maanantai 4. joulukuuta 2023

Nostalgiamatka Kuhmoon, kuvin ja sanoin

Lähdimme Kuhmosta millenniumvuonna 2000 asuttuamme siellä 23 vuotta, pisimmän ajan elämästämme, ne tärkeät vuodet, ns ruuhkavuodet. Nyt alkaa Kouvolassa olo olla jo kestoltaan pitempää.

Miehelläni on valtavasti kuvia yhteiseltä Kuhmon vuosien työpaikaltamme isolta peruskoulun yläasteelta (nykyinen yläkoulu). Hänellä oli tapana pitää kameraa mukanaan ja kuvata elämää välitunneilla ja käydä myös omilla vapaatunneillaan luokissa kuvaamassa. Kun hän on näyttänyt näitä kuviaan ystävillemme ja nykyisen kameraseuransa valokuvaajakavereilleen, kaikki ovat kannustaneet tekemään kuvilla jotain. 
Nyt se tapahtui.


Ajoimme lähes 500 km kirpeässä talvisäässä Airbnb:n kautta vuokraamaamme taloon, josta starttasimme aamulla hyvien yöunien jälkeen virkistäytyneinä Kuhmo-talolle näyttelyn pystytykseen.
Jo siinä työn ohessa tapasimme useita tuttuja, jotka tulivat tervehtimään. Seuraavana päivänä näyttelyn avajaisissa ja vielä illalla konsertissa tapasimme monia, joita emme olleet nähneet sitten muuttomme. Saatoimme kuulostella tutun kuuloista ääntä, kunnes välähti ja tiesimme kääntyessä kenet tapaamme. 






Kuhmo-talon Juttua-kahvio yläkerrasta kuvattuna


Kuhmon kulttuuritalo, Kuhmo-talo, on erittäin kaunis rakennus kaksine saleineen, iso Lentua-sali ja pienempi Pajakka-sali. Aula ja kahvio ovat valoisia, avaria tiloja, kuten myös yläkerran aula, josta on kulku parvelle.
  
Mieheni näyttely käsittää 32 isoa vedosta, joista 22 on ala-aulassa ja 10 ylhäällä. Avajaisissa pyöri isolla näytöllä lisäksi viitisenkymmentä kuvaa. 


Ystävämme Anneli auttoi kuvien
ripustamisessa.


Entinen oppilas Mari löysi itsensä kuvasta. 


Poseerasimme Annelin kanssa
kuusen katveessa.


Unton kuvat ovat suurimmaksi osaksi 80-luvulta, jolloin koulu oli osin erilainen kuin nykyään. Isossa koulussa oli kolme erityyppistä erityisluokkaa palvelemassa oppilaita ja heidän perheitään. Nykyään erityisluokat on paljolti hävitetty ja erityistä tukea tarvitsevat oppilaat siirretty yleisluokkiin, joissa on enemmän tai vähemmän avustajia, usein vähemmän. Jaksolukua ja digiä ei ollut.
Kuhmossa puuhasteltiin paljon, oli kerhoja ja oppilaskunnan sekä tukioppilaiden järjestämiä teemapäiviä, naamiaisia ja muuta hauskaa. Meidän aikanamme koulussa oli aluksi oppilaita lähes tuhat ja meidän lähtiessämme noin 700, rinnakkaisluokkia oli tusinan verran. Koulussa oli myös asuntola pitempimatkalaisia varten, kunnes se korvattiin taksikyydeillä. 
 
 






Tämä koulu on edelleen käytössä remontoituna, nyt yläkoulun ja lukion yhteisessä käytössä. Lukiolla on tiloja myös läheisessä kirjastossa. Samassa pihassa vanhan koulun takana on myös uusi kaunis puukoulu, jossa toimivat päiväkoti ja alakoulu.  







Kuhmon nykyisen kirjastotalon rakentamista varten järjestettiin 1980-luvulla arkkitehtikilpailu, jonka voittajaksi valittiin Nurmela-Raimoranta-Tasa -arkkitehtitoimiston suunnittelema Atalante. Nimi tulee Jean Vigon samannimisestä elokuvasta, jossa Atalante on jokilaiva. Kirjasto sijaitsee Pajakkakosken rannalla, jossa se tuo entisajan laivojen tavoin tietoa ja taidetta maailmalta. Ensimmäinen kirjasto Kuhmossa oli toiminut jo 1880-luvulla. 

Atalante sillalta kuvattuna


Atalante sisältä parvelta kuvattuna


Kuhmon keskusta oli kaunis jouluasussaan. Jo kauan sitten kaupungissa päätettiin, että kukin liike ja virastotalo pystyttää perinteisesti valaistun joulukuusen. Kymmenet joulukuuset ja pehmeä lumi saivat iltakävelijälle olon kuin olisi astellut satumaassa.
Kävimme jo ennen majoittumista hakemassa iltapalaa Kaesan kahvilasta, joka on kuuluisa rönttösistään, lohikukoistaan ja kasvis- ja poro-aurajuustoquicheistään. Lounastimme ystävien kanssa filippiiniläisravintolassa, jossa oli hyvin maukas ruoka ja runsas koristeellinen sisustus. 

Kuhmo on kulttuurikaupunki, jossa tunnetun kamarimusiikkifestivaalin lisäksi on paljon muutakin kulttuuria, mm kalevalaisen kulttuurin informaatiokeskus Juminkeko, Luontokeskus Petola ja Talvisotamuseo. Kuhmo-talossa näyttää olevan tapahtumia ja vaihtuvia näyttelyitä kaiken aikaa.
Kuhmon erämaaluonto retkipolkuineen on ainutlaatuinen kaikkina vuodenaikoina. Nykyään on tarjolla paljon järjestettyjä elämyksiä, kuten eläinten katselu- ja kuvausretkiä.
No, nämä Kuhmo-kehut saavat riittää, googlaamalla löytyy lisää. 

Viimeisenä Kuhmon reissumme aamuna kävimme kuvaamassa entiset kotimme.
Asuimme ensin koulun pihassa vastapäätä koulua sijaitsevassa pienkerrostalossa, sitten parissa rivitalossa Saarikosken lähiössä ja lopuksi isossa omakotitalossa. Muutimme aina perheen koon kasvaessa. Rivitaloasuntojen käytyä ahtaaksi poikien kasvaessa löysimme juuri meille sopivan talon, jossa oli yllin kyllin tilaa kaikille perheenjäsenille levittäytyä ja vaalia yksityisyyttään. 


Kuhmon koti nro 1


Kuhmon koti nro 4, viimeisin ja rakkain


Koti nro 4 on vaikea kuvattava, vallankin talvella lumen vuoksi. En siis edes yrittänyt mennä pihaan ja pyytää kuvauslupaa. Siellä se häämöttää.
Mieheni istuttama pikkukuusi oikealla kuvassa on kasvanut valtavaksi. Se on jokin jalokuusi, emme aavistaneet että siitä tulee näin valtava. Onhan sillä ollut tilaa ja valoa kasvaa symmetrisesti joka suuntaan. 
Pihan puolella meillä oli olohuone, eteisaula, keittiö ja sauna takkahuoneineen. Toisella puolen oli neljä makuuhuonetta matkustajakotityyliin peräkkäin ja talon päässä iso ikkunallinen vaatehuone. Autotallin vieressä oli lämmin varasto, jota emme pitäneet lukossa, kuten emme taloa yleensä muutenkaan. Oi niitä aikoja! Joskus Pullo-Kalle oli hakenut varastosta tyhjiä pulloja, mutta ei muuta. Soimme sen hänelle. Tänne muutettuamme unohdin jatkuvasti avaimeni.   
Ehkä jonain kesänä käyn pyytämässä päästä sisälle muistelemaan.

 

18 kommenttia:

  1. Tuleepa ihan omat yläasteajat 80- luvulta mieleen noista kuvista! 😄 Hienon kulttuuriteon on miehesi tehnyt! 👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvissa on kivoja kampauksia ja asuja ja jopa kynäkotelot ja tyttöjen meikkipussien koristeet kertovat ajastaan.

      Poista
  2. Kaikki kodit missä on asunut kulkevat muistikuvina mukana.
    Niistä on muutamia hätäisesti otettuja valokuvia.
    Maailma ei korvaa kotia, koti on sana joka sisältää paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut jostain mietteen "Koti on se paikka missä kolhut paikataan" ja Kotiliesi-lehdellä on ollut kaunis mainoslause "Koti ei ole paikka vaan voima". On tärkeää, että kotona saa tukea ja saa olla rennosti, olkoon se paikkana sitten vaatimaton tai vaikka kuinka öky.

      Poista
  3. Minut valtasi haikeus lukiessani ja katsellessani kertomustasi. Yhteinen aikamme yläasteella meni nopeasti. Lähtemisenne muutti monia asioita työyhteisössä ja muutenkin. Onneksi mukavat muistot eivät helposti häviä. Hyvää loppuvuotta! T. Anneli





    Minut valtasi haikeus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, niin minutkin.

      Me olemme täällä molemmat muistelleet paljon Kuhmon aikoja kotiin palattuamme. Olen myös katsellut vanhoja valokuva-albumeita ja tajunnut, että Kuhmo merkitsi niin paljon, koska omat lapset kasvoivat siellä ja oli valtava halu kehittää kaikkea työssä. Muistathan koulutusreissumme 'Kutsuva koulu', josta toisiakin innoisssamme valistimme.

      Minulla vei jonkin aikaa sopeutua tänne. Olisin halunnut mukaan rakkaan ystäväni, kollegani ja kävelykaverini Annelin ja kotini tietenkin. Ensimmäinen joulukaan ei oikein tuntunut joululta.

      Nyt kun työn aika on ohi, tuntuu hyvältä, että koki muutoksen ja ehti olla vielä kymmenen vuotta uudessa työyhteisössä, jossa oli paljon hyvää ja huomasi, että asioita voi tehdä monella tavalla.

      Poista
  4. Ihania muistoja, hienoja kuvia. Onnea ja menestystä näyttelyyn! Lissu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lissu!
      Jo nyt on tullut kivoja yhteydenottoja kuvien pohjalta. Näyttelyssä käynyt rehtori sanoi, että oppilaita tuodaan katsomaan näyttelyä. Ajan kuva varmaan ihmetyttää nuoria, laskutikut ja monipuolinen koneiden käyttö puu- ja metallitöissä, jossa nykyään ollaan paljon varovaisempia.
      Joku voi löytää kuvista vanhempansa tai jopa isovanhempansa.
      Unto teki myös yhtenä vuonna hauskan opettajien seinäkalenterin, jossa oli joka kuukaudelle opettaja työssään tai vapaa-ajalla.

      Poista
    2. Aina vain paremmalta kuulostaa. Taas kerran vahvistuu kokemus siitä, että antelias ja viitseliäs saa paljon itsekin. Kuhmo olkoon tyytyväinen teidän molempien panoksista ja Unton oivista kuvista.

      Poista
  5. Varmasti kiinnostava näyttely ja vielä erityisesti niille, joille siinä on omakohtaisuutta. Minusta on mielenkiintoista myös se, miten kuvat kuvaavat aikaansa. Miten nuoret pukeutuvat jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pukeutumisessa on piirteitä, jotka ovat parhaillaankin taas uudelleen muotia ja sitten sellaista, joka on hyvin taakse jäänyttä.
      Toivottavasti nykyoppilaat kirjoittavat ajatuksiaan vieraskirjaan. (Toivottavasti ei kuviin, vaikka Unto sanoi, että ne merkinnät voisivat tuoda kuville jännän lisämausteen :D... )

      Poista
  6. Hieno postaus!

    Kuhmossa on selvästi hyvä meininki. Kuhmo-talossa vierailee käsittääkseni paljon ihan eturivin artisteja. Vanha kotikaupunkini Lieksa on suorastaan kulttuurivihamielinen. Tilavuokrat niin järjettömiä ettei kenenkään kannata tulla. Jäähalliin ja paikalliseen pikkuruiseen jääkiekkojoukkueeseen löytyy kyllä voimavaroja... Sen sijaan Kuhmon ja Lieksan välimaastossa olevalle Nurmekselle kulttuuri on tärkeä asia, kaikenlaista musiikkia ja muuta tuetaan ihan kaupungin toimesta paljon. Näin eri tavoin voidaan samaan asiaan suhtautua. Monesti huomaa, että jos joku esiintyy Kuhmossa, käy hän mahdollisesti myös Nurmeksessa mutta Lieksassa ei käytännössä juuri milloinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anki!
      Onpa ikävä kuulla, että Lieksassa kulttuurilla ei mene hyvin. Kuhmossa on aina satsattu kulttuuriin ja kouluun. Asuntola-aikaan kauempaa koulua käyvät lukiolaisetkin saivat asua ilmaiseksi asuntolassa.
      Kostamuksen rakentaminen vaurastutti Kuhmoa ja silloin satsattiin paljon rakennuksiin ja ympäristöön. Jo pitkään väestö on vähentynyt ja vanhentunut ja sivukylät, perukat, ovat autioituneet.
      Peruskoulun yläluokilla oli enimmillään toista tuhatta oppilasta ja nyt vain noin 250. Sama kehitys kuin muuallakin muutamaa isoa kaupunkia lukuunottamatta.

      Poista
  7. Hienoa että tämä valokuvanäyttely on toteutunut. Jouduitteko ottamaan kuvat sisätiloihin yöksi silloin saavuttuanne?

    Huomasiko niistä kuvista miten ennen ihmiset olivat hoikempia kuin nykyään? Itse olen ollut huomaavinani tämän suuntaista vanhoista lehtikuvista.

    Ruvetkaa nyt yhdessä laatimaan Kuhmon aikojen muisteloteosta. Kuvien tukemana siitä voisi tulla aika mainio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä ne piti kantaa sisälle lämpimään öitsemään. Kuvien takia piti mennä autolla, muutoin kuljemme näin pitkät välit yleensä junalla.

      Totta puhut. Ei noissa kuvissa ole yhtään ylipainoista. Nuoret ovat nykyään selkeästi painavampia kuin ennen. Herkkuja on saatavilla ja syömistä pidetään ajanvietteenä.

      Hyvä idea kyllä tuo Kuhmo-kirja, mutta epäilen, että jää.
      Minulla oli joskus aikomus kirjoittaa muistelmatkin tuokio-metodilla, mutta itsekriittisyys sai vallan. Sitten viehätyin ideasta kirjoittaa kirjaksi Unton muistoja, kun kuuntelin miten hän kertoi lastenlapsille iltasatuina tarinoita omasta lapsuudestaan ja seikkailuistaan Misse-kissan kanssa Mutin kylässä Luumäellä. Se olisi kyllä helpompaa kuin omista muistoista kirjoittaminen. Niitä kipeimpiä en uskalla oikein edes lähestyä. Pitäisi saada haamukirjoittaja
      Kuhmon vuosista ja opettajuudesta riittäisi asiaa. Äsh, minä olen niin jämähtänyt blogikirjoittajaksi...

      Poista
    2. Oi, minkä teit Ketjukolaaja - nyt alkoi kutkuttaa tuo Unton muistoista kirjoittaminen. Pitäisköhän lopettaa blogikirjoittaminen tai harventaa sitä, vaikka sitten kun 1000 höpötystä tulee täyteen ehkä noin vuoden päästä. :D

      Poista
  8. Upea idea ja näyttely! Unto osaa kyllä selvästi kuvata. Himokuvaajana olen miettinyt itsekin joskus, kuinka kiva olisi tallentaa jokin keskittyvän oppilaan ilme tai mitä hyvänsä, mutta nykyisinhän pitää kaikkeen kysyä vanhempien lupa. En uskalla kuvitellakaan, mitä olisi vastaavan näyttelyn toteuttaminen uudella kuvamateriaalila. Tuo vanha tuo kyllä mieleen muistoja. Erityismaininta puhelinkopille:D minulla on juuri kesken blogijuttu töstä siheesta (taas, heh).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tärkeä pointti, ja näyttely toimiikin myös muistutuksena siitä, miten kuvaan suhtautuminen on muuttunut. Unto selvitteli tätä avajaispuheessaan.
      Hän kysyi kuvien käytöstä vain oppilailta, ei vanhemmilta (silloin ei muutoinkaan oltu paljon yhteyksissä vanhempiin), ja kertoi käyttävänsä kuvia hyvään tarkoitukseen. Moni näistä kuvista onkin ollut näyttelyissä jo aiemmin.
      Äsken juuri Unto pyysi katsomaan kuvaa, jonka vasta löysi. Siinä poika kampaa hiuksiaan taaksepäin toisen käden ollessa kampakättä vastassa kauniissa kaaressa taipuneeena kuin joutsenen kaula. Ehkä hän lisää sen kuvan kansioon, joka kulkee näyttelyn mukana.

      Poista