Kosto - Kouvolan XVIII Dekkaripäivät

Kouvolassa oli juuri vuotuinen kaksipäiväinen kirjallisuustapahtuma, Kouvolan Dekkaripäivät. Päivien teemaa Kosto käsiteltiin monipuolisesti. Luennoitsijoita ja haastateltavia oli melkoinen joukko oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti Helinä Häkkänen-Nyholmista vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilaseen ja Anjalankosken elokuvapalkinto -raadin pj Antero Peräkasarista Kuopion hiippakunnnan notaariin Marja-Sisko Aaltoon. Ohjelma löytyy täältä. 

En ollut koko aikaa mukana, joten tässä on vain hajahuomiota ja ajatuksiani siltä osin kuin olin paikalla. 

Helinä Häkkänen-Nyholm näytti käyrän, jossa oli parinkymmenen vuoden seurannan tulos ihmisten käyttäytymisen piirteistä. Narsistisuus ja psykopaattisuus ovat nousseet hyvinvoinnin kasvaessa yhtä jyrkästi kuin ylipainoisuus, siis hämmästyttävän jyrkästi, ja vastaavasti empatian kokeminen on laskenut. (10. 6. lisättyä: Palaan tähän, koska minua on vaivannut koko ajan tuo ylipainon mainitseminen tässä yhteydessä. Eivät kai lihavat ihmiset ole vähemmän empaattisia kuin laihat. Haluaisin pyyhkiä tuon kohdan kokonaan pois, mutta olkoon nyt siinä tutkijan huonona valintana.) Ruokkivatko nämä psyyken muutokset myös kostamista? Jos narsistinen ihminen jää märehtimään kostoa ja ruokkii sitä kanssaihmisten avulla niin tuloksena on usein useampi uhri. Vieläkö uusissakin opetussuunnitelmissa painotamme yksilöllistävää opetusta yhteisöllisyyden kustannuksella? Tekeekö hyvinvointi aina ihmisestä sydämettömän? Tarvitaanko taas jotain järkyttävää, maailmansota tai paha luonnonilmiö, että ihmiset huomaavat tarvitsevansa toisiaan?

Japanissa on outo yhteiskunta, pitkälle kehittynyt, mutta pelottavan tunteeton. Häkkänen-Nyholm kertoi, että siellä on nyt avattu firmoja, jotka hoitavat anteeksipyynnön puolestasi, vievät kukat ja sulosanat loukatulle. Ulkoistettu anteeksipyyntö? Seksihän on Japanissa myös oudosti ulkoistettua; kliiniset drive-in hoitolat auttavat himon iskiessä nopeasti ja tehokkaasti kuin snack barit nälän vaivatessa. Vasta aivan äskettäin japanilaiset ovat alkaneet keskustella lapsipornon kieltämisestä. Miten se on mahdollista?  

Lukijan puheenvuoron pitänyt Kimmo Hyvärinen, eläkkeellä oleva poliisipäällikkö kysyi, pitäisikö kirjoilla olla ikäraja. Hän otti esimerkiksi otteen lapsena lukemastaan Sakari Pälsin kirjasta Fallesmannin Arvo ja minä. Tämä ote käsitteli inhorealistisesti sian tappoa. Osa yleisöstä kiemurteli kärsimyksestä, mutta Hyvärinen kertoi, että hän ja kaverinsa vain nauroivat, heistä tämä oli hyvää huumoria. Ja olihan se! Mutta myös raakaa. No, kun ottaa sen aikaiset olosuhteet huomioon, niin ei tuo minusta kyllä mitään erikoista ollut. Olen itsekin nähnyt ja ollut mukana lahtaustapahtumassa ja viemässä lehmää astutettavaksi. Hurjan näköistä sekin oli. Ihan kaikkiin Pälsin tarinoihin ei ehkä kannata antaa nykylasten tutustua. He eivät tiedä kotieläinten hyötykäytöstä ja omat lemmikit ovat heille pehmolelun omaisia hellittäviä. Muita lapsuuden suosikkeja Hyvärisellä olivat Aapelin kirjat Koko kaupungin Vinski ja Vinski ja Vinsentti. Näiden kirjojen poikien metkuja on esitetty paljon kesäteattereissa. Muistin siinä kuunnellessa, että olenhan minäkin lukenut nuo Vinskit, vaikka olen väittänyt lukeneeni lapsena vain aikuisten kirjoja. Niin se muisti vetää mutkia suoraksi. 

Vankilanjohtaja kertoi aiheesta ”Vankeus on ankeus” mielenkiintoisia faktoja. Hän tähdensi, että vanki ei ole ammatti tai ihmisrotu, vaan väliaikainen tila ja ne syyt, mistä vangitaan ovat sopimusasioita, erilaisia eri aikona ja eri kulttuureissa.
Ennen rikoslakia1809 rangaistuksena oli Suomessa raipat ja häpeä. Nykyään vankeudella ajatellaan olevan kahdenlaista estävyyttä: yleisestävyys on etukäteispelote kaikille ja erityisestävyys pitää vaarallisen tai sopimattoman henkilön eristyksissä muista.
Muinoin käytössä ollut Hammurabin laki oli suora kosto: rikkojalle samaa mitä hän teki toiselle, siitäs saat. Tämähän on yhä käytössä suuressa osassa maailmaa ehkä jopa kovennettuna verikoston muodossa ja mm. Texasissa kuolemanrangaistuksissa. Filosofit Platon ja Aristoteles toivat idean rangaistuksen korjaavuudesta, josta myöhemmin on kehitelty sovittelumenetelmä ja yhteiskunnallinen palvelu, jota Berlusconikin nyt joutuu suorittamaan palvelemalla vanhuksia. Olisi muuten mielenkiintoista, jos joku elokuvaohjaaja seurailisi Berlusconia ja tekisi dokumentin siitä, mitä tämä siellä palvelutalossa puuhaa, politiikkaa, flirttiä?
Rangaistuksensa kärsineitä entisiä vankeja on keskuudessamme noin 60 000 ja parhaillaan on kiven sisällä 3000. Vankeuden ankeutta kuvaa se, että suljetun vangin oikeudet ovat samanlaiset kuin parivuotiaalla lapsella ja avovankilassa vangin oikeudet ovat samat kuin alakoululaisella. 

Kirjailijoista minulle aivan uusi tuttavuus oli Pirjo Tuominen, selkeä ja miellyttävä esiintyjä, joka veti yhteen monia päivien aikana käsiteltyjä teemoja. Hän totesi, että jännityskirjan ja muun fiktiivisen romaanin raja on häilyvä. Hän kertoi miettineensä, voisiko dekkarin määritellä aikuisten saduksi. Dekkarissa on hyvä ja paha ja jännitys, kuten perinteisissä saduissa. Tuominen pohti myös ihmisiä, jotka eivät koskaan lue mitään ja sanovat , etteivät "osaa" katsoa elokuvia. Minäkin tiedän pari sellaista ihmistä. Mistä se johtuu? Lapsuudesta, tunteiden kivettämisestä? Tuominen on tähän mennessä (hän on 75-vuotias) kirjoittanut yli 30 historiallista romaania, joitakin elämäkertoja ja neljä Mailis Sarka -jännityskirjaa, joille on tulossa myös jatkoa. Tämä tuottelias kirjailija asuu Turkin Sidessä suuren osan vuotta ja mainitsi sieltä seikan, jonka olen itsekin huomannut Välimeren alueella matkustaessa. Siellä arvostetaan vanhoja ihmisiä. Ei ole sitä nuorta miestä, joka ei antaisi paikkaansa kulkuneuvossa vanhemmalle naiselle. Tässä tuli mieleen seminaarin alussa mainittu narsismi ja yhteisöllisyyden lasku? Mitä meidän pitää tehdä? Miten muuttaa ihmiset takaisin empaattisemmiksi toisilleen?

Pirjo Tuominen: "Dekkari on aikuisten satu."

Viimeisenä esiintyjänä oli Marja-Sisko Aalto, joka kävi hyvin kiinnostavasti läpi koston historiaa Hammurabista ja antiikin jumalista Konfutsen ja Jeesuksen opetuksiin. 

Kreikkalainen kostonjumla Nemesis oli puhdasta kostoa, hänen roomalainen vastaparinsa, Fortuna, taas hymyilevä onnetar.

Kung-fu-tse eli Konfutse on sanonut viisaasti:"Ennenkuin lähdet kostoretkelle kaiva kaksi hautaa." Ei löydy sitä kostajaa, joka ei kostohommissaan muuttuisi huonompaan suuntaan. Tähän on kristinusko löytänyt ratkaisun siirtämällä kostamisen Jumalalle. Jos yhteiskunnan vankeinhoito ei tunnu kostavan, niin vielä on olemassa jumalan kosto. Oikeudenmukainen jumala näkee, mikä on hyväksi kellekin. Oman käden oikeutta ei siis tarvitse käyttää. Minä näen tässä vippaskonstin, mutta olkoon. Jos tämä usko saisi kouluampujan lopettamaan suunnitelmansa, niin hieno juttu, vaikka arvokkaampaa kyllä olisi luopua kostosta ilman fantasiaa isommasta kostajasta. 

Jeesus, tämä toisinajattelija toi uuden opin toisen posken kääntämisestä lyöjän suuntaan. Tällä hän osoittaa, että koston kierre on lopetettavissa ja jokainen meistä voi olla se lopettaja. Jeesuksen opetuksissa, Vuorisaarnassa, on myös sellainen sanoma, että ei pidä soitella torvea hyvistä teoistaan. Minulle tämä on tuttu asia lapsuuden ympyröistäni Satakunnan maaseudulla 50 ja 60 -luvuilta. Tarvitsevaa autettiin pyyteettömästi, lähes salaa. Olisi ollut hirveän noloa leuhkia anteliaisuudellaan. Mutta katsokaa nyt julkkisten "armeliaisuutta" - se on hyvin esillä! Lahjoitus hyvään kohteeseen tuo monesti antajalleen takaisin enemmän kuin mitä hän on antanut: median sädekehän, ehkä jopa taloudellista hyötyä. Ja sitten on niitä, jotka toitottavat, että mitään ei kannata antaa kenellekään. Tämä asenne näyttää kummasti lisääntyvän vaurastumisen myötä. 

 

Päivillä palkittiin edellisenä vuonna julkistetun kilpailun parhaat ja julistettiin uusi kilpailu. Kirjoitan näistä oman postauksen, kunhan olen ensin lukenut palkituista julkaistun antologian, josta kuva tässä.

Jos kiinnostaa, mitä Kouvolan dekkaripäivillä tapahtui viime vuonna, niin käy lukaisemassa nämä kaksi kirjoitustani blogini alkuajoilta täältä ja täältä.