maanantai 25. syyskuuta 2023

Vaikuttava flamencoelämys ja näyttely, jossa aiheena itselle omistettu aika

 

Kuva: Ume, Marbella 23.09.2023


Täällä matkalaiset ovat nauttineet auringon ja meren lisäksi kulttuurista.

Marbellassa nähty flamencoesitys oli niin vaikuttava, että viiden ensimmäisen minuutin sisällä kyynelet valuivat silmistäni solkenaan.
Asami Ikeda oli hurja, tyylikäs ja vahva, kitaristi ja laulaja vakuuttavia. En ymmärtänyt laulujen sisällöstä kuin sanan sieltä täältä, mutta se ei haitannut.
Musiikki ja tanssi iskevät suoraan tunteisiin ja saavat kokemaan jotain, mitä on vaikea selittää... unohdettua, toivottua tai menetettyä. Jokainen katsoja ja kuulija kokee esityksen omalla tavallaan.
Tämä esitys oli niin toisenlainen kuin monet ryhmäflamencoesitykset turisteille, joissa tärkeänä elementtinä on seksi ja yleisölle flirttailu. Asami Ikeda on siro ja pienimuotoinen, mutta hänellä on silti juuri sopiva vartalo tähän tanssiin ja erittäin kauniit kädet. Hän keskittyy tanssiessan tarinaan ja improvisoi.
 


Jaime Fresnada, joka on esiintynyt yhdessä Asami Ikedan kanssa ja oli nytkin mainoskuvassa, ei ollutkaan mukana tänä iltana. Olisin niin halunnut nähdä hänet myös. Hän on erittäin voimakas ja nopea tanssija ja ilmentää tanssissaan myös iloa hyvin vahvasti. 
Näimme tämän parin esiintymisen ensimmäisen kerran seitsemän vuotta sitten, kahdesti saman loman aikana ja ihastuimme. Seuraavana kesänä menimme taas katsomaan heitä. Silloin Asami Ikeda oli raskaana, tanssi silti yhtä hurjaa kuin ennenkin. 
Nyt hän oli kauniimpi kuin koskaan. 


 
Mitä oma aika ihmiselle merkitsee?  Onko se välttämättömyys vai kirous? Koronaeristyksen aika sai monet ajattelemaan uudelleen aikaansa, mihin sen käyttää ja kenen kanssa.
 

Malagan Centre Pompidoussa on näyttely, jossa pohditaan itselle omistettua aikaa monipuolisesti kuuteen eri osastoon jaettuna: vapaa-aika, loman aika, itsetutkistelun aika, väliajat (uni, siirtymät), sisäinen aika ja vastakkaisuuksien aika, jolloin tapahtuu muutoksia ajattelussa suhteessa itseen ja ympäristöön. 

 

Jean Cocteau, Sommeil Hollywoodien, 1953


Lapsuutta on usein idealisoitu huolettomaksi leikin ajaksi, mutta kyllä lapsuudessakin aikaa rajoitetaan. Nykylapsella on erikseen päiväkoti, koulu sekä kehittävien harrastusten ja vapaan leikin aika, ja entisajan lapsethan olivat hyvin pienestä töissä, samoin oman aikamme köyhien maiden lapset.  
Vapaa-aika on aikaa, jonka yhteiskunta sallii meille omaksi ajaksi, vastapainoksi tuottavalle ajalle, mutta kuinka paljon siitäkään todella on aivan omaa aikaa, jota toiset ihmiset tai trendit eivät määräisi?


Pool Designed by Alain Capeillères.
Le Brusc. Provence. France 1976


Työpaikkojen kustantamat loma-ajat teollistuneissa maissa ovat johtaneet tasa-arvon lisääntymiseen. Joutilaisuus, josta vain yläluokka oli ennen saanut nauttia, tuli mahdolliseksi yhä useammalle muutaman viikon ajaksi vuodessa. Kun eliitti aiemmin muutti kesäksi toiselle kartanolleen tai hienostokylpylöihin, ei vielä voinut puhua turismista. Turismista tuli vasta maksettujen lomien myötä yleistä ja oma elinkeinonsa sekä myyntituote.
Loma-ajan osastolla oli joitain ironisia, kriittisiä  kuvia, jotka saivat minut kriittiseksi. Eikö juuri turismi ole poistanut ennakkoluuloja ihmisten välillä enemmän kuin mitkään oppikirjat? Luen parhaillaan 1920-luvulla kirjoitettua romaania (Lao She, Mr Ma and Son), jossa ennakkoluulot kiinalaisia kohtaan Englannissa ovat aivan naurettavia. Vasta henkilökohtainen kohtaaminen saa uskomaan, että kiinalainen ei ole ensisijaisesti raaka murhaaja. 
No, tänä päivänä matkustaminen on suurimpia syntejä mitä ihminen voi tehdä. Siinä on asia, joka vaatii tarkastelua ja toimenpiteitä. Pelkällä paheksunnalla ongelma ei ratkea. 


Duane Hanson, Tourists, 1970

Näyttelyn Introspektio-osastolla on kuvia ja tekstiä vanhuudesta, joka paitsi nähdään itsetutkistelun ja muistelun kautena myös tuottamattomana aikana, minkä vuoksi vanhoista ihmisistä on alettu puhua epäkunnioittavasti taakkana. 

Jokainen ihminen tarvitsee aikaa elpyä ja virkistyä, nuori sekä vanha.
Itse koen vanhana olemisen oikeutettuna lomana pitkästä työrupeamasta ja vapautena vihdoin päättää itse suuresta osasta omaa aikaani. Näin ei ole kaikkialla eikä ole ollut meilläkään kovin pitkään kaikilla.
Kiitän hyvinvointiyhteiskuntaa. 
 

Mietin työttömyyttä ja sen tuomaa stressiä ajankäytöstä ihmiselle. Joku on kysynyt, voiko eläkeläinen olla lomalla. Tottakai voi, loma on aina irtiottoa tavanomaisesta. Samalla tavalla myös työtön voi olla lomalla, mutta toisin kuin eläkeläisellä hänellä on huoli ja keskeneräisyys seuralaisenaan.
Työttömyys on yksi aikamme suuria ongelmia ja stressitekijöitä. Sitä ei tässä näyttelyssä käsitelty, ellei sitten jotenkin viimeisessä osastossa, jossa aiheena oli hämmennys sisäisen elämän ja todellisuuden välillä.
Näyttely oli niin laaja ja antoi niin paljon ajateltavaa, että tekee mieli mennä katsomaan se vielä uudelleen. Tässä kirjoittaessa herää kysymyksiä, joita en ajatellut näyttelyssä kulkiessani.

Olen iloinen siitä, että lukeminen ja käsityö olivat näyttelyssä paljon esillä ihmistä elvyttävänä oman ajan elementtinä. 


Billie Zangewa, In My Solitude, 2018




Pierre Alechinsky, Désarmé de patience, 1999


Viimeisen kuvani teoksen materiaali on keramiikka ja se näyttää pehmeältä kankaalta. Olen kuvaajana päässyt mukaan peilin kautta, ja seuralainen Unto häämöttää hänkin taustalla. 

Huomenna lähdemme katsomaan Fuengirolaan jo valmiita ja parhaillaan tekeillä olevia upeita isojen seinien kokoisia muraaleja. 
Niistä ja muusta myöhemmin. 

Lopuksi haluan kysyä, mitä oma aika merkitsee sinulle, lukijani. Onko sinulla siitä puute, sitä liikaa vai sopivasti?



11 kommenttia:

  1. "Eikö juuri turismi ole poistanut ennakkoluuloja ihmisten välillä enemmän kuin mitkään oppikirjat?" Riippunee omista kokemuksista onko poistanut ennakkoluuloja vai antanut niille aihetta. Muitten ihmisten kohtaaminen ei läheskään aina suju mukavissa merkeissä. Yleensäkin suhtaudun aika epäluuloisesti matkailuun ja niihin ihmisiin, jotka arvelevat jossakin vieraalla seudulla käynnin laventavan heidän käsitystään kyseisen seudun oloista. Turisti on kuitenkin aina turisti, se mitä hän etsiytyy katselemaan ei yleensä ole tavallisen kansan elämää vaan sille tavalliselle kansallekin erikoista nähtävää.

    Työttömien ja eläkeläisten vertailu on vaativaa, koska näissä ryhmissäkin on kovin erilaisia osajoukkoja. Joku voi olla työtön hetken aikaa, ennen kuin löytää uuden tehtävän, joku toinen voi olla pääasiassa työtön. Eläkeläisten eläkkeitten määrät ja heidän elämäntilanteensa voivat erota paljonkin. Jollakin eläkeläisellä voipi olla lääke- ja muita vastaavia kuluja kohtuuttomassa määrin, toinen voi olla täysin terve ja hyväkuntoinen. Asumisolot, lasten elämä ja ties mitkä asiat vaikuttavat myösen. Suomessa on eläkeläisiä yli miljoona ja työttömiäkin melko monta.

    Tänään oli Ylen Uutisten nettisivuilla jokin tilasto, jossa esitettiin, että suomalaisten työssäkäyvien loma-ajat ovat melkein pisimmät maalimassa. Sitten oli kyselty miltä työntekijöistä loma-ajan riittävyys tuntuu. En saanut siitäkään mitään yhtenäistä irti. Joistain tuntui riittävältä, joistain sitten taas ei. "Ihmisiä on kuin muurahaisia", lauleli Veikko Lavi. Ihmiset eivät kumminkaan rakenna yhdessä samaa kekoa vaan kukin omaansa. Siihen kai he sitten tarvitsevat sitä omaa aikaa?

    Elämästä kannattaa nauttia, kun siihen on tilaisuus eikä matkailu varmaankaan niitä hupsuimpia tapoja siihen ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kuitenkin pyrkiä rakentamaan samaa kekoa, vaikka kuten sanot, niin ihan muunlaiset trendit ovat esillä.

      Se että saa käsityksen jonkun vieraan seudun oloista vaatii vuosien elämän siellä, mutta siihen että huomaa ihmisten olevan samaa heimoa auttaa lyhyempikin aika, ellei ole ihan paatunut lokeroija.
      Tuossa 1900-luvun alun kirjassa, jonka mainitsin (ja josta kirjoitan, jahka ehdin) on lähetyssaarnaajan vaimo (mikä termi, muuten!), joka ei anna lastensa oppia kiinaa kuuden vuoden Kiinassa saarnaamisen aikana, koska jo "alempiarvoisen kielen" osaaminen muuttaa ihmisen alempiarvoiseksi. Riittää, että osaa käskysanoja "tuo tee" ja "mene".

      Ihminen matkailee kai yleensä elpyäkseen arjen yksitoikkoisuudesta ja nähdäkseen itsensä sekä oman ympäristönsä uudelleen. Unto on kokenut jo tässä matkamme puolivälissä koti-ikävää, kun minä olen vasta päässyt vauhtiin. Eilen hän lähestyi puiston penkilllä istuvia eläkeläismiehiä ja pyysi kuvata kertoen olevansa eläkeläiskollega. Jos kielitaito riittäisi, niin varmaan haluaisi vaihtaa ajatuksia jostain arkiasioista.

      Tiesin jo kirjoittaessani, että yleistän. Kaikissa ihmisryhmissä, työttömissä ja eläkeläisissäkin on monenlaisia ryhmiä ryhmän sisällä, mutta noin keskimäärin suomalainen eläkeläinen on aika vapaa.
      Näyttelyssä on yksi hieno valokuva kahdesta vanhasta naisesta pelaamassa domino-peliä. Se on vuodelta 1935 Ranskasta. Naisten ulkoasu kertoo, että eivät ole rikkaita, eli ei voi jakaa niinkään, että vain varakkaammilla oli varaa vapaa-aikaan ja köyhempi kansa raatoi. Sitäpaitsi, nuo naiset eivät ehkä ole edes kovin vanhoja, tiedä vaikka olisivat minua nuorempia.

      Poista
  2. Eikö hyvinvointivaltion perusidea ole selvä: jokainen maksaa kykyjensä mukaan veroja yhteiseen kassaan, jonka jälkeen jokaisen yksityiselämä on hänen oma asiansa, tekipä mitään, jotakin tai hailuilee vain tietämättä mihin ja koska. Yhteisestä kassasta hoidetaan sitten palvelut ja paikataan ihmisen epäonnistumista jne. Me suomalaiset maksamme yhteiseen kassaan jotain 44 % tuloistamme, olimmepa työssä tai eläkkeellä. Sen pitäisi riittää vapauttamaan meidät ja minut omantunnon tuskista.

    Eläkeläisellä on toki vapautensa, mutta toisaalta jokainen matka, jokainen luettu romaani, jokainen katsottu elokuva voi olla ykskaks hänen viimeinen kokemuksensa. Välillä mietin kuinka "kivaa" olisi elää nuorempana ajatuksella, että onhan tässä vielä vaikkapa 30 vuotta todennäköistä elämää jäljelle, joten mikä kiire on tehdä mitään.

    Jos eläkeläisten pitää murehtia muiden elämää, päädytään kyttäysyhteiskuntaan. Sellaisiakin on ollut ihan lähellä rajan takana.

    Niin että... jatkapa vaan taidetta katsomaan - jos se tuntuu mukavalta. Jos ei, ei hätää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, maksan minäkin kykyjeni mukaan arvonlisäveroa ja kiinteistöveroa. Tuloveroa ei peritä kun on niin pieni eläke. Eikä edes Yle-veroa, vaikka olenkin Ylen suurkuluttaja. Ei hyödyttäisi kirkosta eroaminenkaan, kun sitäkään veroa ei peritä.

      Kyttäyksestä voin nauttia päivittäin, kun vain naamani ulos pistän, naapurit hoitaa homman.

      Poista
    2. Gracias Kyösti ja Ketjukolaaja!

      Eläkeläisen suru on tosiaan se, että odotukset ovat rajatut. Kuoleman läheisyyden tunne voimistuu, kun saa erilaisia diagnooseja ja joutuu pitämään terveyttään yllä lääkkeillä.
      Minulla on lonkan keinonivel jo viisitoista vuotta vanha, onneksi edelleen toimii hyvin, ja Untolla saattaa olla polvessa nivelrikon oireita. Olemme molemmat tykänneet liikkua matkoilla paljon jalan, saattaa tulla jopa kymmenen kilsaa kaupunkikävelyä päivässä. Jos sen menetän, niin menetän paljon.
      No, tänään on kaikki hyvin, ei mitään vaivoja, ja kevyt olo sekä kehossa että mielessä.

      Kyösti, kiva että tiivistit hyvinvointivaltion idean ja rauhoitit siten minun helposti syyllistyvän mieleni.

      Poista
  3. marjatta

    olen kuusikymmentäseitsemänvuotias, joten elämästä on suurin osa takanapäin. jossakin elämänvaiheessa piti olla tuhat kiirettä ja tuhat määränpäätä. nyt päivät täyttyvät varsin tavanomaisilla yksityiskohdilla: on tavaroiden paikoilleen asettelua, peitteen leväyttämistä vuoteen ylle, imurin surinaa, sipulikeiton tuoksua. näillä arkisilla yksityiskohdilla on hirveän tärkeä merkitys. ja kaikilla älykkäillä brittisarjoilla. niitä katsoessani ajattelen, että osa ihmiskunnasta pelastetaan huumorilla ja satiirilla.

    mutta joo, elämän ydin on tyhjä kalenteri. se että saa vain olla. samaistun runoilija francis pongeen, jolta meni vesilasinsa kuvaamiseen monta pitkää kuukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri, sinä olet kyllä tyyneyden mestari.
      Itse en aina osaa arkioloissa olla rauhallinen, teen sitten vähän tai paljon. Lomareissu on siksikin hyvä, että se pysäyttää ja antaa ajan takaisin omiin käsiin.

      Unto tekee parhaillaan muraalikuvia, nauttii kuvien hiomisesta ja aikoo mennä vielä uudelleen ison kameran kanssa sinne parille kadulle, jonne niitä maalataan kaiken kaikkiaan kuusitoista, kaikki korkeiden talojen seinien kokoisia.
      Me molemmat nautimme näistä näpertelyistä, joista ei ole mitään rahallista hyötyä, Unto kuvaamisesta ja minä kirjoittamisesta. Aika häipyy kun tekee sitä, mistä eniten nauttii.
      Aaltojen kohina kuuluu tänne lomakämppään. Ihana ääni. On pimeää ja lämmintä, sekin niin onnelliseksi tekevä yhdistelmä.

      Poista
  4. Päivät ovat rauhallista hiljaiseloa, ei ole kiire mihinkään.
    Omalla ajalla käsillä on neule tai kirja tai jalan alla metsän neulaspolku.
    En ole koskaan ollut menijä, en suunnittele, katsotaan päivä kerrallaan.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset viihtyvät enemmän tutuissa oloissa, toiset kaipaavat välillä uutta, piirre joka näkyy usein jo lapsuudessa.

      Poista
  5. Käyn tanssikurssia ja yhdellä kerralla meille opetettiin flamencoa 💜 Pääsin uudella tavalla sen liikkeiden olemukseen sisään, upeaa!

    Hyviä aikapohdintoja 🌹 Tulen lukemaan paremmalla ajalla, nyt valmistaudun italian sijaisuuteen joka tuli lyhyellä varoitusajalla 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Rita!
      Pidän kaikista voimakkaista tansseista, esim paso doblesta jossa on paljon samaa kuin flamencossa. Sama vahva liikekieli ja samantyyliset asut.
      Hyviä italian tunteja!

      Poista