keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Sinikka Vuola, Replika - lyhyesti, kirjan kauneudesta



Muistan lopun, en alkua. Sillä alkuja on monta, 
loppuja ainoastaan yksi. Alkuja on monta, alun haaroja, 
tärkeät asiat eivät ala kerran vaan yhä uudestaan, ne
näyttäytyvät monessa valossa ja eri aikoina, saapuvat
ihmisen tai metsän tai esineen muodossa, muunnelmina, 
kaikuina, viesteinä, jotka tahtovat tulla ratkaistuiksi.
Vaikutelma, välähdys, kuvien sarja, ääneen lausumaton
kysymys.

Nämä ovat Sinikka Vuolan romaanin Replika (2016) alkusanat. 
Kirja on kuvaus surusta ja lapsen traumasta unenomaisesti koettuna, ja paljosta muusta. Lyyristä proosaa. Myyttien maailma, elävät esineet ja erikoiset henkilöt ilmestyvät tarinaan yhä uudestaan, Puuseppä valmistaa itselleen puusta poikaa ja Rakkauskone jyskyttää kellarissa. 
Teksti pitää sisällään kirjallisia ja muita viittauksia, joihin eläytyminen rikastuttaa lukuelämystä. 
Lauseiden rytmi pakottaa lukemaan niitä ääneen.

Ja tuli yö ja tuli aamu, yön saumaton laahus; keskeneräinen aamu joka korotti ainoalle taivaalleen mustan auringon, siihenastisten päivien nääntyneen summan, rähjäisen valon, joka ei jaksanut hoivata eikä lämmittää. Miten erilaista tämä lähteetön hajanaista mustaa valoa hohtava keskus. Miten erilaista entinen elämäni laaksossa, nopea välähdys pitkän unen keskellä. Syntymä tai päivä tai muu lyhyt houre.
    "Mikä nyt on? Etkö viihdy tällä?" Siniparta sanoi.
    "Ei ole tekemistä."

En ole aikoihin lukenut mitään näin kaunista. 

Lisäys 14.5.
Seuraavassa kirjoituksessani pähkäilen lisää tästä kirjasta. Enhän minä voinut sitä näin vähälle huomiolle jättää.

15 kommenttia:

  1. Replika on jäänyt mieleen erikoisena ja monitasoisena teoksena. Minulle tämä oikeastaan jätti täysin päinvastaisen jälkimaun - miten eri tavalla voikaan kirjan kokea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä upposin tähän kirjaan täysin. Luin sen osittain kahdesti ja nyt kun olen valikoimassa isosta kirjapinosta, mitä ottaisin lukemiseksi huomisen junamatkalle, niin tämä vetää edelleen puoleensa enemmän kuin muut.

      Äidin hidas kuoleman tekeminen ja pieni tuleva orpo mielikuvitusmaailmassaan, johon ottaa kaikkea ympäriltä, siitä mitä kuulee ja näkee. Siniparta lähestymässä. Niin paljon symbolista ja salaperäistä. Vuola kuvaa myös painajaismaisen ja julman niin, että sen kokee kauniina; koin samaa Aki Ollikaisen Nälkävuodessa.

      Kävin äsken lukemassa sinun kirjoituksesi ja monia muita. Hyviä näkökulmia.

      Poista
  2. Voi tämä on lukematta. Kaunis teksti on taitolaji. Minulle sopivat hyvin runoilijoiden teokset, kuten Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on minulla lukematta.

      Nyt istun junassa ja luen uudestaan Replikaa.
      Olen matkalla tapaamaan sisariani. Meidän lapsuuttamme määrittää äidin kuolema, joten kirja sopii hyvin tähän reissuun.

      Poista
  3. Ihanaa Marjatta ihanaa, että ihastuit Replikaan. Se on jäänyt sydämeeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, huomasin postauksestasi, että olit vaikuttunut!

      Selvittelen nyt tällä jo kolmannella lukukerralla kysymyksiä kuten: tapahtumapaikka ja aika, muistelijan ikä, hienoiset vihjaukset tuleviin tapahtumiin, viittaukset (huomasinko ne kaikki).
      Selvittely on parhaillaan menossa Tampereen juna-asemalla kahvikupin ääressä bussia odotellessa.

      Voi, miten lumoavia ovatkaan arvoitukselliset, "vaikeat" kirjat!

      Poista
    2. Toivottavasti siellä on hyvää kahvia. :D

      Mulle tämä oli kokonaisvaltainen elämys. Virta, jossa uin ajattelematta, että onko jossain juurakkoja tai iilimatoja. :D

      Poista
    3. Niin määkin (moro Omppu, kaffee on kelvollista!), siis niin uin minäkin ensimmäisellä kertaa tai huonona uimarina pikemminkin kelluin siinä mielikuvien ja kauniin kielen virrassa.
      Nyt juuri ihastelen toistuvia esseepätkiä muistamisesta.

      Poista
  4. Tämä oli kamalan kaunis ja kamalan julma. Mieleeni piirtyi kuvina se puhumattomaksi hakattu leipurin poika. Vuola kuvasi hänet niin riipaisevasti, juuri oikeilla sanoilla ja lauseilla. En varmaan kaikkea ymmärtänyt, mutta onneksi sen että olin jonkun huikean äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Niin paljon julmuutta, puhumattomaksi hakattu poika, ja erästä naista rankaistu lapsena polttamalla käsi lipeällä, Herra Kuoleman merkit, demonien suudelmat, Äitimuukalaisessa. Mutta pähenkilöllä on keinonsa; hän saa siivet pahan kohdatessaan. Hirveää, että yksi paikka, jonka yli pitää lentää, on oman kodin kynnys.

      Poista
  5. Luin sinun ja kommentoijiesi mielipiteet kirjasta Replika (aika outo nimi, mitä tarkoittanee), ja kun vertasit sitä Nälkävuoteen, tajusin mitä tarkoitat kirjan kauneudella, Marjatta.
    Nälkävuosi ja miksei myös Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista ovat niin kauniita ja puhtaanoloisia kirjoja, että tapahtumien taidokas kuvaus saa surullisetkin asiat tuntumaan valkoisenpuhtailta pakkashangilta auringossa välkkyvine timantteineen.

    Luulen, että minun on saatava Replika luettavakseni, vaikka olen jo ympäröinyt itseni lukemattomilla kirjoilla. Pidän runollisen kauniista tekstistä. Sitä voisi verrata klassiseen musiikkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Replika on jonkin laitteen kopio, joka sisältää muutosta alkuidean lisäksi. Kirjassa on monenlaista, mihin tämä saattaa viitata, esim. aina vähän uudessa asussa toistuva satu tai hahmot, jotka ovat kuin toistensa variaatioita.
      Minua kutkuttaa kirjoittaa tästä kirjasta jotain lisää, koska kolmas lukukerta toi assosiaatioita ja oivalluksia. Ehkä kirjoitan huomenna jotain.

      Melenderin haastattelusta Imagessa (Antiaikalainen), Vuola kertoo, että halusi saada Replikaan barokkimusiikin muunnelmasarjoja muistuttavan rakenteen.

      Poista
  6. Replika on tosiaankin kieleltään niin kaunis kirja. Runoilijan kieltä. Helppo Replika ei ole. Luulen, etten vieläkään tiedä, mistä kaikesta romaanissa lopulta oli kyse, mutta sekin on rikkautta: tulkinnanvaraisuus, erilaiset polut, lukijalle annettu aistillisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Replikassa on niin paljon polkuja, että niitä löytyy aina vain lisää. Luulen, etten tavoittanut läheskään kaikkia kirjallisia viittauksia.

      Kun asiat on ilmaistu kauniilla kielikuvilla, niiden konkreettista luonnetta ei aina huomaa. Minä en hoksannut Leipurin vaimon sokeuttakaan ennen kuin vasta lopussa. Ja sitten on luettava uudestaan, missä se näkyikään ja miten. Tykkään tällaisesta vaikeaselkoisuudesta, joka panee lukemaan tarkasti ja useampaan kertaan.

      Poista