 |
| Eräältä oppilaalta saamani ruusukvartista valmistettu tuikkukynttilän alusta. Ruusukvartsia pidetään sydämen kivenä. |
Luin Tiede-lehdestä, että ystävyyden kehittymiseen tarvitaan noin 50 yhdessä vietettyä tuntia. Eikö enemmän, mutta olkoon näin, keskimäärin. Tutkimus oli tehty USA:ssa haastattelemalla yli neljääsataa uudelle paikkakunnalle muuttanutta aikuista heidän solmimistaan ihmissuhteista.
Samaisessa artikkelissa kerrotaan brittitutkijan löytämistä seitsemästä asiasta, joita ystävät usein jakavat. Näitä yhteisiksi tarttumapinnoiksi tutkimuksessa nimettyjä asioita ovat kieli, syntymäpaikka, koulutus, harrastukset, huumorintaju, maailmankuva ja mielenkiinnon kohteet. Maailmankuvaan ajatellaan sisältyvän moraali, elämänkatsomus ja poliittinen ideologia. Mitä useampi yhdistävä asia, sitä vankempi ystävyys, todetaan tutkimuksessa.
Onneksi tutkija käyttää sanaa 'usein'. Kun mietin omia ystäviäni, niin ei minulla ole heidän kanssaan moniakaan näistä tarttumapinnoista ja juuri niiden puuttuminen on saanut meidät kiinnostumaan toisistamme.
Minusta ystävyydessä on tärkeää, että on kiinnostunut toisen ajatuksista. Blogiystävyydessähän on kyse vain siitä, se riittää. Ystävyydessä ei ole pakko tavata fyysisesti, mutta toisaalta pitää olla myös ihmissuhteita, joissa vietetään aikaa samassa tilassa ja tunnetaan toisen ihmisen ja toisten ihmisten läsnäolo. Vielä jokin aika sitten olisi tuntunut hassulta edes mainita tällainen itsestäänselvyys, mutta ei enää. Meidän aikanamme arvostetaan yksinoloa ja yhdessäololta odotetaan laatua. Tällainen asenne johtaa yksinäisyyteen.
Usein sattuma ja olosuhteet määräävät, kenestä tulee ystäviä - aikuisillakin, tarttumapintoja tai ei. Lapsillahan ystävät löytyvät lähellä asuvista.
 |
| Etsin tähän kirjoitukseeni sydämiä meiltä kotoa. Kylpyhuoneesta löytyi sydämen muotoinen suolasaippua. |
"Mistä löydät sä ystävän, onko oikea sulle hän", kysyy Vladimir Vysotski tunnetussa Ystävän laulussaan. Minä en pidä tuon laulun kylmästä testailusta. "Ja jos silloin kun myrsky soi vain sun kumppanis vaikeroi, vene lähimpään rantaan vie, jääköön pois mikä lie." Minä voisin olla se vaikeroija ja tunturissa väsymystäni ruikuttava, ja siksikö heti hylättäisiin? Hei, armollisuutta! Toisessa harvinaisemmassa suomennoksessa sanotaan suoraan, että jos hän ei ole sinunlaisesi, niin kenkää tulee. "Älä sorru sä pilkkaamaan vaikka on hän mies tasamaan. Hän ei sovi sun seuraasi, eikä lauluusi."
Laulun lopussa sävy muuttuu, siinä korostetaan uskollisuutta: "... kuka viereesi jää kun on sinulla vaikeaa ja kun tarvitset auttajaa." Tästä pidän.
Tiedän, että en pidä ystäviini yhteyttä kovin taajaan, olen huono soittelemaan ja järjestämään tapaamisia, mutta yhdessä ominaisuudessa olen täydellinen, uskollisuudessa.
Luotan siihen, että ystävyys säilyy kuten rakkauskin ilman jatkuvaa ylläpitoa ja samanmielisyyttä. Nykyään ihmissuhteista puhutaan pehmopsykologisissa jutuissa usein kuin ne olisivat jotain liikekumppanuuksia.
En ole koskaan lähtenyt "hankkimaan" ystäviä, he ovat vain lipuneet elämääni eri elämänvaiheissa ja sen jälkeen jääneet siihen, koska olemme olleet kiinnostuneita toisistamme. Ei tulisi mieleenkään kysellä saamieni ystävien kelpaavuutta.
Luotan sinisilmäisesti siihen, että kelpaan itsekin, ponnistelematta.
Ehkä tärkeämpää kuin toisen ystäväominaisuuksien punninta olisikin tehdä joskus itselleen kysymys: Jos olisit toinen ihminen, niin olisitko itsesi ystävä?
 |
| Kalevala-korun riipus Rakkaus korulippaani pohjalta. Koruun kuuluva ketju lienee muussa käytössä. Tästä korusta oppilas Jenna kysyi viattomasti: "Onko tuo sydän pääsiäismunasta?" |
"jos olisit toinen ihminen, niin olisitko itsesi ystävä?" olen huono ystävä. jos ystävyys on kariutunut, hiipunut tai muuten vain kupruillut, se on tapahtunut jonkun minusta johtuvan ikävän käänteen takia. näin on tapahtunut monenlaisissa olosuhteissa ja monenlaisista syistä, eli tässä minun on syytä katsoa peiliin. tällä hetkellä olen omalla pikku panoksellani mukana muutaman ihmisen elämässä. näissä kohtaamisissa on jotakin kosmista ja virikkeellistä.
VastaaPoistapidän myös lyhytkestoisista ystävyyksistä, esimerkiksi jos auto liukastelee sohjossa, niin se herättää sympatiaa ja ihmiset menevät avuksi työntämään ja tuuppaamaan. tajutaan että jokaiselle voi tulla hetkiä, jolloin ystävyys ja avunanto ovat tuiki tarpeellisia.
Meri, kiitos että mainitset ystävälliset kohtaamiset arjessa.
PoistaNiitä tuli ennen luonnostaan, kun asioitiin ihmisten kanssa eikä netissä. Muutamissa asioissa haluaisin pitäytyä vanhassa, esim. kun otan yhteyttä terveyskeskukseen. Chatti on niin yksipuolinen ja ihminen terveysasioineen monipuolinen.
Jotkut taas paheksuvat sitäkin, että toisille syntyy keskustelua yhteisissä tiloissa. Tekstiviestipalstalla joku kirjoitti, että ei halua labravuoroa odotellessa kuunnella toisten höpötystä. Minusta on rentouttavaa jutella tällaisissa tilanteissa tuntemattomien kanssa, mutta jo tervehtiessä aistii, voiko puhua vai ei.
Sekin on kuvaavaa meidän kontaktien välttelyllemme, että hyvin hiljaisissakin paikoissa, lihatiskeillä, apteekeissa jne, on jonotuslaput. Ellei olisi, niin katseltaisiin ympärilleen ja kyseltäisiin, kenen jälkeen ollaan vuorossa. Näinkin syntyisi vuorovaikutusta ja tultaisiin tutuiksi.
PoistaHieno kirjoitus ja viisaita mietteitä. Ajattelen monesta samalla tavalla. Minulla muutama ystävyyssuhde on jäänyt muuttojen takia. Toisaalta sitten taas tosiystävien kanssa kanssakäyminen jatkuu vaikka asummekin monen tunnin matkan päässä toisistamme, mutta toki näemme harvemmin kuin silloin kun asuimme samalla paikkakunnalla.
VastaaPoistaTäällä Ahvenanmaalla läheisimmät ystäväni koostuvat suomenkielisistä, samoin ajattelevista ja olemme olleet ystäviä jo ehkä kolmisenkymmentä vuotta, vai olisiko neljäkymmentä?
Minulle on käynyt samalla tavalla. Jotkut ystävyydet ovat jääneet joulukorttitasolle, vahvemmat säilyneet.
PoistaPitkissä ystävyyksissä on seurattu toista eri elämänvaiheissa ja siksi molemmat osaavat suhteuttaa toisensa nykyolemuksen ja elämän siihen mitä on ollut.
Artikkelisi on erittäin mielenkiintoinen. Olen pohtinut, olenko hyvä ystävä muille, ja rehellisesti sanottuna en usko olevani. Tajusin tämän, kun jäin eläkkeelle ja ystävieni yhteydenotot loppuivat nopeasti. Mutta mikä on ystävä? Se, joka pysyy yhteydessä vastoinkäymisistä huolimatta? Vai kaikki ne, jotka nauravat kanssasi ja tulevat säännöllisesti syömään luoksesi? Sanoisin, että kaikki, mutta kutsuin ensimmäistä pikemminkin veljeksi. Ja sellaisia veljiä minulla on hyvin vähän, ja olen heille sellainen.
VastaaPoistaBlogien ystävät valitaan itse ilman, että blogin kirjoittajaa kuullaan. Ovatko he todella ystäviä? Hyvää iltaa!
Nämä määrittelyt ovat varmaan kullakin vähän erilaisia, siis kenet laskee ystäviin. Ystävä, kaveri, tuttava?
PoistaEri kulttuurien välillä vasta eroja onkin. Minusta tuntuu, että meillä Suomessa ystävä-sanan käyttö on vaikeaa, siihen liittyy niin paljon enemmän intiimiyttä kuin kaveri-sanaan.
Tuttavatkin ovat tärkeitä, koska ihmisen ei ole hyvä olla aivan yksin. Veljeksi kutsuminen kuulostaa ihanalta, lämpimältä.
Eikös arabikulttuurissa käytetäkin molempia, veli ja sisar läheisistä ystävistä? Samoin ainakin joissain Afrikan maissa, joissa myös äiti ja isä -sanojen käyttö on laajentunut biologisesta äidistä ja isästä appivanhempiin ja muihinkin arvostettuihin vanhempiin ihmisiin.
Niin, blogiystävät. Minusta kommenttikeskustelujen kautta voi syntyä hyviä ystävyyssuhteita. Seuraajaksi ryhdytään, jos joku kirjoitus kiinnostaa, mutta ei ehkä koskaan niin paljon, että haluaisi ryhtyä keskustelemaan.
PoistaTuolla muualla somemaailmassa joillekin ihmisille, varsinkin julkkiksille, kertyy satojatuhansia seuraajia, mutta sillä ei ole minun mielestäni mitään isoa merkitystä.
Suoralta kädeltä voin mainita olevani huono ystävä. Työelämän loputtua olen eristäytynyt huomaamattani vain lisää. Orastavatkin ystävyyssuhteet ovat lopahtaneet minun vaisuun yhteydenpitooni. en juuri soittele, en osaa lörpötellä puhelimessa, en tekstaile, en ole facessa, en instassa, mutta kirjoitan silloin tällöin oikeita kirjeitä, siis paperille, mutta joitakin myös viesteinä ja iLoitsen blogimaailman vastavuoroisuudesta.
VastaaPoistaSilti arvostan ystävyyttä erittäin paljon. Kun pohdin asiaa, niin mieleeni tulevat muutamat erittäin kipeää tehneet pettymykset ystäväsuhteissani. Ehkä olen liian varovainen pyrkiessäni suojelemaan itseäni.
Hyvää ystävänpäivää.
Minulla on ihan sama tilanne. En koe tarvetta olla yhteydessä moniin ihmisiin, ja parhaat ystäväni, ne harvat, ovat yhtä lukuun ottamatta muilla paikkakunnilla.
PoistaMeillä oli muutaman vuoden kiva Tyttökullat-ryhmä, samalta työpaikalta eläkkeelle jääneitä naisia, mutta kaksi menehtyi ja yksi muutti muualle. Meitä on enää uskonnon ope ja minä uskonnoton, eli ei eri elämänkatsomus ainakaan meillä kahdella ystävyyttä haittaa.
Aimarii, hyvää ystävänpäivää!
Erinomainen kirjoitus taas kerran. Kiitos sinulle uskollisesta blogiystävyydestä! En itsekään jaksa aina olla aktiivinen yhteydenpitäjä, vaan jään helposti omaan poterooni. Kynnys on silti matalalla. Mietin eilen tarjoiluja lapsuudenystävälleni väsätessä, että ennen oltiin tyytyväisiä TUC-suolakeksiin, kurkkuun ja Carilloon. Vaatimustaso ei ollut lähelläkään nykypäivän oletuksia kestitsemisestä. Sen takia monet ihmiset jättävät tapaamatta, kun eivät jaksa sitä kaikkea muuta säätöä ja siivoamista.
VastaaPoistaHuomaan myös, että hyviksi ystäviksi ovat tulleet sellaiset ihmiset, jotka myös ovat kokeneet elämässään suuria haasteita. Se molemminpuolinen ymmärrys on sanatonta ja siksi arvokasta.
Hyvää ystävänpäivää!
Luin kerran jostain, että on tärkeää järjestää ystävien kesken helppoja tapaamisia. Se on helpommin sanottu kuin tehty.
PoistaKaikki mediat ovat pullollaan mitä monimutkaisimpia ruokaohjeita päivällisiin ja illanistujaisiin, kuka niitä jaksaa väsätä!
Minulla sama, kovia kokeneet ihmiset ovat usein "nöyrempiä" eivätkä niin mustavalkoisia mielipiteissään kuin helpommalla elämässä selvinneet. Säröisyyshän se on taiteessakin kiinnostavaa. :)
Mukavaa ystävänpäivän iltaa ja huomista laskiaissunnuntaita!
Ja unohtui: kiitos sinulle myös blogiystävyydestä!
PoistaOlen myös miettinyt ystävyyttä viime aikoina kun olen ajoittain kokenut yksinäisyyttä. Olen kyllä myös toki ensimmäisenä katsonut peiliin ja todennut, että voisin olla aktiivisempi näissä yhteydenotoissani. Mutta sitten kuitenkin ne sitkeimmät (ja parhaimmat?) ystävät ovat pysyneet mukana, passiivisuudestani huolimatta. Lisäksi olen pohtinut, että onko meillä liian tiukat kriteerit kun luokittelemme ihmisiä ystäviksi. Havahduin tässä vastikään, että töissä lähimpänä istuva kollega taitaa olla jo ystäväni, vaikka emme ikinä sopisi tapaamista työpaikan uolkopuolelle. Mutta töissä höpöttelemme arkisia asioita ja myös vähän vakavampiakin. Kyllä hän taitaa olla jo ystävätasoa!
VastaaPoistaJa sitten on nämä ystävyydet, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet. Yksi vanha ystävä on hiertänyt mielessäni, en ymmärrä mitä tapahtui ja miksi ystävyytemme laimeni. Luulen, että taustalla on muutama väärinymmärrys, joista on jo parikymmentä vuotta aikaa. Laitoin hänelle pari vuotta sitten tekstiviestin kokeillakseni kepillä jäätä, mutta vastaus oli niin kylmä, etten ole uskaltanut sen koommin lähestyä. Mutta asia pyörii mielessäni ja tämä on myös yksi niitä aiheita, joista haluaisin kirjoittaa romaanin, jos sellaisen jossain vaiheessa saisin aikaiseksi :)
Kiitos ajatuksia herättäneestä kirjoituksestasi ja Hyvää Ystävänpäivää!!
Onpa hyvä romaanin aihe! Sinun energisyyttäsi seuranneena en kyllä yhtään ihmettele, jos julkaiset romaanin/romaaneja tulevaisuudessa.
PoistaPitkä työkaveruus kehittyy helposti ystävyydeksi, kun on aikaa tutustua.
Minulla oli Kuhmon isolla yläkoululla saman ikäisiä kollegoja, jotka olivat tulleet muualta, kuten minäkin, ja meillä oli kaikilla pieniä lapsia. Tutustuimme toisiimme helpommin kuin paikkakuntalaisiin, jotka eivät niin tarvinneet ystäviä. Sitä ystävyyttä, vaikkakin useimpien kanssa taakse jäänyttä, muistelen lämmöllä.
Mukavaa ystävänpäivän iltaa! (Ääh, päivä vielä. Talvella alkaa tässä kohtaa tuntua illalta, kesällä saattaa vaikka lähteä uimaan.)
Hyvää ystävänpäivää toivotan täältä Turun kaupungista! Ja huokaan hyvilläni, että ystävyyden tunnelmissa voi elellä tapaamatta kasvokkain. Monesti olemme löytäneet yhteisen sävelen blogitekstiemme kautta. Kiitos!
VastaaPoistaNiinpä olemmekin. Kiitos sinne myös!
PoistaNäissä keskusteluissa tulee tosiaan aina kiva ystävyyden tunnelma keskustelemme sitten kirjoista, elokuvista tai muusta.
Ystäväni ovat aina pettäneet minut. En halua enää olla kenenkään ystävä. Pelkään ystävyyttä.
VastaaPoistaVoi ei, ne on olleet huonoja ystäviä. Toivottavasti joku pääsee sen sinun pelkosi läpi.
PoistaPidän heitä ystävinäni. Minulla oli jopa ystäviä, joiden kanssa olin ystäviä 10 vuotta. Mutta vanhetessani tajusin, etteivät he välittäneet minusta ollenkaan. He vain käyttivät minua hyväkseen. Niinpä katkaisin heidän kaikkien välit. Ehkä miellytin vihollisiani tällä teolla, mutta mieleni on levollinen. Koska niille, joita pidin ystävinä, sillä ei ollut merkitystä sillä, mitä sanoin. He puhuivat vain itsestään. He eivät koskaan kysyneet minusta. Kuinka monta vuotta pisin ystävyytesi kesti?
PoistaNiin, en osaa sanoa tähän paljonkaan, koska en tunne sinua.
PoistaYstävillä pitää tietenkin olla molemminpuolinen kiinnostus toisiaan kohtaan, mutta myös ymmärrys siitä, että joskus toisen pitää saada paahtaa omia huoliaan enemmän. Ja joskus kontakti myös katkeaa olosuhteiden vuoksi, mutta vahva ystävyys ei siihen lopu, vaan voi jatkua toisessa elämänvaiheessa siitä, mihin jäätiin.
Minun vanhin ystävyyssuhteeni on opiskeluajalta 70-luvun alusta, yli 50 vuotta siis. Jos olisin pysynyt kotiseudulla, niin varmaan kouluajalta olisi jäänyt ystäviä. Seuraavaksi ystävyyttä syntyi työpaikalla.
On lohdullista kuulla, että pitkäkin ystävyys voi säilyä vaikka elämä vie välillä eri suuntiin. Ehkä minun kokemukseni ovat tehneet minusta varovaisen, mutta haluaisin silti uskoa, että sellaisiakin ystävyyksiä on olemassa, joissa molemmat oikeasti näkevät toisensa.
PoistaLuulen että suurin pelkoni ei ole ystävyys, vaan se että antaa itsestään paljon eikä merkitse toiselle mitään. Onko sinulla koskaan ollut sellaista vaihetta elämässäsi?
Ei ole kyllä ollut. Mielestäni kannattaa olla antelias, vaikka ei vastavuoroisuutta aina synnykään, jos vain pystyy.
PoistaOnnea matkaan sinulle!
"Jos olisit toinen ihminen, niin olisitko itsesi ystävä?" Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä lause. Jokaisen olisi hyvä välillä miettiä, minkälainen ystävä on muille.
VastaaPoistaNäitä mainitsemiasi tarttumapintoja voi tosiaan olla toisessa ystävyyssuhteessa enemmän ja toisessa vähemmän, mutta sen määrän sijaan tärkeämpää on, että on mukavaa yhdessä. Pystyy arvostamaan ja välittämään toisesta ihmisestä, vaikka hän olisikin erilainen tai eri mieltä asioista.
Juuri näin minäkin ajattelen.
PoistaNoista tarttumapinnoista huumorintaju on ehkä sellainen, mikä on tärkeää ystävyyden synnyssä muutoin hyvin erilaisilla ihmisillä.
Arvostan blogiystävyyttä kanssasi ja monipuolisia kirjoituksiasi 💜
VastaaPoistaAina saan ajateltavaa ja ryhdyn järjestelemään pääni sisältöä uuteen uskoon 😀 Taas syntyi hiukan uusi järjestys pöyhimällä.
Saan aina helposti kontaktin uusiin ihmisiin, mutta ystävyyksiä ei niin vain solmita. Täytyy olla jotain sellaista yhteistä joka on enemmän kuin että ollaan samassa ammatissa. Olen saanut tanssikursseilta paljon kavereita ja vaikuttaa että muutama voisi riittää ystävyydeksi asti. 🌹
Ystävyydessä on varmaan sama kuin rakkaudessa, suhteita syntyy silloin, kun on tarvetta ja tuntosarvet valmiudessa. Myöhemmällä iällä ja uusissa ympyröissä on vaikeampi löytää sydänystävää, koska ihmiset ovat jo niin varattuja.
PoistaItse olen saanut ystäviä myös mieheni kavereista ja heidän vaimoistaan oltuani ensin mukana tapaamisissa laimeammin. Avioliitossa on mielestäni tärkeää, että molemmat pitävät yhteyttä omiin ystäviinsä, mutta kun yökyläillään ja tutustutaan, niin huomaa helposti, että ystävistä tulee yhteisiä.
Samoin suvun laajetessa lapset saattavat tuoda parisuhteittensa kautta vanhemmille ystäviä appivanhemmistaan.
Ja minä myös arvostan sinun blogiasi ja työtä, jota teet suomen kielen opettajana maahanmuuttajille. ♥ Se on merkityksellistä työtä!
PoistaTutkimus, jossa on haastateltu noin neljääsataa henkilöä Yhdysvalloissa paikassa X, ei ole erityisen kattava. En antaisi paljon painoarvoa sellaiselle. Itse olen havainnut, että jotkin ystävyydet ovat syntyneet todella nopeasti, jotkut taas kypsyneet hitaasti ajan kanssa. Molemmilla tyyleillä syntyneet ystävyydet ovat olleet aivan yhtä arvokkaita, vaikka osa onkin aikojen saatossa katkennut.
VastaaPoistaMinulla ei mitään satapäistä ystävälaumaa enkä sellaista kaipaa. Nykyinen määrä on hyvä, koska olen erakko enkä jaksa tavata ihmisiä kovin usein. Seura kuluttaa, myös ystävien. Itse olen ystävilleni rehellinen enkä kuseta ja selittele ja puhu paskaa selän takana tai muutenkaan juoruile. Osaan myös sanallisesti kertoa, kun arvostan heissä asioita.
Paras ystäväni on kuitenkin minä itse – viihdyn omassa seurassani. Se viihtyykö joku muu, ei ole minun asiani. En aio muuttaa itseäni toisenlaiseksi enkä odota sitä muiltakaan. Voinee arvata, etten ole koskaan ollut erityisen “suosittu”, mutta eipä se ole koskaan ollut tavoitteeni.
Sinäpä sen sanoit, ystävyys itsensä kanssa!
PoistaMinäkään en jaksa monia ystäviä enkä pitkiä aikoja yhdessä enkä varsinkaan jaksaisi perättäisiä tapaamisia eri ihmisten kanssa ilman runsasta omaa aikaa välissä.
Tykkään tuumailla ja eritellä asioita itsekseni ja kirjojen kanssa seurustellen.
Juuri kauhistelin Opettaja-lehden tarjoamaa ryhmämatkaa Andalusiaan, jossa ollaan viiden päivän ajan joka päivä eri kaupungissa. Olen yhden kerran elämässäni ollut ryhmämatkalla, Pohjois-Kyproksella taannoin, huh huh. Jollekin toiselle taas juuri tällainen on matkustelua ja minun tyyliseni haahuilu olisi hukattua aikaa.
Minustakin tuo tutkimus on hyvin epäluotettava eikä päde suomalaisiin. Uskon, että amerikkalaisille 'friend' on erilainen käsite kuin 'ystävä' useimmille suomalaisille. Ja meilläkin joillekin ystävä tarkoittaa samansieluista ihmistä, jonka kanssa on jakanut henkilökohtaisia asioita ja joillekin taas kevyemmin tuttua ihmistä.
Poista