Kirjahyllyni kertomaa ja vähän muuta

Kirjahyllykeskustelussa taannoisessa kirjoituksessani jäi eräs tärkeä puoli lähes kokonaan käsittelemättä. Kirjahylly - olkoonkin sisustuksellisesti ulkopuolisen silmin kuin mikäkin tyylitön tilkkutäkki - on usein omistajalleen lähes yhtä tärkeä muistojen lähde kuin valokuva-albumit. Tuon kirjan ostin sieltä silloin kauan sitten, tuon sain Häneltä, tuon ääressä itkin ja tuon ääressä nauroin valtoimenaan. Ei kirjahylly ole pelkkä sisustuselementti, josta heitetään pois kirja, jos se särkee väri- tai kokoharmonian.

Itse olen pyrkinyt siirtelemään saman kirjailijan teoksia vierekkäin. Silti löydän edelleen samalta kirjailijalta teoksia eri paikoista hyllyä ja eri huoneiden hyllyistä. Aakkosjärjestyskään ei minulle sovi, koska monesti jokin muu asia määrää enemmän, varsinkin muistot.
Hyllyjeni sisältö saattaa olla jonkun mielestä omituinen, mutta itselleni se on looginen.
 
Mitä nuo Koraanit tuolla hyllyssä tekevät? No, kun sain tietää, että saan opettaa elämänkatsomustietoa, ostin Turkin matkalla huoltoasemalta sekä arabiankielisen että englanninkielisen Koraanin. Sain valtavan innon tutkia uskontoja. Nämä kertovat siitä ajasta. Aina kun ne osuvat silmiini, muistan mielihyvän siitä, että sain ryhtyä innostuksen vallassa opettamaan tätä ainetta.

Yhdellä hyllyllä on pitkä rivi rauhan aihetta. Olin mukana Rauhanpuolustajien toiminnassa, järjestämässä tapahtumia ja rauhanjunan taiteilijaa kouluumme. Nämä pienet vihkoset ja pamfletit kertovat siitä rikkaasta ajasta.

Entä nuo kaikki pienet taskukirjat? Ne kertovat opiskeluajasta ja siitä, kun pääsin oikeasti kiinni kirjoihin.

 Miksi vanhoja ruotsinkielisiä kirjoja? Jack London, Kärlek till lifvet, 1913? Luetko muka niitä? En lue, mutta ne ovat muistona romukauppiaasta, joka kuljetti pyöränsä päällä kirpparia lapsuuteni ympäristössä ja lahjoitti minulle, lukuhaluiselle tytölle, kuolinpesistä huutamiaan aarteita. Sitäpaitsi, nämä kirjat jos mitkä, ovat myös siustuselementteinä kauniita.

Kettiökirjahyllyni on hassu. Se on pienen keittiömme oven päällä ja sinne on keräytynyt kirjoja, joita en paljonkaan käytä. Minulla on työtasolla rasia, johon kerään lehdistä uusia reseptejä kokeiltavaksi, paitsi etten paljon kokeile niitäkään, vaan teen vanhoja tuttuja ja hyväksi koettuja ruokia. Reseptipino rasiassa on käymässä korkeaksi, ehkä hujautan sen kohta roskikseen. Kaikki kauniit ruokakirjat, taidekirjat, säilytän työhuoneessa ja katselen joskus kuvia ihaillen valokuvaajan työtä. 

 Vanhin ”teos” keittiön hyllyssä on keskikoulun kotitaloustunneilla tekemäni kansio. Silloin ostettiin kaikki vihot ja kirjat itse. Muistan, miten pidin tätä kansiota ihanana. Halusin olla tuo pitkäkaulainen Brigitte Bardot -tyttö. Sellaisena kauniina kaupunkilaistyttönä olisin nimeltäni Jatta. Niinpä sitten kirjoitin kansion päälle Jatta, vaikka kukaan ei minua sillä nimellä koskaan kutsunut. 

Keittiöhyllyn hassunhauska kirja on USA:ssa poikakaverilta saamani The I Never Cooked Before Cookbook. Tämä ilkeä, sarkastinen tyyppi pilkkasi minun keittiötaitojani. Mistä minä tiesin,ettei scrambled eggs tarkoita pannulla myllerrettyjä kananmunia – scrambled kuulostaa sotkulta. Jos näin tapahtuisi nykyajassa, minä vain nauraisin ja ehdottaisin, että mikset sinä itse kokkaa, jos olet niin hyvä. Mutta silloin 70-luvun alussa oltiin vielä syvällä rooliajattelussa, ja minä loukkaannuin ja häpesin. Kun sitten löysin Sen Oikean, jonka kanssa on ensi keväänä rubiinihäät (40 vuotta aviossa) ja tein Jatta-kansioni opeilla täytettyä haukea, niin voi sitä kehujen määrää! Mistä sinä Kulta tällaistakin olet oppinut? 

Omituisen värinen hauenvonkale. 
En ollut varmaan haukea ennen kotitaloustuntia nähnytkään,
 silakka-alueella!

Kirjahyllyjeni kerrostumat ovat rakkaita. Katselen tässä kirjoittaessani mieheni työhuoneen hyllyä. Se kertoo hänestä. Kirjahylly kuvaa paljon enemmän ihmisen persoonaa kuin vaatehylly, ellei nyt sitten ole säilyttänyt elämänsä tärkeiden etappien asuja. Se olisi myös kiinnostavaa, mutta tilaa viepää.

Olen lukenut viime aikoina paljon hyviä kirjoja, joista on jäänyt kirjoittamatta: Juha Seppälää, Niccolò Ammanitia ja Horace Engdahlia. Kirjoitan näistä ehkä myöhemmin. Nyt on sellainen kausi, että luetuttaa enemmän kuin kirjoituttaa.

Toivon, että joku kirjoittaisi uusista lukemismaailmoista, esim aikuisten lautapeleistä, joissa liikutaan kirjallisuuden ja historian aiheissa.
Entä vieläkö harrastetaan live-roolipelejä eli larppausta, jossa pelaajat käsikirjoittavat monta päivää kestäviä näytelmiä?
Luulen, että näissä piilee paljon luovuutta, josta minulla perinteisellä lukijalla on vain aavistus.

Lukemisiin ja hyvää viikonloppua toivotellen,
Jatta

 

Vaaransin henkeni ja kapusin keittiötikkaille ottamaan kuvan
tästä katonrajassa olevasta hyllystä!