sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Kurban Said, Ali ja Nino
Pidän näistä pehmeistä yön äänistä, kuusta tasaisten kattojen yllä,
moskeijan pihan kuumista, hiljaisista iltapäivistä rauhallisine mietiskelyn ilmapiireineen. Jumala antoi minun syntyä tänne šiialaiseksi, imaami Džafarin uskon mukaiseksi muslimiksi. Olkoon hän armollinen ja antakoon minun kuolla täällä, samalla kadulla, samassa talossa, jossa synnyin. Minun ja Ninon, kristityn, joka syö veitsellä ja haarukalla, jolla on nauravat silmät ja läpikuultavat silkkisukat.
Kurban Said -nimen taakse kätkeytyy kaksi henkilöä, joista toinen on kirjoittanut ja toinen avustanut ja suojellut kirjailijaa. Sama kirjoittaja on käyttänyt myös taiteilijanimeä Essad Bey. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1937 Saksassa. Siellä se unohtui toisen maailmansodan jalkoihin. Saksalais-venäläinen tanssija Jenia Graman löysi kirjan berliiniläisestä antikvariaatista 50-luvulla ja vei sen mukanaan Englantiin, jossa ryhtyi kääntämään kirjaa. Hän uurasti käännöksen kimpussa toistakymmentä vuotta. Kirja julkaistiin lopulta englanniksi 1971 ja suomeksi 1972. Mikä sattuma, että kirja on pöydälläni.
Tämä romaani vei minut nuoruudenaikaiseen, eläytyvään, eskapistiseen lukuelämykseen. Ei tullut mieleen tehdä muistiinpanoja. Juoni vei mukanaan, niin että pelkäsin unohtavani junan vaihdot. Luin kirjan junamatkallani Satakuntaan, mikä voi olla tylsä kolmine vaihtoineen. Nyt ei ollut. Elin koululaisista nuoriksi aikuisiksi varttuvien rakastavaisten mukana heidän hyvissä ja pahoissa päivissään.
Kirjassa on historiaa, kulttuurihistoriaa, jännitystä ja kaunis rakkaustarina. Tarina tapahtuu Venäjän vallankumouksen aikaan, ja tapahtumapaikkana on enimmän aikaa Bakun kaupunki Azerbaidzanissa idän ja lännen rajalla.
Georgialainen nuori kreikkalaiskatolinen ruhtinatar Nino Kipiani asuu kaupungin uudella eurooppalaisella puolella. Tarinan kertojana on hänen ihailijansa ja tuleva miehensä ylhäisen muhamettilaisperheen poika Ali Khan Širvanšir. Hän näkee Ninon maailman sekä houkuttelevana että vaarallisena.
Vanhan muurin toisella puolella oli ulkokaupunki leveine katuineen, korkeine taloineen, äänekkäine ja rahanahneine ihmisineen. Tuon ulkokaupungin rakentamisen syynä oli ollut öljy, jota saadaan erämaistamme ja joka tuo tullessaan rikkauksia. Siellä oli teattereita, kouluja, sairaaloita, kirjastoja, poliiseja ja kauniita, paljasolkaisia naisia, Jos ulkokaupungissa ammuttin, syynä oli aina raha.
Ali asuu sisäkaupungissa, jossa kaikki on vanhaa ja perinteikästä, niin ulkoisesti kuin myös ihmisten käyttäytymisessä.
Verikosto on käytössä ja hyväksi havaittu. Se pitää yllä valtionjärjestystä ja hyvää käytöstä. Naisella ei katsota olevan sielua. Huntua on hyvä käyttää paitsi suojaamaan erämaan auringolta ja hiekalta myös siksi etteivät miehet erheydy. Sisustus on erilaista ja tavat ovat erilaisia kuin eurooppalaisilla. Ruoka syödään lattialla sirosti kolmea sormea käyttäen ja sänkyjen sijaan nukutaan divaaneilla.
Idän ja lännen ihmiset molemmat pitävät toisiaan barbaarisina.
Vanhan muurin sisäpuolella talot olivat kapeita ja kaarevia kuin itämaiset tikarit. Minareetit näyttivät puhkaisevan kalpean kuun niin toisenlaisina kuin Nobel-yhtymän rakennuttamat öljytornit.
Niin vähän eurooppalaiset antavat arvoa naisilleen!
He näyttävät naistensa alastomuuden kaikille mutta eivät välitä olla heille kohteliaita. Aterian jälkeen Ranskan suurlähettiläs sai jopa syleillä tsaarin puolisoa ja pyöriä hänen kanssaan salissa hirvittävän musiikin säestyksellä. Itse tsaari ja hänen kaartinsa upseerit katsoivat sitä, mutta kukaan ei puolustanut tsaarin kunniaa.
Kun Ali lopulta saa luvan naida Ninon, kunhan tämä pääsee koulusta, he lähtevät tutustumaan Ninon sukulaisiin Georgiaan. Tiflisin kaupunki ja Alin kohtaama ylenpalttinen vieraanvaraisuus on kuvattu herkullisesti. Tiflis on kaupunki, jossa on 80 eri kansallisuutta ja kieltä.
Armenialaisia pikkukauppiaita, kurdiennustajia, persialaisia kokkeja, osseettipappeja, venäläisiä, arabeja, ingušeja, intialaisia: kaikki Aasian kansat kohtasivat Tiflisin basaarissa. Jonkin kojun äärestä kuuluu hälinää. Kauppiaat seisovat piirissä:assyrialainen riitelee juutalaisen kanssa. Kuulemme juuri:
- Kun minun esi-isäni veivät sinun esi-isäsi vankeina Babyloniaan...
Väkijoukko ulvoo naurusta.
Kulttuurien rinnakkain elo. Limittäin? Sisäkkäin?
Itämainen mystiikka, kullanpunaiset tarunhohtoiset hevoset, joilla ajetaan auto kiinni erämaan huonoilla teillä, hassut ennakkoluulot puolin ja toisin, Alin sedän haaremi kuuliaisine vaimoineen ja eunukeineen.
Sota, epäröinti puolien valinnassa, kauhu. Kotipaikan valinta, Aasia vai Eurooppa.
Nyt kun kirjoitan tätä ja etsin osuvia lainauksia, katson kirjan maailmaa vakavammin pohjana nykyiselle elämänmenolle. Ensimmäisen lukukerran viattomuus ja haltioituminen ovat tipotiessään. Huoli täyttää mieleni. Alin ja Ninon maailma on monin tavoin rikkaampi ja samalla monin tavoin rajoittuneempi kuin nykyinen maailma.
Setä vaikeni. Yö oli pimeä. Hänen varjonsa näytti vanhalta, laihalta linnulta. Hän oikaisi selkäänsä, yskäisi vanhuksen tapaan ja sanoi kiihtyneesti:
- Mutta vaikka teemme kaiken mitä Jumalamme määrää eivätkä eurooppalaiset tee mitään, mitä heidän Jumalansa määrää, heidän valtansa ja voimansa kasvaa jatkuvasti, kun taas meidän vähenee. Kuka voi kertoa minulle, miksi on oltava näin?
Löysin Marin hyvän bloggauksen tästä. Täältä kannattaa käydä lukemassa lisää.
Kiitos linkityksestä! Muistan lukeneeni tämän kirjan, joten oli pakko tulla kurkkimaan, mitä siitä sait irti. Jotan samaa kaiketi kuin minäkin silloin kun luin kirjan. Lämmöllä muistelen kirjaa, ja todellakin ajankohtainen teos aina vaan
VastaaPoistaSinulla on valtavan hyvä kirjoitus karttoineen ja videoineen.
PoistaMinä koin vaikeana kirjoittaa tästä, kun kirjassa oli niin paljon kaikkea, mutta en voinut jättää kirjoittamattakaan.
Jäi sellainen olo, että jos tuntisin historiaa paremmin, niin olisin saanut kirjasta irti enemmän.
Kirjan pohjalta on ilmeisesti tehty elokuvakin. Kovasti houkuttaisi nähdä, miten se on onnistunut.
Täällä blogimaassa saa jatkuvasti tietoa kirjoista, jotka osoittautuvat herkkupaloiksi, mutta joista ei ole tiennyt mitään.
VastaaPoistaOlen kiitollinen näistä tiedoista, mutta surullinen siksi, että tajuan/tiedän, että en millään saa käsiini kaikkia niitä. Ja vaikka saisinkin, ei olisi ehkä aikaa lukea. Tämäkin kirja! Se houkuttelee. Uskollisena tavalleni kirjoitan siis tämänkin kirjan ja kirjoittajan nimet vihkoon, jonka kanteen olen kirjoittanut: Luettavia kirjoja. (Se on mukana kun käyn kirjastossa. Jospa sittenkin... mutta usein se jää toiveeksi.)
Liisu, sama tunne! Minulla on ollut tämä kirja vuosia lahjakaapissani. Luin jostain blogista tästä ihan äskettäin, ja kun olin samaan aikaan selvittämässä kaappiani, tämä alkoi kiinnostaa enemmän kuin uutuudet.
PoistaTaas pitää palauttaa lukematta kirjastoon syksyn uudet Norma, Hertta ja Henkireikä. Ruokahalu on isompi kuin mitä mahaan mahtuu, ei mahda mitään ;) Mutta on hyvä tietää, että lukemista riittää.
Luettavien kirjojen vihkokin voi olla kiva säilyttää. Nämä kaikki olisin halunnut lukea ...
Kirjoitin eilen blogiini azerbaidzanilaisesta romaanista, ja kommenteissa minulle suositeltiin tätä kirjaa. Enpä ollut tästäkään koskaan kuullut! Kirjoittamasi perusteella kuulostaa lupaavalta. Saapa vain nähdä, löytyykö tämä kirjastosta...
VastaaPoistaNo niin, olin jo kirjautunut ulos omalta tililtäni. Kommentin laittoi siis Syksyn Lehti :)
Tämä on aivan ihana kirja! Olin tilannut omani muistaakseni kirjakerhosta ja aikonut antaa lahjaksi jollekin, mutta se oli jäänyt kaappiin ja päädyinkin lahjomaan itseäni.
PoistaOi, minulla ei olekaan ihmisesti sinun blogiasi seurattavien listassani. Korjaan asian ja lähden lukemaan, mistä kirjasta olet kirjoittanut.
Tämä tosiaan kuulostaakin aivan ihanalta kirjalta! Kyllä se on nyt hankittava jostain.
Poista