lauantai 20. heinäkuuta 2019

Olla kuin joki

Lupasin palata elokuussa, mutta on ollut kuulkaas hieman ikävä tänne kaiken touhun keskellä, joten pieni piipahdus on paikallaan ja merkintä siitä, mitä parhaillaan tuumiskelen. Isompia kirjoituksia tulee myöhemmin muutamien mansikkakakkujen jälkeen.

Kuva: Ahvionkoski toukokuussa 2014, Ume

Meillä Kouvolan Myllykoskella on parhaillaan menossa upea tapahtuma Kymi Libri -kirjamessut. Tämä on nelipäiväinen poikkitaiteellinen kirjan ystävien kokoontuminen, joka on paljon ihmisenkokoisempi kuin isot messut Helsingissä ja Turussa syksyisin. Tapahtuman pääpaikka on Kulttuuritalo Wanha rautakauppa. Olen polkaissut useamman kerran sinne kuuntelemaan luentoja ja musiikkia. 
Tänään ostin jokiaiheisen kirjoituskilpailun parhaista teksteistä kootun teoksen Joki, 33 kokijaa. Siellä on eräs runo nimeltään Oletko koskaan muistanut olla joki. Se jäi soimaan päähäni. Tiedän, että olin melkein kokoaikaisesti joki nuorena, mutta entä nykyään. 

....
Oletko koskaan uinut
hyisessä vedessä, 
tai käynyt sukeltamassa
pohjavesissä, 
ollut joen pyörteiden mukana?
Kauhonut vastavirtaan hirveällä vimmalla.
Oletko joskus tuntenut
kuin et olisi olemassa?
Sukellellut omissa
totuutta pakenevissa kuvissa, 
unissa.
....

Oletko koskaan muistanut olla joki, 
mennä eteenpäin, 
vastatuulesta läpi.
Huomata pian, 
että kaikki onkin hyvin.

Oletko koskaan muistanut olla kuin joki,
koska jokainen on joki, 
virtaus jonnekin päämäärään, 
vaikka se olisi vielä kadoksissa, 
tuntematon.
...

Tässä otteita runosta, kirjoittaja on Elina Ryynänen

Lapsena pulikoin Satakunnassa Kynäsjoella. Istuimme sisarteni ja ystävieni kanssa kosken kuohuissa, annoimme virran viedä ja uimme rantaan. Virkistyimme kylmässä vedessä. Viimeksi tein näin vuonna 1975, kun kävin kotipuolessa tuoreen miesystäväni, nykyisen mieheni kanssa.  
Nykyään asun Kymijoen lähellä ja ihailen sitä eri vuodenaikoina, mutta nautin vain lämpimistä uimavesistä. Menee monta kesää, että en ui Suomessa kuin uimahalleissa. Mukavuudenhalu ja vilustumisen pelko peittoavat halun karaistua. 
Lähdemme huomenna muutamaksi päiväksi saarimökille, helleviikko tulossa. Pitäisikö heittää talviturkki ennen kuin Jaakko heittää kylmän kiven? 
Ehdottomasti pitäisi!

Matkan varrella poikkeamme Taavetin teatteripäivillä katsomassa kaksi Juha Hurmeen dramatisoimaa ja ohjaamaa Volter Kilven tuotantoon perustuvaa monologinäytelmää, Pukkilan, jossa kerrotaan Alastalon salissa esiintyvästä hahmosta Pukkilan kapteenista ja Kaaskerin Lundströmin, jossa Hurme itse esittää kapteeni Lundströmin roolin. 

Benalmadena 2016


Mikä on lukijani sinulle omin vesi: meri, joki vai järvi? Vai metsälampi?

Minulla järjestys on selvä: meri on ehdoton ykkönen. Kaipaan nytkin Välimeren rannalle, sen lämpimiin aaltoihin kellumaan. 
Ennen mökkiä me veimme hellepäivinä veneen trailerilla Klamilaan, josta ajelimme jollekin Suomenlahden asuttamattomista saarista ja vietimme kesäpäivän siellä. Mikä ihana olo tällaisen meri-ilmassa vietetyn saaripäivän jälkeen, raukea lämmin ja tyytyväinen.
Meren jälkeen minulla tulee joki, ja järvi pääsee sen rinnalle vain, jos se on komea erämaajärvi, kuten Kuhmon Ontojärvi, ei mikään aalloton pikku prutakko. 

Benalmadena 2016

12 kommenttia:

  1. Meri. Ehdottomasti meri. Suolainen ja kuohuva. Järvetkin käyvät, peilityynet järvet ja se suloinen, kesäinen liplatus, mutta merta ei mikään voita. Vielä, kun saisimme Itämeren taas puhtaaksi... (ja ne järvet myös...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun kuvaat järven noin, niin tekee mieli lisätä, että taisin olla jyrkkä järvien suhteen. Minäkin pidän mökki-illoista järven rannalla, kun tuuli on tyyntynyt ja kaikki on ympärillä rauhallista. Aamuisin on myös ihana seurata isokoskeloperheen puuhia. Riippuu järvestä, pitääkö siitä. Mutta merestä pidän aina, niin sen suloisesta vaahdosta kuin myös raivosta.

      Sitä en ymmärrä, miten risteilylaivat ovat saaneet (saavat kai edelleenkin, ja kuka sen tarkastaa) kaataa jättimäiset jätteensä avomerelle. Vaikka meri on suuri, niin ei se niin suuri ole, että sille saa tehdä mitä tahansa.
      Itämeren suojelemiseen maatalouden saasteilta löytyy myös keinot, kun ne vain otetaan käyttöön.

      Poista
  2. Sisämaan asujana on järvi se omin juttu saarineen, lahtineen ja poukamineen. Voi kun kaipaan joka kesä isän ja äidin kesäpaikkaa, jonka me perilliset jouduimme myymään, kun kumpikaan ei olisi ehtinyt paikkaa hoitamaan tai niin silloin kuvittelimme. Edesmennyt mieheni oli tiiviisti työelämässä ja hän kieltäytyi edes miettimästä, että olisin lunastanut paikan.
    Kotimaan matkailun puolestapuhujana en kaipaa etelän meriä enkä aaltoja. Kieltämättä komea oli Vaasan rannikkoseutu, kun ajelimme Raippaluodon saaristossa, tuuli puhalsi 14 m/s sillalla. Mansikkakakkuja on täälläkin popsittu. Lajikkeena tänä kesänä Rumba, kun ennen oli Polka :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tainnut olla myös Rumbaa, ja olikohan viimeksi Soneta-nimistä.

      Minulla tapahtui ensi-ihastuminen mereen kai heti kun näin ja koin siitä jotain alakoulun luokkaretkellä Yyterissä.
      Tunne voimistui intohimoksi, kun pääsin ensimmäisen kerran Välimerelle. Se oli vaatimaton aurinkomatka kolmistaan kahden pienen lapsen kanssa, mutta minä koin olevani paratiisissa.

      Toivon, että sinä löydät vanhempiesi kesäpaikan veroisen mökin, jossa puuhastella.

      Poista
  3. Mainio, lohdullinen ja positiivinen runo joesta!
    Kyllä se omin elementti on meri, olkoon sitten Atlantin aallot tai Jäämeren rannat... Eipä silti, komioita ovat jokemmekin, kuten esim. Oulankajoki, jota kelpasi kanootilla meloa.
    Lykkyä tykö talviturkin heitolle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka, katsotaan nyt! Isot joet ovat mahtavia.
      En ole melonut enkä osaa edes soutaa, minä mökkitaidoton, mutta olen mieluusti mukana veneessä. (Poika just totesi, että meillä on mitä perinteisemmät tehtäväjaot mieheni kanssa.)

      Poista
  4. Minä kaipasin juuri tänään aamukävelyllä järvelle. Vaimo sanoi, että kunpa olisi pieni vene ja perämoottori. Minä taas haluaisin meloskella hiljaa matalalla järvenlahdella ja katsella vedenalaista elämää, pohjan lähellä paikallaan jököttäviä haukia ja pienten kalojen parvia siellä täällä vilistämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän pitää saada vene!

      Meillä on ollut aina jonkinlainen purtilo, koska mieheni on syntynyt järven rannalla ja tottunut veneeseen, kuten minä polkupyörään. Nykyisessä veneessä on korkeat laidat, joten sillä olemme uskaltautuneet merellekin.
      Minä olisin ihan yhtä tyytyväinen ilman venettä, enkä olisi halunnut hankkia mökkiäkään. Lisäomistus = lisäpuuha ja lisähuoli.

      Mieheni palasi juuri viemästä nuorempaa sukupolvea mantereelle ja totesi, että nyt siirrytään soutuveneeseen, koska moottoriveneen pohjassa on reikä. Niinpä niin, mitä sanoinkaan äsken. No, ilta on ihana ja vene paikataan.

      Poista
  5. Sisämaan asukkaana olen matkojen päässä merestä, meri on aina jäänyt vieraaksi, kuin kaukaiset sukulaiset.
    Järvi on vesielementeistä tutuin, järven rannalla en ole koskaan asunut, mutta lähellä. Veneretket kuuluvat kesään.
    Joen tyynessä ja rauhallisessa olemuksessa on jotain rauhoittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä minkä tuntee omimmakseen, niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, vaikuttaa varmaan lapsuus paljon, se mihin on tottunut tai mitä on jäänyt kaipaamaan.

      Poista
  6. Olipa hyvä runo, todella vaikuttava! Ja niin totta. Kiva kun pistäydyit kirjoittamaan :)

    Minun on todella vaikea valita joen ja meren väliltä. Olen lapsuudessani kahlannut Iijoen nykyisin osin padotussa virrassa, mutta toinen puoli suvusta on aivan ulkosååristolaista, syntynyt meren tyrskyihin. Ehkäpä siis vesi on tärkein elementti minulle. Se tasapainottaa hyvin tähtikarttani tulimerkkejä ja antaa italialiselle temperamentilleni muistutuksen nöyryydestä, kärsivällisyydestä ja hiljentymisestä. Silti huomaan kaipaavani jokivirran tasaista pauhua, sitä korviin kantautuvaa huminaa, kun nukuin tuvassa ikkuna auki. En kuitenkaan kaipaa pohjoisen sääskiä enkä niitä 44:ää hyttysenpuremaa, jotka yhden yön jälkeen laskin saaneeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lapsena nukahtanut kosken pauhuun mattopyykillä. Äiti, Isä ja Mamma pesivät mattoja ja asettelivat pikku Marjatan siihen lähelle kiven kupeeseen päiväunille, vahtijana Pappa. Tämäkin askare kuten muutamat muut kesätyöt (lampaiden keritseminen, vaateaitan siivous ja vihtojen teko) vei koko päivän. Matot tuotiin hevosrattailla ja niiden kuivumista odotellessa syötiin eväät ja juotiin kahvit.

      Vesi oli saaressa 21 astetta, en tarennut uida. Huomenna mennään uudelleen, jospa se olisi lämmennyt pari astetta lisää. Minulle sopisi parhaiten noin 26.

      Poista