keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Kirsi Kunnas 1924 -2021



Eilen luin taas kerran lapselle Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun runoja. Olen lukenut niitä kolmelle omalle lapselle ja nyt jo viidennelle lapsenlapselle, jolle luin Kunnaksen runoja myös whatsapp-videoviesteinä pandemian alkukaranteenin aikaan, kun emme voineet tavata. 

Näytin lapselle kuvan Kirsi Kunnaksesta ja kerroin, että hän on kuollut 96-vuotiaana. Lapsi varmisti: "Häntä ei ole enää." Hän käyttää samaa lausetta katsellessaan minun vanhempieni kuvia, "Hiljaa ei ole enää" ja "Fransia ei ole enää".

Kirjassa on kaksi runoa, jotka ovat suosikkejani kauneutensa ja haikeutensa vuoksi. 



Kun tätä runoa lukee lapselle tuuturunona silitellen samalla häntä otsalta silmien välistä, hän tajuaa, että on aika laskea luomet sinisten tähtien päälle ja luovuttaa päivän leikeistä.
Runossa on jotain samaa äärettömyyttä kuin vanhojen runoilijoiden, esim. Aleksis Kiven runoissa, vaikka yleensä Kunnaksen lastenrunot ovat aivan erilaisia, leikkisiä ja rytmikkäitä loruja.  


Kun eilen halusin lukea Tiitiäisen tuutulaulun, niin pieni mummolapäivää viettävä vieraamme sanoi, että ei sitä, koska heti alkaa nukuttaa. Päiväkodissakaan hän ei nuku lepotauolla, vaan kertoi haaveilevansa. Luimme sitten niitä hurjia kuten Villit ratsastajat (Humppa ja Pomppa humppati, pomppati kaksi velikultaa...) ja dramaattisia kuten Peikon kosioretki (Kerran pikku peikko peikkuluinen, lönkkäkinttu, vääräsääri sykkyrälle hännän kääri...), jotka myös ovat aivan mahtavia ja hyvin lukemiseen sopivia. 

Voin kiittää Kirsi Kunnasta siitä, että olen saanut lapset nopeasti nukkumaan.
Omien lasten kohdalla se tarkoitti sitä, että pääsi jatkamaan töitä, korjaamaan kokeita ja suunnittelemaan seuraavan päivän tunteja oppilaille. Vähän aikaa piti aina ensin ihailla nukkuvaa lasta. Nukkuva lapsi on kaiken päivän touhun jälkeen vanhemmalle ikään kuin saavutus: lapsi siinä niin tyytyväisenä ja tyynenä. Mikä sen ihanampi näky. 
Lapsenlapsen kanssa mummi saattaa itsekin nukahtaa, mutta ei se mitään, ei ole enää töitä. Kun tokenee, niin lähtee katsomaan iltauutisia. 


Tiitiäinen on pikkuinen - ja niin on moni muukin Tiitiäisen satupuun hahmoista.
Maija Karman ihastuttavissa piirroksissa pikkupeikko peikkuluinen tarpoo niitynkukkien ja heinien alla, jotka ovat kuin jättipuita, ja korvasienessä asuva Haitula keinuu koiranputken kukkavarteen kiinnittämällään nappikeinulla. Ylivoimaisten aikuisjättiläisten keskellä elävästä lapsesta on tyynnyttävää kuulla, että maailmassa on häntäkin pienempiä. 




Tämä on se toinen minun mielirunoni. Kiitos näistä ja kaikesta muusta, Kirsi Kunnas!
Tiitiäisen pippurimyllykin on aivan hurmaava ja ilkikurinen. Sen mielirunojani lienee Meritähti

Eli merenpohjassa Meritähti
tuhat tonnia vettä yllä.
   - Minä jaksan kyllä, 
   sanoi Meritähti.
   - On terävät sakarat, 
   ja litteät pakarat
ja paineenkestävät kakarat. 

Niin moni ikonisista hahmoista on poistunut. Ennen Kirsi Kunnasta mm Claes AnderssonJörn DonnerRitva Valkama, Sirkka Turkka... He ovat olleet minulle aina. 


18 kommenttia:

  1. Tuntui jotenkin pysäyttävältä tuo Kunnaksen kuolema siinäkin suhteessa, että juuri vähä ennen sitä olin varannut kirjastosta tuon Tiitiäisen satupuun. Outo sattuma.
    En muista, että tätä olisi minulle luettu, joten luen sen nyt aikuisena itse. Se on myös Keskisuomalaisen 100 kirjaa-listalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että on siellä listalla.
      Tiitiäisen satupuu on ilman muuta klassikko. Eiköhän Kunnas aloittanut Suomessa aivan uudenlaisen lastenkirjallisuuden, lapsentasoisesti loruilevan.
      Vasta nyt olen saanut tietää, että hän on suomentanut brittiklassikon The Tall Book of Mother Goose, Hanhiemon iloinen lipas. Siellä on Lilleri Lallerit ja muita tuttuja loruja.

      Poista
    2. Meillä oli pienenä tuo Hanhiemon satuaarre tai lipas. Luin Tiitiäisen satupuun vasta 2011 ja uudestaan 2020. Kirsi Kunnas oli moderni runoilija ja kääntäjä, on kääntänyt myös Kuka lohduttaisi Nyytiä. Iso menetys meille, mutta Kirsi Kunnas on ollut iso vaikuttaja ja tekstit elävät.

      Poista
    3. Kuka lohduttaisi Nyytiä? - niinpäs onkin. En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota suomentajaan. Ihan siinä lauserytmissä kuuluukin Kunnaksen ääni.
      Hanhiemon satuaarre on eri kirja kuin Hanhiemon iloinen lipas. Satuaarre on satukokoelma ja sen on suomentanut Tarja Saarikoski. Meillä on se, mutta ei niin käytetty kuin tuo lastenlorukirja, johon olen kirjoittanut joittenkin lorujen viereen suomennokset.

      Poista
    4. Okei meillä oli sellainen korkea ja kapea kirja, jossa loruja ja kuvia. Pidin kirjasta :)

      Poista
  2. Olin kerran kuuntelemassa, kun Kirsi Kunnas puhui Tiitiäisen satupuusta. Runoilla on merkitystä myös aikuisille, esim. Jansmakko Erikois kertoo Mussolinista, Hitleristä ja savesta tehdyistä sammakosta, joita sodan jälkeen myytiin. En lapsena pitänyt tuosta runosta. Ihan tarkkaan en muista, tämänkin löysin blogistani vuodelta 2016.

    VastaaPoista
  3. Ärsyttää kun tulee kirjoitettua kiireessä kommentti ja julkaistua saman tein ja sitten huomaa siinä kaikenlaista korjattavaa. Tässä linkki kyseiseen päivitykseen https://jagfickfeeling.blogspot.com/2016/08/runotati.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en minä kyllä Heidi mitään korjattavaa sinun kommentissasi huomannut. Kiitos linkistä! Monesti olen kyllä itsekin harmitellut sitä, ettei toisen blogiin voi enää korjata kommenttiaan, kuten omaan voi.

      Sitä tuskin koskaan tietää, mikä runoilijalla on ollut runonsa sytykkeenä, varsinkaan myöhemmin, kun aika on toinen. Kiva, että Kunnas on kertonut taustoja. Hänen lastenrunoissaan lienee muitakin silmäniskuja aikuiselle.
      Vanhasta Jaakko Vaakko vesirotasta olen miettinyt, että onko ehkä runoilijan aviomies Jaakko Syrjä potenut flunssaa "silmät vettä siristen, nenä nuhaa tiristen, tuhisten ja puhisten"?

      Poista
    2. Varmaan on, mutta Kirsi Kunnas kirjoitti Jaakko Vaakko vesirotan pari päivää ennenkuin tapasi itse Jaakko Syrjän. Runo oli siis etiäinen. "Runot voivat olla vaarallisia, niiden kanssa voi vaikka joutua naimisiin." Näin Kunnas kertoi 90-vuotispäivänään.

      Poista
  4. Meillä esikoinen tykkäsi tuosta Jansmakko Erikois -runosta (taustasta ei tiedetty) sekä Humppa ja Pomppa -runosta. Kaksi seuraavaa innostui erityisesti siitä Kukko ja aurinko -runosta. Kirsi Kunnasta on kiittäminen monenlaisesta kieli- ja mielileikittelystä! 🙏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Humppa ja pomppa on ihana lausua eläytyvästi välillä kiihdyttäen ja välillä hidastaen.
      Nyt lukiessa ihastuin taas kerran Siilin kuutamon säkeisiin "kaislikossa kuu kaunein on" ja varsinkin loppusäkeistöön:
      "Kuu tanssii pyöreänä
      yönä tänä
      kukkien luona nurmikolla,
      se on niin vallaton
      ja nauraa rannalla kaislikossa.
      Kaislikossa
      kuu siilin rakkain on."

      Poista
  5. Hieno postaus Marjatta. Kiitos tästä. Tiitiäisen satupuu on tuttu. Lapsille on luettu ja nyt tuo samainen lasten kirja on annettu lapsenlapselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli!
      Olen iloinen, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaissa on yksi, joka näyttää jatkavan kunnasmaista sanoilla leikkimistä, Pia Krutsin Kaupunki Kukaties.
      Sen sijaan en pidä tarpeellisena kirjoittaa pienille lapsille ilmastokatastrofista, lajikadosta ja sukupuolisesta moninaisuudesta, jota käsittelevä kirja tässä kirjalistassa kylläkin on tarkoitettu teini-ikäisille.
      Alla kouluikäiset ja eka- tokaluokkalaiset saavat minun mielestäni olla huolia vailla ja kuulla seksuaalisuudesta sitä mukaa kuin asiat alkavat kiinnostaa, ei vielä siinä vaiheessa, kun ns vessasanat hihityttävät.

      Poista
  6. Tiitiäisen satupuu on ollut lapsesta asti lempikirjani. Ensimmäinen kirja, jonka sain ekaluokalla, hajosi jo, kun luin kirjaa lapsilleni. Uudempi versio on tällä hetkellä yöpöydällä. Osaan suurimman osan loruista ulkoa.
    Maija Karman kuvitus on ihana. Kirsi Kunnas ja Kylli-täti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija Karman kuvat ovat todella suloisia. Niin, Kylli-täti! Ja Tove Jansson, ja ulkomaalaisista ruotsalainen Elsa Beskow - ja vielä elossa olevista ruotsalainen Eva Eriksson ja ruotsinvirolainen Ilon Wikland.
      Yksi kuvittaja, jonka kynän/pensselinjäljestä pidän on usalainen Jeffrey Fulvimari. Ostin hänen kuvittamansa Madonnan lastenkirjan The English Roses ihan kuvien vuoksi - ne ruusut... tytöt ovat Bratz-nukkemaisia ja ympäristöt on kuvattu upeasti olkoon keittiö tai luistinrata.

      Poista
  7. Tiitiäisen tuutulaulu on yksi minunkin suosikeistani. Lapsilleni sitä lukiessani ääneni tapasi aina sortua, kun ei voinut estää liikutustani. Lapset osasivat aina tätä odottaa ja muutaman ääneen lausutun sanan jälkeen hän kääntyivät katsomaan kostuvia silmiäni. Tämä ihana muisto tuli mieleeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin on käynyt minulle. Siinä runossa on vain jotain niin surumielistä.

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...