lauantai 24. marraskuuta 2018

Jari Järvelä, Kosken kahta puolta



Jari Järvelän uusin romaani Kosken kahta puolta kertoo hänen mummeistaan, jotka joutuivat lapsina elämään elämäänsä keskellä sisällissotaa rintamalinjojen eri puolilla ja pienestä Jarista, joka kuuntelee molempien muisteluita. 
Tarina on fiktiivinen, mutta pohjautuu todellisiin muistoihin.

Jari, 7-vuotias, viettää kesäpäiviään kahdessa mummilassaan Vammalassa 70-luvun lopussa. Hän vaihtaa Aino-mummilta Sofia-mummille kosken yli johtavalle sillalle saateltuna. Aino-mummi, jonka perhe on kuulunut punaisiin, seuraa hänen siirtymistään sillan työläisten puolelta, Nälkälänmäestä, ja Sofia-mummi, jonka perhe on ollut valkoisten puolta, odottaa sillan toisessa päässä keskustassa.
Aino-mummin luona on ulkovessa ja naisväen puheet ovat suoria, isomummi Helenan varsinkin. Elämän raadollisuutta ei juuri kätketä lapsilta, sitäpaitsi Jari osaa muuntautua Näkymättömäksi Pojaksi. Sofia-mummin luona on sisävessa, matonhapsut ovat suorassa, palkintopuutarhassa opetetaan lapsille ruotsin kieltä ja uteliaan Jarin kysymyksiä hyssytellään hiljaisiksi. 
Mitkä loistavat ympäristöt ja mikä hedelmällinen ristiriita tulevalle kirjailijalle!

Molemmat mummit ovat kokeneet vähän Jaria vanhempina hyvin pahoja asioita, kuten sisällissodissa yleensäkin. Heistä on tullut kovia ja kestäviä naisia. He eivät pienestä hätkähdä.  

-Huomenta, Aino sanoi.
Ainon silmä tottui hämärään. Vatsa kurnahti, hän ei ollut saanut aamiaista. Pöytsiän äidillä oli puurokauha kädessä ja lapsilla lusikat.
- Olisko siinä mullekin?
Aino astui lähemmäs. Hän tajusi, että lapset retkotti oudosti eteenpäin. Kaikkien kielet tunki ulos suusta. Ne oli naulattu kiinni ruokapöytään.

Jari utelee ja kerää selityksiä molemmissa mummiloissa. Hän kaivaa esiin kirjeitä ja valokuvia ja yhdistelee asioita mummien kertomuksista, puolikkaista lauseista ja tunteiden kuohahduksista. 
Lapsen mielikuvitus loihtii esiin pienen Vilhon, joka sai 1918 reiän vatsaansa. Vilho ilmestyy Jarille aika ajoin ja on kuin muutkin pojat, paitsi, että ei jaksa osallistua kuulantyöntöön, reikä mahassaan, ja häipyy omia aikojaan.

Pidän tästä kirjasta monestakin syystä.

1. Teksti imaisee mukaansa ja pitää pihdeissään. Järvelä on osannut loihtia kirjaan jännitteen, jossa eri henkilöiden puheiden ja vihjeiden sekä Jarin löytöjen herättämät kysymykset yhdistyvät vähitellen kokonaisiksi tarinoiksi.

2. Järvelä kertoo sisällissodan kauhut niin julmina kuin ne ovat olleet, kaunistelematta. Käy ilmi, että molemmilla puolin on tehty hirmutöitä. On myös petetty omia ilmiantamalla heitä niin, että oma henki säilyisi. 
Tänä päivänä voimme jo onneksi kirjoittaa näin.

3. Järvelän teksteille ominainen lämmin huumori viehättää minua. Vakavien, jopa traagisten asioiden kertominen ja vastaanottaminen on helpompaa, kun mukana on ripaus komiikkaa. 

 4. Järvelän eläytyminen lapsen maailmaan on ilmiömäistä. Hän muistaa, millaista oli olla pieni poika. Pojat kiusaavat pienempäänsä jotenkin sovitulla ja reilulla tavalla. Kiusattu hyväksyy kohtelunsa, koska se on pienimmän osa. Urheutta on osoitettava, ja se menee välillä vaarallisen puolelle. 
Mielikuvitus lisää arkielämään maagisuutta, mitä aikuisella ei enää tapahdu, eikä mitään asioita koeta ironisesti, kuten aikuiset monesti tekevät.
Luku, jossa Jari on yksin Aino-mummin luona ja lukee sarjakuvia on upeimpia lapsen ajattelun kuvauksia, mitä olen lukenut pitkään aikaan. 

5. Kirja on taitavasti rakennettu. Se jakautuu osiin Aino ja Sofia, ja lopuksi on kokoava osa Aino ja Sofia, jossa ollaankin jo siirrytty kymmenisen vuotta eteenpäin. 
Mummit saapuvat Länsi-Suomesta yhteisestä kotikaupungistaan Jarin lakkiaisiin Kouvolaan, eri penkeillä istuen. Jari haluaisi rakkaiden mummiensa istuvan rinnakkain. Hän on muistellut kirjeissä heille kahta kesäpäiväänsä, yksi päivä joen toisella puolen ja toinen toisella. Näin kirjan lopussa kohtaamme taas sen alun. 
Hämmästyn, oliko kyseessä vain kaksi päivää, ne tuntuivat pitemmiltä. Niinhän aika lapsestakin tuntuu, pitkältä. Yhden päivän aikana ehtii ajatuksissaan kuvitella monia päiviä, myös päiviä toisten menneisyydestä, mummien ja heidän perheidensä sekä teloitetun Vilhon.  

Vilho pitää sokeripaloja kämmenellään kuin jalokiviä, ottaa yhden ja imeksii varovasti. Sen suupielet on kääntyneet makeasta huolimatta alaspäin. 
- Mä osaan seistä käsillä, sanon piristääkseni sitä.
- Osaatko sä?

Katson Vilhon kanssa kohti taivaan sinikupolia, me nähdään se ikkunan läpi. Pääskyset syöksyy kohti, ne näyttää veitsiltä jotka puhkoo kohta meidän vatsat.

Jari Järvelä on kolmannen kerran Finlandia-ehdokkaana tällä kirjallaan. Hän on mielestäni vahva ehdokas. 




Kävin kuuntelemassa Järvelän haastattelua Kotkan kirjastossa tänään. 
Olin ajatellut kysyä kirjan runoista, jotka Jari löytää hetekan putkien sisältä, ovatko ne oikeita löytöjä vai fiktiiviisiä, mutta Jari Järvelä kertoikin sen jo haastatteluosuudessa. Runot ovat hänen 17-vuotiaana kirjoittamiaan. Sisällissota, joka Aino-mummille oli kapina ja Sofia-mummille vapaussota, oli mietityttänyt häntä. Koulussa asioista puhuttiin voittajien näkökulmasta ja mummien kautta hänellä oli kaksi näkökulmaa, "punikin" ja "lahtarin".

sää herätät mut
on vaan hiljaisuus
sit pöllö naukuu
mää kuulen
reen jalasten sihinän

yö aitoja kaataa
kirves ovea syö
lapsi itkee
ammu ekaks
niien hirnuva kaakki

Järvelä kertoi, että 80 prosenttia kirjasta on totta, esim. mummien impressionistiset kertomukset. Ne olivat hänen lapsuutensa voimakkaimpia elämyksiä, näkyineen ja hajuineen. Kertomukset tarkentuivat lisää, kun hän haastatteli mummejaan nauhalle vuonna 2000. 

Päivän Helsingin Sanomissa on Jukka Petäjän arvostelu tästä kirjasta. Hän ei pidä nuoren pojan näkökulmaa uskottavana, myöntäen kyllä mahdollisen oman rajoittuneisuutensa. En tiedä, millainen poika Petäjä on ollut, mutta minä olen tuntenut monta Jarin tyylistä pikkupoikaa, jotka ahmivat seitsenvuotiaina aikuisten kirjoja ja elävät puoliksi mielikuvitusmaailmassa, puoliksi  loogisen ajattelun maailmassa. Kirjan Jari lukee japanilaisen hävittäjälentäjän Saburo Sakain muistelmia ja väkivaltaisia sarjakuvia. 
Väkivalta oli mummien lapsuudessa todellista, Jarille se on voimakkaasti elettyä fiktiota. Näin se on edelleen maailmassa, se mikä on toisina aikoina faktaa on toisina fiktiota.  

Järvelä sanoi haastattelutilaisuuden lopuksi kirjastaan hienon ajatuksen, jonka hän olisi toivonut arvostelijoiden keksivän: lapsi on hänen romaaninsa silta. 


----
Lisäys seuraavana aamuna

Otin paremman kuvan kirjan kannesta nyt päivänvalossa ja vaihdoin sen tuonne alkukuvaksi. Haastattelukuva on puhelimella nappaamani, eikä kovin hyvä.
Olen näemmä aika perfektionistinen kuitenkin tämän blogini kanssa, vaikka rentous on tavoite. 

Autofiktiosta oli Kotkassa haastattelijalla (jonka nimi meni minulta ohi) ja Järvelällä kiva keskustelu. Oli puhetta elämäkerrallista ainesta sisältävästä romaanista ja haastattelija sanoi, että sillä on joku muukin nimi, josta hän ei niin välitä, ja Järvelä sanoi, ettei hänkään. 
Kirjailijat ovat aina käyttäneet kokemuksiaan kirjoissa, Järvelällä esim. mummilan huusi, jonka kuvaus on tässä uudessa romaanissa, oli myös romaanissa Romeo ja Julia, joka oli Finlandia-palkintoehdokkaana 2007. 
Tarvitsemmeko me oikeastaan koko termiä autofiktio?


11 kommenttia:

  1. Kivaa vaihtelua blogitekstiin tuo, kun numeroit seikkoja joista pidit romaanissa! Muutenkin mukavan monipuolinen bloggaus haastatteluineen ja pohdintoineen. Latasin juuri tämän teoksen kännykkääni, mutta voipi olla, että arviosi perusteella haluankin sen ihan oikeana kirjana lukea. Arvokas aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä haastattelu sattui just sopivasti, kun minulla oli jo postaus luonnoksissa osittain valmiina.

      Yritin miettiä myös listaa seikoista, joista en pitänyt, mutta sellaisia ei löytynyt.
      Pidän tuosta kannestakin, joka jakautuu kahtia punaiseen ja valkoiseen ja siinä poikanen taiteilemassa kahden maailman välillä.

      Poista
  2. MM

    Kaks vihjettä:
    'Otin paremman kuvan kirjan kannesta nyt päivänvalossa ja vaihdoin sen tuonne alkukuvaksi.'
    Parhaat kuvat saat kustantajien omilta sivuilta: niitä voi käyttää kirjaesittelyissä vapaasti.
    esim. Järvelän Kosken saisit tuolta kautta: https://www.tammi.fi/kirja/jari-jarvela/kosken-kahta-puolta/9789520401603

    2. Käyhän taas Kirjavinkeissä: Simbergin Pirut ja enkelit oli valaiseva kirja; sekinhän mukana Finlandiaa tavoittelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin varmaan on, mutta kun minä tykkäisin kovasti ottaa persoonallisempia kuvia, siinä usein onnistumatta. En jaksa keskittyä opiskelemaan kuvauksen niksejä, joten hyvät kuvat tulevat joskus sattumalta, kun on hyvä valo.
      Meillä Suomessahan on hyvä valo kuvaamiseen korkeintaan puolet vuodesta. Välimeren alueella matkaillessa kuvat tuntuvat onnistuvan aina, eikä niille tarvitse tehdä mitään.
      Ei ihme, että taiteilijat ovat niin paljon etsiytyneet sinne suuntaan maalaamaan.
      Simbergkin kävi jossain, oliko Italiassa.

      Niin, Ruuskan Simberg-teos on tosiaan Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana. Viime vuonna voitti elämäkerta, saa nähdä, miten tänä vuonna käy.
      Nyt on paljon kirjoitettu sisällisodan ajasta, niin tietokirjoja kuin proosaakin. Yksi Tieto-Finlandia-ehdokas on myös Seppo Aallon kirja Kapina tehtailla, Kuusankoski 1918.
      Jari Järvelä sanoi, että hänelle ei koulussa kerrottu tästä lähiympäristön historiasta mitään. Veripeltojen olemassaolosta vaiettiin pitkään.

      Poista
    2. MM

      arvelinpa jottet uskalla kopsata toisten kuvia, kun me entisaikojen opet aina silloin tällöin käräyteltiin toisia lunttaamisesta. Hienovaraisesti tietenkin.

      Meijjänkin ruotsin-Kaija-maikka huomasi lukioaikoina, että yhellä Jämällä oli kokeissa ruotsin sanakirja toisella ja sanasto toisella polvella puristuksissa pulpetin pohjaa vasten. Mitäs teki! Ei nuhdellut, vaan sanoi:
      - On niin raskas ilma. Käypäs Jämä aukaisemassa ikkuna niin saadaan raitista ilmaa luokkaan.

      Poista
    3. Joo, rehellisyys maan perii.

      Jos olisin nyt työssä muksuja kasvattamassa, niin painottaisin hyveitä: rehellisyyttä, oikeamielisyyttä, kohtuullisuutta, toisten huomioon ottamista. Aina sanotaan, että pitää kasvattaa olemassaolevaan yhteiskuntaan, mutta kun ihmiset tekevät yhteiskunnan, niin voihan sitä pyrkiä lapsissa vähän parempaan kuin nykyinen, jossa oma etu ja erottautuminen on aika korkealle arvostettua.

      Tuosta muistelustasi tulee mieleen, että vanhoissa ajoissa oli se hyvä puoli, että nuorilla oli jotain, mihin kohdistaa yhdessä murkkukapinansa, opettajat (ja vanhemmat). Kaveri-valmentaja-yhdessäoppija -ope ei anna mitään vastusta Jämälle ja muille tyypeille. Työvuosieni lopussa muutamat opettajat kyselivät, pitäiskö ryhtyä oppilaittensa facebook-kavereiksi. No, mitäpä minä noista enää...

      Poista
    4. MM
      'nykyinen, jossa oma etu ja erottautuminen on aika korkealle arvostettua.'

      Suosittelen vahvistukseksi yllä mainitsemaasi lämpimästi kylmää kyytiä:
      valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitšin (s. 1948) (Nobel 2015) 'Neuvostoihmisen loppu - kun nykyhetkestä tuli second handia (Tammi 2018)

      Näytteeksi:
      'Ennen, kun tuli vieraita, keskustelimme kirjoista ja näytelmistä ... Mutta nyt: kuka on ostanut mitä? Mitkä ovat valuuttakurssit?'

      'Ennen sitä sanottiin keinotteluksi, nyt se on bisnestä.'

      Poista
    5. Kiitos hikkaj! Otan tästä kopin. Kirja näkyy olevan lähikirjaston hyllyssä, jos nettitieto paikkansa pitää.

      Se muutos, jonka Homo sovieticus koki oli valtava ja tapahtui nopeasti. Vastuu ja omatoimisuus lisääntyivät ja huolet saivat uuden muodon. Kapitalismi toi vaurautta ja onnea, mutta hävitti myös jotain tärkeänä pidettyä, jota kuvataan vielä vanhoissa itäblokkielokuvissa, esim. Milos Formanin varhaisemmissa, joutilaisuutta ja kaveruutta, vapautta oman elämän suunnittelusta. Hitto, jotkut Pohjois-Koreasta paenneetkin ovat maininneet kapitalismin vaativuuden.

      Ei mutta nyt aletaan jännittää, kuka saa Finlandian... palkinnot jaetaan vajaan tunnin kuluttua.

      Poista
  3. tämä oli niin hieno kirja! Olen kanssasi samaa mieltä Järvelän kyvystä sukeltaa lapsen ajattelumaailmaan: tarinan poika käyttäytyy minunkin mielestäni hyvin uskottavasti.

    Ja tiedätkö, nyt kun luin tämän sinun tekstisi, näin tuon mitä Järvelä itse puhuu kirjastaan, että poika on hänen romaaninsa siltä. Minusta tuo metafora oli niin selvä, että ihmettelen, etteivät arvostelijat ole asiaa huomanneet. Mainitsin ajatuksen tänä aamuna julkaisemassani postauksessa...

    <3

    VastaaPoista
  4. Innoissani typoilin ja nyt korjaan: siltä = silta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän sinä huomasit!

      Ja kaikki uudet nuoret ihmiset, jotka syntyvät yhteiskuntaan ilman hitustakaan siitä vanhasta, erottavasta jaosta, voisivat olla siltoja. Miten outoa, että jotkut heistä alkavat mitään vanhasta oppimatta rakentaa uusia raja-aitoja.

      Tietokirja-Finlandian saanut Seppo Aaltohan kertoikin kiitospuheensa lopussa, että joku tuttu oli sanonut luettuaan hänen kirjastaan millaista oli ennen rähinöitä, että se vaikuttaa samalta kuin nyt.

      Poista