Tervein meistä on ameeba & kadonneet peukalot & syöpätarinan osa 9

Tässä on käsi, jolla kirjoitetaan blogia, mutta jolle ovat hankalia mm. tölkkien, hanojen ja ovien avaaminen ja johtojen kiinnittäminen pistorasiaan. 

Ai, että missä on peukalo...?

....Täällähän minä, täällähän minä! Mitä sulle kuuluu? Kiitoksia hyvää - ei kun huonoa, olen vain hieman deformoitunut.

Näissä kuvissa on tarkoituksella pehmeä filtteri, etten pelästyttäisi liikaa.

Huomaan, että monet ovat käyneet lukemassa syöpäjatkokertomustani. Siihenkin kuuluu uutta. Päädyn siihen kohta käsikertomuksen kautta.

Meillä on suvussa nivelrikkoa. Minulla alkoivat muutokset käsissä jo parikymmentä vuotta sitten. Ensin muuttui vasemman käden keskisormen kärkinivel. Olin kauhuissani ja varasin heti ajan lääkärille, joka antoi kortisonipiikin ja määräsi lääkettä (turhaa). Tutkimuksissa selvisi, että nivelmuutokseni ovat yksi oire sidekudossairautta, jota seurataan laboratoriokokeilla vuosittain. No, alkujärkytyksestä päästyäni olen saanut huomata, että ei se tauti ole onneksi paljon mitään muuta vakavaa minulle aiheuttanut, ja nivelvaivatkin ovat hoituneet. 

Sormien kärkinivelet ovat paksuuntuneet ja kovettuneet vuosien mittaan, mutta haitta on ollut lähes pelkästään kosmeettinen, kunnes parin viime vuoden aikana, varsinkin viime talvena, on tapahtunut muutoksia, jotka sekä tuottavat kipua että haittaavat elämää. Olen käyttänyt kipuvoiteita ja hankkinut keittiöapuvälineitä. Viime talven hiihto, vähäinen, oli pahasta. Entistä rakasta harrastustani neulomista en ole enää yrittänyt, vaan lahjoitin pois kaikki loput lankani. 
Tänä keväänä, kun otin pyörän talviteloilta, huomasin, etten saa sormia ohjaustangon ympäri, vaan joudun pitämään kämmeniä suorana sen päällä ja ajamaan ikäänkuin ranteiden varassa.
Eräänä iltana sängyssä lukiessa tunsin, miten lehden kääntäminen koskee ja huomasin, että minun peukalonihan ovat aivan lysähtäneet ja siirtyneet kämmenen puolelle. 
Käyn vuosittain omalääkärillä terveyskeskuksessa tarkastuksissa, ja koska tämänvuotinen aika oli lähellä, kerroin hänelle pahentuneesta tilanteestani ja oletin, että saan lähetteen eteenpäin. Vielä mitä! Lääkäri lähetti kyllä minut röntgeniin ja luki puhelimessa lausunnon, joka oli selkeä, nivelet tuhoutuneet, rusto täysin pois kulunut ym. kamalaa. Sitten hän totesi, ettei näille mitään voida tehdä, että jospa kokeilisit lääkettä, hän laittaa e-reseptin.
Pim - palasin ajassa vuosia taakse päin, kun työterveyslääkäri sanoi kuluneesta lonkkanivelestäni vuodesta toiseen samaa, ja yksityislääkäri, jolle lopulta hoksasin mennä, lähetti kiireesti leikkaukseen, yleiselle puolen. Keinonivel on toiminut hyvin, korjattu lonkka on kivuton ja toimiva, vaikka se oli operoitaessa niin kulunut, että luussakin oli jo vauriota ja uusi pallonivel jouduttiin kiinnittämään kahdella isolla ruuvilla. 
Olen tietysti nivelvaivaisena lukenut paljon aiheesta. Juuri vähän aikaa sitten oli Niveltieto-lehdessä käsien nivelten korjaamisesta iso artikkeli. Niveliä voidaan hoitaa jäykistämisellä ja implanteilla. Uusi Regjoint pitäisi olla todella hyvä. Ohho, siis ei voi tehdä mitään! Kiitin kauniisti omalääkäriäni. Se oli perjantaipäivä. En tietenkään hakenut mitään turhaa 'nivelsairauksien aspiriinia'. Viikonlopulla varasin netin kautta ajan yksityiselle käsikirurgille maanantaiksi. Hain aamulla röntgenlausunnon mukaani ja menin lääkärille, joka ei välittänyt koko lausunnosta, katsoi vain näitä käsiä, tunnusteli pikkasen ja sanoi:" Kyllähän nämä nyt leikata pitää. Kumpi ensin?" Lähdin helpottuneena, ja kirurgi jäi kirjoittamaan lähetettä keskussairalaan Kotkaan. 
Miksi terveyskeskuksissa toimitaan noin alhaisesti? En moiti lääkäreitä. Heillä on ilmeisesti tällaiset ohjeet! Ihmiset menevät kuitenkin hoitoon mutkan kautta, käymällä yksityislääkärin vastaanotolla - jos hoksaavat. Tulisiko se sitten muka halvemmaksi yhteiskunnalle, jos ihmiset jäisivät liikunta- ja toimintakyvyttömiksi. Kaikilla ei ole kumppania, joka avaisi oven (pitääkö jäädä vangiksi omaan kotiin) ja tulisi irrottamaan pyykkipojat narulta. Ja kiinnittäisi rintaliivit, jos 'vaivainen' on nainen. Onko kotihoidon, huononkin, järjestäminen halvempaa kuin leikkaus? Entä hyvinvointi ja elämisen taso? Ai niin, niitähän ei mitata.
Olen nyt jonossa, odottamassa kutsua leikkauksen suunnitteluun. Ilmeisesti jo elokuussa leikataan vasen käsi, ainakin peukalo, ja olisi noissa muissakin korjaamista, varsinkin etusormessa, jonka keskinivel on muuttumisvaiheessa ja siksi tuollainen möykky. Oikea käsi on ihan yhtä paha, mutta ajattelin, että totuttelen toipilasajan yksikätisyyteen ensin oikeakätisenä. 
Minulla oli vielä viime kesänä neljä sormusta sormissa. Nyt niistä ei mahdu yksikään. Rintasyöpälääkke Letrozol on ilmeisesti vauhdittanut taudin etenemistä. Myrkkyähän se on, mutta toistaiseksi ei ole keksitty parempaa.

Kun näillä käsillä alkoi käydä vaikeaksi ujuttaa silikoniproteesi pienestä aukosta liivintaskuun enkä saa niitä liivejäni kiinni (oh my god!) , niin minulle juolahti mieleen, että jospa sittenkin hankkisin oikean rinnan, siis omasta vatsarasvasta muokatun, ja heittäisin proteesit roskiin. Rupesin tunnustelemaan sitä ajatusta, ja yhtäkkiä se teki minut hurjan onnelliseksi. Soittelin rintasyöpähoitajalle ja kerroin, että olen kääntänyt kelkkani. Hän sanoi, että minä olen tavallinen tapaus! Ensin riittää pelkkä eloonjääminen, mutta sitten alkaa tulla jo muitakin vaatimuksia. Kirurgi taivutteli minua aiemmin puolivuotiskontrollissa. Hän sanoi, että kyllä me neniäkin tehdään, jos joku menettää nenänsä, mutta minä olin silloin vielä jyrkästi korjausleikkausta vastaan. Ajattelin sitä jotenkin turhamaisena. "En kai mää ny semmosta o ansainnu! Kyl mää näinki pärjään."
Nyt näen itseni ehkä jo vuoden päästä kesällä kokonaisena, hellemekon rintaosa täytenä. Espanjan matkalla pukeuduin vähän avokaulaisempaan mekkoon ja huomasin kumartuessani jossain galleriassa, että minullahan näkyy ylempää katsoen suoraan arpeen, koska proteesipallo siirtyy liivien mukana, ei se ole kiinni ihossa. 

Kolme leikkausta siis tulossa. 

Löysin Tervein meistä on ameeba -tauluni, jota muistelin pari kirjoitusta sitten, kun katselin Riitta Nelimarkan töitä Moision kartanossa. Ameebataulu ajatuksineen ja iloisine väreineen lohdutti minua lonkan kipuillessa ja saa lohduttaa taas. Laitoin sen keittiön seinään.
  

28.2. 2023
Piipahdin tänne vuosien päästä, kun huomasin, että tätä kirjoitustani oli luettu paljon. Jos joku ei ole lukenut jatkoa rintasyöpäkertomukseeni, niin kerron nyt tässä, että en mennyt sittenkään teettämään itselleni rintaa poisleikatun tilalle. Se oli semmoista eestaas heilahtelua, oli vaikea tehdä päätöstä. 
Kävin plastiikkakirurgilla, ja hän totesi, että minun vatsastani ei saisi kuin puoli desilitraa rasvaa ja ellen halua silikonia niin selkälihaksesta saataisiin pieni rinta ja toinenkin pitäisi sitten korjata yhtä pieneksi. En halunnut selkääni ruhjottavan. Mieluumin terve selkä ja yksi hyvä rinta kuin kaksi mitätöntä. Olen ollut sen jälkeen tyytväinen näin.