keskiviikko 7. elokuuta 2013

Lapsella vain voi silmät niin loistaa ...


 Viime aikoina olen lukenut lastenkirjoja 3-vuotiaalle ja 6-vuotiaalle. Kuvassa kaksi suosikkia. Rakas pikku possu, 1982, Ruotsissa Älskade lilla gris, on jo toisella lukukierroksella. Nuorimmainen, nyt 29 v,  sai sen aikanaan lahjaksi. Suomalainen Perin erikoinen muna on vuoden 2012 Finlandia Junior -voittaja, ja sen olen ostanut varta vasten lapsenlapsille.

Rakas pikku possu Pelle pelastetaan sikalasta, jossa se olisi liian rääpälemäisyytensä vuoksi tapettu elinkelvottomana. Se kasvaa hellittynä, mutta tilanne vaikeutuu sekä perheen että Pellen itsensä mielestä, kun se kasvaa niin isoksi, ettei mahdu minnekään. Pelle päättääkin karata ja huomaa, että ulkopuolinen maailma sopii sille paremmin. Se palaa vielä ilmoittamaan perheelle, että on löytänyt jotain kotielämääkin parempaa ja toivottaa vilkuttavalle perheelle:"Niin että terve vaan!"

Perin erikoinen muna löytyy rannalta. Perhe vie sen kotiin, ja sen sisältä kuoriutuu outo pikku otus, jolle annetaan nimi Koi-Koi. Koi-Koin kanssa on kivaa niin kauan kuin se on pieni, mutta sitten siitä tulee iso ja haiseva; se syö perheen vararikkoon; ja vanhempia hävettää käyttää sitä ulkona, koska se pissii lammikoita, jotka muistuttavat järviä. Pellen tavoin Koi-Koikin näkee parhaaksi poistua kotoa. Sen lähdettyä perhe huomaa taas vanhan lemmikkinsä Freija-koiran, joka vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä. Koi-Koi ei palaa kertomaan, minne se hävisi, mutta perheen äiti lohduttaa toisia:"Linnutkin jättävät pesänsä, kun ne ovat kasvaneet tarpeeksi isoiksi. Annoimme Koi-Koille turvallisen kodin siksi aikaa, kun se tarvitsi sitä."

Luin nämä kirjat lapsille peräkkäisinä iltoina. Kun molemmat oli luettu, kuusivuotias totesi:"Mummi tässä kirjassa on sama asia kuin siinä possukirjassa." Aika hyvin oivallettu! Aikuisellehan teema on selvä, mutta lapselle tässä voisi olla hyvinkin kaksi erilaista tarinaa. Kolmivuotias alkoi heti leikkiä, että hän on se muna. Kumpikaan ei halua koskaan kasvaa isoksi. He haluavat, että aika seisahtuu ja kukaan ei koskaan kuole. Kukapa ei sellaista haluaisi!

Molemmissa kirjoissa on erinomainen kuvitus. Christel Rönns onkin itse asiassa graafikko ja kuvittaja. Perin erikoinen muna on hänen kolmas oma kirjansa.



Vielä yksi lastenkirjastomme suosikki Kjambaki, Afrikkalaisia satuja, 1981, jonka poikamme saivat aikanaan lahjaksi samaiselta hyvän kirjamaun omaavalta ystävältäni, joka lahjoitti Rakas pikku possu -kirjan. Kirjan on kertonut Anne Geelhaar ja kuvittanut Karl-Heinz Appelmann ja sen on saksasta suomentanut Liisa ryömä. Kirjan tarinat ovat faabeleita, opettavaisia eläintarinoita, joiden viisautena on usein afrikkalainen sananlasku "Järjellä asiat muutetaan, ei väkivalloin". Tämän kirjan kuvitus on niin kaunis, että jokaisen kuvan voisi ripustaa seinälle tauluksi.


4 kommenttia:

  1. Hei, meilläkin luettiin vajaa 30 vuotta sitten Rakas pikku possu -kirjaa. Rakastin lukea satuja viidelle lapselleni, välillä iltasatutuokio venähti satutunniksi. Onneksi aikki nautimme. Nuorimmaiselle luin ääneen vielä nuortenkirjojakin ,kun en malttanut lopettaa. Onneksi nyt on kaksi tyttrenpoikaa, joten Mummi saa jatkaa intohimoaan.

    VastaaPoista
  2. Niin, ne lukutuokiot ovat olleet minullekin vähintään yhtä tärkeitä kuin lapsille. Joskus olisi hyvä lukea kirja ensin yksikseen, koska tunnemyrsky voi yllättää. Veljeni Leijonamieli oli minulle niin liikuttava, että piti lopettaa, kun olin pakahtua itkun pidättelemiseen.

    VastaaPoista
  3. Samoin on käynyt minulle. Omille lapsilleni olen lukenut aina paljon ja ensimmäisen kanssa aloitin jo ennen hänen syntymäänsä lausumalla Tiitiäisen satupuuta. Nyt ovat sitten olleet lastenlapset lähes 20v ja sadut ovat osin pysyneet samoina kuten Pikku Marjan elänrunot, Pupu Tupunat pienimmille ja isommille Viisikoita, Iiris rukkaa ja Ronja ryövärin tytärtä jne. Lukeminen palkitsee, hyvä mieli tulee itselle ja kuuntelijoille. Mikäänhän ei kehitä lapsen valmiuksia koulussa paremmin kuin lukeminen.

    VastaaPoista
  4. Tuo ennen syntymää aloittaminen on hieno homma. Tiitiäisissä on niin kaunis poljento, että siitä on saanut vauveli melkoisen taide-elämyksen, tiedä vaikka olisi vaikuttanut ammatinvalintaan.

    VastaaPoista