovanhempityypeistä ja syyllistetään meitä poloisia teemme niin tai näin. Sitä on joko liikaa nuorten perheiden elämässä, tunkemassa, tai itsekeskeinen nautiskelija, jolla ei ole aikaa lapsukaisille. Luulen, että useimmissa perheissä tässä asiassa ei ole kitkaa, vaan sopiva toimintamalli löytyy luonnostaan.
Mielestäni mummit ja vaarit ovat tärkeitä henkilöitä, mutta eivät lähellekään niin tärkeitä kuin lapsen omat vanhemmat. Tottakai isovanhemmat ovat kiinnostuneita lapsenlapsistaan ja nauttivat heidän seurastaan - ei se mitään epäitsekkyyttä ole, kuten ei omien lastenkaan kasvattaminen. Ihminen hankkii lapsia itsekkäästi omaksi ilokseen.
Se miten toimii isovanhempana riippuu monesta tekijästä: onko vielä työelämässä (jos on, niin ne viimeiset vuodet ovat väsyttäviä), asuuko lähellä, onko terve ja mitä haluaa loppuelämältään.
Pari kysymystä isovanhemmille ja muille lasten kanssa aikaa viettäville:
Järjestättekö tekemistä lasten vierailuille vai luotatteko siihen, että lapset keksivät itse puuhastelua?
Hemmotteletteko vai oletteko tiukkoja kasvattajia?
Tässä taas mainio kuva ja ajatus Levengoodin ja Lindellin kirjasta Vanhat tädit eivät muni, josta käytin otteita myös pari postausta taaksepäin. Kuva on Christina Alvnerin.
leikata niitä irti paperista. Melkein hauskinta hänen luonaan on se, ettei siellä
saa tehdä mitään. Se on hurjan jännää. - Liv 6v
Me olemme mieheni kanssa juuri päinvastaisia kuin tuo kuvan mummi, järjestämme lapsille kovasti ohjelmaa. Asumme kerrostalossa, joten lapsia ei ole pieninä voinut päästää yksin ulos, vaikka hississä kulkeminen yksin olisikin jännittävintä maailmassa. Me suunnittelemme lasten meillä ollessa heille joka päivälle jotakin: on leikkipuistoa, huvipuistoa, liikennepuistoa, kotieläinpihoja, maauimalaa, mökkireissua, kirjastokäyntiä, taidenäyttelyä, elokuvissa käyntiä ja ties mitä. Ei niin paljon tarvitsisi järjestää. Kun kullanmurut olivat pieniä jo käynti kellarikylmiössä oli seikkailu.
Ajattelin, että tulevalla vierailulla leivomme pikkupoikien kanssa pullaa jonain päivänä, saavat tehdä omanlaisiaan. Perinnepuuhailua. Mustikassakin voisi käydä ja sitten leipoa piirakan.
Pelit, sekä tietokonepelit että lautapelit, ovat heidän juttunsa, vaikeat pelit, ei mitään Afrikan tähteä. Niihin minulla on vastahakoisuutta, mutta mukaan houkuteltuna innostun kyllä.
Entä kun lapset kasvavat, teini-ikään ja isovanhempiaan isommiksi? Mitä puuhailette silloin heidän kanssaan? Minä olen saamassa, saanut, omistani hyviä keskustelukavereita. Jo seiskaluokkalaisilla on paljon tietoa ja kiinnostavia ajatuksia mm. yhteiskunnallisista asioista.
Murrosikään tuleminen tarkoittaa, että muuttuu mahdottomaksi.
Niin kuin minun veljeni, joka on hormonien vallassa. - Annie 9v.
Tällaisia pullantuoksuisia mietteitä täällä tänään.
Edellistä kirjoitustani seuranneessa keskustelussa oli koskettava kertomus lapsen kaltoinkohtelusta julmuudella ja miten se vaikuttaa koko elämän käsikirjoitukseen.
Mikään ei ole sen tärkeämpää kuin että lapsia rakastetaan, ei mikään, ovat he sitten omia tai ei, lähellä tai kaukana.
Ajattelin jo lopettaa Levengood-kuvien käyttämisen, mutta on ihan pakko laittaa lopuksi Vanhat tädit eivät muni -kirjan takakannen kuva. Katsokaa nyt heitä!
Mukavia kesäpäiviä kaikille!
Minusta nämä isovanhempia, äitejä, isiä ja lapsia syyllistävät jutut voi jättää omaan arvoonsa.
VastaaPoistaKun lapset olivat nuorempia pelattiin jotain tai keksittiin jotain. Olin mielummin lasten leikittäjä tai jalkapallossa mukana, kun kuuntelin samoja juttuja ja samoja valituksia ...
Juu, samoin syyllistetään myös äitejä ja isiä, vaikka se on turhaa, koska sitä voi olla niin monella tavalla hyvä vanhempi lapsilleen ja hyvä lapsi vanhemmilleen.
PoistaJa sitten vielä se yksi vaatimus:parisuhteen h o i t a m i n e n.
Minusta tuntuu, että meidän perheessä on vain eletty yhdessä.
Yhdessäolo on tärkeää ja säännöllisyys ja oma asenne. Minusta nimeenomaan isovanhempien on helpompi touhuta myös murrosikäisten kanssa, jos vain yhteys on ollut ennen murrosikä.
PoistaTotta puhut. Olen lukenut jostain, että ystävien kesken on tärkeää järjestää helppoja tapaamisia. Sama pätee varmaan kaikkeen yhteydenpitoon.
PoistaMeillä on vanhimmat 13-vuotiaita. Toivon, että hyvä yhteys säilyy. On hienoa seurata heidän kasvuaan.
Olipa kiva lukea mietteitäsi! Meillä sekä omani että appivanhempani taitavat olla puolipuuhailijoita. He toisaalta järjestävät lapsille aika paljon ohjelmaa, esimerkiksi juhannusviikolla lapset olivat päässeet uimahalliin, liikennepuistoon ja Puijolle. Toisaalta heillä on paljon kotipuuhia: anoppini siivoaa ja lapset samalla, äitini taas leipoo mielellään. Onneksi kaikki osaavat ottaa myös lepoaikaa: appivanhempani ja isäni ihan päivätorkuilla, äitini bloggaa. Tuona aikana lapsetkin saavat puuhata omia juttujaan.
VastaaPoistaHauskaa ja ihanaa kesää!
Ai, sinun äitisikin bloggaa. Kertoisitko blogin nimen.
PoistaNo, nyt olen tässä, vaikka meillä on kolme sukupolvea paikalla. Nuoriso 6-vuotiaasta alle nelikymppiseen on pelipöydän ääressä eivätkä tarvitse minua!
Puolipuuhailu on just sopiva konsepti. :)
"Laatuaika"-termi on kauhea. Yhteen aikaan korostettiin sitä, että jos lapsille on vähän aikaa, niin sen vähän on oltava laadukasta (jotain kallista) ja että se laatu korvaisi ajan. Ei korvaa.
PoistaViisasta pohdintaa!
VastaaPoistaOlen viiden lapsenlapsen mummi ja tapaamme lapsenlapsia joko meillä tai lasten kotona. Pienestä saakka nyytit on uskottu hoitoomme ja ovat olleet meillä yökylässä. Meille on kertynyt leluja, pelejä ja kirjoja. On käyty elokuvissa, lastenteatterissa, Hämeen linnassa, Panssarimuseossa ja monissa muissa paikoissa. Teen mielelläni ruokaa lasten toivomusten mukaan, yhdessä leivomme. Meillä on opeteltu ompelun alkeita ja kutomaan/neulomaan. Yhdessä teemme ja välillä lapset leikkivät keskenään.
Joka kesä lapsenlapset ovat olleet jonkin aikaa mökillä. On uitu, kalastettu ja pelattu mölkkyä sekä muita ulkopelejä. Ihanaa aikaa. Ihanaa ja välttämätöntä on auttaa varsinkin toisen lapseni perhettä, joilla on kehitysvammainen lapsi. Erityislapsi vaatii paljon.
En ole täydellinen mummi, vaikka otan mielelläni lapsenlapset meille. Omat sovitut menot pyrimme toteuttamaan. Onneksi näin eläkkeellä ollessa on aikaa ja terveyttä.
Kauniita kesäisiä päiviä sinulle Marjatta!
Täydellinen menee helposti marttyyriyden puolelle. Minä olin äitinäkin sopivan itsekäs; ajattelin, että ensin happilaite itselle, niin että on kykenevä pelastamaan toisia. Lähdin muutaman kerran yksin etelään, kun olin kipeästi aurinkoa vailla ja jaksamaton kesäloman alussa, ja sitten olinkin palatessa hyvä äiti koko kesän.
PoistaTeidän puuhastelut kuulostavat kivoilta. Meilläkin on suunnitelmia kalastamisesta mökillä. Kaikki ulkona tehtävä on kesällä kivaa.
Täydellinen isovanhempi on mielestäni juuri sellainen, joka pitää kiinni myös omista menoistaa. Kyllä lasten ja lastenlastenkin se pitää ymmärtää, ja useimmat varmasti ymmärtävätkin. Minusta olisi kamalaa, jos omien lasteni isovanhemmat jatkuvasti uhrautuisivat olemaan lastenlastensa kanssa omien menojensa kustannuksella.
PoistaMeidän poikien perheissä ajatellaan samoin.
PoistaKun on jo kasvattanut yhdet lapset, niin on kiva, kun lapsenlasten elämässä saa olla mukana eri tavalla.
Miten ihanan lämminhenkinen kirjoitus. Minun lapseni ovat onnekkaita, sillä heillä on elämässään isovanhemmat (minun ja mieheni vanhemmat), jotka nauttivat lastenlastensa seurasta ja haluavat viettää heidän kanssaan aikaa. Myös omat äidinpuoleiset isovanhempani näkevät mieluusti lapsenlapsenlapsiaan. Mieheni äiti on taitava käsitöissä, ja hänen kanssaan varsinkin esikoinen tykkää askarrella ja maalailla. Minusta on mahtavaa, että mummi kannustaa lapsia toteuttamaan itseään tällä saralla. :) Eivät lapset (näin pieninä ainakaan) tarvitse kummoisia huviretkiä isovanhempiensa kanssa. Toisinaan he pääsevät ukin kanssa rautakauppaan, isoäidin kanssa koiralenkille tai vaikka ostoksille, isoisän kanssa pihahommiin jne. Läsnäolo ja yhdessä puuhailu tuntuu riittävän.
VastaaPoistaJuuri mainitsemasi pullanleipomiset ja mustikanpoimimiset ovat lapsista mukavaa tekemistä! Tuli mieleeni, että ovatko sinin lapsenlapsesi jo tutustuneet Carcassonneen. Varmaan ovat, jos kerran tykkäävät strategiapeleistä. :)
Joo, Carcassonea minäkin olen pelannut poikien kanssa joskus aiemmin, ja Ubongoa myös. Nyt oli ostettu Colt Express, ja muita hyviä ovat kuulemma mm.Dominion, Avalon Resistance, Fearsome Floors ja Sabotöör.
PoistaIsänsä pelasi pienenä innokkaasti Unoa. :)
Ja taas sain omaa aikaa, kun miesväki lähti koulun kentälle harjoittelemaan korista ja jalkkista. Miehelläni on sama rooli kuin Deekoolla tuolla ensimmäisissä kommenteissa.
PoistaTalossamme on pohjakerroksen pommisuojaan tehty oleskelutila, jossa he käyvät heittämässä tikkaa talvella ja sadesäällä.
Kävimme myös hakemassa valtavan pinon kirjoja. Vanhat Olipa kerran elämä ja Olipa kerran ihminen -sarjat on taas otettu katseluun. Löysimme niitä nettikirppikseltä, kun kaupoista on painos lopussa.
Siitä tulin vielä sinua Kia onnittelemaan, että lapsillasi on sekä isovanhempia että isoisovanhempia. Olet kyllä onnekas!
Meidän pojilla oli isovanhemmista jäljellä vain kaksi isoisää, joista mieheni isä kuoli heidän ollessaan pieniä ja minun isäni oli etäinen. Me emme käyneet kahdestaan miehen kanssa lähes kahteenkymmeneen vuoteen missään lomalla. Muutoin olimme kyllä lähes aina yhdessä, kun olimme samalla työpaikalla.
Kyllä, sekä me että lapsemme olemme onnekkaita. <3 Mutta niin tuntuvat olevan myös teidän lapsenlapsenne! :)
PoistaTuosta hienosta Olipa kerran -sarjasta on myös uudempiakin sarjoja. Tuorein taitaa olla Olipa kerran maa (tai vastaava). Se taitaa olla tehty joskus 2000-luvun puolella. Minä hamstrasin tätä sarjaa itselleni ennen, kun omat lapset syntyivät - lähinnä opetuskäyttöä ajatellen.
Kiitos vinkistä! Niinpä näkyyykin olevan monenlaisia muitakin, myös Olipa kerran avaruus, Amerikka ja löytöretket. Nuo Maa ja Avaruus ainakin olisi kiva saada.
PoistaOlipa kerran ihminen ja Olipa kerran elämä meillä oli kolme-neljäkymmentä vuotta sitten VHS-muodossa. En arvannutkaan, että nämä ovat kestäneet aikaa näin hyvin. No, eihän tällaiset faktat miksikään muutu.
Tuntuu, että kaikkia yritetään syyllistää. Kukaan ei tee mitään oikein. Lapsettomia syyllistetään siitä, että he vievät joiltakin isovanhemmuuden.
VastaaPoistaEn ole isovanhempi eikä minusta koskaan tule sellaista. Mutta olen ollut nuori ja minulla on ollut isovanhemmat: oikein kaksi rakasta paria.
Me (minä ja siskoni) keksimme itse tekemisemme eli hyvin vähän oli "järjestettyä" ohjelmaa. En muista, että olisi koskaan tarvinnut tylsistyä. Mummoloissa ja vaariloissa oli meille pennuille aina omia kirjoja, lehtiä ja leluja, joilla leikimme siellä ollessamme. Varmaan kävimme joskus retkillä, mutta mieleenpainuvimmat kokemukset minulla on ihan silkasta isovanhempien läsnäolosta: oli vain kiva olla heidän lähellään.
Kaunis kirjoitus, Marjatta. Antoisia kesäpäiviä sinulle!
Kiitos Elegia!
PoistaKyllä, ihminen tekee aina väärin joidenkin muiden mielestä. Jos tekee lapsia tuhoaa maapallon, ja jos ei tee niin on lasten kanssa riutuvien mielestä joko säälittävä tai kadehdittava.
Minusta ainoa paha on se, että jotkut tekevät lapsia ikäänkuin vahingossa ja sitten laiminlyövät tai lyövät heitä.
Mumminsa kasvattama Heli Laaksonen on sanonut, että parasta oli mummin haju, kun hän nukkui mummin kanssa saman peiton alla. :)
Hienoa pohdintaa! Minä sain tyttären mieheni myötä (lapsi oli silloin 7-vuotias) ja nyt minulla on kolme lapsenlasta (ei yhtään biologista lasta). Nautin tilanteesta täysillä, ja me mieheni kanssa olemme todella paljon läsnä nuoren perheen elämässä, mutta yritämme varoa, ettemme omasta toimestamme liikaa. Meillehän nuo pienet ovat vain iloa ja rakkautta, eivät rasite, ehkä siksi, että arki on kuitenkin muualla, vaikka tapaammekin usein, kerran viikossa tai vähintään kahdessa. Teemme vaikka mitä, reissuilusta kotona oleiluun. Lähentää myös suhdetta mieheen, kun näistä on tullut yhteisiä kokemuksia. Tilanne on win-win-win, jossa voittajia ovat me isovanhemmat, vanhemmat (jotka saavat lastenhoitovapaata milloin vain haluavat) ja lapset, jotka näkevät erilaista perhe-elämää ja saavat hyväksyntää ja huomiota hemmottelevien isovanhempien taholta. Ja saman peiton alla aina nukutaan kun tilaisuus koittaa :-) Onneksi pienin on vasta puolitoistavuotias, joten tätä iloa jatkunee vielä vuosia.
VastaaPoistaKuulostaa hienolta, Arja!
PoistaNoinhan se on, kaikki voittavat.
Meillä lasten tapaamiset ovat olleet paljon harvempia kuin teillä johtuen välimatkoista. Ensimmäiset lapsenlapset syntyivät Lapissa, mutta asuvat nykyään Etelä-Suomessa. He ovat lentäneet aika pienestä jo kahdestaan toiseen mummilaan Sodankylään.
Syksyllä saamme ensimmäisen lähilapsenlapsen, kun Kouvolassa asuvan pojan perheeseen syntyy vauva. Saatamme jopa päästä katsomaan häntä vastasyntyneenä sairaalaan.
Minusta tuli mummi omasta mielestäni hyvin nuorena, olin juuri täyttänyt 44 vuotta ja en tuntenut itseäni ollenkaan vielä Mummiksi. Tyttären poika vei kuitenkin meidät molemmat isovanhemmat täysillä uuteen rooliin.
VastaaPoistaJopa niin, että nuorin lapsemme, joka oli silloin 9 vuotta, koki asian erittäin vaikeaksi. Hän kysyi minulta kasvot kyynelistä " mikä sinä olet nyt minulle, kun kaikille puhut että ole mummi"
Jälkeen päin olemme puhuneet tästä paljon ja olen ymmärtänyt toimineeni tosi huonosti, tietämättäni ja ymmätämättäni.
Mummiuteen oppii pikku hiljaa ja kasvaa vanhentuessaan. Aluksi luulinkin sitä jonkinlaiseksi rakkauden kilpajuoksiski, vertasin itseäni toiseen mummiin ja olin kaiken aikaa hiukan ahdistunut riittämättömyydestäni.
Aika opettaa, lastenlapset opettaa ja uudet ihanat toiset isovanhemmat, joiden kanssa voi keskustella asioista.
Olen saanut olla pari vuotta lähimummi yli 10 vuotta sitten ja se oli varsinainen oppikoulu meille molemmille.
Nyt nautin eri-ikäisestä lastenlapsista, ekat ovat jo aikuisia, seuraavat teinejä ja sitten pikkupojat, kaikki ovat saaneet olla erityiskohtelussa, josta olen kiitollinen. Aina kaksi kerrallaan, niin heille on riittänyt aikaa ja huomiota.
Etäisovanhempina tapaamiset ovat aivan erityisiä, paljon läheisyyttä, jutustelua, yhdessä tekemistä ja nauttimista toinen toisistamme.
Isovanhemmuus on lahja, joka pitää opetella, jokaiselle se on erilainen, ihana olotila, täynnä rakkautta.
Kiitos Marjatta tästä aloituksesta!
Riitta, tämä on hyvä kommenttikirjoitus. Tässä on kaikki tärkeä. Kiitos!
PoistaSinulla on ollut kyllä mielenkiintoinen isovanhemmuushistoria!
Se lähimummius minuakin vähän askarruttaa. Miten olla sopivasti mukana, aistia toisten toiveet ja sovittaa ne siihen, mikä sopii itselle.
Etäisovanhempina tapaamisista tulee tärkeitä. Me kutsuimme viikkovierailuja yhteen aikaan lasten aktiivilomiksi, niin paljon sisällytimme niihin tekemistä.
Nyt olen huomannut, että lapset ovat niin erilaisia, että se pitää ottaa huomioon. Yksi viihtyy mustikassa toinen ei, yksi haluaa säpinää ja toinen rauhallista tekemistä.
Yhteiset lomamatkat ovat parasta, kun ei tarvitse kaiken touhun ohella laittaa ruokaa, vaan voi keskittyä yhdessä olemiseen ja kokemiseen.
Täynnä rakkautta. Niin totta. Nyt kun vierailut ovat tältä haavaa ohi, on haikea olo.
Etäisovanhemmuudessa on harvinaisuusarvoa lapsille. ;)
Poista