keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Vastoinkäymisestä toiseen ja vetoomus rokottamattomille!

Heidi Forsell: Iloinen Viola, 2019
Kuusankosken taideseuran vuosinäyttely 2021
Kuusankoskitalo

Olen kirjoittanut jo lähes valmiiksi kaksi kirjoitusta kirjoista, mutta nyt tuntuu siltä, että on pakko hieman purkaa harmitustani ja kertoa välillä omista kuulumisista, näin sadepäivän ratoksi. 

No niin, mistä aloittaisin...
Oli kaikkea kivaa alkusyksystä. Reissuja kotimaassa ja jopa vuodella siirtyneet  synttärikemut, jonka maailman parhaat poikamme (juu tiedetään, teillä muillakin on semmoisia...) järjestivät Helsingissä samalla sapluunalla millä 2 x 70v -juhlintaa oli vuosi sitten suunniteltu eikä päästy toteuttamaan. Ajattelimme, että kaikki jatkuu yhtä kevyenä ja hauskana. Koronatilannekin hyvä. 

Miehelläni löytyi kesällä leikkausta vaativa sairaus. Lähete lähti HUSiin kiireellisenä ja operaatio pitäisi jo olla tehtynä. Kun kutsua ei alkanut kuulua, mieheni soitti ja kyseli tilanteesta. Ruuhkaa, vuoro tulee ehkä vuodenvaihteessa.
No, tiedättehän te miksi leikkaukset nyt myöhästyvät. Hoitajat ovat kiinni rokottamattomien ihmisten koronatautien hoidossa. Raivostuttavaa. Miten pieni juttu olisi ottaa se rokote. HALOO!

Leikkauksen siirtymisestä pettyneenä päätimme lähteä lohduttautumaan jonnekin ja suunnittelimme matkan Milanoon. Varasimme lennot ja kivan hotellin. Olin jo hakenut matkaoppaitakin kirjastosta ja mietin, mitä kaikkea sitten siellä perillä. Yksi hieno osa matkaahan on suunnittelu ja haaveilu. No, sitten Ryanairilta tulee viesti, että paluumatka on peruttu "operationaalisista syistä". Ei löytynyt ajankohtaamme sopivia lentoja muiltakaan firmoilta, joten päätimme perua koko matkan. Hotellin peruminen nykyään on helppoa, toivottavat tervetulleeksi heti kun matka onnistuu, mutta halpalentofirman lentojen kanssa on toista. Mieheni oli varannut lennon Supersaversin kautta. Heidän kanssaan ei voinut chattailla vaan piti perinteisesti keskustella puhelimessa. Virkailija puhui intianenglantia.  Kuuntelin vieressä siltä varalta, että keskittynyt ilme naamallaan kommunikoiva mieheni ei ymmärtäisi jotain, minkä minä taas sattuisin tajuamaan. No, sekin sujui hyvin ja päätimme, että saa olla toistaiseksi, keskitymme edelleen nauttimaan kotimaan maisemista.  

Ei yhtä ilman toista ja kolmatta. Teatteri ystävien kanssa vaihtui drive-in -koronatestiin ajeluksi, kun mieheni sai kaiken stressin jälkeen vielä flunssan. Minä hoidan häntä ravitsevin aterioin ja hellyydellä ja potilas itse höyryhengittelyin. 

Tänään minulla olisi ollut junareissu erään ystäväni kanssa Keravalle tapaamaan  sinne muuttanutta yhteistä ystäväämme, mutta katsoimme parhaaksi perua senkin. Tottahan minä saatan välittää flunssabakteereja, vaikka en itse ihme ja kumma olekaan sairastunut. 

Rupesi ihan naurattamaan eilen vastoinkäymisten kertymisen koomisuus, kun huomasin päiväpostin joukossa kutsun kardiologille. Nuori tarkka lääkäri, jonka luona olin syyskuussa vuosikontrollissa, näki sydänkäyrässäni jotain toisen kammion paksuuntumiseen viittaavaa. Olin unohtanut koko jutun, koska olen aina ajatellut, että minulla on hyvä sydän. Siellä se pompottelee huomaamattomasti. Nyt toivon, että kaikki olisi kunnossa ja tarkistus olisi näitä ihania 'varmuuden vuoksi' -juttuja. Sama lääkäri huomasi kesällä mieheni tilanteen ja valitsin siksi hänet oman lääkärini lähdettyä muualle töihin. Muistin mainita tälle valppaalle lääkärille myös otsaani vähitellen kasvaneesta möykystä, olenko muuttumassa yksisarviseksi vai mitä, ja niinpä olen käynyt hänen lähetteellään jo pehmytosakirurginkin luona. Ei pitäisi olla mitään vakavaa, harmiton luukasvain. Mieheni tuumii, että toisia tutkitaan. 

Suunnitelmissa on yhtä sun toista, mutta paras olla puhumatta mistään mitään etukäteen. 
Kaikki matkavakuutukset on otettava viimeisen päälle ja lennot mieluummin vakavaraisilta firmoilta, jos jonnekin aikoo matkata näinä epävarmoina aikoina.

Kotoilu on ollut minusta aina kivaa, siitä asti kun sain oman kodin, mutta joskus olisi samperi soikoon hyvä hieman irtautuakin. 

Vetoan teihin te rokottamattomat ajattelemattomat - on ihmisiä, joilla sairaudet kolkuttelevat ja aika käy vähiin. Miksi te haluatte pitää pandemian voimissaan? Nautitteko te siitä, että kaikilla on kurjaa? 
Päivän Helsingin Sanomissa turkulainen osastonlääkäri Jussi Heiro sanoo, ettei tunne ketään teho-osastolta koronasta selvinnyttä rokottamatonta ja vielä puhekuntoiseksi palautunutta, joka edelleen pauhaisi rokotekriittistä ideologiaansa.  
Kaikki rokottamattomat sairastuvat ennemmin tai myöhemmin ja suurin piirtein jokainen heidän sairastamansa vakava korona olisi ollut vältettävissä.  

Ai miksi tuollainen alkukuva? Se on veikeä, positiivinen ja elämänmyönteinen. Se on lisäksi jotenkin höhlä. Kuvasin näyttelyssä myös töitä joiden nimenä on Surun kasvot ja Tuonelan joella. Ehkä ne olisivat hieman liian synkkiä tähän yhteyteen tänä pimeänä päivänä, jolloin parvekkeemme hämärään reagoiva turkkilaislamppu näyttää palavan koko päivän. 




PS Alla vielä lainaus mieheni facebook-kirjoituksesta. Kun niin monet nyt piispasta bloggariin yrittävät ravistella vielä rokottamattomia, niin kannamme kortemme kekoon, vaikka eihän täällä minun blogissani varmaan käy kuin rokotuksen ottaneita. 

"Armeijassa olin lääkintämiehenä. Rokotimme saapunutta alokaserää. Eräs alokas säntäsi yhtäkkiä silmät ymmyrkäisinä, yläruumis paljaana ja henkselit perässä vipattaen rokotusjonosta pihamaalle. Olikin homma houkutella hänet takaisin sisään rauhoittumaan. Hänellä oli kova piikkikammo. Parista fobiasta edelleenkin kärsivänä ymmärrän tuota alokasta hyvin. Ymmärrän myös niitä, joilla on todistetut terveydelliset syyt jättää koronarokote ottamatta. 
Mutta koronan ja tieteen kieltäjiä, yksilönvapauden diivailevia korostajia ja salaliittouskovaisia pidän vaarallisina hörhöinä. Covid-19 on aiheuttanut laajan pandemian ja sairauden kanssa ei ole leikkimistä. Rokotukset eivät ole pelkästään yksilön asia. Rokotteella suojataan sekä yksilöä että yhteisöä, otetaan vastuuta sekä itsestä että muista. Se on perustavanlaatuista humaania käyttäytymistä. 
En olisi koronapandemian alkuviikkoina uskonut, että Suomessakin on niin paljon ihmisiä, jotka hakevat tietonsa epämääräisistä lähteistä, kiistävät sumeilematta tieteellisen tutkimustyön, viittaavat kintaalla asiantuntijoiden lausuntoihin, uskovat koronan rajoitus- ja ehkäisytoimien johtavan diktatuuriin, levittävät näitä käsityksiään erityisen innokkaasti ja kohdistavat vihatoimia esimerkiksi koronapassia vaativiin yrityksiin."

 

18 kommenttia:

  1. Paljon lämpöä teille sinne vaikeassa tilanteessa! Minullakin pistää vihaksi tämä eräiden vapaamatkustus, jonka takia leikkauksia nyt joudutaan perumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin juuri tuota sanaa "vapaamatkustaja" keskustellessani taannoin erään henkilön kanssa, joka sanoi, ettei hän tarvitse rokotusta, koska hän ei sairastu eikä sairastuta muita.
      HUSin vt. toimitusjohtaja Markku Mäkijärven mukaan rokottamattomien suomalaisten koronavirustaudin sairaalahoidon kustannukset tulevat olemaan noin miljardi euroa. Ja miten lasketaan ne menetykset, mitä tulee siitä, että muiden hoito viivästyy, joillain peruuttamattomasti.
      Pandemiassa kukaan ei voi vetäytyä sivuun ja ilmoittaa olevansa virukselle immuuni.

      Poista
  2. Voi harmi, että suunnitelmat menivät mönkään ja teitä on koeteltu terveydellisesti. Tuo on hyvä näkökulma, että "pienellä" rokotteen ottamattomuudella, yksilön valinnalla, voi olla kauaskantoiset seuraukset myös terveydenhuollon jonoissa. Paljon voimia ja toivottavasti pääsette vielä myös matkalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä jonoja puretaan todennäköisesti vielä pitkään.
      On myös kauheaa lukea, miten lääkärit ja hoitajat alkavat olla voimiensa ylärajoilla, koska koronapotilaiden tehohoito on tavallistakin rankempaa.

      En tajua, miksi osa porukasta haluaa jarruttaa yhteiskunnan avautumista?
      Jotkut rokotusvastaiset olivat maalittaneet ravintolanpitäjiä uhaten, että jos maskipakko tulee, niin he kyllä boikotoivat semmoisia paikkoja. Hih, se on kai tarkoituskin.

      Poista
  3. Myötätuntoiset terveiset täältä! Meillä sama tilanne, mies aika pahassa flunssassa, minulla vain väsymystä. Teimme koronatestit, jotka olivat negatiiviset.
    Voi toivoa ihmisiltä rokotukseen menoa, mutta minusta tuntuu että toivomus ei kohtaa rokottamattomia, koska suuri osa heistä ainakin etelän kaupungeissa on vieraskielisiä. Sille asialle pitäisi tehdä jotain tehokkaampaa. Muutamaa imaamia kehuttiin lehdessä että ovat puhuneet rokotusten puolesta, mutta ei se näytä riittävän. Maahanmuuttajien keskuudessa on usein syvä epäluulo viranomaisia kohtaan. Sekin vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, nyt on kausiflunssatkin tulossa. Haen rokotteen sitä vastaan sekä kolmannen koronarokotteen heti kun saan. Joulun aikaan alkaa olla puoli vuotta toisesta ja tehot varmaan minun raihnaisessa vanhassa kropassani jo hiipumassa hyvää vauhtia.
      Olen nyt niin ilahtunut vastustuskyvystäni, kun en ole saanut flunssatartuntaa vaikka mies pärskii ja niistää. Koputan pöydän puupintaa.

      Joistain tietyistä maista tulevilla maahanmuuttajilla pelot ymmärtää, heillä on niin syvään juurtuneet epäluulot viranomaisia kohtaan peruna entisestä kotimaastaan. Vielä jos lukevat harhautussivustoja eivätkä saa omalla kielellään asianmukaista tietoa, niin rokotteen hakeminen jää.
      Eikös aiemmin ollutkin ainakin Espoossa koronatiedotusta pyörien päällä, eli pop-up -infobusseja maahanmuuttajien asuma-alueilla. Enemmän tätä, ja sitten valveutuneita yksittäisiä ihmisiä vaikuttamaan omankielisiinsä.
      Luulisi senkin saavan hakeutumaan rokotukseen, jos näkee lähipiirissä ihmisten joutuvan teholle ja menehtyvän koronan seurauksena.

      Suomenkielisiä, paljon infoa saaneita ihmettelen. Suurin osa rokottamattomista on kai vain välinpitämättömiä. Onko se rokottamattomaksi jättäytyminen sitten vain mielikuvituksen puutetta tai tyhmyyttä? Ei osaa kuvitella tautia itselleen eikä ymmärrä oman rokottamattomuutensa vaikutuksia muihin. Joillakin on ehkä elämä niin näköalatonta, ettei välitä mitä tapahtuu, ajelehtii ja antaa mennä.
      Tutkimisen arvoinen ja todella huolestuttava asia.

      Poista
  4. Sitä ei tiedä koskaan mitä huomisen oven takana odottaa.
    Odottelen aikaa myös vuosikontrolliin.
    Peloissani kävin jo lääkärissä. Ellei kutsua tule on soitettava suureen sairaalaan, jossa niin ikään hoidetaan koronapotilaita.
    Jos ideologia on niin kovasti vastaan, että on valmis uhraamaan sen puolesta terveytensä, jopa henkensä. Onko kysymys kapinallisuudesta? Oli mistä tahansa koronapandemiaa ei voiteta kapinoimalla, se ei ole vain henkilökohtainen asia.
    Toivottavasti teidän asiat saavat hyvän päätöksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut haluavat tosiaan kapinoida ja inttää kaikkea hyvääkin vastaan ollakseen yksilöllisiä kuten murrosikäiset. Heidän mielestään kapinallisen imago on älykön imago, vaikka omaksutut väitteet olisivat täysin järjenvastaisia. Usein nämä ihmiset lopettavat viestinsä keskusteluketjuissa "Äly hoi!"

      Jotkut rokottamattomat taas tekevät tilanteesta scifitarinan, jossa ovat itse lainsuojattomia oikeamielisiä ja rokotukseen myöntyneille on laitettu rokotuksessa siru käsivarteen ja nyt he ovat ohjailtavia robotteja. Hoh hoijaa... äly hoi!

      Kiitos toivotuksesta!
      Kiitos myös edellisten kommenttien kirjoittajien myötätunnosta. Ei meillä (ehkä) ole mitään hätää. Miehen sairauden kuvauksesta poistin siinä aluksi olleet yksityiskohdat hänen toivomuksestaan. Itse olen hyvin avoin sairauksista, kun aattelen, että omien harmien kuvaus voi toimia tukenakin toisille. Kaikenlaista tulee kun keho ikääntyy.

      Toivottavasti pääset pian kontrolliin ja kaikki on hyvin.

      Poista
  5. Joskus huonot uutiset kertyvät toistensa päälle ja perään. Lohduttavaa kuitenkin on, että toisinaan myös hyvät uutiset tulevat jonossa tykö. Niitä toivotellen.

    Tänään Ylen uutisissa haastateltiin eteläpohjanmaalaisia nuoria. Yksi tyttö sanoi, että kun me ollaan tällaisia jääräpäitä, niin ei oteta rokotuksia. Pohjanmaalla on näköjään keksitty "tyhmyydelle" viattomalta kuulostava synonyymi: "jääräpäisyys"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vuoroin hyvää ja huonoa, niinhän se menee.

      No on se nyt ihmeellistä, jos nuoret ovat niin konservatiiveja, että haluavat pitää kiinni pohojalaasesta maakuntastereotypiasta jopa rokottautumisessa. Eikö nuoruuteen kuuluisi sanoutua irti moisesta jääräpäisyydestä ja avartua asenteissaan.

      Eräästä Facebookin keskusteluketjusta luin sellaisen mielipiteen, että niillä jotka eivät ota mitään rokotuksia on luontainen immuniteetti koronaakin vastaan. Ovat niin puhtaita. Joukossamme on siis ihmeihmisiä.

      Poista
  6. Myötätuntoa teille pettymysten keskelle ja miehellesi pikaista paranemista flunssasta. Koronapotilaiden takia paukkuvat hoitotakuut on huolestuttava juttu. Me maksamme terveydellämme rokottamattomien tyhmyydestä. Eilen tuli ilmoitus, että pääsen joulukuussa yhteen tutkimukseen, jota olen odottanut 11kk. Nyt olen odottanut kaulan ultraa kolme viikkoa (sylkirauhanen tai imusolmuke). Vähän hirvittää kuinka kauan mahdollista hoitoa saan odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitajapula oli todellisuutta jo ennen koronaa ja koronan aikana pahentunut.
      Voi vain kuvitella, miten kauheaa on pukea joka kerta päälleen monikerroksinen hiostava suoja-asu koronapotilaiden osastolla työskennellessä. Siinä saattaa tulla mieleen, että muutakin työtä voisi tehdä.
      Toivottavasti saat kaulaultran pian. Kaikki pitkittynyt odottaminen huolestuttaa, koska on oikeasti tauteja, jotka pahenevat nopeasti. Nyt ei kiireellisyysaste näytä merkitsevän mitään ruuhkaisilla sairaanhoitoalueilla, kun hoitotakuu joudutaan suhteuttamaan resursseihin.

      Poista
  7. Voi paska, se tuli nyt ensimmäisenä mieleeni. Myötätuntoa täältäkin, kun en oikein muuta voi. Korona on saanut kyllä täälläkin pohtimaan, että mitäpä jos sairastuisi vakavasti ja tarvitsisi esim. leikkausta tmv. Täälläkin jonot lähteneet käsistä juuri koronan takia. Koronan pahimpaan aikaan ei operaatioita uskallettu sairaaloissa tehdä, koska ei voitu taata ettei sieltä saa koronaa.

    Rokotekriittisyyteen eli -vastaisuuteen liittyy todella paljon kummallisia uskomuksia, jotka olisi oikaistavissa jos viitsisi harjoittaa lähdekritiikkiä eikä hankkia “tietouttaan” jostain YouTuben feikkiasiantuntijoilta. Veikkaan, ettei moni edes ota selvää vaan “kuulee jostain jotain” ja siihen sitten uskotaan. Olen törmännyt tällaiseen paljon mm. Facebookin keskusteluissa.

    Suurin harhaluulo tuntuu olevan edelleen, ettei koronaa olla mitenkään ehditty tutkia tarpeeksi ja siten kehittää rokotetta niin nopeasti. Mutta kun sitä ei tarvinnut taikoa tyhjästä, sillä SARSia (johon Covid-19 pohjautuu) on tutkittu paljonkin. Lisäksi viruksen tutkimiseen ja koronarokotteen kehittämiseen investoitiin huomattavasti enemmän rahaa ja henkilöstöä kuin normaalisti. Ei ole siten mikään ihme, että rokote saatiin kehitettyä (ja testattua) niin nopeasti. Mutta eipä tämä kiinnosta rokotekriittisiä, koska joku jossain kertoi että ei olla tutkittu tarpeeksi.

    Lämpimiä ajatuksia ja parempaa onnea toivotan, kun en muuta voi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia! <3

      Kaikkiin varmana tietona pidettyihin koronarokotusta väheksyviin tai vaaralliseksi leimaaviin luuloihin olisi vastaus, jos vain kuunneltaisiin.

      Syöpä-lehdessä oli artikkeli, jossa kerrottiin leukemian ja lymfooman hoitoon kehitettyjen lääkkeiden historiasta ja mainittiin, että myös syöpälääkkeiden kehittämisessä käytettyjä tekniikoita hyödynnettiin koronarokotteiden kehittämisessä.
      Yksi rokotteen kehittämisen nopeuteen vaikuttava tekijä oli myös se, että kerrankin tehtiin tehokkaasti globaalia yhteistyötä. Maailman parhaat tutkijat jakoivat tietonsa ja, kuten mainitsitkin, niin rokotteen kehittämiseen käytettiin myös paljon rahaa.

      Tuntuu todella hassulta, että jotkut kertovat koronasta selvittävän mielenhallinnalla ilman kliinisen lääketieteen apua. No, ketäs siellä teho-osastolla nyt sitten on, rokotettuja kymmenkertaisesti rokottamattomiin verrattuna.
      Pelkkä asenne ei riitäkään, kun tulee hätä, vaan mielellään tilataan ambulanssi.

      Yksi rokotuksesta kieltäytyjien vastaus ihmettelijälle on "Se on jokaisen oma asia!" Sekin väite on helposti kumottavissa. Rokotteet ovat aina olleet yhteisöllinen asia eikä siitä kauan ole, kun kaikki saivat sokeripalassa poliorokotteen epidemian uhatessa. Se oli 1985. En muista, että olisi ollut tällaista vastustusta, mutta eipä ollut someakaan syytämässä väärää tietoa medialukutaidottomille.

      Poista
  8. Ikävä kuulla. Toivotaan parempia aikoja meille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. Vuosia menee tämän pandemian kanssa, vallankin jos iso joukko ihmisiä kieltäytyy varotoimista eikä rokotetta saada kaikkialle.
      Pitää vain toivoa, että virus laimenee ajan myötä ja rokotteita otetaan niin kauan kuin tauti on niin tappava ja pahoin vammauttava kuin nyt.

      Poista
  9. Olen puoli vuosisataa tuntenut akateemisesti koulutetun ihmisen, joka jo nuorena alkoi uskoa luontaiskauppojen ja oman ryytimaansa tuotteisiin seka vastustaa laaketeollisuutta. En enaa muista minka kirjan han luki, sita mainostettiin lehdissa. Ostin itsekin joitain luontaistuotteita, mutta heitin ne menemaan, kun tama tuttuni kertoi perheenjasenen kuolleen maksasyöpaan. Yhteys jatkuvaan "yrttien" nauttimiseen tuntui niin selkealta. Tata en tietenkaan ole sanonut koskaan aaneen. Koronarokotusta han ei ole ottanut eika aio ottaa -- asuu maaseudulla liki eristyksissa ja kayttaa maskia kaupassa kaydessaan. En ole keskustellut asiasta. Se tuntuu mahdottomalta, kun jo viittaus yrttien annostelun epamaaraisyyteen törmasi kiviseinalta tuntuvaan asenteeseen. Luulen etta rokottamattomien joukossa on paljon tallaisia, eika heihin tehoa mikaan valistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko ollut Toivo Rautavaaran kirja vuodelta 1951 'Miten luonto parantaa: kansanparannuskeinoja ja luontaislääketiedettä'? Siinä on ihan hyviäkin neuvoja, mutta sitten on ne jutut, miten joillain yrteillä, niitä isoja määriä käyttäen, parannetaan vaikeita sairauksia. Ne ovat saaneet jotkut ihmiset luottamaan liikaa valkosipulin ym. voimaan ja kieltäytymään lääkehoidosta ja jopa leikkauksista.
      Myös Antti Arstila, Tohtori Tolonen ja muutamat muut antioksidanttien tehoa korostavat gurut ovat johtaneet itseään ja ihmisiä harhaan ja menestyneet siinä ohessa perustamalla klinikoita, kirjoittamalla kirjoja ja kehittämällä kalliita luontaistuotteita.

      Tällä haavaa mielestäni ihmisiä johtaa harhaan Maria Nordinin 'Eroon oireista' -kurssi, jossa hän opastaa ihmisiä parantamaan mielenhallinnalla immuniteettiaan ja siten vastustamaan vaikeita sairauksia. No, en usko, että tuollaisella kurssilla saavutetaan yhtään mitään, ja esim. koronan vaikeissa muodoissa juuri ylikierroksilla tautia vastaan taisteleva immuniteetti olisikin vaaraksi. Nordin sai tämän kurssinsa markkinoinnista uhkasakonkin, jolloin hän lievensi lupauksiaan kurssin vaikutuksista.
      Olishan se helppoa, jos voisi ajatuksen voimalla parantua esim. syövästä. Eihän me silloin tarvittaisikaan muuta kuin tämmöisiä nettikursseja.
      Ihmettelen, että jotkut uskovat näin selvään huuhaahan.

      Tuo kuvaamasi henkilö ei ole onneksi erakkoutensa vuoksi vaaraksi kenellekään. Ne uhmaavat nuoret ovat, jotka kulkevat rokottamattomina ja ilman maskia joka paikassa missä muutkin, samoin rokottamaton hoitohenkilökunta. Jossain hoivakodissa rokottamaton hoitaja oli juuri aiheuttanut asukkaan kuoleman tartuttamalla tähän koronan.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...