Robinson Crusoe uusiksi

J.M. Coetzee, Foe, 1986

 

J. M. Coetzee  kirjoitti kolme vuotta Booker-palkitun Michael K:n elämän jälkeen salaperäisen, hienon teoksen Foe.  Foe viittaa Robinson Crusoen kirjoittajaan Daniel Defoehin, ja sanallahan on myös merkitys "vihollinen".

Susan Barton haaksirikkoutuu kahden miehen saarelle. Toinen saaren miehistä on isäntä Cruso ja toinen on mykkä palvelija Friday.  Pelastajat saapuvat ja vievät haaksirikkoutuneet laivaansa, Cruson väkisin. Cruso olisi halunnut jäädä saaren rauhaan. Kapteeni kannustaa Susania julkaisemaan tarinansa maissa, mutta Susan epäröi, koska pelkää, että kirjoitus ei voisi koskaan toistaa hänen kokemaansa: ” … What little I know of book-writing tells me its charm will quite vanish when it is set down baldly in print.” Kapteeni on varma, että kirja myy kunhan siihen ripotellaan vähän väriä: ”You may depend on it, the booksellers will hire a man to set your story to rights, and put in a dash of colour too, here and there.” Tätä juuri Susan ei halua, hän haluaa totuuden painettavaksi paperille.
Cruso kuolee matkalla, jolloin Susan katsoo tehtäväkseen ottaa vastuun Fridaysta, ja he jatkavat elämää maissa yhdessä. Susan etsii kuin etsiikin Lontoossa käsiinsä kirjailijan,  Foen, jonka haluaa kirjoittavan hänen tarinansa, mutta tämä ei tietenkään halua kuvata niin yksitoikkoista elämää: ei villieläimiä, ei tavaroiden pelastamista hylystä, ei merirosvoja eikä kannibalismia. Mitään todenmukaista tarinaa villin Fridayn sivistämisestä ei voi myöskään kirjoittaa. Friday ei ota vastaan mitään, koska hänet on nujerrettu jo varhain, häneltä on katkaistu kieli ja hänet on siten tuomittu mykkyyteen. Susanin on vaikea hyväksyä sitä, että hän ei koskaan saa selville Fridayn tarinaa.  Friday makaa kippurassa eteismatolla ja hymisee välillä omaa kaipaavaa lauluaan.  Lukijakin haluaisi kovasti tietää, kuka katkaisi Fridayn kielen, lapsen itkuun kyllästyneet orjakauppiaatko vai Cruso hiljaisuuden kaipuussaan pelastuttuaan yhdessä Fridayn kanssa.
Susan huomaa maissa myös, että hän ei ole paljon sen vapaampi kuin saaren vankina ollessaan ja miettii, oliko Cruso oikeassa todetessaan maailman olevan täynnä saaria.

Foe herättää kysymyksiä antamatta vastauksia:
Mitä kieli on?
Kirjailijan vastuu?
Kieli ja valta?
Voiko alistettu koskaan saada ääntä?
Mitä vapaus on?
Tosi ja valhe?
Ihmisen vastuu?

Vastuu on eräs Coetzeen toistuvia teemoja. Tällä kerta vastuun pohtijana on nainen. Coetzee käyttää romaaneissaan paljon minä-kertojaa, joka on yhtä usein nainen kuin mies.

Mielenkiintoista on, että Coetzee palasi Foen teemoihin Nobel-puheessaan vuonna 2003. Hän otsikoi puheensa He and His Man.  Puheen alussa hän lainasi otteen Daniel Defoen romaanista Robinson Crusoe vuodelta 1719: ”But to return to my new companion. I was greatly delighted with him, and made it my business to teach him everything that was proper to make him useful, handy, and helpful; but especially to make him speak, and understand me when I spoke; and he was the aptest scholar there ever was.” Mikä kolonialismiin kohdistuva ironia! 

Kauniisti soljuva puhe loppuu kohtaukseen, jossa Hän ja Hänen miehensä ohittavat toisensa eri suuntaan kulkevissa laivoissa ehtimättä edes vilkuttaa.