Olen tekemässä valmisteluja Englannin matkaan. Pitkästä aikaa sinne.
Olen käynyt Englannissa neljästi. Ensimmäinen kerta oli osallistuminen kansainväliselle nuorten työleirille yo-kesänä 1969 (pistin huolettomasti kaikki lahjaksi saamani rahat siihen, koska oli pakko päästä jonnekin) ja viimeisin oli viikon mittainen kieltenopettajien monikulttuurisuuskurssi Manchesterin yliopistossa vuonna 1999, siinä välillä pari muuta reissua.
Nyt menemme mieheni kanssa ensin tapaamaan brittiystäviämme pieneen Sidmouthin kaupunkiin Devoniin ja sieltä Lontooseen turisteiksi. Kaupunki lienee muuttunut melkoisesti sitten 80-luvun alun, jolloin olimme siellä nelihenkisenä perheenä, tai oikeastaan viisihenkisenä, koska matkan aikana kävi ilmi, että viides jäsen on liittymässä perheeseemme. Outo olo ei johtunutkaan uusista ruuista.
Vietimme ennen Lontoota kymmenisen päivää saman henkilön, Dianan, talossa, jonka luo nytkin menemme, mutta hänen silloinen kotinsa oli eri osassa Englantia, Viney Hillissä Gloucestershiressä lähellä Walesin rajaa.
Emäntä itse oli työmatkalla, mutta saimme käyttää hänen taloaan ja autoaan. Hän oli aiemmin vieraillut meillä Kainuussa ja päässyt kuvaamaan rönttösten paistoa, metsurin töitä ja muuta silloista maalaiselämää mieheni opastuksella.
Elämä Viney Hillissä oli idyllistä, kuin brittisarjoissa.
Maitopullot tuotiin takaovelle, kaikki kylässä tervehtivät meitä ja saimme vieraitakin. Vaalit olivat lähellä ja kampanjatyöntekijät kulkivat taloissa jakamassa tietoa omista ehdokkaistaan.
Taloa lämmitettiin hiilillä, joita kannettiin vajasta. Naapurin rouva, Mrs Ruck, neuvoi käytännön asioissa. Käki tuli kukkumaan muuriaidan päälle ja irrallaan kulkevia lammaslaumoja piti varoa mutkaisilla kyläteillä ajellessamme. Puut kaartuivat tien päälle kauniisti auton kattoa hipoen.
Kun pääsimme Lontoosen mieheni tuumasi, että nyt hän vain lepää, oli ajellut vasemman puoleisessa liikenteessä ja muuta väsyttävää, eikä sielu ollut kuulemma vielä ehtinyt mukaan. Minä taas olin virkeä ja innoissani, mitä sitä nyt aikaa hukkaamaan, kun ollaan Lontoossa. Otin pojat mukaan ja lähdimme ajelemaan metrolla, pienempi 4v nukahti kainalooni. Minusta oli ihanaa olla pienten lasten äiti. Olin silloin yleensäkin hurjan luottavainen, elämänhaluinen ja aina iloinen.
Haluaisin olla edelleen samanlainen, mutta en ole. Olen paljon epävarmempi. Vanheneminen on ajoittain kuin murrosikää, hämmentävää.
Viime yönä näin taas sen koulu-unen, jossa kuljen pitkää koulukäytävää ja olen hukassa. En osaa luokkaani. Oppilaatkin varmaan jo odottavat. Minulla pitäisi olla luokassa äänite tiettyyn kuuntelutehtävään, mutta en ole varma, löydänkö sen. Kaikki on jotenkin sekavaa. Perässä kävelee joku ulkomainen vierailija jutellen toisen mieshenkilön kanssa. En tunnista häntä äänestä. Ovatko he tulossa minun luokkaani? Yhtäkkiä kauhea aavistus, ei kai minulla ole paplari keskellä päätä. Tungen papiljotin laukkuuni, se on jonkinlainen kori, onkohan se äänite siellä. Ja sitten molemmat korin sangat katkeavat...
Olen lukemassa Tiina Rajamäen kirjaa Koulu, todella erinomainen kirja koulun muutoksista ja opettajan romahtamisesta. Tämä varmaan vaikutti uneeni, joka toistuu silloin tällöin erilaisina variaatioina.
Luin hiljattain ruotsinsuomalaisen muusikon ja kirjailijan Anna Järvisen omasta elämästä ammentavan lyyrisen, kauniin pienoisromaanin Arvaamaton.
Tytär on ollut jo lapsena yksinäinen ja turvaton. Nyt äiti on muistisairas, ja keski-ikäinen, selkäkipuinen tytär tietää, että enää ei ole edes teoreettista mahdollisuutta, että äiti pitäisi hänestä huolta. Tytär väsyy hoitajan roolissaan, vaikka jaksaakin paljon.
Seuraavan sitaatin myötä toivotan kaikille hyvää äitienpäivää!
On vain niin orpo olo
tarvitsisin äidin
jonkun joka katsoo
että minä voin hyvin
etten minä palele
tai ole nälissäni
tai surullinen
tai yksinäinen.
Monta vuotta olen ollut oma äitini
pitäisikö siitä saada mitali
eihän ihmistä ole tarkoitettu olemaan äiti itselleen
vaan hän tarvitsee lempeän sylin, jonkun vanhemman naisen,
joka tahtoo hänelle hyvää, joka on aina hänen puolellaan, joka
pitää hänestä huolen.
Niin että voi rentoutua.
Kun on oma äitinsä, ei voi koskaan rentoutua.
Onnea matkalaisille, kiitos muistojen kertomisesta.
VastaaPoistaKumma juttu sattui äsken blogiasi avatessa: F-secure varoitti sivun avaamisesta, on kuulemma vaarallinen julkaisu. Vasta sitten, kun merkitsin rastin ruutuun ja vannoin sivun turvalliseksi, pääsin lukemaan ja kommentoimaan. Mikä voisi selittää tilanteen?
En tiedä, mutta turvallinen on. Tarkistin tietokoneeni suojaukset, ne on hyvät ja voimassa, eikä pitäisi olla vaaraa.
PoistaMinullekin tulee aika ajoin näitä varoitteluja ja toimin samoin kuin sinä.
Kiitos!
Hurja ajatella, miten vuosikymmenet vilahtavat ohi. Hämmästelin uuden pankkikorttini voimassaolon päättymisvuotta 2030 - mikä se sellainen luku on.
Kiitos turvavahvistuksesta. Voi olla, että oma läppärini reagoi herkästi, koska yritän palata Instagramiin ja siinä on ollut pulmia.
PoistaVoi olla näin. Itsellä kävi kerran niin, että kun mies laittoi ulkomaille lähtiessä minun läppäriini lisää suojauksia, niin huomasin, että en pääse sillä minnekään. No, poistettiin ne supervarmistukset ja kaikki alkoi sujua kuten ennenkin. Nyt tämä kone saa jäädä kotiin, kirjoittelen kun olen palannut.
PoistaKivoja muistoja! - Englannissakin on nyt poliittisesti aika levotonta, kun koko ajan uutisoidaan Keir Starmerin mokista, vaalitkin menivät tuolle rasittavalle häirikölle. Eipä se tietenkään turistille näy. Hyvää reissua! -
VastaaPoistaKiitos, Leena! Toivottavasti ei.
PoistaJa sitten on vielä nämä kaiken maailman taudit, hantavirukset sun muut ja lentokentillä porukkaa. Koko talven olen säästynyt flunssilta, toivottavasti sama hyvä tuuri jatkuu.
Hyvää äitienpäivää 💖
VastaaPoistaOlen kova uneksimaan ja näen vielä toisinaan unta työpaikoistani. Unissa kaikki menee aina pieleen, mutta on ihana nähdä entisiä työkavereita.
Oikein ihanaa Englannin matkaa 💖
Kiitos, Mai! ♥
PoistaUnissa nousee esiin stressaavia ja stressanneita asioita, mutta onneksi on niitä ihania uniakin, joissa kaikki on hyvin tai paremmin kuin hyvin.
Tervetuloa saarelle, mahtavaa että pääsette viettämään aikaa useammassa paikassa! Ollaan Devonissa reissattu, mutta Sidmouth ei ole tuttu. Piti ihan kartasta katsoa, missä se on ja miltä näyttää. Kuvien perusteella oikein viehättävä, suorastaan ihastuttava paikka!
VastaaPoistaLontoossakin olisi meidän asuinalueellamme (Richmond upon Thames) voinut tilata maitopullot oven taakse. Joskus aamulenkeillä tuli maitokärry bongattua. Täällä korvessa myös ajaa aamuisin “maitoauto”, mutta en tiedä jakaako kananmunia ja maitoa vain yrityksille (hotellit ymv.).
Kuvauksesi Viney Hillistä sopisi tänne Keswickiinkin irtolampaineen. Kaartuvat puut hakkavat kaksikerroksisen dösän kattoa välillä niin kovaa, että mietin että tulevat vielä läpi. :D
Tarkennus: puiden oksat paukuttavat dösän kattoa ja kylkiä, eivät siis itse puut.
PoistaNo hyvä, että asiat eivät ole muuttuneet tältä osin. Meillä Suomessa pientenkin teiden vierustat siistitään kaljuiksi puista ja kukista. Mennään käytännöllisyys ja turvallisuus edellä, ei esteettiset arvot.
PoistaOdotankin näkeväni kivaa pikkukaupunkitunnelmaa.
Diana taas oli viimeksi kolme vuotta sitten Suomessa käydessään kiinnostunut isoista metsistä ja järvistä sekä saunakulttuurista. Kävimme sekä kerrostalosaunassa että mökkisaunassa, mutta en ollut varmaan paras esittelijä, koska olen niin nopea. Rakastan saunomista, varsinkin talvella, mutta tiedän, että monella muulla on pitemmät rituaalit.