Peter Franzén, samoilla silmillä (2013)
"Taas nähhään, ja samoila silimilä!" "Päivää, että pätkähti!" Siinä Peten papan tervehdyksiä. Pappa on aina iloinen, lastenlapsiaan tukeva ja turvallinen. Papan ja mummon takia Pete tuntee syyllisyyttä mokailtuaan.
"Voi mahoton paikka!" Siinä mummon tunnuslause. Mummo kantaa ruokapatoja tyttärensä kotiin, kun tämä on viikon ja lähes koko viikonlopunkin opiskelupaikkakunnalla elämässä nuoruuttaan. Pete ja hänen pikkusisarensa Suvi ovat aivan liian nuoria pärjätäkseen kahdestaan.
Samoilla silmillä on jatkoa Franzénin omaelämäkerralliselle romaanille Tumman veden päällä (2010). Ensimmäinen kirja on parempi. Niin se on monessa muussakin elämäkertasarjassa, esim. Coetzeen mestarillisen Scenes from provincial Life -trilogian Boyhood (1997) koskettaa lukijaa enemmän kuin Youth (2002) ja Summertime (2009).
Franzénin kirja jätti odottavan olon. Lukisin mielelläni Peterin elämästä sen jälkeen, kun hän lähtee kotimaisemistaan opiskelemaan.
Pidän Samoilla silmillä -romaanin luontevasta dialogista. Myös ajankuva tulee esiin herkullisesti. Kohtaukset ovat senoloisia, että sopisivat hyvin myös kuvattaviksi. Henkilötkin voisivat hieman vanhennettuina olla samat kuin Tumman veden päällä -elokuvassa, paitsi tietenkin lasten tilalle pitäisi löytää uudet nuoret näyttelijät.
Yksi asia, mistä en pidä kirjassa, on kolmen henkilön vaihteleva näkökulma, Peten, äidin ja isän. Peten ja äidin kertomus on minä-muodossa, isän hän-muodossa. Minä olisin halunnut katsoa asioita vain Peten silmin. Yhteistä näille kolmelle henkilölle on rakkauden etsintä, siksi pääpaino on heillä. Sieltä sivuhenkilöistä nousevat kuitenkin lähes päähenkilöiksi mahtavat pappa ja mummo. Lukija kiinnittää ikänsä puolesta huomiota eri henkilöihin. Joku nuorempi nainen eläytyy enemmän Peten äidin seikkailuihin, minä taas hämmästelen, miten joku pystyy olemaan niin hyvä mummo. Jos presidentin äitienpäivämitali voitaisiin antaa fiktiiviselle hahmolle, se olisi Peten mummo. Haluaisin olla kuin hän. Toisaalta haluaisin myös itselleni hänenkaltaisensa mummon, minä yli kuusikymppinen!
Mummo olisi meille kaikille tärkeä, iästä riippumatta. Puhumattakaan että itse osaisi olla mummo läheisilleen.
VastaaPoistaNiinpä! Kukapa ei kaipaisi hyvää kotiruokaa, turvaa, pyyteetöntä rakkautta ja ansaitsematonta ihailua - ja että olisi jonkun silmissä aina lapsi.
VastaaPoista