Suvi Ermilä on sarjakuvataiteilija ja sosionomi. Hän käsitteli esikoisteoksessaan Hauho (2017) sukulaisten välisiä suhteita kesämökillä. Toinen kirja Jälki vuodelta 2018 sisältää neljä sarjakuvanovellia ihmisten kohtaamisista ja niiden jättämistä muistoista.
Viime vuonna julkaistusta teoksestaan Vastaanottokeskus Ermilä sai Sarjakuva- Finlandian.
Vastaanottokeskus koostuu 27 lyhyestä kertomuksesta, jotka kuvaavat tilanteita vastaanottokeskuksen arjessa työntekijän näkökulmasta. Elämä on hidasta odottamista, työntekijät yrittävät vakuuttaa toisiaan työmenetelmiensä merkityksellisyydestä ja motivoida asiakkaitaan jaksamaan välitilassaan.
Rosoiset tummat piirrokset kuvaavat hyvin elämän rosoista ankeutta. Tekstiä on vähän, varsinkin asiakkaiden kanssa keskusteltaessa, jolloin kielenä on lyhyt englanti: "Go and wait in car, please go to line... "
Kansi näyttää liituvärein toteutetulta ja joidenkin piirrosten taustat vesivärimaalauksilta.
Yllä olevat kuvat ovat novellista Tarkistus, jossa yövuorolaisen kasvoilta välittyy pelko nurkassa mustana möykkynä kyhjöttävän puhumattoman asiakkaan puolesta.
Surullisista tilanteista huolimatta Ermilän kirjassa on myös tilannekomiikkaa ja välistä absurdia huumoria sekä kritiikkiä valittuja menetelmiä kohtaan.
Kun innokas ohjaaja vie pakolaisryhmän Nuuksioon kokemaan suomalaisen metsän rauhoittavan ihanuuden, hän ei ota huomioon, että joku metsään kuljetetuista on rämpinyt kuukausikaupalla Serbian metsissä pakomatkallaan ja nähnyt osan vierellä tallaajista menehtyvän matkan varrelle.
Taidepajan vetäjän on vaikea houkutella ketään projektiinsa maalaamaan tunteitaan kankaalle ja rentoutumaan taiteen avulla. Jos ei ole ollut kiinnostunut maalaamisesta kotimaassaan ja on pitänyt sitä lasten elämään kuuluvana ajanvietteenä, niin miksi siitä nyt elämänsä epävarmimmassa vaiheessa kiinnostuisi.
Työntekijää epäilyttää voimauttavan valokuvan käyttö ja suosio pakolaisten keskuudessa, mutta asian esittelijä sanoo, että se on asiakkaan psykososiaalista tukemista, jota tärkeämpää ei olekaan.
Psykososiaalinen tukeminen ja voimaantuminen, niin.
Eikös jo Claes Andersson todennut kauan sitten, että parasta ahdistuneen ihmisen tukemista on hänen aineellisten olojensa järjestäminen siedettäviksi.
Ukrainalaispakolaisten kohtaamisessa näyttää olevan uusia järkeviä tuulia, byrokratiaa on vähennetty ja työhön pääsyä helpotettu. Kunpa tämä laajennettaisiin koskemaan kaikkia pakolaisia.
On älytöntä ja sydämetöntä, että hyvin arvosanoin Suomessa suomen kielellä ylioppilaaksi kirjoittanut ja kesätyöpaikan hankkinut afgaaninuorukainen palautetaan kotimaahansa vain koska hidas byrokratian mylly on päätynyt sekä oleskelulupaa hakevalle että Suomelle epäviisaaseen ratkaisuun lähettää pois tänne kotoutunut lahjakas ja uuttera nuori ihminen.
Ermilän pienet vähin kuvin ja sanoin toteutetut kuvakertomukset tuovat esiin myös suomalaisen yksinäisyyden. Jollekulle vaikeassa elämäntilanteessa olevalle on parempi tehdä tupla- ja yövuoroja vastaanottokeskuksessa, koska se on hänellekin turvapaikka, jossa ei tarvitse olla yksin.
Novelli SPR:n projektista, jossa vapaaehtoiset kutsuvat turvapaikanhakijoita aitoon suomalaiseen joulun viettoon keskuksen työntekijöiden pelätessä, että nämä joutuvat hyväksikäytön uhreiksi, kertoo hykerryttävästi monenlaista asenteista ja ihmisistä.
Tilanteet ja ihmiset niissä näytetään rehellisesti, mutta ei ironisesti vaan lämpimästi ja ymmärtäen.
Tekee hyvää katsella itseään ja suomalaisia auttajia sarjakuvista. Kuinka lähellä onkaan itsetyytyväisyys ja yhteinen harha, että me suomalaiset osaamme auttaa, vaikka ympäriltä iskee tämän tästä tietoja aivan muusta.
VastaaPoistaTotta. Ei me todellakaan aina osata.
PoistaMoni turvapaikanhakija kyllästyy pikään odotteluun ja sen aikana järjestettyihin turhiin tunnekorttileikkeihin ja toivoo saavansa ison annoksen tehokasta suomen kielen opetusta ja pääsevänsä tekemään jotain oikeaa työtä.
Meillähän on oleskeluluville aivan liian pitkät käsittelyajat. - Nyt kun kirjoitin tuon sanan oleskelulupa, koin sen outona, oleskelu... senhän pitäisi antaa mahdollisuus työhön. Englannin kielen "residence permit" on paljon asiallisempi termi.
Olen itsekin ihmetellyt sitä, miten nyt ukrainalaiset saadaan ohjattua suoraan työhön ja turvapaikanhakijat ja muut pakolaiset jätettiin vain istumaan vastaanottokeskuksiin. Ikään kuin viranomaiset eivät osaisi edes kuvitella heidänkin voivan tai tahtovan työllistyä.
VastaaPoistaAiemmin kauhisteltiin pienempiäkin määriä pakolaisia, nyt ei ollenkaan. Ja mikä oudointa, samat tahot, jotka hokivat, ettei ketään mistään, ovatkin nyt kääntäneet kelkkansa. Ihonvärin vaikutus on hämmästyttävän suuri.
PoistaNo, tietysti ukrainalaisten kohdalla asiaan vaikuttaa myös se, että Suomni on tietyllä tavalla samassa asemassa Ukrainan kanssa, Putinin Venäjän etupiiriinsä laskemia maita.
Hei Marjatta!
VastaaPoistaTaas meillä on tuhansittain turvapaikanhakijoita. Tilanne on kyllä toisenlainen kuin 2015 ja suhtautuminen tulokkaisiin myös. Seitsemän vuotta sitten kävin jokusen kerran apumiehenä naapurikunnassa sijainneessa nopeasti pystytetyssä hätävastaanottopaikassa. Tein hiukan nikkarointia ja parina päivänä tiskasin keittiössä. Joskus olen ajatellut, mitä noille turvaa hakijoille on sittemmin tapahtunut. Silloin oli suhtautuminen ristiriitaista ja minunkin tuttavapiirissä jotkut toivottivat tulijoille pikaista paluumatkaa.
Ukrainalaisia olen tukenut pienellä rahasummalla ja kerran ostin vihjelistan mukaan kassillisen tavaraa ja vein keräyspisteeseen. Kertoivat muuten, että ensi alkuun tavaraa tuli enemmän. Niinpä, jos tilanne jatkuu vuosia, on vaara, että väsytään auttamiseen.
Tilanne on kaikkea muuta kuin hyvä, mutta joka tapauksessa oikein hienoja kesäpäiviä Marjatalle!
t. manu
Hei Manu!
PoistaSilloin 2015 oli omituisia käsityksiä pakolaisista. Syynättiin, onko heillä liian hyvät vaatteet ja, herran jestas, kännykkäkin. Asia oli niin uusi, että kuva pakolaisesta oli kerjäläisen tyyppinen. Nyt on jotain opittu.
Minä myös olin silloin auttamassa tulijoita. Nyt taaksepäin katsellessa ymmärrän, mitä olisi voitu tehdä toisin, joustavammin. Turvapaikanhakijat olisi voitu heti matkasta levättyään ottaa mukaan töihin hätämajoituspaikassa eikä toimia niin, että muutamat vapaaehtoiset (meillä kaikki eläkeläisiä) tekevät töitä kiireessä keittiön puolella ja tulijat jonottavat joutilaina ruokaa tiskin toisella puolen. Eräs irakilainen nuori mies ehdottikin, että hän tulee keittiöön, kuten oli Saksassakin tehnyt ja tarttuu soppakauhaan. Niin tehtiin, ja johan alkoi ruoka maistua, kun siihen tuli mieluisia mausteita.
Samoja kokemuksia siltä ajalta kuin sinulla, Manu. Paljon ennakkoluuloja ja jopa vihaa.
Toivotaan, että sota Ukrainassa saataisiin päätökseen, sellaiseen että Venäjä tajuaisi lopettaa ja rauhoittuisi laajenemispyrkimyksissään. Onhan tämä sota kytenyt ja ollut käynnissä pienimuotoisempana jo vuosia, mutta asian vakavuutta ei ole oikein tajuttu.
Jotenkin sitä ajatteli, että Euroopassa ei enää tällaista tapahtuisi, mutta sitten kaikki retoriikaksi tulkittu paljastuikin suunnitelmaksi.
Hyvää kesää sinulle, Manu!
marjatta
VastaaPoistajoskus ihmettelen miksi kukaan edes haluaisi tulla suomen kaltaiseen, huonosti erilaisuutta sietävään maahan. maahanmuuttajapohjalta ponnistava ihminen saa taipua turvapaikkaprosessissa niin monelle mutkalle ettei tosikaan. poikkeuksena maansa sekasortoa pakenevat ukrainalaiset, jotka on otettu vastaan erityisen avonaisin sylein, niin kuin oikein onkin. onneksi edes he ovat säästyneet systeemin riepotukselta.
meri
Niinpä! Todellakin, tiedän monta maata johon menisin pakolaisena mieluummin kuin Suomeen, jossa on kalsea sää ja pidättyväiset ihmiset. Vaikeassa tilanteessa on helpompi olla rennommassa seurassa, jossa oma tilanne ehkä hetkeksi unohtuu ja helpottuu. Yleensä jo se, että voidaan viettää aikaa istuskellen ulkona leppoistaa ja sosiaalistaa ihmisiä.
PoistaAivan varmasti maahanmuuttajiin kohdistuvaa byrokratiaa voitaisiin vähentää ja odotusaikoja lyhentää. Jospa ukrainalaisten vastaanottamisen käytänteitä aletaan käyttää muihinkin. Outoa, jos näin ei tapahdu.