sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kerjuukuppi vai kohtuus ja tasavertaisuus

Kerjuukuppi: taiteilija Marja Hakala yhdessä romanisiirtolaisten kanssa

Tämän kirjoitukseni aiheena on vähäosaisten auttaminen ja kohtuullisuus.

Viimeisimmällä Helsingin käynnilläni ostin paketin joulukortteja köyhyyttä vastaan. Näitä kortteja myyvät kadulla vähäosaiset, asunnottomat EU-siirtolaiset, joista suurin osa kuuluu Itä-Euroopan romanivähemmistöön. Kortit ovat syntyneet suomalaisten taiteilijoiden ja asunnottomien yhteistyönä.
Viiden kortin nippu maksaa viisi euroa, mutta on hyvä antaa enemmän. Useimmat kuitenkin ohittavat katumyyjän matkalla hulppeille jouluostoksille. Myyjät saavat myyntitulot eikä heidän tarvitse muutamaan päivään turvautua kerjäämiseen.

Kävin eilen mieheni ja ystävien kanssa Kouvolan teatterissa katsomassa Työtä päin! -näytelmän. Esityksessä käsiteltiin monipuolisesti, faktoihin perustuen työttömyyttä ja sen syitä. Minua kosketti eniten Turkin kurdimiehen tapaus. Hän tuli Kouvolaan suurin toivein, mutta joutuikin ihmiskaupan uhriksi. Hän teki maanmiehensä pizzeriassa ilmaiseksi 13-tuntisia työpäiviä ja asui ravintolan kellarissa. Mies sanoi kuulusteluissa, että ei suomen kieltä taitamattomana uskaltanut kääntyä kenenkään puoleen, varsinkin kun hänelle oli kerrottu, että suomalaiset ovat kylmiä ihmisiä. Kun häneltä kysyttiin, mitä hän  mieluiten haluaisi tehdä, hän sanoi, että haluaisi omistaa vähän maata, viljellä ja pitää kanoja. Laulu Isterdim/Tahtoisin kaikui niin haikeana ja vakuuttavana, että minulle tuli sellainen tunne, että kurdimies saisi viljelyksensä kukoistamaan.

Olen pohtinut tässä monena päivänä asunnottomien kortinmyyjien ja näytelmän herättämiä ajatuksia. Ne saivat minut etsimään hyllystäni George Orwellin romaanin Animal Farm (1945), jonka kansilehdelle olen ylioppilaskirjoitusten aikaan kirjoittanut hienolla kaunokirjoituksella Marjatta Korpela -69. (Olinko se minä? Miksi en enää merkkaa kirjojani?)
Eläinten yhteiskunnassa laaditaan hyvät eettiset säännöt, joista kaikki muut lopulta hylätään paitsi yksi ALL ANIMALS ARE EQUAL, mutta sen perään on lisätty BUT SOME ANIMALS ARE MORE EQUAL THAN OTHERS.

Äsken juuri, kuin tilattuna tätä kirjoitusta varten, tuli sähköpostiini viesti ystävältä, joka kuuluu Joensuussa aktiivisesti toimivaan  Kohtuus vaarassa -liikkeeseen. Tämä liike tunnetaan nykyään myös lyhyemmällä nimellä Kohtuusliike. Liike on avannut kohtuuden joulun. Avauksen voi katsoa http://youtu.be/EJfJHak44hI tai lukea alta. Linkkiä ja tekstiä saa myös jakaa.



KOHTUUDEN JOULUN JULISTUS

Näinä aikoina kohtuudesta puhuminen tuntuu vallankumoukselliselta.

Kohtuus on kuin hyvyys. Se ei näy. Se vain on.

Maailma, joka käy kauppaa ilmiöillä, ei arvosta kohtuullisuutta. Kohtuus ei provosoi. Se on arkipäiväistä. Se on tylsää. Se on hiljaista. Se on hitusen vanhanaikaista. Päivittäistä työtä, joka pitää maailman raiteillaan.

Ylilyönnit näkyvät.  Ylenmääräisyys ja puute, niistä keskustellaan jatkuvasti. Niistä käydään polemiikkia, kauhistellaan, revitään otsikoita. Meitä vaaditaan vuorotellen kuluttamaan ja säästämään, meitä syytetään vuoroin ahneudesta, vuoroin kitsaudesta. Kukaan ei puhu kohtuudesta. Siitä, että jokin voisi olla kyllin, ja riittää niin.

Kohtuus on voipaperiin käärityt eväsleivät ja naapurilta lainatut sukset. Se on isoveljeltä peritty collegepaita ja pinaattiletut ja puolukkahilloa ja pyöräretkiä ja iltoja hyvän kirjan kanssa ja välillä lasi punaviiniä hyvässä seurassa; se on parsimista ja paikkaamista ja huoltoa ja korjaamista ja tarkoin harkittuja ostoksia. Kohtuus on iloa siitä, mitä on – ei kaipuuta kohti saavuttamatonta. Se on arkipäiväinen tapa, samoin kuin ylenpalttisuus on. Ja juuri siksi se onkin niin suurta. Kohtuus on päivittäisiä valintoja, jotka toistuessaan kasvavat valtaviin mittasuhteisiin.

Mikä meille riittää? Mikä on kyllin?  Voiko loputtomasti oikeuttaa sillä, että joku muu saa enemmän? Tekeekö enemmän meidät onnellisiksi? Tarjoaako se hyvän elämän? Onko meillä oikeus vetäytyä vastuusta siksi, että Kiina, että Yhdysvallat, että talouskasvu, että teollisuus, että naapuri, että lifestyle, että sisustuslehti, että joku muu, että yhteiskunta, että mikään ei kuitenkaan vaikuta mihinkään? Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja joskus varpunen voi upottaa valtamerilaivan. Siksi kohtuudesta on tärkeää puhua juuri nyt.

Jokunen vuosi sitten Pentti Linkola vieraili Teatterikorkeakoulussa. Häneltä kysyttiin, mitä jää, kun nykyinen järjestelmämme romahtaa. Linkola mietti hetken, tokaisi sitten jäyhään tapaansa: ”Leikki, laulu, kirjallisuus. Piirustaminen, käsityöt. Tarinoiden kertominen ja näytelmien harrastaminen. Kaikki se hauska puuhastelu muiden ihmisten kanssa, joka ei paljon vaadi, mutta antaa sitäkin enemmän.”

Meistä kukaan ei osaa sanoa, mitä tulevaisuus tarjoaa: tulevatko kasvun rajat vastaan, vai ratkaiseeko teknologia ongelmat. Uskon kuitenkin Linkolan olevan oikeassa siinä, että materia ei koskaan tuo ihmiselämään onnea – saati merkityksellisyyden kokemusta. Sen tuo leikki, laulu, kirjallisuus. Piirustaminen, käsityöt. Tarinoiden kertominen ja näytelmien harrastaminen. Kaikki se hauska puuhastelu muiden ihmisten kanssa, joka ei paljon vaadi, mutta antaa sitäkin enemmän.

Aino Kivi, teatteriohjaaja. 

18 kommenttia:

  1. Tämä oli hieno ja ajatuksia herättävä teksti. Niin, miksi jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset? Miksi jokaisella ihmisellä ei voisi olla samanlaista yhteiskunnallista asemaa, samanlaista arvoa, samanlaista elintasoa? Nämä ovat hyviä kysymyksiä. Ajatuksia herättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa eläinten vallankumouksessa eläimet kaappaavat vallan rappeutuneilta ihmisiltä ja tekevät ensin kaiken toisin kuin he, mutta johtoasemassa olevat siat lipsuvat sitten ihmisenkaltaisiksi ja nousevta kahdelle jalalle.
      Platon esitti aikoinaan antiikin Kreikassa sellaisen ihanteellisen yhteiskuntamallin, että rikkain voisi tienata korkeintaan neljä kertaa sen verran kuin köyhin. Aika kaukana siitä nykypäivänä ollaan.

      Poista
  2. Kuulostaapa mielenkiintoiselta esitykseltä, joka varmasti tarjoili ajattelemisen aihetta jälkeenpäinkin. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättelevä on tämä kirjoituksesikin - ja siteeraamasi puhe. Olen lukenut tuon Animal Farmin joskus nuorempana: ensimmäisen kerran luin sen Valittujen palojen lyhennelmänä, myöhemmin kokonaan.

    Tämä aihe nostatti muuten minullekin mieleeni kaikenlaista - osa ei edes liity suoranaisesti itse aiheeseen, joten kumitin ne pois. Anyway, hieno kirjoitus, Marjatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt Animal Farmin myös elokuvana. Sen lopussa oli kauhea kohtaus: sika ja ihminen, sian entinen isäntä, olivat hyvää pataa ja juopottelivat yhdessä, sika nousi kahdelle jalalle ja sen naama vääntyili niin että enää ei erottanut noista kahdesta kumpi oli kumpi.

      Tämä näytelmä oli hyvin valistava ja samalla viihdyttävä. Siinä esitettiin kahta paikallispoliitikkoa ihan heidän omilla nimillään, demaria ja kokoomuslaista. Työttömiksi jääneet paperimiehet saunoivat ja pohtivat asioita. Pätkätyllistetty huohotti läpi kaikki työpaikkansa. Yleisö ulvoi naurusta, kun lavalla luetiin valituksia, joita oli pitkin syksyä saanut jättää teatterin aulan laatikkoon. "Ku ei Kouvolas ole merenrantaa..." ja muuta tämän tyylistä. Sitten oli tulevaisuuden dystopiaa ja utopiaa.

      Miksi Elegia kumitit ne pois? Monesti vähän aiheeseen kuulumaton ja tajunnanvirtamainen on kaikkein parasta!

      Poista
    2. Ohos, minä en ole Animal Farm -elokuvaa nähnyt, mutta melkein voisi sen joskus katsastaa. Kirjankin voisi lukaista uudemman kerran jossain vaiheessa, sillä edelliskerrasta on aika runsaasti aikaa.

      Tuo teatteriesitys vaikuttaa sellaiselta, jonka olisin mielelläni itsekin nähnyt. Kylläpä tehdäänkin kiinnostavia esityksiä siellä!

      Kumitin, koska en ollut varma miten suhtaudut sellaiseen rönsyilyyn joka meni aika kauas alkuperäisestä aiheesta, joten otin varman päälle ja sensuroin. Mutta nyt kun tiedän, ettet pistä pahaksesi, niin ehken jatkossa kumittele. :)

      Poista
    3. Taltioin Animal Farm -leffan televisiosta. En tiedä, onko sitä saatavilla mistään ja oliko se tehty vain TV-elokuvaksi Katsoin sen oppilaiden kanssa. He löysivät elokuvan sioista Leninin ja Stalinin - aika hyvin yläkoululaisilta. Kyseessä voi tietysti olla mikä tahansa diktatuuriin kaatuva yhteiskunta.

      Kouvolassa tehdään hyvää teatteria. Meillä on myös paljon tasokasta harrastajateatteria.

      Poista
  3. Olen niin samaa mieltä: materia ei ole ihmisen onni, vaan sitä on ”leikki, laulu, kirjallisuus”, se kaikki... Ilo siitä mitä on, juuri nyt. Se, että on riittävästi – ei liikaa eikä liian vähän, vaan kohtuudella.

    Ja kunpa maailma jonakin päivänä todella olisi tasavertainen, sellainen etteivät toiset enää olisi toisia tasavertaisempia. Toivoa täytyy ja uskoa.

    Kiitos hienosta kirjoituksestasi ja julistuksen jakamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo joensuulaisten julistus on tosi upea. Mikä on kyllin? Se on hyvä kysymys joka päivä ja juuri nyt ajankohtainen. Monet jopa velkaantuvat jouluostoksilla, kun ovat joutuneet kalliitten lahjojen vaihtokierteeseen. Pieni, lämmöllä ja ajatuksella annettu riittää. Ja jos haluaa itselleen hyvän mielen, niin sen saa usein, kun antaa tuntemattomalle.

      Toivoon tuossa Työtä päin! -esityksessäkin lopetettiin. Siinä taiteltiin paperista koko esityksen ajan mustia joutsenia, ja lopussa selitettiin, että tulevaisuudentutkimuksessa mustilla joutsenilla tarkoitetaan harvinaisia, epätodennäköisiä ja odottamattomia tapahtumia, joilla saattaa olla toteutuessaan hyvin suuria vaikutuksia.

      Poista
  4. Kohtuus ja tasapaino. Vähäosaisten auttaminen. Lasten kanssa juttelu ja puuhaaminen tavaravuorien sijaan. Niitä kannatan. Hyvä hyvä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ruokakin voi olla jouluna kohtuullista eikä ylellistä. Ja sen sijaan, että pipertäisi ihmeellisä tarjoiluja, voi olla tosiaan enemmän lasten kanssa.
      Minua on alkanut nyt ottaa päähän kaikki liiallisuus. Paitsi että on ekologisesti ja moraalisesti kestävämpää elää niukemmin, se on omalle psyykellekin hyväksi. Jos aina on kaikkea, niin kohta ei osaa arvostaa mitään. Katselin juuri vihanneslokeroomme sillä silmällä, että miksi meillä on aina kurkkua, tomaattia, paprikoita, salaatteja, meloneita, viinirypäleitä ja päärynöitä. Entä jos ostaisin niitä yksi laji kerrallaan.

      Poista
  5. Olipa ajatuksia herättävä aihe sinulla Marjatta! Piti ihan pysähtyä ja ajatella kuinka kauheasti me touhuamme ja hyörimme, että varmasti kaikkea on. Vähemmälläkin varmasti se joulu tulee.
    Sait minut menemään kaiken kiireen keskellä omaan kotikirjastoomme ja etsimään Eläinten vallankumousta ja ottamaan sen yöpöydälle luettavaksi.
    Kiitos,kun herätit minut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, sinä olet kyllä niin ehtoisa emäntä, että sinulle varmaan onkin tarpeen muistuttaa, että vähempikin riittää! ♥

      Eläinten vallankumous on hyvä, ravisteleva kirja vallan vaaroista.

      Poista
  6. "Kohtuus on voipaperiin käärityt eväsleivät ja naapurilta lainatut sukset. Se on isoveljeltä peritty collegepaita ja pinaattiletut ja puolukkahilloa ja pyöräretkiä ja iltoja hyvän kirjan kanssa ja välillä lasi punaviiniä hyvässä seurassa; se on parsimista ja paikkaamista ja huoltoa ja korjaamista ja tarkoin harkittuja ostoksia. Kohtuus on iloa siitä, mitä on – ei kaipuuta kohti saavuttamatonta. Se on arkipäiväinen tapa, samoin kuin ylenpalttisuus on. Ja juuri siksi se onkin niin suurta. Kohtuus on päivittäisiä valintoja, jotka toistuessaan kasvavat valtaviin mittasuhteisiin."

    Pidin koko aiheesta, mutta lainaamani sitaatti on kuin minulta! Tekisi mieli huutaa: Katsokaa ympärillenne! Meille kävi niin, että kun viimeksi kävimme megamarketissa vähän pidemmällä siinä puolenpäivän huitteissa, siinä marketin välikössä oli pieni tyttö kuin tulitikkutyttö. Likaiset, pitkät hiukset, likaiset, hyvin kuluneet vaatteet ja se katse...en sanotuksi saa. No, tietty jäin seuraaman, että mitä noin pieni tyttö siinä yksin tekee ja tulivathan siihen sitten isä ja äitiikin, joita vilkaisin sen verran, että takuulla ei ollut huume- tai viinamäen ihmisiä, mutta miten kurjasti hekin olivat puetut ja miten alistuneet ilmeet. Tätä Suomea me emme näe ruuhka-aikoina, sillä nämä ovat syrjäytyneitä, työttömiä tms. En ikinä ole pe-la ruuhkissa nähnyt heitä. Tämä Suomi on täynnä lapsia, joille ei joulua tule ja sitten yksi ihana lukijani kirjoitti, että häntä joulu ahdistaa, kun ei ole rahaa ja kun lapsille ja lapsenlapsille eivät enää kelpaa edes kauniit itsekudotut vanttuut ja tillukkaat! Jopa on aikoihin eletty. Tunnen lapsia, joita viedään viiteen harrastukseen viikossa, kotona käy siivoja ja sisustusstailaaja, mutta kukaan perheessä ei tunne sanaa KOHTUUS.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Aino Kiven puhe/julistus on niin kaunis ja puhutteleva.

      Tämän liikkeen idea on nerokas ja kaikki, mitä he ovat tehneet on ihailtavaa. Olimme kerran ystäväni kanssa tilaisuudessa, jossa oli alustuksia ja keskustelua. Siellä kun maristiin, ettei kukaan tee mitään eikä millekään voi mitään, niin ystäväni nousi ja kertoi tästä liikkeestä. Johan nousi positiivisuus ja toivo yleisössä!

      Ikävä ilmiö tuo mistä kerrot, ero hyvin ja huonosti voivien välillä kasvaa. Lisäksi monet niistäkin, joilla näyttää menevän lujaa ja elämä on hulppeaa kärsivät merkityksellisyyden puutteesta. Materia ei sitä tuo, kuten tuossa puheessa todetaan, vaan yhdessäolo ja kiireettömyys.

      Poista
    2. Liika raha on pahasta. Se on niin likeltä nähty, mitä siitä seuraa, että ei ja ei. Kohtuus ja kaikille sopivasti, mutta en tietenkään paheksu ihmisten yrittämistä ja vaurastumista, mutta olisi kiva, jos vauraatkin näkisivät mitä ympärillä nyt tapahtuu. Aina on tehtävissä jotain ja ikinä ei saa antaa periksi.

      <3

      Poista
    3. Tota puhut Leena! Meidän vahvuus Suomessa on ollut yhteinen hyvinvointi ja pienehköt erot varallisuudessa ja yhteiskuntaluokissa noin kansainvälisesti tarkastellen. Voi kun tämä nähtäisiin edelleen tärkeänä!

      Poista
  7. Kohtuus ei näy - siinä on se meidän aikamme ongelma!

    Hienon hieno bloggaus, Marjatta! Tämän otan mukaani jouluun <3

    VastaaPoista