sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Haja-ajatuksia naistenpäivän ympärillä, jatkoa edelliseen kirjoitukseeni

 YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin johtaja, eteläafrikkalainen Phumzile Mlambo-Ngcuka on verrannut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa maailmanlaajuiseksi epidemiaksi, jota ei hoideta samalla päättäväisyydellä kuin pandemioita yleensä.

No, käyttäytymisen korjaamiseen ei ole rokotetta. Olisikin! Asenteiden ja käyttäytymisen muuttaminen on sukupolvien mittainen urakka, jossa tarvitaan kasvatusta, kampanjoita ja lainsäädäntöä. 

On paljon maita, joissa ei ole minkäänlaista perheväkivaltaan liittyvää lainsäädäntöä. Peräti 37 maata maailmassa armahtaa raiskaajan, jos tämä menee naimisiin uhrinsa kanssa. Jos siis tekee ilmoituksen raiskauksesta, niin joutuu loppuelämäkseen pahoinpideltäväksi. Eipä taida tulla paljon ilmoituksia. 

Minun on ollut erittäin vaikea uskoa sitä, että Suomi on vuodesta toiseen korkealla naisiin kohdistuvan väkivallan tilastoissa. Niin se varmaan on, se vain tuntuu oudolta, kun en tunne ketään naista, jota olisi pahoinpidelty kotona tai muualla. Myös itsemurhatilastot ovat meillä korkeat (nykyään vähenemään päin); luotan niihin, koska tunnen tai tiedän monia sekä itsemurhaa yrittäneitä että siinä onnistuneita. Uutisista saa kyllä lukea vähän väliä raiskauksista ja muista kotiväkivaltatapauksista, niitä on tilastoitu tapahtuneeksi kaikissa yhteiskuntaluokissa. Suomi on siis väkivaltainen maa. Myös lapset ja miehet saavat osansa väkivallasta. 
YK:n raportin mukaan Suomi on EU:n kaikista 27 maasta toiseksi väkivaltaisin maa naisia kohtaan, Tanska on kärjessä ja Suomen jälkeen tulevat Ruotsi ja Hollanti. 

Meidän pitäisi löytää ne miehet, jotka eivät pysty selvittelemään pahaa oloaan muuten kuin nyrkein ja asein. Kyseessä ei ole vain asetelma naiset vastaan miehet, vaan naiset, miehet ja lapset vastaan pahat ihmiset, joista ehdoton enemmistö on miehiä. Myös miehet joutuvat pelkäämään toisten miesten väkivaltaa. 

Suomi tekee työtä maailmalla erityisesti naisten ja tyttöjen hyväksi. Miksi emme saa naisrauhaa aikaiseksi kotona? 

Ina Colliander: Rannalla 1958, 
Ateneumin postikortti

Viittasin edellisessä kirjoituksessani naistenlehden juttuun, jossa puhutaan vulvapositiivisuudesta. Anna-lehden nro 9 artikkelissa Mitä nainen haluaa? kerrotaan, että naiset kannustavat toisiaan sosiaalisen median palstoilla "ottamaan oma seksuaalisuus haltuun". Eräs haastateltu seksuaalineuvojaksi opiskeleva nuori nainen ei käytä termiä nainen vaan pimpillinen, koska "kaikki, joiilla on pimppi, eivät koe olevansa naisia". Jaahas. "Vulvataide vähentää pimppihäpeää", niinpä tälle opiskelijalle voi lähettää kuvan sekä kertomuksen jalkovälistäään, ja hän tekee siitä maksua vastaan piirroksen ja julkaisee naisten voimaannuttamiseksi (!) kaikki saamansa kuvat ja tarinat Instassa. Jähmetyn tätä lukiessani. Miksi tämä pikkulapsikieli... ja tällaistako nykyään pidetään tärkeänä naistenpäivän alla? Onpa perin hassua. Miksi? Mikä on tehnyt nuorista naisista näin epävarmoja? Sosiaalisen median luomat kuvat, pornokuvasto, mikä? Ja miten epävarmoiksi ja varovaisiksi nuoret miehet mahtavatkaan tuntea olonsa, jos naisilla on näin huono itsetunto?

Mielessäni pyörivät sanat romantiikka ja erotiikka. Ovatko ne jo vanhanaikaista sanastoa nykyaikana, joka tekee ihmissuhteista vaikeita? Oliko se Koko Hubara, joka kertoi HS:n haastattelussa, että treffeille on vaikea päästä. En ihmettele. Jokin aika sitten puuhattiin niitä sopimuslomakkeitakin romanttisen illan huipennukseksi (tavoistani poiketen olen ironinen). 

Me Naisissa nro 9 on artikkeli Anna ny!, jossa kyseenalaistetaan semmoinen käsitys, että kotirauhan ylläpitämiseksi pitäisi teeskennellä seksihaluja ja kysytään, miksi ylipäänsä haluttomuus nähdään pahempana ongelmana kuin toista painostava yliseksuaalisuus. Olen samaa mieltä, onhan sitä nyt parisuhteessa muutakin kuin ainainen seksi, vaikka yhteinen siivoaminen, ja sen päälle sitten seksiä, jos molemmilla on sellainen olo. Jos ei toinen halua, olkoon nainen tai mies tai muu, niin onhan se sooloseksikin olemassa.
Tämä juttu on tasokkaampi kuin tuo Annan pimppijuttu, mutta taas kysyn, eikö naistenpäivän alla pitäisi tehdä juttua jostain isommista naisia koskevista asioista, vaikka siitä, miten eri taustan omaavilla naisilla Suomessa menee tai haastatella jotain tiedenaista tai taiteilijaa. Meillä on politiikan huipulla joukko naisia. Enpä ole nähnyt missään oikeusministerimme Anna-Maja Henrikssonin haastattelua. 

Naistenlehtien juttuihin siis petyin. Selasin muitakin kuin nuo kaksi, jotka mainitsin, mutta ne tuntuivat kaikki yhdentekeviltä. Kaipaan tasokasta naistenlehteä.  

Apu-lehdessä sen sijaan oli peräti kolme mielenkiintoista isoa artikkelia  lastensuojelusta. Pääkirjoitus on myös hyvä. Siinä toimituspäällikkö Miikka Järvinen nostaa esiin ihmisvelvollisuudet. Virkistävää, niistä oikeuksistahan pauhataan jatkuvasti. 

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen vähiten siteerattu artikla lienee numero 29. Se muistuttaa, että jokaisella ihmisellä on velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, koska vain sen puitteissa hänen yksilöllinen olemuksensa on vapaa. 

Nytpä haastankin kaikki niin pimpilliset kuin pippelillisetkin miettimään velvollisuuksiaan. Mitkä ovat velvollisuuteni toisia ihmisiä kohtaan? Velvollisuuteni yhteiskuntamme jäsenenä, ystävänä, naapurina, aviopuolisona, vanhempana, lapsena, sisarena/veljenä, alaisena, kansalaisena (oman maan ja maailman), lemmikin emäntänä/isäntänä, luontoa kohtaan ja itseäni kohtaan?   

Tytöt ja naiset, nyt meillä on itseämme kohtaan tärkeä velvollisuus ja oikeus juhlia huomenna naistenpäivää. Isosti tietenkin, vaikka rajoitusten puitteissa! Romanttisesti ehkä, tai sisarellisesti, tai vain yksinään iloiten vapaudesta olla oma itsensä.  

Les Vacances, 1936 
tuntematon kuvaaja 



12 kommenttia:

  1. Tärkeitä aiheita, kiitos Marjatta :)
    Voi olla, että tunnet naisia, jotka on pahoinpidelty ja jopa raiskattu, mutta hekin ovat hiljaa, kuten miljoonat naiset ja lapset. Aihe on niin raskas, että siitä ei pysty puhumaan.
    Minä tunnen monia pahoinpideltynä naisia ja äitini oli yksi heistä, valitettavasti. Isäni pahoinpiteli häntä, valitettavasti. Alkoholi oli laukaiseva tekijä.

    Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, otan osaa. ♥

      Varmasti tunnen, mutta tämä on asia, jota saatetaan salata niin kauan kuin on mahdollista.
      Itse asiassa tässä illalla mieleeni palautuikin yksi tapaus vuosikymmenten takaa. Vietimme naisten kesken mökkiviikonloppua, ja eräs joukostamme kysyi, emmekö ole huomanneeet, miten hän ollut poissa tolaltaan. Hän oli joutunut ravintolasta kotiin kävellessään tutun miehen yllättämäksi, siis päällekarkaus ja raiskaus ulkona asutuksen keskellä, muistaakseni vielä aika kylmänä vuodenaikana.

      Kiitos, samoin!

      Poista
  2. Ahh, asiaa! Unohdin koko naistenpäivän, mutta ihme kyllä oma äskeinen kirjoitukseni sopikin osittain aiheeseen.
    Minä taas tunnen monia, jotka ovat joko kärsineet systemaattisesta pahoinpitelystä parisuhteessa tai vähintään kokeneet kerran jotain rajan yli menevää. Kaikki uhrin asemassa olevat eivät tosiaan ole naisia. Mutta kukaan ei näitä asioita huutele toreilla, olen saanut kuulla tilanteesta vasta paljon myöhemmin. Yleensä vasta eron jälkeen.

    Ihmisellä taitaa olla usein taipumus, että kaikki johtuu hänestä itsestään. Se myös rajaa mahdollisuuksia elää oman näköistä elämää. Velvollisuuden pitäisi olla positiivinen, lähimmäisenrakkauteen perustuva tunne. Kuitenkin naiseus täyttyy vuosikymmenestä toiseen muiden sanelemilla tai itse kehitetyillä velvoitteilla, jotka vievät meidät pois itsestämme, siitä mitä oikeasti haluaisimme olla.
    Jostain sekin kertoo, että joku haluaa luoda genitaalitilin Instagramiin. Samassa foorumissa myös näkee pornoistuneen yhteiskuntamme seuraukset. Tai no, ehkä enemmin parisuhteessa. Kyllä vanha, korkeintaan Jallua lukenut kansa tiesi, lauantaina saunan jälkeen ilman turhia paineita :D

    Hyvää naistenpäivää Marjatta, olet ehdottomasti minun yksi naisidoli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esmeralda, niinpä sopiikin, siis kirjoituksesi naistenpäivään. Ja muutoinkin taas sinulla hienoa runollista tekstiä.

      Varmaan miehille tällaisista nöyryytyksistä kertominen on vielä vaikeampaa kuin naisille. Niitä on kaikenlaisia kieroutuneita suhteita, joissa kulissit pitävät aikansa.

      Minun elinaikanani on ollut kaksi hullua seksuaalisen "vapautumisen" kautta, toinen oli 70-luvun huuma, kun tuli ehkäisypilleri ja ajateltiin, ettei kenenkään pidä enää kieltäytyä seksistä ja toinen on nyt, jolloin naiset eivät oikein tiedä, mitä haluavat.
      Mutta tämäkin hämminki menee ohi ja löydetään uusi tasapaino, uskon.

      Samoin Esmeralda, juhlitaan huomista ja ollaan iloisia siitä, että meillä on suht hyvä asema naisina Suomessa.
      Olen otettu noista kauniista loppusanoistasi. Kiitos!

      Poista
  3. "Minun on ollut erittäin vaikea uskoa sitä, että Suomi on vuodesta toiseen korkealla naisiin kohdistuvan väkivallan tilastoissa." Minäpä uskon. Päivystin aikoinaan terveyskeskuksessa ja näin lukuisia pahoinpideltyjä naisia. Eivät naiset kerro pahoinpitelystä kenellekään. Tai tietysti jotkut kertovat. Muutamat naiset kävivät toistuvasti samasta syystä, mikä tuntui kummalliselta. Muistan naisen, joka nukkui, kun mies alkoi yhtäkkiä hakata häntä niin, että naama oli mustelmilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh! Lääkärinä näkee karseita asioita.
      Kyllä minäkin tiedän ja uskon, Heidi, että näin on, en vain ole joutunut sitä itse toteamaan. Olen siinä onnekas.
      Laskin, että tulin opettaneeksi yli 3000 lasta 35 vuoden aikana, mutta en tullut kohdanneeksi ketään sellaista, jonka kotona olisi ollut väkivaltaa. No, opetin kutakin lasta vain 2 - 3 tuntia viikossa isoissa ryhmissä. Luokanvalvojana pääsi lähemmäs oman valvontaluokan lasten asioita, oli luokanvalvojan tunteja ja monenlaista yhteistä toimintaa, oppilaat kävivät minulla kotonakin, mutta jos jollakin oli kotona väkivaltaa, niin se ei tullut minun tietooni.

      Poista
  4. Minä tulin puolestani tänne toivottamaan hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
  5. marjatta, heidi

    hirveän usein käytetään sellaista konsensustermiä kuin perheväkivalta. minusta se on mäntti sana, kun kuitenkin ylivoimaisesti suurin osa perheväkivallasta on naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

    minua mättävät myös nämä miesselitykset huonosta itsetunnosta, mustasukkaisuudesta ja kyvyttömyydestä puhua....

    katsoin home fires -sarjaa ja sydämistyin pat simmsin puolesta. hän oli naimisissa miehen kanssa, jolle väkivalta oli talon tapa.

    surettaa että sarja loppui, enkä saa tietää kuinka pitkä pieksentä hänellä on mahdollisesti edessään. toivottavasti hän ottaa hatkat kun tajuaa että väkivalta ei miltei koskaan lopu itsestään.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, termi perheväkivalta on samalla tavalla vähättelyä sisältävä kuin termi koulukiusaaminen (ihan sivumennen, minua sitten ärsyttää, kun kuulen puhuttavan koulukiusauksesta, ikään kuin koulussa olisi joku viekoitteleva asia tai sitten se houkuttelu on ruokaa kuten lohikiusaus).
      Väkivalta on samaa väkivaltaa tehdään sitä sitten missä tahansa.
      Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa ajatellaan perhettä poikkeuksena. Kyllä meilläkin vaikuttaa vielä sellainen vanha uskonnosta (Vanhasta Testamentista kai) periytyvä käsitys, että kotona lyöminen on oikeutettua kurittamista ja "perheen päällä" on velvollisuus pitää porukkansa kurissa, vaimon, lapset ja palveluskunnan.
      YK:n tietojen mukaan 49 maalla ei ole perheessä tapahtuvaa väkivaltaa koskevaa lainsäädäntöä.

      Meri, tuota sarjaa en tunne, mutta siinä yhdessä tanskalaissarjassa, Ulven kommer, Tyttö joka huusi sutta, oli myös tällainen tilanne ja upeassa Netflix-sarjassa Big Little Lies samoin.
      Joillain miehillä on pahoja vaikeuksia aggressioidensa hallinnassa. Sen nämä sarjat näyttävät hyvin. Ei se viha lopu itsestään, vaan pahenee. Uhrien on paettava. Jotkut kotiriehujat ilmeisesti ovat oppineet hillitsemäään itsensä vihanhallintakursseilla.

      Poista
  6. Ihan loistava naistenpäivän kirjoitus. Ei pelkkiä "ruusuja ja kuoharia naisille tänään" vaan nyt nostetaan naisiin kohdistuvat kamaluudet ja naisten huonommuus ja epätasa-arvo esiin.

    Perheväkivaltaa onkin ulkopuolisen vaikea kuvitella kun se tapahtuu neljän seinän sisällä ja sitä sekä uhrit että nyrkinheiluttajat salailevat. Kuitenkin kun lukee raivokommentteja nettikirjoitusten ohesta voi saada jonkinmoisen käsityksen tikittävistä aikapommeista yhdellä jos toisellakin taholla. Ei osata asiallisesti vaihtaa mielipiteitä vaan raivostutaan kuin uhmaikäiset. Joskus toistetaan lapsuudenkodista saatua mallia ja luullaan että miehen tehtävä on "pitää nainen kurissa". Ja lapsia pitää "kasvattaa". Liikenneraivo ja laturaivo voivat räjähtää pahaa aavistamattoman silmille.

    Yhteiskunnassa on nyt myös maahanmuuttajien omista kulttuureista peräisin olevaa naisten kohtelua joka ei ole oikein.

    Eli kamalasti olisi tehtävää ennen kuin voisimme naistenpäivänä huokaista onnesta kaikkien naisten puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita! Tässä tuli nyt kaikkea sellaista, mikä minua tämän vuoden naistenpäivänä askarrutti.

      Minä olen myös ollut jo pitkään kauhuissani ihmisten raivosta somessa. En yhtään ihmettele, että Kirsi Piha perääntyi pormestarikisassa. Jos naisena politiikassa saa lukea olevansa "saatanan lypsylehmä, jonka utareista ei maitoa heru ja joka kuuluisi teuraaksi" tai "likantekele" tai saa yksityiskohtaisen tappouhkauksen, niin kuka nainen enää viitsii lähteä politiikkaan tai muutoin näkyvälle paikalle.

      Olin niin onnellinen, kun presidentti Sauli Niinistö armahti Minoo Yousefin, joka vastusti puukolla lyöden miestään, joka oli pahoinpitelemässä häntä ja heidän yhteisiä lapsiaan. Tuomio oli määrätty "hätävarjelun liioittelusta", mikä tuntuu omituiselta, kun mies oli aiemmin mukiloinut vaimonsa tajuttomaksi useamman kerran ja tämä oli ollut sairaalassa hoidettavana ja paossa tyttärineen.

      Paljon on tosiaan korjattavaa.

      On outoa, että tappouhkaukset sekoitetaan sananvapauteen. Mikä oikeus se semmoinen on, että pitää saada sylkeä raivonsa estottomasti toisten niskaan. Nykyään nämä ilkkarevot vielä julkaisevat vihasylkäisynsä ylpeästi omalla nimellään ja kuvallaan, kun ovat tottuneet siihen, että mitään ei seuraa, luottamus säilyy omien porukassa ja saatetaan jopa pitää sankarina.

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...