perjantai 19. maaliskuuta 2021

Päivän paras X


Erja Levikari, Leaves, 2020

Tämän päivän paras on mieheni muotoilu uutiseen siitä, että Suomi on julistettu neljättä kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi.

Kas tässä keskustelu Mentula residenssissä:

- Hei, täällä on YK:n raportti, Suomi on taas maailman onnellisin maa.
- Jaahas.
- Niin, suomalaisistahan tässä ei sanota mitään - SUOMI on maailman onnellisin.

Hyvä uutinen, ja vielä Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä. Ollaan nyt tyytyväisiä, että ei eletä Canthin aikoja tasa-arvon suhteen, vaan tasokasta  vuotta 2021. Puutteita on, aina pitää mennä eteenpäin, mutta kyllä meidän pitää välillä muistaa myös juhlia sitä mitä jo on!
Cheers!

Juttuni aloituskuva on Kouvolan taidemuseon näyttelystä. Meillä pääsee taidemuseoon. Olimme siellä koko ajan kaksin Unton kanssa, katsoimme 45 minuutin pituisen elokuvankin, Jan Ijäksen Waste no.6 How Great. Pidin siitä kovasti. Tuli ihan ihmismäinen olo, kun sai kokea taidetta.

Erja Levikari on tehnyt miniatyyrisiä töitä, joissa hän on korjannut lehtiä ompelemalla niihin nahkapaikkoja. Hän on myös rakentanut perhosille ja sudenkorennoille varaosia mm hiuspinnistä ja muoviharjaksesta, ihan kuin nämä pikkuiset olisivat saaneet proteeseja. Näyttelyn nimi on Fixed.


Osa Erja Levikarin teosta Leaves, 2020



Osa Erja Lehtikarin teosta Varaosat perhosille, 2021



6 kommenttia:

  1. Meitä nauratti miehen kanssa tämä uutinen, kun näimme erään huippu-urheilijan haastattelun, jossa hänellä ei ilme muuttunut koko haastattelun aikana. Miehelleni muistui heti mieleen miltä suomalainen näyttää, kun on iloinen, surullinen jne. sitten hän yhdisti siihen myös saman ilmeen onnellisena. Onni on sisäinen olotila. Ollaan onnellisia siitä. Sen kunniaksi ostin kotiin kukkasia ja mies osti myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat tuo onnea, se on selvä. Kaikki juhlahetkiin pysähtyminen tuo onnea myös.
      Meissä suomalaisissa on sitä vikaa, että ei oikein uskalleta antautua julkiseen tyytyväisyyteen ja onnen tilaan. Todetaan jäyheästi, että kiitos vaan, jaa että maailman onnellisimpia, mutta onhan se ja sekin asia vialla. Aina semmoinen protestanttinen twisti, että paljon on tekemistä täydellisyyteen vielä ja itku pitkästä ilosta.
      Yksi onnellisuustutkimuksessa tutkituista alueista on vapaus tehdä valintoja, mikä liittyy tasa-arvoon, ja onhan se meillä hyvällä mallilla toisin kuin monessa muussa maassa, esim. mahdollisuus kouluttautua.

      Poista
  2. Hesarin pääkirjoituksessa lempeästi irvailtiin että on tässä onnessa kestämistä. Sekin vielä pitää sietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hyvä otsikko:koetetaan kestää kaikki tämä onni.

      Muistan kaksi amerikkalaisen toimittajan Suomesta tekemää ohjelmaa. Ensimmäinen oli hiljaisista, harmaista, kyräilevistä ihmisistä, jotka lavatansseissa antautuivat yllättävän läheiseen kontaktiin. Toisella kerralla sama toimittaja oli tulossa tekemään jatkoa ja odotti tuttua näkymää. Hän hämmästyi: kaikki olikin iloisen värikästä, ihmiset puheliaita ja joka teinilläkin kännykkä. Hän päätyikin tekemään ohjelman teknologian ihmemaasta, jossa asuu älykäs kansa (savvy people). Erityisen ihastunut hän oli siihen, että "kaikki" puhuivat englantia ja monet useampaakin kieltä.
      Minulla oli nämä ohjelmat VHS-kaseteilla aikanaan. Nyt alkoi kiinnostaa missä välissä tuo muutos oikein tapahtui. Pitää muistella omaa elämää taaksepäin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Juu, olemme monesti puhuneet keskenämme, että onnellisuus ei näy suomalaisten naamoista. Mutta onhan sekin onnellista, että saa rauhassa kärttyillä, ei tarvitse pakkohymyillä.

      Onnellisuus on ehkä liian voimakas sana kuvaamaan suomalaista tyytyväisyyttä. Meillä on iso tunnelataus rakastamisessa ja onnellisuudessa. Mieluummin tykätään ja ollaan tyytyväisiä.

      Onnellisuus on kyllä niin ihanan kuuloinen sana, oikein helisevä. Pitäiskö ruveta käyttämään sitä enemmän, ihan hyvän sijoittumisen kunniaksi.

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...