sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Leila M. Peltonen, Veljeni kirja: Muistumia, merkintöjä

 



Mikä sydämellinen teos, Veljeni kirja: Muistumia, merkintöjä, kirja josta näkee että eletty on käsitelty ennen kuin siitä on kirjoitettu. Vaikeat asiat kuvataan kirjassa rehellisesti, mutta ei raadollisesti vaan tyylikkäästi, ajan tuoman hyväksynnän maustamana. 

Leila M. Peltonen on kuvannut elämäkerrallisessa romaanissaan sodanjälkeistä elämää Helsingissä perheessä, jossa molemmat vanhemmat käyvät töissä.  Sukellamme menneeseen maailmaan pakettinappuloineen ja kotona ommeltuine vaatteineen, radion joululahjavalvojaisineen, tapoineen ja ennakkoluuloineen. 
Hänen mukanaan koemme maailman muuttumisen samalla kun päähenkilöt Sisko ja neljä vuotta nuorempi Sakarias saavuttavat teini-iän ja siirtyvät siitä aikuisuuteen, jossa Sisko perustaa oman perheen, Sakke-Sakarainen ei.  
Lopuksi perheestä on jäljellä vain Sisko, joka tutkii äitinsä jäämistöstä löytämäänsä laatikkoa, jonka kannessa lukee MUISTOJA SAKARIAASTA. Älä heitä pois!!!

Sakke-vauva on ihme! Käyn vähän väliä sipaisemassa sen poskea ja tunnen kuinka sydämessä ailahtaa tunne, jota en osaa nimetä. Vauva on kuin nukke, mutta lämmin ja pehmoinen.

Sisko rakastuu veljeensä oitis, ja kuten tiedämme rakkauteen sisältyy aina huolehtimista. Sisko omaksuuu tehtäväkseen puolustaa ulkonäöltäään ja käyttäytymiseltään poikkeavaa veljeään ulkomaailman pahuudelta.
On traagista sekä rakastaa syvästi jotakuta, että joutua häpeämään hänen vuokseen. 
Vauvaveli alkaa herätä öisin painajaisiin ja raivokohtauksiin, joissa jäykistyy pelottavasti. Sisko herää näihin kohtauksiin ja huomaa vanhempiensa hädän, vaikka he yrittävät salata sen. Koko perhe on ymmällään. Diagnoosit viipyvät ja vasta aikuisuuden kynnyksellä löytyy diagnoosi, joka selittää niin raivokohtaukset (mustat hetket, joista Sakke ei muista jälkeenpäin mitään), epilepsian kuin autismin kirjolla oleville ihmisille tyypillisen kiinnittymisen vahvasti joihinkin asioihin kaiken muun poissulkien. Tulee lääkitys, joka rauhoittaa, mutta tulee myös ennuste tilan pysyvyydestä ja vakavuudesta. 

Kirjassa on muun kerronnan ohessa Saken kirjoittamia havaintoja luonnosta, oopperoista ja lentokoneista, jotka osoittavat, että hänellä on jo alakoululaisena huomattavaa älykkyyttä ja paneutumista. Hesperiassa viettämästään ajastakin hän on kirjoittanut seikkaperäisen raportin. Sakke muistaa kasvien latinalaiset nimet, tutkii avaruutta, syventyy musiikkiin ja lentokoneisiin. Hän on erittäin älykäs joissain asioissa, mutta avuton toisissa ja hämmentää ympäristöään poikkeavalla spontaanilla käyttäytymisellään. Hän pitää oravia ystävinään, mutta saa vihdoin myös ihmisystäviä toisista lentokonetarkkailijoista. 
Koulun alun Sakke joutuu suorittamaan erityisluokalla, ja kun häntä ei huolita oppikouluun, viisaat vanhemmat järjestävät asian niin, että hän suorittaa keskikoulun kotikouluna fiksun ja vastuullisen isonsiskon toimiessa opettajana. 

Kylässä käyminen oli yleistä Siskon ja Saken lapsuudessa ja siihen kuului tietyt säännöt pukeutumisesta, tarjoilusta, keskustelunaiheista ja käyttäytymisestä. Saken arvaamaton käytös saa aikaan sen, että perheen ystävät vähenevät, mutta ne jotka vielä käyvät ovat sitäkin tärkeämpiä. 

Sakke työntää päänsä kokonaan ovesta. Näen, että vastenmielinen ajatus synkentää hänen mielensä: tuota vierasta en tänne halua, omaan kotiin, oman Siskon viereen istumaan. Hiiteen koko tyyppi. Yhtäkkiä veli rämäyttää oven selälleen, ottaa kaksi pitkää harppausta kohti kahvipöytää, tarttuu pöytäliinan kulmasta kiinni ja nykäisee kaikin voimin. Kilisten ja paukkuen koko komea kattaus syöksyy lattialle. Yksi kahvikuppi särkyy, toisten putoamista pehmentää pitsinen pöytäliina.

Tepa-täti on kovaääninen ja suorapuheinen ja tömäyttää välillä napakasti, että "nyt mie ja äitis puhutaan Karjalan muistoloi, eikä ennää kuunnella konneista". Miten hän osaakin sanoa sen niin, ettei Sakarias suutu, nauraa hohottaa vain. Omassa huoneessa hän laittaa kuulokkeet korvilleen ja levylautaselle mahtavimman lentokonesinfonian minkä tietää: Beethovenin kohtalokkaan.

Ihailen Peltosen kaunista kieltä sekä entisajan maailman esineiden ja tapojen kuvausta. Lapset viedään joskus mummulle, jonka luona saa marjamehua ja korppuja. Sakke vetää Brylcreemiä hiuksiinsa peilin edessä, Sisko käy teinihipoissa ja on kiinnittänyt seinäänsä filmitähtien kuvia. Puhelimassa käydään läheisessä puhelinkopissa. 

Ihailen kirjan kuvaamia vanhempia, jotka tekevät kaikkensa vaikean lapsensa eteen. 
He hankkivat hänelle syntymä- ja joululahjoiksi sellaisia arvokkaita esineitä, joista pojalle on pitkäaikaista iloa, kuten levysoittimen ja kaukoputken. Kun poika rauhoittuu tutkimaan kaukoputkella kuuta ja tähtiä, isä toteaakin iloisena, että he ovat tehneet maailman mahdottomimman asian, hankkineet pojalleen kuun taivaalta.
Kirjan lopussa olevat aikuisen Saken kirjeet perheenjäsenille kertovat tasapainoisesta ihmisestä, joka on hyväksynyt kohtalonsa. Hän muistaa isänsä Fortunapelin aloitussanat:" Fortuna, onnen ja sattuman peli, niin kuin itse ihmisen elämä!"

Ihailen isonsiskon kärsivällisyyttä. Hän on pienestä pitäen vastuunkantaja ja perheen ilmapuntari. Hän vetäytyy, kun huomaa vanhempiensa ahdistuksen ja hän ymmärtää veljeään syvällisellä tasolla. Sisko lienee ainoa ihminen, jolle aikuinen Sakke voi itkeä viallisuuttaan, joka on rajoittanut hänen elämäänsä monella tavalla. 
Vammaisuuden hyväksyminen ei tietenkään onnistu sisarelle, kuten ei veljelle itselleenkään, vielä lapsena ja nuorena helposti. On asioita, jotka on helpompi hyväksyä vasta aikuisena, jolloin häpeä ei enää sekoita tunteita, rentous lisääntyy ja ymmärtää, mitä voi muuttaa ja mitä ei.  

Itselläni on skitsofreniaa sairastava sisko joka asuu mielenterveysihmisten ryhmäkodissa. Ymmärrän hyvin Siskon tunteita eri ikäisenä.

Suosittelen tätä kirjaa kaunokirjallisena teoksena kaikille lukeville ihmisille,  vertaistukena ihmisille, joilla on vastaava tilanne ja silmiäavaavana teoksena heille, jotka suhtautuvat erilaisiin ihmisiin tyhmän väheksyen, kuten eräs nuori mies, joka istahtaa Seurasaaressa Siskon viereen penkille Sakariaan seisoessa lähettyvillä turistien ihmeteltävänä ihmispuuna, oravaystävät Susa, VanBee, Sirius, Mantovani, Nykki, Nöpö ja pikkuiset Kukka ja Helmi kipittämässä lähes kaksimetrisen "ystävällisen metsänpeikon" sivuille ojennettuja käsivarsia pitkin. 
 
Hälisevä turistiesirippu siirtyy pois Sakariaan edestä ja penkillä istuville avautuu näkymä tien toiselle puolen: siellä seisoo outo ihmispuu ja sen oksilla hyppelevät oravat! Penkillä istuva hurmuri arvioi näkymää edessään: lämmin samettikatse muuttuu viileän ylimieliseksi ja huulille nousee pilkallinen virnistys. Mies hakee hyväksyntää arviolleen minun katseestani. Hän osoittaa vaivihkaa Sakariasta ja osoitteleva sormi pyörähtää pari kertaa hitaasti ohimolla. Tuo ele ja huulten liikkeet ovat selvät: - Katso tota tyyppiä, mikä Dille.

Parhaat kiitokset Leila Peltonen on varmaan saanut omalta veljeltään:
- Mun kiva opettaja, mai nais tiitsööööö! Sakke saattaa huudahtaa yhtäkkiä kesken oppitunnin ja halata. 

Minäkin kiitän sekä kirjasta että sen painavasta sisällöstä. Kiitos!







4 kommenttia:

  1. Lissu kiittää kirjaesittelystä. Siitä saa selkeän käsityksen paitsi erityisestä ihmisestä myös hänen siskostaan ja koko perheestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PIdän kovasti tästä kirjasta. Kaikki henkilöt on kuvattu niin että heidät näkee edessään ja sisarussuhteen kuvaus on koskettava. Kerronnassa kaikki on mietittyä ja viimeisteltyä.

      Luin silmäillen siinä ohessa Otavan julkaiseman Philip Teirin kirjan J & B, jossa haastatellaan Bitte Westerlundia ja seurataan hänen salapoliisityötään miehensä Jörn Donnerin naissuhteiden selvittämisessä tämän kuoleman jälkeen. Mietin, että on kyllä kirjoja ja kirjoja! Pakko kirjoittaa tästä kysyen, onko tämä pidennetty aikakauslehtijuttu muka kirja ja määritelläänkö oikein tietokirjaksi!
      Pienkustantamot näyttävät julkaisevan nykyään laatukirjoja, kun taas osa isojen kustantamoiden kirjoista on jonkinlaisia nopeasti kyhättyjä epäkirjoja, jotka myyvät tunnetuilla ihmisillä ja kohuilla.

      Poista
  2. Kiitos Marjatta! Ihana olet ja olen oppinut sinulta paljon. Voimia kaamoksen selättämiseen! Onneksi meillä on kirjallisuus, joka antaa siivet siirtyä sinne, minne kaamos ei ulotu. Itselläni menossa nyt Nuori Ben Zyskowicz-muistelmat. Nostalgiaa nuoruudestamme. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi!
      Ai, tuohan minunkin pitää lukea. Ben on meidän ikäluokkaa.
      Koitetaan kestää! Tammikuussa jo alkaa valo lisääntyä ja päivä pidetä Juuri eilen mietin iltakymmenen maissa lopen väsyneenä, että lokakuussa Espanjassa menimme konserttiin, joka alkoi klo 22.

      Poista