sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Markku Toimela - Kaj Aalto, Salakahvilla Pohjois-Koreassa

 


   - Luokkajako näyttäytyy siten, että aina joutuu kysymään ylemmältä taholta luvan ja valtuuden toimittaa asioita. Kun mennään porukalla syömään, autonkuljettaja lähtee heti pois, kun hän on syönyt. Hän kuuluu eri luokkaan eikä jää juttelemaan, ja hän tietää paikkansa. Kaikki tietävät paikkansa.               
  - Uimarannalla on "lihavien ja laihojen puoli". Olemme ulkomaalaisina päässeet lihavien puolelle. Alueiden välissä on aita, mutta kävin katsomassa, joten  tiedän, että toisella puolen ihmiset tuovat mukanaan omat laihat eväänsä, kun lihavien puolella on paremmat ravintolapalvelut ja siellä grillataan meren herkkuja. Ja ihmiset ovat oikeasti tukevampia etuoikeutettujen rannalla. 

Olemme tottuneet saamaan hyvin vähän tietoa pohjoiskorealaisten arjen elämästä. 
Kehitysaputyöntekijä Markku Toimela on tehnyt yhdessä henkilöhaastatteluihin erikoistuneen toimittaja Kaj Aallon kanssa kirjan siitä, mitä on kokenut työrupeamillaan Pohjois-Koreassa. Kirjan nimi on Salakahvilla Pohjois-Koreassa. Se on julkaistu 2017 ja sisältää siis aika tuoretta tietoa ja havaintoja.

Toimela on ollut ennen Pohjois-Koreaan keskittymistään avustustöissä myös tulvien vahingoittamassa Bangladeshissä ja paimentolaisten parissa Mongolian armottomassa kylmyydessä.
Toimelan vakaumus on sellainen, että hän ei lähde maahan arvostelemaan hallitusta vaan auttamaan hädässä olevia ihmisiä. 
Monitaitoisena hän on ollut Pohjois-Koreassa remontoimassa sairaaloita, rakentamassa vesijärjestelmiä hammashoitoloihin ja ohjaamassa perunan istuttamista. Ulkomaan kausien välillä hän on ollut palkattuna yli kahdessakymmenessä ammatissa putkimiehen ja sähkömiehen töistä luonto-oppaan, lypsykoneen asentajan, linja-auton kuljettajan ja luennoijan töihin. 

Järjestö, jonka leivissä Toimela on käynyt auttamassa lähimmäisiä kehitysmaissa on Fida. Fidaa arvostetaan kohdemaissa sen lähettämien henkilöiden sitoutuneisuuden ja ammattitaidon vuoksi. Toiminta on työtä ruohonjuuritasolla köyhimpien keskuudessa ilman uskonnollista tai poliittista vaikuttamista. Varojen käyttö on tehokasta ja apu menee perille itse tehden ja paikallisia palkaten.
Tämä kirja olisi tärkeää luettavaa niille, jotka tuhahtelevat ennakkoluuloisen varmuuudella, että avustukset jäävät jonnekin välikäsiin. 

Kehitysyhteistyöhön hakeutuvat yleensä uteliaat ja seikkailunhaluiset ihmiset, jotka ovat aidosti kiinnostuneita erilaisista ihmisistä ja heidän elinoloistaan. Toimela on juuri tällainen. Hän on puuhakas, erittäin ekstrovertti, huumorintajuinen ja rohkea. Hän on kielitaidon puuttuessa päässyt monesti lähelle ihmisiä tilannekomiikan keinoin. Kun Toimela oli Pohjois-Koreassa kokeillut rajoja ja avannut oven huoneeseen, jonne länsimaalaisella ei ole pääsyä, hän oli selvinnyt tilanteesta toteamalla leikkisästi "Sorry, secret place".
Avustustyöntekijänä hän on saanut mahdollisuuden nähdä ihmisten elämää läheltä, koska projektit tapahtuvat heidän arjessaan.
Pitempään maassa olleet työntekijät saavat käydä itsekseen kävelyllä ja ottaa kuvia, mutta virkavallan edustaja saattaa tulla koputtamaan olalle ja pyytää nähdä, onko kuva patsaasta kuvattu arvokkaasti kokonaisena. Toimela jututtaa mielellään ihmisiä ja saattaa liittyä puiston piknik-porukkaan, jossa hänelle tarjotaan 'kimchiä' ja englannintaitoiset ryhtyvät innokkaina harjoittelemaan kieltä. Toisinaan virkavalta käy jututtamassa ihmisiä hänen jälkeensä. 

Hän katselee ihmisten elämää ennakkoluulottomin silmin ja löytää sieltä paljon hyvääkin.
Valvottu elämä tuo monelle ihmiselle turvallisuuden tunteen ja koulut ovat korkeatasoisia, lukutaitoprosentti on 99. Yksinäisyys ei ole samanlainen ongelma kuin länsimaissa.
Maaseudun hidas elämä ja meidän 50-luvun maaseutuelämästämme muistuttavat hajut ja tunnelmat voisivat antaa "appelsiinituristille" (Toimelan termi) nostalgisia tuntemuksia, mutta hän ei ehkä viihtyisi siinä miljöössä paria päivää pitempään. 

Salakahvilla Pohjois-Koreassa sisältää monenlaista kiinnostavaa tietoa. 
- Sairaaloissa ei usein ole lämmitystä, eikä niihin tule lämmintä vettä. Omaiset tuovat kamiinan ja ruoan potilaille ja huolehtivat kaikesta muusta paitsi lääketieteellisistä toimenpiteistä. 
- Hammaslääkärit suorittavat yleensä vain hampaan poistoja, ilman puudutusta. Ihmisten hampaiden kunto huononee, koska makeiset varsinkin Pjongjangissa ovat yleistyneet ja hammashoitolat ovat edelleen ajastaan jäljessä. 
- Tupakan viljely on yleistä. Sitä kasvatetaan sekä tupakkatehtaille että omiin tarpeisiin. Toimela on kuullut viljelyinsinööreiltä tarkat tavoitteet muille tuotteille, mutta ei tupakalle. Ilmeisesti tupakan paheellisuus siis tiedostetaan eikä tupakkasadon onnistumisesta iloita, kuten riisin tai perunan. 
- Suuri osa miehistä polttaa, naisista tuskin kukaan. 
- Miesten eliniänodote on 66 vuotta, naisten 73,9 vuotta. 
- Ihmiset jaetaan 53 luokkaan, luokkahyppyjä ei tunneta.
- Kun nykyisen Pohjois-Korean hallitsijan, "Arvostetun toverin" Kim Jong-unin isoisä Kim Il-sung kuoli, hänestä alettiin luoda myyttiä kuolemattomana. Hänen syntymäpäivänsä 15.4.1912 julistettiin auringon päiväksi ja siitä alettiin ajanlasku, juche-aika. "Iankaikkisesti elävän isän, Suuren johtajan ja Ikuisen presidentin" poika Kim Jong-il, "Suuri johtaja", oli isäänsäkin ihmeellisempi. Hän teki ihmetekoja tieteessä ja taiteessa, puut puhkesivat kukkaan hänen kulkiessaan golfkentälle, jossa syntyi harvinainen hole-in-one. Hänen on myös kerrottu syntyneen yliluonnollisissa olosuhteissa Pektu-vuorella ja myös hänen äitinsä julistettiin jumalallista alkuperää olevaksi. Samoja myyttejä kuin kristinuskossa Jeesus-lapsen syntymän ympärillä. Suhtautuminen Kim Jong-uniin on ollut arkisempaa.
- Juche-oppi eli kimilsungismi on totuus, jota opetetaan pohjoiskorealaisille varhaislapsuudesta armeijan kautta (miehillä 6 vuotta ja naisilla 4) työpaikoille, joissa on erityiset koulutusluokat. 
- Televiossa on yksi kanava, jonka iltauutisissa kerrotaan se, mitä kansan kuuluu tietää, sen jälkeen on ajankohtaisohjelma ja omaa tuotantoa oleva elokuva.
- Koteihin ei aina tule lämmintä vettä energiapulan vuoksi, mutta yleisiin saunoihin tulee. Ihmiset käyvät niissä peseytymässä ja pesemässä pyykkinsä. 

Ekologisesti kestävä jätehuolto on asia, josta Toimelan mielestä nyt pitäisi viedä tietotaitoa Pohjois-Koreaan. Kaupunkeihin on alettu rakentaa vesivessoja, mutta yhtään puhdistuslaitosta ei ole näkynyt. Vesistöt ovat vaarassa myös, jos maahan aletaan tuoda lannoitteita ja torjunta-aineita. Länsimaissa näissä asioissa on edetty erehdysten kautta.

Jos avustustyöntekijöillä on ollut ihmettelemistä kohdemaan asioissa, niin vähintään yhtä ymmällään ovat olleet pohjoiskorealaiset nähdessään kuvia oloista Suomessa. Onko ihmisillä oikeasti omat polkupyörät ja autot? Liikutaanko Suomessa ilman kulkulupia?

Olisi mukava käydä salakahvilla Toimelan kanssa. Termiä on alettu perheessä käyttää tämän viipyilyistä asioilla, kun pitää poiketa spontaanisti kahville porisemaan ja suhteita hoitamaan milloin Kouvolan Citymarketin kahvilaan milloin johonkin Pjongjangin uusista kahviloista.
Salakahvitaipumus on aivan varmasti auttanut myös tämän kirjan syntymisessä ja tuonut siihen aitouden ja läsnäolon sävyn. Nautin siitä ja yllätyin monista faktoista ja detaljeista, joita tähän kirjoitukseeni kirjasin vain muutamia. 

Mietin, millainen mahtaisin olla pohjoiskorealaisena. Olisinko tyytyväinen vai kaipaisinko epämääräisesti jotain, kuten yksinoloa, koska se on minulle nykyolossani hyvin tärkeää? Olisiko se vähempivirikkeisessä ympäristössä yhtä tärkeää? Yhteisömme muovaa meidät. Se saattaa sekä tukea että typistää. 

  

15 kommenttia:

  1. Mukana kulkeneen kokemuksista oli antoisaa lukea ainakin juttusi verran, sillä Pohjois-Koreasta ei usein heru noin ihmisten arkea valaisevia tietoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjan anti on juuri arkielämän kuvauksissa, miten työt hoituvat, kun kaikkeen tarvitaan lupa, miten havainnoija tajuaa monesti ihmisten kekseliäisyyden ja sen, miksi joku huonolta työmenetelmältä näyttänyt onkin vallitsevissa olosuhteissa paras mahdollinen. Sairaalaa remontoitaessa komerosta löytyy salasauna, ja päiväkodissa pieni poika juoksee syliin kun lopulta viranomaisilta on hellinnyt lupa vierailuun. Monet sattumukset ovat niin jännittäviä, että tuntuu kuin lukisi jännityskertomusta.

      Poista
  2. mm

    mielenkiintoista näin 'p-korealaisfanina'. Mistä ihmeestä olet tuonkin käteesi kaapannut, vai vahingossako?
    Minulla menossa ties monesko kimiläinen eli Mybergin Pohjois-Koreassa vain porsaat ovat onnellisia.

    Omassa luovassa mielessä huvittaa paritkolmet nurinkuriset asiat maan virallisessa nimessä, joka kokonaisuudessaan kuuluu ja kajahtaa:
    'Korean demokraattinen kansantasavalta'

    Korea - korea (no justiisa!)
    demokraattinen ( " )
    tasavalta (no yhä paranee)

    Tässä paneutuvin kirja tuosta kaikesta koreudesta: https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/loistava-toveri-kim-jong-un/

    Hyvää pääisäisen lopuskaa Sinulle ja lähimmillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bandin kirjan kommenttikeskusteluissa muistin, että tällainen Toimela oli kerran Kouvolan kameraseuran luentovieraana kertomassa Pohjois-Koreasta kuvin ja sanoin ja silloin oli puhetta vielä julkaisemattomasta kirjasta. Kirjastosta löytyi. Ai niin kirja on julkaistu 2017, pitää käydä lisäämässä.

      Toimela on syntynyt Anjalassa helluntailaisperheeseen ja asuu nykyäänkin Kouvolassa milloin ei ole jossain avustushommissa. Hän on seikkailijaluonne, on jo nuorena 70-luvulla matkustellut ympäriinsä. Hän on myös hyvin kekseliäs, oli mm. saanut Mongoliassa työskennellessään idean tuoda Suomeen kokonaisen jurtan luentojensa elävöittämismateriaaliksi koulukäynneille. (Nykyään tämäkin esillepano nähtäisiin varmaan kulttuurisena omimisena - syvä huokaus.)

      Kiitos kirjavinkeistä! Odottelen AdLibriksestä pohjoiskorealaista romaania Paek Nam-nyong, Friend, jonka nimen myös sain Bandi-kirjan kommenttien yhteydessä. Se on avioeroromaani, yksi harvoja käännöskirjoja pohjoiskorealaiselta kirjailijalta, joka asuu edelleen kotimaassaan. Kiinnostaa todella paljon lukea tällainen kirja, joka ei ole pois halunneen ja päässeen tilitystä. Jossain Etelä-Koreaan paenneen haastattelusta tehdyssä kirjassa oli kohta, jossa hän onnellisena selviytymisestään kuitenkin tunnusti kaipaavansa entisen elämänsä selkeyttä ja ohjausta. Sama ilmiö, mitä itäsaksalaiset ovat kokeneet muurin kaatamisen jälkeen ja venäläiset Neuvostoliiton hajottua. Joillekin persoonatyypeille tiukka ylhäältä ohjaaminen sopii enemmän kuin toisille.

      Joo, ei voisi olla eufemistisempaa/nurinkurisempaa nimeä diktatuurille.

      Samoin Sinulle ja lähipiirille!

      Poista
    2. Kiitos, ohi on.

      Nyt huomaan jotta tuossa Mybergin kirjassa jota parhaillaan luen on aika hyvä kirjallisuusluettelo, Toimelakin mainittu.

      Paek Nam-nyongin Friend ei luettelossa näy - on siun hyvä kun pystyt nauttimaan kielillä KAUNOkirjoja!



      Poista
    3. Englanti on ainoa suomen lisäksi, jolla voin lukea sujuvasti nauttien. Ruotsi menettelee, mutta siihen ei minulla ole samaa tuntumaa kuin englantiin.

      Laitoin Myrbergin ja Fifieldin Loistavan toverin varaukseen. Myrbergiin on jono, mutta Fifieldin kirjan saan heti kun ehtivät kuljettaa sen jostain toisesta Kyyti-kirjastomme pisteestä tänne minulle.

      Poista
  3. Erinomaisen kiinnostavaa asiaa 🍎 Kiinnostuin heti kun luin kirjan nimestä väärin "Sikahuvila", mutta yhtä mielenkiintoiseksi osoittautui Salakahvilla-teos 😀 Ihailtava ihminen tuo Toimela, ja miten noin toimeliaalla henkilöllä voikin olla noin osuva nimi?

    Olen lahjoittanut aika paljon tavaraa ja vaatetta Fidaan ja myös ostanut Fidoista yhtä sun toista näinä vuosina. Olipa hienoa kuulla että apu menee noin hyvin perille. 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikahuvila, heh heh, sellaisia on joillain nimeltä mainitsemattomilla hallitsijoilla, oikein ökyjä sellaisia.

      Enpä huomannutkaan tuota Toimela-nimen sopivuutta. Se sopii tosi hyvin tälle avustustyön Puuha-Petelle.
      Hänellä on just oikeat arvot ja asenne työhönsä. Hän on kaiken lisäksi vahvasti lukihäiriöinen, mutta on varmaan korvannut tämän haitan sosiaalisilla taidoillaan ja hyvyydellään.
      "Elämä on ollut oppimisvaikeuksien ristiaallokossa uimista. Olen saanut olla vähän erilainen lukihäiriöinen mies, jolle on suotu kaunis kasvualusta tässä maailmassa silloinkin, kun en ole mahtunut siihen litranmittaan, jota koululaitos täällä edellyttää." (Tykkäät varmaan tästä, Rita!)
      Tämä on myös hyvä:"Kysyn: Rajoittavatko kauppasaarto ja sanktiot rakastamasta lähimmäistä ja viekö se auttamisen ilon?"

      Poista
  4. Lukupinoon tämäkin, kiitos! Isälleni ostin lahjaksi Loistavan toverin (heh) ja odottelen sitä myös lainaan takaisin :D (eli jää minulle todennäköisesti).
    Muistan erittäin hyvin, kun Kim il Sung kuoli. Ihmettelin, miten kaikki kansalaiset saattoivat itkeä niin vuolaasti. Isäni kommentoi jotain tyyliin "he pääsevät hengestään jolleivät itke" tai muuta mieleenpainuvaa. Ehkä tästä on muuten kummunnut ikuinen friikki mielenkiintoni diktatuureja kohtaan.

    Salakahvilla kuulostaa ansioituneelta teokselta. Ehkä länsimainen yksinäisyys tosiaan on Pohjois-Koreassa harvinaisempi tunne, mutta miten lienee oman elämän merkityksen laita. Mietitäänkö sitä kuolinvuoteella kuten täällä? Vai eletäänkö loppuun asti illuusiossa, jonka pieni osa kansalainen on?

    Tuo, että sairaalaan pitää tuoda mukaan omat vaatteet ja eväät, on yllättävän yleistä myös muualla kuin P-Koreassa. Me olemme suomalaisina tottuneet niin älyttömän hyvään. Valitamme sairaala- ja kouluruuasta miettimättä, että se kaikki on silkkaa bonusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näin se on. Olen ihmetellyt valituksia kouluruuasta, jota saa hakea etäopetuksessa oleville. Siellä on ihan samoja valmisruokia ym mitä mekin syömme välillä lounaaksi, jos kumpikaan ei viitsi laittaa ruokaa. Mikään ei riitä. Onko joku muka sanonut, että kouluruuan lisäksi ei kotona tarvitsisi laittaa ruokaa!
      Joissain maissa sairaaloihin viedään omat lakanatkin, eikä kukaan oleta, että hoitajat myös lohduttaisivat ja viihdyttäisivät äkäistä potilasta.

      Minäkin muistan, miten se yhteisvaikeroiminen ja uutistenlukijarouvan itkunsekainen puhe Kim Il-sungin sekä Kim Jong-ilin kuoltua nauratti ja tuntui aivan uskomattomalta. Tämä sama jo eläköitynyt uutistoimittaja ilmestyy kai aina silloin ruudulle, kun on itku-uutisten aika, koska hän hallitsee tyylin parhaiten.
      Toimelan mukaan epätoivo on aitoa, koska henkilöpalvontaan opetetut ihmiset pelkäävät, miten heidän käy, kun "jumala" on poissa. Loikkareitten kertomuksissa taas kuvataan pakkokokoontumisia, joissa toisiaan vahtien esitetään pakkotunteita. Arvostetun henkilön kuolemaa on surtava, mutta oman läheisen kuolinvuoteelle ei päästetä, jos sadonkorjuu on menossa.
      Riippuu varmaan ihmisestä ja itsenäisyydentarpeen eroista persoonassa, miten sen yhteisen surun ottaa.

      Meillä on tällaisesta hysteriasta kokemusta joidenkin bändien palvonnassa. Prinsessa Dianan, Sydänten prinsessan, kuolema aiheutti myös joukkosurua. Tytöt pyysivät koulussa, että pitäisimme tunnin alaussa hiljaisen hetken. Mikäpä siinä. :)

      Tuntuu ihan siltä, että Kim Jong-unin kuolemaa ei enää surra ihan samalla tavalla kuin edeltäjiensä. Eihän häneltä ole raportoitu edes ihmetekoja. Ja mitä se vaikuttaakaan, että raja vuotaa ja tietoa elämästä muualla tulee maahan kaikista estotoimenpiteistä huolimatta!

      Poista
  5. Salakahvila kirjaan pitää tutustua kun on sen aika, nyt kaipaan jotain voimaannuttavaa lukemista, kirja josta saa kevääseen "virtaa".
    Meillä suomessa asiat ovat todella hyvin. Pohjois- Koreasta paenneen perheen tarina pakomatkasta, josta tuli vuosien piina, oli hyvin avartava lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän olisi virtaa antavaa lukemista? Käy kertomassa, jos löydät jotain kohottavaa.
      Minä luin välipalaksi Anna_Leena Härkösen 'Olis niin kiva', ei ollut kiva, vaan tyhjänpäiväinen. Sitten olen selannut kahta esseekirjaa, Silvia Hosseinin ja Antti Hurskaisen - noo...
      Anna Maria Mäen romaani 'Äänenkantama' kantoi niin vahvasti, että siitä varmaan teen oma kirjoituksensa.

      Meillä on hyvät puitteet elämälle, joten suuta hymyyn, vaikka parhaillaan sataakin räntää. Jos vielä saisi vaikka Kanarian saarten sään, niin meillä olisi paratiisi.

      Minä olen myös lukenut noita pakotarinoita. Yhdessäkin äiti ja lapset joutuivat tekemään monta pakoyritystä ja lopulta päästyään rajan yli joutuivat jäämään vuosiksi Kiinaan, jossa äiti pakotettiin seksiorjaksi elättääkseen lapsensa.

      Poista
  6. Olipa jännittävä kirjavinkki! Nappasin juuri kirjaston poistohyllystä vähän vastaavanlaisen dokumenttikirjan Pohjois-Korean arjesta, aihe kiinnostaa kaikessa järjettömyydessään.

    Ja mukava kuulla kommenttisi Fidasta, se on nimittäin luotettu "hovihankkijani" aina Suomessa käydessäni! Hyvä kuulla, että roposeni menevät oikeasti perille. /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain kirjasta sellaisen kuvan, että heillä on hyvää väkeä ja ovat arvostettu toimija kehitysmaissa.

      Minä sain postista tuon aiemmin mainitsemani avioeroaiheisen romaanin. Olen aloittanut sen lukemisen ja ällistyn kaiken aikaa. Ennakkokäsitykseni ovat koetteilla, kun luen avioerojuristin luo korkeat korot kopisten askeltavasta naisesta, jonka parfyymin tuoksu on raikas ja joka on pukeutunut tyylikkääseen kotelomekkoon.(- Mitä, eivätkö kaikki siellä pukeudukaan niihin androgyyneihin housuasuihin?) Pikkupojalla on lemmikkikoira Bear.(- Höh, entäs ne koirat, joista tehdään juhlakeittoa!) Saan sekä vahvistusta käsityksilleni että koen yllätyksiä. Asianajaja kävelee kotiinsa kilometrikaupalla sateessa. (-Niin, yksityisautoilua ei ole.)

      Poista
    2. Varmasti lukuelämys, en edes tiennyt, että pohjoiskorealaista kaunokirjallisuutta voisi olla tarjolla! Jään odottamaan tarkempaa raporttiasi kirjasta!

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...