perjantai 18. maaliskuuta 2016

Elokuvissa - Hamy Ramezan ja Ali Jahangiri, Tuntematon pakolainen sekä Minna Canthin päivä




Olin lukenut dokumenttielokuvasta Tuntematon pakolainen, jossa elokuvaohjaaja Hamy Ramezan ja koomikko-juontaja Ali Jahangiri kulkevat anonyymien pakolaisten seurassa alkaen Lesboksen kumivenematkalta ja kulkien eri vaiheiden ja odotusten läpi pohjoiseen asti. Olin mielissäni, kun kuulin, että elokuva tulee tänne meille ja elokuvantekijät ovat mukana ja jäävät keskustelemaan yleisön kanssa elokuvan jälkeen. 
Nyt se on nähty ja keskusteltu. Terveisiä tilaisuudesta, tuoreeltaan!

Menimme mieheni ja erään ystävän kanssa hyvissä ajoin, että saisimme varmasti hyvät paikat. Kiittelin teatterimme lipunmyyjää ja kysyin, oliko vaikeaa saada tämä elokuva. Ei ollut. Elokuvaa oli tarjottu kaikkialle, mutta vain muutamat teatterit olivat halunneet sen. Eikö tällaista dokkaria pidetty tarpeeksi myyvänä? Elokuvan ensiesitys oli Tampereen elokuvajuhlilla 10.3., jossa se palkittiin parhaana yli 30-minuuttisista dokumenteista ja myös yleisön suosikkina. Tampereelta tekijät lähtivät kiertämään elokuvan mukana Kauhavalle, Lahteen, Kuopioon, Helsinkiin ja meille Kouvolaan.

Elokuvan tekijät ovat molemmat tulleet Suomeen 10-vuotiaina pakolaisina Iranista. Heidän äidinkielensä on farsi. Viime vuoden marraskuussa he pakkasivat reppunsa ja lähtivät kahdestaan kameran kera kokemaan sen, mitä ovat jo kerran kokeneet. Molemmat sanoivat, että he alkoivat ymmärtää elokuvanteon ohessa omia vanhempiaan paremmin kuin ennen. 

Elokuva alkaa kumivenematkalla pimeässä. Harva tulee ajatelleeksi, että nuo matkat täyteen ahdetuissa kumiveneissä on tehtävä pimeässä taskulampun valossa kareja vältellen. Rantautuminen on myös hankalaa, koska vesi voi olla aika syvää ja kylmää. Lapsia on kannateltava korkealla ja saatettava äkkiä lämpimään nuotion äärelle. Tekijät kuvasivat venematkaa sanoilla käsittämätön ja absurdi. 

Elokuvassa on yksittäisiä tilanteita ja kohdattuja ihmisiä. Siinä ei ole myötäelävää musiikkia eikä mitään surkuttelua muutoinkaan. Ihmiset näytetään yksilöinä eikä heistä kerrota mediassa paljon käytetyillä yhdenmukaistavilla termeillä pakolaisvyöry ja ihmismassat. Kuvat on otettu läheltä ja pitkin otoksin. Näemme monenlaisia matkalaisia, avustajia ja rajavirkailijoita, kaikki tavallisia ihmisiä. Väsymys ja hätä näkyvät monen kasvoilla, mutta paljon lasketaan myös leikkiä, ja lapset jaksavat nauraa vaikeissa olosuhteissa.

Minä katsoin tämänkin elokuvan liikahtamatta kuten elokuvan Son of Saul, jossa myöskään ei maalailtu musiikilla, vaan annettiin kuvan puhua puolestaan.  

En kerro sisällöstä paljoa, koska tämä on kaikkien nähtävissä maanantain Dokumenttiprojektissa TV1:llä. Kerron sen sijaan, miten monikulttuurinen yleisö otti elokuvan vastaan. 

Yleisö koostui etupäässä vanhemmista suomalaisista ja nuoremmista pakolaisista. Kielinä käytettiin suomea ja englantia, vähän arabiaa. Pashtun kieli oli yleinen yleisön turvapaikanhakijoilla, mutta he osasivat hyvää englantia, joten tulkkausta ei paljon käytetty, vaan keskusteltiin vaihdellen suomeksi ja englanniksi.  

Yleensä elokuvaa kiiteltiin sen ansioista.

Parikin irakilaista oli huolissaan siitä, että elokuva ei näytä, miten todella rankkaa pakomatkoilla on, matkalle kuolevia, hukkuvia jne. ja että tilanne on mennyt paljon pahemmaksi sitten marraskuun. Heille piti kertoa, että me hyvin tiedämme tilanteen, että me olemme nähneet uutislähetyksissä paljon pahaa ja että tämä yksilöiden erottaminen sieltä "pakolaismassasta" puhuttelee meitä nyt syvemmin kuin poliittinen näkökulma ja että se juuri voi myös avata silmiä, jos ei ole osannut nähdä pakolaisia yksilöinä. 
  
Hamy Ramezan totesi, että elokuva on niin tosi kuin se vain voi olla. He kuvasivat sen, mitä silloin kokivat. 

Elokuvan tekijät olivat hyvin kiinnostuneita kuulemaan, mitkä kohtaukset jäivät mieleen ja miksi. Tuntui, että tilaisuus oli antoisa molemmin puolin.

Oli myös hyvä kohdata syksyllä meille saapuneita pakolaisia ja nähdä, miten he kokivat tämän elokuvan. Kaikilla nousi varmaan vaikeita muistoja mieleen. Meillä oli Kouvolassa ensin vain hätämajoituspaikka, käytöstä poistettu ammattikoulu, jossa mekin miehen kanssa kävimme vähän auttamassa. Se on nyt kiinni, mutta sen sijaan on neljä vastaanottokeskusta.

Kun lähdimme siellä otettiin ryhmäselfieitä Ramezanin ja Jahangirin kanssa. 
Minä en oikein tunne tällaista omakseni, joten nyt ei ole sitten aiheeseen liittyvää kuvaa tähän postaukseen. 
Pyysin mieheltäni luvan käyttää hänen Ilo irti kamerasta -kurssilla ottamaansa kuvaa.  
Se on kiitoskukka elokuvan tekijöille!

On ennustettu, että seuraava iso pakolaisryhmä tulee ilmastonmuutoksen ajamana. Huomenna, lauantaina, on WWF:n järjestämä maailman yhteinen Earth Hour, jolloin sähköt sammutetaan 20.30 - 21.30. Ele on tietysti symbolinen; muistutus kaikille yhteisestä huolenaiheesta. Tänä vuonna korostetaan erityisesti suurkarjatalouden ympäristölle aiheuttamaa kuormitusta. 
Siis kynttilätunnelmointia huomenillalla! 

Mukavaa viikonloppua kohti ystävät!


----------------------
Lisäys 19.3. Minna Canthin päivänä

Minna Canthin päivä on ollut  liputuspäivä vuodesta 2007. Päivän tarkoitus on tarkastella yhteiskunnallista tasa-arvoa. Moniin blogeihin on ilmestynyt hyviä kirjoituksia tästä aiheesta. 

Luulen, että jos Minna Canth, tämä toiminnan ja viisaiden vahvojen ajatusten nainen eläisi, hän jyrähtäisi sille, mitä tapahtuu Kreikan ja Makedonian rajalla, jonne ihmiset, suurin osa heistä nyt naisia ja lapsia, on jätetty odottamaan epäinhimillisiin olosuhteisiin. Idomenin leirillä on sellaiset olosuhteet, että Kreikan sisäministeri on verrannut niitä Dachaun keskitysleiriin, 15 000 ihmistä 2 500 ihmiselle suunnitellulla leirillä, jonka sateet ovat muuttaneet mutavelliksi.
Onko niin vaikea hakea heitä sieltä pois eri maihin ja sijoittaa niihin vastaanottokeskuksiin, joista on vähemmin perustein tulleita lähtenyt tai lähetetty pois?  

Näen pakolaisten tilanteen yhtenä aikamme pahimmista tasa-arvo-ongelmista.
Nämä kaikki asiat, Tuntematon pakolainen, Earth Hour ja Minna Canthin ajama tasa-arvo liittyvät yhteen, kun ajattelemme maapalloisesti. 

4 kommenttia:

  1. Kiitos muistutuksesta, täytyy ehdottomasti katsoa tämä dokumentti maanantaina! Ja huisin hieno juttu, että karjatalous on nostettu Earth Hour-tempauksessa esille. Tunnelmallista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräässä radio-ohjelmassa, jota kuuntelin leipoessani - sinun innoittamanasi muuten, luin Kotivinkin Nuukailuekstran, jossa sinä olet kuvassa kädet taikinassa - niin siinä ajankohtaisohjelmassa puhuttiin, miten erityisesti karjatalouden ilmastohaitat ovat nyt tarkasteltavana.

      Tiedän, että sinä kiinnität dokumentissa huomiota lapsiin, kuten minäkin tein.

      Samoin sinne!

      Poista
  2. Pelkästään symbolisena eleenäkin Earth Hour epäonnistuu kehottaessaan korvaamaan suht puhtaan sähköenergian hiilenpoltolla (=kynttilät). Mihin ilmasto tarvitsee vihollisia, kun sen ystävät ovat sellaisia kuin ovat. Näin tuhisee pitkän linjan ilmastoaktivisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, juuri kun on toitotettu, että nyt pitää syödä illallista kynttilänvalossa pihvejä välttäen.
      Pieni ihminen ei tiedä, mikä on oikein!
      Ehkä on paras, että kaikki menisimme nukkumaan klo 20.30 tai oleilisimme muutoin pimeässä. Suurin osa vanhemmista ihmisistä katsoo tuohon aikaan niitä perinteisiä puoliyhdeksän uutisia ja nuoremmat ovat älylaitteidensa kimpussa.

      No, tietoisuuden kasvattaminen ei ole koskaan pahasta. Lisää valistusta vain ja oikeita faktoja pöytään!
      Kiitos Kirjavuorenpeikko, että tuhiset ja korjasit tämän.

      Poista