torstai 28. heinäkuuta 2022

Daniela Krien, Muldental

 




Otto muistaa täsmälleen päivän, jolloin hänen alamäkensä alkoi. Se oli 9. marraskuuta 1989.
    "Ei pelkästään muuri kaatunut", hän sanoo usein, "minäkin kaaduin, ja aivan rähmälleni."
    Hänen vaimonsa Maggie kuittaa moiset kommentit naurulla. Ylipäätään vaimo nauraa paljon ja kovaan ääneen ja useimmiten tilanteissa, joissa muita ei naurata lainkaan. 


Daniela Krienin novellikokokoelma Muldental (2014) sisältää yksitoista novellia itäsaksalaisesta todellisuudesta muurin murtamisen jälkeen. 
Yleinen termi 'Saksojen yhdistyminen' on siloitteleva. Jo esikoisteoksessaan Vielä joskus kerromme kaiken (2011) Krien nosti esiin itäsaksalaisten hämmennyksen ja ahdistuksen muurin murtumisen jälkeen. Muldental kuvaa heidän kokemaansa rasismia.

Hammaslääkärin avustaja tulee kotiin etuajassa siksi että asiakas pelkää saavansa häneltä tartunnan ja lääkäri kehottaa viettämään mukavan vapaapäivän ja ajattelemaan, ettei tapahtunutta pidä ottaa henkilökohtaisesti.
Työntekijä kuulee lounastauolla naapuripöydässä puhuttavan, miten Hitler olisi ratkaissut hänen kaltaisiinsa liittyvän ongelman.
Auton tuulilasiin työpaikan parkkipaikalla on tungettu vihakirje, jossa sanotaan, että kukaan ei pidä kirjeen saajasta, jonka on kehityttävä ali-ihmistasoltaan ja jos näin ei tapahdu, niin muuri on rakennettava uudelleen entistä korkeampana. 

Ja tämä vielä: missä viipyy kiitolisuus? Te tulette kehitysmaasta (!), eli teidän täytyy vielä kehittyä. Ja me autamme teitä, jotta ette olisi niin tyhmiä ja laiskoja. mutta missä on kiitolisuutenne? Tilanteen on muututtava ja teidän on tajuttava, että olette meistä alenpana ja teidän on ensin kiivettävä ylöspäin ja sen eteen on nähtävä vaivaa, kyllä se niin on. Sittempä näette. 

Sittempä näette. Niimpä! Tätä on syrjintä toisessa poliittisessa järjestelmässä elänyttä kohtaan, joka on paljolti samanlainen kuin syrjijä itse, samannäköinen ja samaa kieltä puhuva. Vihollisia rakennetaan monella tavalla.  

Mietin voiko sanaa rasismi käyttää, kun on kyse samanlaisista ihmisistä, muurilla tai aidalla jaetuista. Race = rotu. Siksi käytän sanaa syrjintä. 
Rasismi-sanaa on alettu käyttää väljästi, puhutaan mm. ikärasismista ja sukupuolirasismista, kun pitäisi puhua syrjinnästä.  


Tässä aiempi kirjoitukseni Krienistä (klikkaa kirjan nimeä):

20 kommenttia:

  1. Tosiaan, Saksojen yhdistyminen ei ollut eikä ole vieläkään helppo asia. Siitä on annettu ainakin Suomessa omituisen siloiteltu kuva, ikään kuin kaikki olisi käynyt hyvin helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja yleensä niin, että kaikki itäsaksalaiset olisivat olleet ikionnellisia rmuurin kaaduttua.
      Kyllä Berliinissäkin edelleen, yli 30 vuoden jälkeen yhdistymisestä, näkyy mikä on entistä itää.

      Poista
  2. Luin aikanaan Krienin ekan kirjan, mutta en muista siitä mitään. Rotu-sanasta on Saksassa puhuttu paljon, tiedeihmisten mukaan rodulle ei ole mitään biologista perustetta ja vihreät vaativat, että sana poistetaan peruslaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ollut meilläkin Suomessa "kielletty" sana, mutta aivan viime aikoina jotkut tutkijat ovat taas esittäneet, että ei se niin huono sana olekaan. Ihmiset jakautuvat erilaisiin populaatioihin geneettisesti ja maantieteellisesti, liukuen kylläkin, ei selvärajaisesti, kuten eivät kasvi- ja eläinryhmätkään. Lääketieteessä geneettisellä taustalla on iso merkitys, esim. siinä mitkä lääkkeet sopivat. Eri geneettisen taustan omaavilla on erilaisia sairauksia ja he reagoivat lääkkeisiin eri tavalla.
      Sana 'rotu' on ilmeisesti pilattu käyttämällä sitä väärin, joten pitää käyttää monimutkaisia ilmaisuja.
      USA:ssa ihmiset jaetaan virallisissa papereissa etnisiin ryhmiin, mikä monille tuottaa vaikeuksia, kun tietää olevansa "mixed race" ja pohtii, minkä identiteetin valitsisi omakseen.

      Poista
  3. En minä kyllä ole pannut merkille, että Saksan yhdistymistä olisi Suomessa siloteltu. Ongelmista on kirjoitettu jatkuvasti. Entiset taistolaisnuoret ovat puolustaneet sosialistista DDR:ää näihin päiviin, ja onpa yksi puolustuspuhe romaaninakin ilmestynyt.

    Mitä Saksassa tapahtuu, sitä on vaikea sanoa ja tietää suomalaisena. Eikö oikeistopopulistien puolue ole nimenomaan voimissaan juuri entisen Itä-Saksan alueella. Auktoriteettiuskoon kasvatetut vaihtavat auktoriteettia.

    Vähän asian vierestä. Alexander Stubb sanoi hienosti Ylen Mahciavelli-ohjelmassa ideologiasta vs identiteettipoliitiikka. Kylmän sodan aikana eri ideologiat tulivat toimeen keskenään joten kuten, koska ideologien on mahdollista tehdä kompromisseja. Kompromissin tekeminen ei ollut henkilökohtainen asia vaan järjen käyttöä. Mutta kun ihminen tekee omasta identiteetistään poliittisen apparaatin, eivät kompromissit ole mahdollisia, koska kukapa haluaisi muuttaa identiteettiään.

    Tästäkin voi kuvamassasi (tai kirjailijan kuvaamassa) Saksan yhdistymisessäja syrjinnässä olla kysymys.

    Enpä tiedä kuinka moni saksalainen haluaisi Berliinin muurin takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei varmasti kukaan, tosiaan.
      Nuo tunnelmat, mitä Daniela Krien kuvaa ovat sieltä kolmenkymmenen vuoden takaa, kun muurin purkaminen oli vielä tuore tapaus. Olen lukenut näistä hämmentyneistä tunteista ja molemminpuolisista ennakkoluuloista vain Krienin sekä Meri Valkaman (jonka Mai myös alla mainitsee) kirjoista.
      En ole tiennyt, miten ihmiset ruohonjuuritasolla ovat kokeneet muutoksen, mutta onhan se tietysti selvää, että kun alueita vuoroin erotetaan ja yhdistetään, niin läheskään kaikki ihmiset eivät selviä muutoksesta. Jos Pohjois-Korea yhdistettäisiin Etelä-Koreaan, niin siellä olisi taatusti pohjoisen puolen ihmisiä, jotka kokisivat olonsa turvattomiksi ja ikävöisivät entistä selkeää komentoa. Loikkareissakin on ollut näitä kaihoajia. Ihmisen psyyke on niin erikoinen. Vapautta kaivannut tuntee uudenlaista syyllisyyttä, kun ei osaakaan käyttää vapauttaan.
      Ja sieltähän ne protestiliikkeet sitten lähtevät liikkeelle. Valitettavasti.

      Alexander Stubbin identiteettipohdiskelu on kiinnostava.
      Ja pitää paikkansa.
      Luin tuon aiemman kirjoitukseni keskustelun ja heti tuli mieleen, miten kukaan kommentoijista ei silloin 2014 paheksunut sitä, että rakastunut nuori nainen oli 16. Ei siinä mitään paheksuttavaa olisikaan, mutta nyt tällainen asetelma herättää heti vastarinnan, koska on opittu ajattelemaan jotenkin ohjelmallisesti eläytymisen sijasta.

      Poista
    2. Minusta siinä kuvataan uskon romahtamista ja pettymystä. Monesti ideologiasta halutaan pitää kiinni, vaikka muulta näyttää, koska koko identiteetti on siinä, kuten myös Stubb on järkeillyt.
      Kirjassa on lisäksi romantiikkaa ja jännitystä. Rakkausromaani ja rikosromaani. Jos tarkkaan lukee, niin löytyy varmaan joitain historiallisia virheitä, mutta en näe, että se puhuisi minkään ideologian puolesta.

      Poista
    3. Kyösti, jos olet lukenut tämän kirjan ja Mallisen artikkelin Parnassosta, niin saatat huomata ristiriidan. Mallinen lukee kirjaa värittyneesti koska haluaa käyttää sitä ikään kuin todisteena artikkelinsa aiheelle. Tämä on mielestäni sen kirja-arvostelun huono puoli, ei nuo aprikoinnit, mitä kirjassa on omasta elämästä.

      Poista
  4. Pidin kovasti Krienin Vielä joskus kerromme kaiken teoksesta. Voisin lukea nämä novellitkin. Luin tässä kuussa Meri Valkaman teoksen Sinun, Margot, jossa myös elettiin Itä-Berliinissä muurin murtumisen aikoina.

    Rasismia, syrjintää, kiusaamista, kaltoinkohtelua, vihapuheita, pelottelua, uhkaamista, ahdistelua, panettelua, henkistä väkivaltaa, fyysistä väkivaltaa. Ihminen on paha toista ihmistä kohtaan. Nämä mainitsemani teot löytyvät jo varhaiskasvatuksen puolelta tosi vahvasti. Tunnepuolen kasvatusta tarvitaan koko peruskoulun ajalle, sillä mainitut teot ovat jo yläasteella todella pahoja. Syrjintää löytyy joka maasta, joka väristä, uskonnosta, sukupuolesta, työpaikasta, koulusta jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin Valkaman teoksen joulun aikaan. Hyvää ajankuvaa ja psykologinen ote. Hiukan minua häiritsi muutamat kliseet, kuten se myskin tuoksu.

      Tähän kirjaan liittyi se tietty jupakka Jukka Mallisen Parnassoon kirjoittamasta arvostelusta. Mallisen väitettiin kirjoittaneen arvostelussaan, että kirja kertoo Valkaman omasta elämästä. Luin sen Mallisen jutun - hän e i sanonut niin. Hän sanoi, että Valkama on saanut aineksia omista kokemuksistaan. (Ajattelin, että tämä on pakko korjata jossain. No, tässä se tuli.) Jutussa oli myös virheellinen tieto Valkaman isän kuolemasta, mikä oli moka, mutta kirjan ei siis väitetty olevan autofiktio.

      Ihminen ei ole "luomakunnan kruunu", vaan usein naurettavan pikkusieluinen ja hitaasti kehittyvä surkimus.

      Poista
    2. Pidin myös osittain Valkaman kirjasta. Jotain siinä oli liikaa, nimittäin olisin jättänyt yhden kappaleen kokonaan pois, joka ei liittynyt mihinkään. Tuli vaan itselle mieleen, että oonkohan minä tyhmä, kun en ymmärrä mihin se kappale liittyy. Jotakin myös hyppelin yli. En tiedä oliko se poliittista tekstiä, jota en ymmärrä yhtään, enkä haluakaan ymmärtää. Oletin ne tekstit poliittisiksi, jotka hyppelin yli. Nekin olisi voitu jättää minun mielestäni kokonaan pois.

      Poista
    3. Minun pitää varmaan lukea tämä kirja uudelleen.
      Minulle on jäänyt päällimäiseksi sellainen tuntu, että kylläpäs tulivatkin höynäytetyiksi, ja varsinkin hölmö Markus tuli höynäytetyksi. Ihmisen on vaikea myöntää tulleensa petetyksi ideologiassaan. Joillekin totuus selviää kertarysäsyksellä, jotkut tarvitsevat aikaa hyväksyä pettymyksensä ja koota itsensä uudelleen.
      "Toistuvat uutiset länteen loikanneista lääkäreistä, insinööreistä, opettajista ja tiedemiehistä kertoivat karua kieltä, jota Markus ei kyennyt enää selittämään itselleen parhain päin. Yhteensä noin kahden ja puolen miljoonan ihmisen päätöstä siirtää elämänsä kapitalistiseen naapuriin ei voinut enää kuitata rahanahneudella, maanpetturuudella tai ideologiattomuudella, vaikka Markus niin edelleen uskollisesti analyyseissään kirjoittikin."

      Poista
  5. Tuttavallani oli ja lieneekö vieläkin semmoinen tietokonetuoli, jonka nimi on Race. Hän nimitti sitä vitsillä rotu-tuoliksi. Kai se nimi viittaa oikeesti nopeuskisailuun? Jesse Owensin olympiamenestyksestä Berliinissä 1936 kertova elokuva on myös saanut osuvasti nimekseen Race.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja huomioita! Rotu-tuoli - heh. Entä ihaillen käytetty rotunainen!
      Sanalla 'race' on tosiaan paljon merkityksiä. Se on myös virtaava vesi, kuvaannollisesti ihmisen elämä eli elämän kilpajuoksu, inkiväärin juuri ja mitähän kaikkea muuta, verbinä juosta, kilpailla, ajaa kilpaa, kasveissa lajike tai heimo, eläimillä rotu. Human race on ihmiskunta erotukseksi eläimistä.
      Geneettinen ryhmä on nykyään eritaustaisista ihmisistä käytetty termi, mutta rasismi tulee sanasta race.
      (Joku ilmeisesti suuttui kun mainitsin tämän kirjoituksessani, koska lukijalistassa tapahtui muutos alaspäin- outoa! Edellisenkin kirjoitukseni jälkeen joku poistui, näki sellaisen vaivan. Minä en osaa enää näemmä kirjoittaa suututtamatta ihmisiä!)

      Poista
    2. Suututtamiskyky saattaa olla ihmisen rotuominaisuus. Onpahan meillä kaikilla jotakin varmasti yhteistä. Omaksi kuvakseen hän meidät loi.

      Mutta epäilen ettei kyse ole suuttumuksesta tuossa lukijalistassa. Jopa minullakin on muutamia blogeeraajia useammalla vaakunalla lukijoina. Voi hyvinkin olla, että joku heistä on vain ajatellut poistaa ylimääräiset, ettei kato tule niin paljon lukemista. Luullakseni minultakin poistui joku yksittäinen lukija, koska lukumäärä kait pieneni yhdellä?

      Poista
    3. Niin... ja suuttumisvalmius myös. Kirjoituksesta suuttuu helpommin kuin puheesta jossa on paremmin mukana kaikki nyanssit, kevennykset ja painotukset.
      Ah, pelastit päiväni, ketjukolaaja!. Jospa se onkin noin. Mietin jopa, että tekeekö Blogger näitä "puhdistuksia"?
      Itse olen aika rennosti ilmoittanut itseni lukijaksi ilahduttuani jostakin kirjoituksesta, enkä viitsisi lähteä tarkistamaan, onko naamani varmasti semmoisessa seurassa, joka on kaiken aikaa minun linjoillani. Erilaisuus on rikkaus - on sanottu ennen, nykyään eri mieltä oleminen on monelle keskustelun loppu eikä alku. Tämä trendi saa ihmiset varomaan, harmi.
      Mutta siis - luotan sinuun. Tekninen juttu.

      Poista
  6. Opiskelin DDR:ssä 10 kuukautta vuosina 73-74. Vallitseva mielikuva DDR:stä on mielestäni hieman kapea. Siellä "työläisten ja talonpoikien valtiossa" näin ensimmäistä kertaa puutarhatonttuja vauraassa Buckowin huvilakaupungissa, missä lapset kulkivat parijonossa pyhäkouluun.
    Brechtilläkin oli Buckowissa huvila, hänen teoksistaan paikalliset eivät tykänneet. Meissenin posliinimanufaktuurissa tehtiin astiastoa Persian shaahille.

    Yleensä tapaamani nuoret olivat tyytyväisiä elämäänsä mutta kaikkia harmitti muuri ja vapaan matkustamisen kielto. Elintaso oli heikompi kuin Suomessa ja ero Länsi-Saksaan vielä suurempi. Kun monilla oli vielä sukulaisia lännessä niin se oli varmasti vaikea niellä. Talousjärjestelmä ei vaan toiminut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On aina kiva kuulla ihmisten omista kokemuksista ja sinullahan niitä on.
      Yleensähän asia on niin, että sitä on tyytyväinen, jos ei tiedä paremmasta. Minulla on iso toimistoläppäri, jota olen kantanut repussa matkoillekin. Minulle on huomautettu, että kannattaisi vaihtaa kevyeen tablettiin, mutta olen toistaiseksi ollut tyytyväinen tähän.
      Itä-Saksassa syntyneillä nuorilla ei ollut kokemusta muusta, vaikka tietoa kyllä.
      Matkustamisen rajoittaminen on liian paha asia hyväksyttäväksi missään. Ihminen ei halua olla vanki.

      Poista