torstai 22. huhtikuuta 2021

Koronan tässä vaiheessa

Tämä mainio kuva on 7-vuotiaan Aatos Kalakosken kilpailutyö HS:n Meidän perheen ja Lasten uutisten piirustuskilpailussa taannoin. Kilpailu on ohi, joten en vaikuta tämän työn esiin nostamisella tuloksiin. Aiheena oli korona-aika. Kävin äänestämässä Aatoksen työtä, koska se on minusta niin onnistunut. Taustojen värit vaihtuvat kiinnostavalla tavalla kuhunkin ilmeeseen sopien, ja mitkä ilmeet, viimeisessä paljon kertova käsi mukana. Kaikkia noita ilmeitä on ollut kuluneen koronavuoden aikana eräällä Marjatta Mentulallakin, välillä kaikki saman päivän aikana. 

Saimme mieheni kanssa rokotteen kolme viikkoa sitten, ja kun tilanne on ollut aika hyvä eikä tullut liikkumiskieltojakaan, niin uskaltauduimme pienelle automatkalle Länsi-Suomeen.
Turussa sattui olemaan kevään kauneimmat päivät. Teimme pitkän kaupunkikävelyn auringon helliessä ja joimme kevään ensimmäiset kahvit ulkona pojan perheen kanssa. Halasimme kaikki kuusi tyyppiä useampaan kertaan ja tunsimme suurta tyydytystä ihan vain heidän katselemisestaan.
Muutama kuukausi saa aikaan paljon muutosta niin 13-vuotiaassa kuin mummissakin. Lapsi on hujahtanut päätään pidemmäksi mummiaan, jonka pää on vaalennut lisää pandemiaa murehtiessa ja läheisiä ikävöidessä.
Jatkoimme Turusta Huittisiin, jossa tapasin siskoni, lisää halauksia, ja sitten kotiin Kouvolaan Forssan, Riihimäen ja Lahden kautta.
Oli viimeinen päivä ennen lounaspaikkojen aukaisemista, joten jouduimme hakemaan tienvarsipaikoista ruokaa autoon ja närkkimään pahvirasiat sylissä huonoa ruokaa ja juomaan kahvia, joka oli kuin kitkerää värjättyä vettä. No, yksi mieheni sanonnoista on "matkalla kelpaa huonompikin ruoka", ja kyllähän me perillä saimme valtavan hyvää sapuskaa, oli ihanaa syödä sosiaalisesti ja toisten laittamaa, joten olkoon.
Paitsi että olen harmitellut samaa asiaa myös silloin, kun ravintolat ovat normaalisti auki. Ulkomailta palatessa meidän tienvarsiravintoloiden heikon tason on huomannut aina selvästi. Monissa muissa maissa vastaavissa paikoissa kahvi tehdään kuppi kerrallaan ja sämpylöitä ei ole tungettu muoviin, vaan ne saa paperiin kääräistynä. Iso bussillinen porukkaa pelmahtaa kahvilaan ja kaikki on palveltu nopeasti, leivät pariloitu leipägrillissä halutessa, ja kahvi on vahvaa ja virkistävää. 

Kyselin työssäkäyviltä, tai siis kotona kodinhoitohuoneen nurkkaan järjestetyn työpisteen ääressä ja lapsen koulupöydän nurkassa työskenteleviltä, onko etätyö alkanut väsyttää.  Minulle kerrottiin, että se on huomattu, että työpaikka on paljon muutakin kuin työnteon paikka, että kaivataan kontakteja ja että on ikävä tapaamisia kahviautomaatilla ohimennen myös sellaisten työkavereiden kanssa, joiden kanssa ei muuta yhteistä olekaan. Sain kuulla, että työn merkityksellisyyttä on  vaikeampi pitää yllä etänä kuin työpaikalla. 
Toivottavasti sellainen skenaario ei toteudu, että työnantajat alkavat säästää työtiloissa. Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee toisen fyysistä olemusta myös työssään, ei vain kuvaa ruudulla. 


Yllä oleva kuva on Lasse Rantasen. Sekin on Helsingin Sanomista, jonka Kulttuuriosaan 12.3. oli valittu muutamia kuvia tanskalaisen Politiken-sanomalehden ja kansainvälisen Society for News Design -järjestön 113 kuvittajalta saamista yli neljästäsadasta kuvasta. Kuvittajat olivat 44 maasta ja edustivat 69 mediaa. Piirretty pandemia -kuvat ovat kaikki loistavia ja osoittavat, miten paljon yksi kuva voi kertoa.

Pandemia tulee näkymään taiteessa varmaan monella tavalla.
Suomen kansallisooppera ehti jo valmistaa satiirin Covid fan tutte, joka oli muutaman kerran normaaliesityksenä ja nähtävillä myös televisioesityksenä.
Jo nyt on kirjoitettu useamman tekijän kirjoituksista koottuja kirjoja siitä, miltä eristys on tuntunut, mutta osa niistä on ehkä laadullisesti heikkoja nopean julkaisupaineen vuoksi. Sanaa essee käytetään nykyään genren rajoja laventaen lähes kaikesta muistiin merkitystä. Luulen, että parhaat kirjat tästä aiheesta syntyvät, kun aikaa on kulunut, on saatu perspektiiviä tapahtumiin ja ajatus kypsynyt.

Minulla on parhaillaankin kirjastosta kaksi pandemia-aikaa käsittelevää kirjaa, kiinalaisen Fang Fangin Kun kaupunki suljettiin ja suomalainen eroottisten novellien kokoelma Kevät ilman kosketusta, jonka 17 nimekästä kirjoittajaa ovat kukin kirjoittaneet novellin, mutta mikä on kenenkin, sitä ei kerrota. Luulen, että erotan Katja Ketun tyylin Jaakko Yli-Juonikkaan tyylistä.
Kun nyt vain ehtisi lukea. Ellen ehdi, niin lainaan taas uudestaan. En kehtaa tunnustaa, miten paljon minulla on kirjoja lainassa kirjastosta, pieni sivukirjasto tuossa hyllyssäni, ja varauksiakin parisen kymmentä. 

Tätä kirjoittaessa tuossa näytön sivussa vilahtelee uusia sähköposteja, joissa matkatoimistot houkuttelevat kaukomatkoille. En edes avaa niitä. Minulle matkat ovat ajankohtaisia sitten, kun kohteessa on suurin piirtein samanlaista kuin ennenkin. Ei ole mitään mieltä lähteä tyhjiin kaupunkeihin, joissa paikat on suljettu ja rannallakin pitää kävellä maski naamalla. 
Jatkan siis bikinikunnon ylläpitoa etäpilatesjumpilla ja toivon, että saamme mökille biitsitunnelmaa. 

On hienoa, että tartunnat näyttävät menevän alaspäin viime kesän tapaan. Ehkä kesätapahtumat toteutuvat. 
Meillä on (olisi) lähiseudulla ainakin Kaakon Kamarimusiikki -tapahtuma ja Kymi Libri -kirjamessut. 
Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla on tänä kesänä upeaa taidetta (klik) ja yhteen sen monista konserteista meillä onkin jo liput. Konsertti on meidän hääpäivänä ja siinä Maria Ylipää ja Waltteri Torikka laulavat kauneimpia elokuva- ja  musikaalisävelmiä Salmela Festival -orkesterin säestämänä.
Salmelan lähellä Vuohijärven Luonto- ja kulttuuritalolla on monenlaista, muiden muassa Miina Äkkijyrkän töitä.
Haaveilen reissusta Mänttä-Vilppulaan katsomaan Banksyn taidetta.
Ensimmäisenä ja tärkeimpänä tapahtumana on kahden lapsenlapsen ylioppilasjuhlat, jotka toteutuvat isompina tai sitten pienempinä.

En viitsinyt kirjoittaa kaikesta yllä konditionaalissa. Eiköhän ainakin ulkotapahtumat onnistu. Olimmehan me viime kesänäkin ulkokonsertissa.
Ja jos ei, niin sitten sopeudutaan taas siihen tilanteeseen ja katsotaan eteenpäin. 
Viimeinen kuvituskuvani selventää tätä ajatusta. Se on yksi Helsingin Sanomien Piirretty pandemia -kuvista. 



17 kommenttia:

  1. Kommentoin siitä ilosta, ettei pöytäkone muuttele omin päin tekstiäni niin kuin iPad. Löysin näet tuoreista kommenteistani ihme sanontoja tai sananmuotoja, joita en taatusti ole tarkoittanut saati kirjoittanut.

    Kiva oli lukea koronapohdiskelujasi. Niissä riittää muistelemista, kunhan aikaa kuluu ilman kohoavia tautilukemia. Hyvillä mielin kerron, että polviremontti käynnistyy toukokuun lopulla, oli korona kukistettu tai ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Lissu! Loppukesästä olet jo kova menijä.
      Kun minulle tehtiin peukaloniveliin leikkauksia niin poika arveli, että kyllä äidistä vielä kädellinen tehdään. Minulla on sukuperintönä heikot nivelet. Luulen, että joskus uusitaan lonkan keinonivel ja ranteillekin ehkä tehdään jotain.
      Se on hieno tunne, kun kivut jäävät varaosien ja kirurgin taidon myötä.

      Olisko sulla iPadissa ennakoiva sanasyöttö. Minulla on puhelimessa, ja jos en tarkista tekstejä moneen kertaan ennen julkaisemista, niin kyllä lähtee hauskoja viestejä. Pidän sen ennakoinnin kuitenkin, koska siitä on hyötyä, saa niin paljon valmiina.

      Poista
    2. Se ennakointi minunkin kanssani leikittelee...

      Poista
  2. Minulle tähän korona-aikaan on tullut kunnolla haastetta, sillä sairastin viime vuonna puoli vuotta borrelioosaa ja nyt on oikea käsi ollut jo viisi viikkoa kipsissä. Iloa on löytynyt kevään ihmeitä seuratessa ja tietysti koirakaveri tuo iloa joka päivään. Ja mukavia kirjoja on vaikka millä mitalla. Sairastelu antaa elämälle uuden perspektiivin. Elämään on tullut uutta himmailua ja chillailua, mitä lie tarkoittavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo himmailu on kivankuuloinen sana, siinä kuuluu viipyilyn tuottama mielihyvä, verkkainen oleminen.
      No, on sulla tosiaan ollut kaikenlaista, onneksi et saanut borrelioosin ohessa koronaa. Saat ilmeisesti kohta kipsin pois. Toivottavasti sieltä kipsin alta paljastuu hyvin toimiva käsi.
      Kirjamaailma on ilomme.

      Poista
  3. No niin, kiva reissu ja vapautti joitain sosiaalisen elämisen puutteita. Hyvä kun uskalsitte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja terveitä ollaan edelleen. Minulla oli tämän kirjoituksen työnimenä 'Halipula hellittää', mutta vaihdoin sen sitten asiatyylisempään suuntaan.
      Halailu läheisten kesken on tärkeää - onhan niitä sellaisiakin hyvinvointiohjeita, että jos ei ole keneltä saisi halauksia niin pitää halata itseään - mutta se Suomessa yleistynyt käytäntö, että halataan lähes kaikkia kättelyn sijasta saisi minusta kadota yhdessä koronan kanssa.

      Poista
  4. mm

    vallan mainio piirros - ihan harmittaa kun en aikoinani osannut nautiskella noista vastaavista piirroksista, vaikka päivittäin niitä oppilaani esille kantoivat. Jotenkin liukuhihnana kulkivat, vähän niin kuin moni työpäiväkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hikkaj, siinä se varmaan oli, että sitä herkkua oli liikaa.

      Minä olen omien lasten töistä säilyttänyt joitain samoin kuin heidän koulutöitään.

      Poista
    2. Noista aikuisammattilaisten töistä pidän kovasti Lasse Lehtosen työstä, jossa jokainen kantaa omankokoistaan koronaa, yhdellä se on kevyesti kainalossa salkku toisessa kädessä, toisella jalkakahleena ja kolmas on jo tuupertunut koronansa alle. Käyn suurentamassa kuvan, vaikka se meneekin osin sivutekstien päälle.

      Poista
    3. Äh, siis Lasse Rantanen eikä Lehtonen. Minä tarvitsisin oikolukijan.

      Poista
  5. Huikea tuo Aatoksen työ, kerrassaan kuvaava!

    Ihanaa, kun olette päässeet tapaamaan perhettä ja sukulaisia! Luksusta suorastaan kaiken kitumisen jälkeen.

    Minulla tänään eka piikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on!
      Siellä oli myös sellainen kiehtova kolmiulotteinen työ, jossa oli liimattu paperiarkille seisomaan teoksen tekijälle itselleen tärkeitä hahmoja, sekä fiktiivisiä että oikeiden ihmisten kuvia, tekijä itsekin mukana, kaikilla maskit kasvoilla. Tuli mieleen Reijo Kelan ympäristötaideteos Hiljainen kansa suomussalmelaisella pellolla. Tämä työ taisi voittaakin oman sarjansa. Aatos ei tullut palkituksi, mutta oli 20 finalistin joukossa, joista äänestettiin.

      Onneksi olkoon, SusuPetal! Toivottavasti tulee miedot jälkioireet. Kai se on hyväkin, että jotain tuntuu.

      Poista
  6. Ihania kesäsuunnitelmia teillä. Jospa vaikka törmäisimme Salmelassa. Sinne minäkin toivon pääseväni.

    Ja miten ihanaa kun saitte halata pitkään ja perusteellisesti lapsia ja lapsenlapsia. Meillä se on vielä edessä, paitsi pienimmän 2-kuisen osalta, muiden halimista vielä pidätellään. Ehkä turhaan... Mutta kun käyvät koulua, jossa tartuntoja on ollut paljon, jopa niin että kouluun sai mennä vain negat koronatestin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Husin alueella on ollut pahempi tartuntatilanne kuin meillä ja enemmän syytä varoa. Me on tavattu lähilapsenlasta, joka on päiväkodissa, mutta heillä ei ole ollut yhtään tartuntaa. Yökyläilyä on vältetty, mutta tänään sekin toteutuu. Nyt on lähes kuukausi rokotuksesta, joten en usko, että olen enää hengenvaarassa.

      Salmelassa ollaan käyty lähes joka kesä ainakin taidetta katsomassa, joskus myös konserteissa. Kun menemme tänä kesänä, niin katselen ympärilleni näkyykö sinun näköistä taiteen ystävää.

      Poista
  7. Miten hienoa, että pääsitte Turkuun ja maakuntaan perheen luo! Kyllä pienikin sosiaalinen tapahtuma antaa kummasti voimia, vaikka siihen liittyisi etätyötodellisuus ja huono tienvarsiruoka.
    Tuo piirros on kyllä aivan mahtava! Tunnistan myös omat ilmeeni kuvasta :D Ihminen tarvitsee myös erillisyyttä, eikä tämä korona-aika ole mahdollistanut sitä kuin pääasiassa haitallisessa muodossa. Toivotaan, että tilanne muuttuu kesää kohti. Meillä rokote-asia vaihtui onnistuneesta ajanvarauksesta tenkkapooksi, kun koko rokotetta ei ehkä voikaan antaa miehelleni. Eristyselämää ei onneksi kesällä tarvitse silti viettää, kun voi tavata ihmisiä ainakin ulkona. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, toivotaan että miehellesi löytyisi jokin sopiva suojalääke tätä virusta vastaan.

      Tulispa tosiaan kunnon kesä ja myös lämpimät illat, joita meillä on yleensä harvemmin.
      Meillä näyttää siltä, että minä kestän miestäni paremmin eristyneisyyttä. Hän on parhaillaan koneellaan perumassa lippuja Pink Martinin konserttiin, jonka piti olla kesäkuussa, mutta siirrettiin seuraavalle keväälle. Hänelle normaalin elämän suunnitteleminen antaa toivoa. Minä en suunnittele mitään. Viihdyn kirjojeni kanssa ihan niin kauan kuin tarvitsee. Nyt rokotettuina ja tässä tartuntatilanteessa uskallamme lähteä vappuna tapaamaan vanhemman pojan perhettä Tuusulaan. Sekin tuntuu harvanaisuudessaan kivalta.

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...