maanantai 8. kesäkuuta 2020

Koronasta kesään - miten osaisin toimia oikein?



Ihmispoloisella oli alkuun korona-aikana helppoa, kun ei tarvinnut ajatella itse, kunhan vain noudatti ohjeita. Mitä  karanteeninomaisemmin eleli sitä parempi. Nyt on paljon vaikeampaa, kun taudin hiipuessa harkintaa on ohjailtu poloiselle itselleen, rajoituksia höllennetään ja puretaan, kesä houkuttaa liikkumaan ja palveluita olisi tietysti suotavaa käyttää, niin että työpaikat pysyisivät. Mieli on levoton ja läheisiä sekä ystäviä on ikävä. 
Jos ei tapaa omiaan, tulee syyllinen olo, mikä nynny minä oikein olen, julma peräti, jos pysyn piilossani. Sitä seurailee kavereitaan, missä tahdissa he lähtevät liikkeelle; yksi jumittaa yhä eristyksissä, toinen hiipii esiin varoen ja kolmas kirmaisee kuin vasikka kesälaitumelle. Toisaalta mieltä painaa pelko tartunnasta, koska eihän se tauti mihinkään ole hävinnyt. Se leviää maailmalla yhä ja voi levitä meilläkin liikkuvien ihmisten mukana minne vain. 
Tartunnat ovat vähentyneet, tarttuvuusluku on ollut jo jonkin aikaa alle yhden ja virallinen nollapäiväkin on jo kirjattu, mutta sille, joka saa taudin ei noista tilastoista ole mitään hyötyä.  

Ihmispoloinen kokeilee maskia, puntaroi ja miettii, miten edetä, katselee kalenteriaan, josta on vedetty yli useita tapahtumia. Hän alkaa kirjata sinne uutta!

Yllä kuvattu ihmispoloinen olen tietysti minä.
Olen lähtenyt karanteeninomaisuudestani pikkuhiljaa ulos kuin karhu pesästään.

Ensin avautui kirjasto varauksien hakemiseen, ja hain pinon varaamiani kirjoja. Tänään se on jo muutoinkin auki, paitsi että omatoimiaikoja ei ole.
Seuraavaksi kävin shoppailemassa kevätvaatteita, mikä tuntui jo ihan samalta kuin ennen, ihanalta. Heti löytyi puseroita ja kenkiä minulle, joka yleensä olen kranttu.
Yhtä kivalta tuntui kampaajalle meno, kun edellisestä käynnistä oli kolme ja puoli kuukautta. Kampaamoni on ollut auki koko ajan, minä vain en ole uskaltanut mennä sinnekään. Oli kyllä turvalliset järjestelyt. Ensin vietiin käsien pesuun ja desinfiointiin, sitten maski naamalle. Myös kampaajallani oli maski, ja otsahiuksia leikatessaan hän antoi vielä minulle käteen varrellisen muovisuojan, jota saatoin pitää kasvojeni edessä. Ai miten siistit latvat ja kiva otsatukka! Piristävää.
Viikonlopulla otimme ison askeleen. Kävimme mieheni kanssa lasten perheitä tapaamassa kahdessa kaupungissa  ja yövyimme hotellissa. Toisessa paikassa yksi perheenjäsen, pojantytär, oli osallistunut Helsingin Black Lives Matter -mielenosoitukseen, jossa oli noin kolmetuhatta osallistujaa.  
Tuusulassa kävimme katsomassa Fjällbon puiston uutta laituria Tuusulanjärven rannalla. Turun perheen kanssa olimme Ruissalossa retkeilemässä ja illalla kävimme tutustumassa kehittyvään Kakolanmäkeen ja jopa istuskelimme jokirannan terassilla. Kaupunkilomailua ja ihana sää.

Tuli onnellinen olo läheisten näkemisestä ja turistina olosta. 
Me emme halailleet, mutta emme isommin vältelleetkään ketään. Minä tein käsi sydämellä -tervehdyksiä ja mieheni kosketti kenkänsä kärjellä tervehdittävän  kenkää, mikä lapsista oli hauskaa.



Näin se maailma taas avautuu pienelle ihmiselle. 

Isossa Prismassa Turun lähistöllä huomasin, miten ihmiset eivät varoneet yhtään, toisin kuin meillä Kouvolassa. Johtuu varmaan siitä, että väkeä on enemmän ja nuorempaa kuin meillä. Joku kiilasi hyllystä tuotteen vinosti minun edestäni poski poskea hipoen. Minulla oli maski mukana (R-Collectionin kaunis lintukuvioinen), laukussa. Olisi tuntunut oudolta käyttää sitä. Sitten ei varmaan tuntuisi, jos olisi paha tilanne ja pakko kuitenkin liikkua.  

Huomenna tavataan ystäväpariskunta Kouvolassa. Mennään istuskelemaan kävelykadun varrelle kahvilan terassille. Nyt tuntuu houkuttelevalta olla ihmisten ilmoilla ja ulkona. Kotilounaskutsujen aika on sitten, kun syystuuli tuivertaa.  
Reissuja on kaavailtu Jyväskylään ja Kainuuseen (sinnekin pitkästä aikaa, kiitos koronan ja ulkomaanreissujen estymisen!). Lasten perheitten kanssa suunnittelimme tulevia yökyläilyjä varoen, kun ei vielä tiedä tulevasta.
Kunpa kaikki menisi hyvin eikä tarvitsisi perua suunnitelmia ja eristäytyä karanteenimuotoisesti enää. 

Kuvat tähän kirjoitukseeni on  kirjasta, jota tuijotin kävelylenkeilläni Reuna-kirjakauppamme ikkunassa, kunnes menin ostamaan sen. Kirjassa on kuvia eläinten halailuhetkistä. Siellä on nujakoivia nuoria norsuja, pikku pingviini isän lämmintä vatsaa vasten, merisaukot nukkumassa käsi kädessä, kuten nillä on tapana, leijonauros halailemassa pentuaan ja tuuppaamassa tätä hellästi pois päänsä päältä, lauma oranginpoikasia, jotka rakastavat halaamista ja suukottelua ja pitävät toisiaan kädestä ja paljon muita. Viimeisenä on omenan painoinen vastasyntynyt pandakarhunpentu emonsa sylkyssä. Kannen pesukarhut pitävät tosiaan kädestä halaillessaan puuta. 

Halaaminen on nisäkkäille tyypillinen keino hakea läheisyyttä. Meillä Suomessa on viime aikoina - ennen koronaa - kättelyn tilalla alettu käyttää paljolti halaamista. Jotkut vieroksuvat sitä ja haluavat säilyttää vanhan kättelytavan. Virallisissa tilanteissa kättely varmaan onkin paras, mutta meiltä on puuttunut tuttavallisempiin tilanteisiin sopiva tervehtimismalli, johon halaus sopii mainiosti. Saa nähdä, miten nämä tavat palaavat, vai alammeko vain kumarrella virusten pelossa. 
Viruksesta puheen ollen, päiväkirjojani kahlatessani (kauhea urakka, yhdeksäs menossa ja parikymmentä jäljellä) osuin yhteen flunssan kuvaukseen vuodelta 1996. Totean päiväkirjassa, että kohta koko perhe on selättänyt wuhanilaisen. Niinpä, noita Aasiasta lähteneitä flunssia on ollut aika ajoin, neljä vanhaa koronavirustakin vaikuttaa edelleen. Ehkä niiden sairastaminen on jättänyt kuitenkin jotain immuniteettia tähän uusimpaan. 
Paljon mielenkiintoista tutkimustietoa on odotettavissa. Mikä ero on superlevittäjällä ja sellaisella, jolta löytyy tartunta, mutta ei levitä tautia? 
Miksi tämä virus tarttuu niin paljon vaarallisempana vanheneviin soluihin?

Ihmispoloinen on utelias ja toiveikas. Kesä on alullaan ja helteet sekä muu ihanuus vasta edessä päin.  
Tällä hetkellä sataa kovaa, luonto kiittää.  

Koittakaapas kaikki pysyä tahoillanne terveinä ja viettää kesää mahdollisimman normaalisti! Sairastumatta. Halaillenkin, jos siltä tuntuu... 

                                ..................................

Samana päivänä lisättyä

Sain juuri kuulla tutun ihmisen, vähän alle 70-vuotiaan, korona-kuolemasta. Aviomies oli saanut sairauskohtauksen ja vaimo lähtenyt mukaan ambulanssiin. Mies kuoli sairauteensa ja vaimo kolmen viikon kuluttua koronaan aivan äskettäin. Surullista. Ja muistutus siitä, että  kannattaa edelleen olla varovainen.
Tuntuu oudolta, kun tämä tulee lähelle. Tähän asti kenelläkään tutulla ei ole ollut edes todettua tartuntaa. 


6 kommenttia:

  1. Onhan tämä ollut erikoista aikaa, kun kuuluu riskiryhmään oli syytä noudattaa karanteeniohjeita
    Kotona hyvin viihtyvänä henkilönä se sujui hyvin, kauppareissut olivat niitä kauhunpaikkoja, vaikka asustan pienellä paikkakunnalla, tietynlainen pelko pandemian alkumetreillä oli havaittavissa. On jatkettu vielä vähäeleistä liikehdintää muualla kuin omalla tontilla. Kun vielä en voi halata äitiä hoivakodissa, joudun katsomaan häntä ruudun takaa.
    Äidin ikkunaprinsessa
    Kaikesta huolimatta kesä- ja linnut lauluineen ovat täällä.
    Annetaan ajan johdattaa meidät koronasta kauemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Siinä on jotain mikä saa minut liikuttumaan syvästi. Olen niin herkällä mielellä illan suru-uutisen vuoksi ja tuo sinun "Äidin ikkunaprinsessa" saa jotain vanhaakin surua liikkeelle mielessäni.

      Suunnittelen käyntiä siskoani katsomaan mielenterveyden häiriöitä sairastavien ryhmäkotiin toiselle puolen Suomea. Siellä saa tavata toistaiseksi pihassa, mutta se riittää meille. Olen kiitollinen siitä, miten hyvin siellä on järjestetty asukkaiden asiat. Ruokailua on porrastettu, vaikka heitä ei ole paljon ja henkilökunta on käyttänyt maskeja.

      Kesä on parhaimmillaan, linnut ja ihanat tuomet ja syreenit. Kesän tuoksut. Vielä kaipaan hellekautta ja vesien lämpenemistä.

      Poista
  2. Samanlaisia ajatuksia on tämänkin ihmispoloisen pääkopassa. Koronatilannetta olen seurannut ja toukokuun viimeisenä päivänä rohjettiin lähteä tapaamaan pojan perhettä, jossa nuoret miehet olivat olleet kaupungilla edellisillan koulujen päättäjäisiä juhlistamassa. Vakuuttivat kovin mummolle ja papalleen, että turvavälejä ja hygienia-asioita oli muistettu.
    Maskeja meillä ei toistaiseksi ole, eikä kaupoissakaan olla käyty, paitsi mies ruokakaupassa.
    Nyt kesäkuussa olen tavannut muutamia ystäviä osan sisätiloissa, mutta useamman ulkosalla.
    Outoa, kun ei halata. Vasta aikuinsena opin halaamaan vanhempiani ja sisaruksia, ynnä enenevästi ystäviä. Toivon, että siihen tilanteeseen voisi palata.
    Kaikkiaan korona ei minun elämääni suuresti haitannut. Ehkä nyt paremminkin, mikäli ohjeet olisivat pysyneet yhtä tiukkoina. Kesä on tullut. Tuli ryminällä. Vielä kesäkuussa oli paikoin lunta ja kalavedet jäässä. Nyt kukkii mustikka ja hilla, tuomikin. Koivun lehti niin iso, että saunavastan saisi.
    Toiveikas minäkin olen sen suhteen, että korona häipyy taka-alalle, vaan tuskin enää katoaa maailmasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hienoa, että kesä tuli teille ryminällä, kuten siellä päin on tapana.

      Tämän viruksen olemassaoloon pitää nyt vaan tottua. Vielä se jyllää mm. Etelä-Amerikassa aika vahvasti. Luotan siihen, ettää tähänkin keksitään tepsivä lääke, kuten on keksitty HIViin ja useisiin syöpiin.

      Poista
  3. Toivotaan, että tulee lämmin ja aurinkoinen kesä, jotta koronan syömä ihmisten mielenterveys pysyy edes jotenkin kasassa. Samaa mieltä siitä edellisen kommentoijan kanssa, että korona kiertää "mualimaa" ja varmaan putkahtelee aina silloin tällöin jossain esiin. Entiselleen maailma ei palaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kesä auttaisi paljon. Viime vuonna toukokuussa ja kesäkuun alussa oli hellejakso, jonain päivänä meillä oli silloin jopa 30 astetta. Semmoinen helle keventäisi minunkin mieleni kaikkein parhaiten tästä huolekkuudesta.

      Kyllä tämä koronakevät on varmaan koetellut ihmisten mielenterveyttä monella tavalla. Osa tuhosta näkyy viiveellä.

      Olen iloinen siitä, että vaikea aika nostaa kuitenkin esiin myös hyvää. Turkin armenialaisen perheen ravintola Angela Kouvolassa alkaa jakaa ilmaisia keittoannoksia vähävaraisille kerran viikossa. Kokit keittävät varhain aamulla parisataa soppa-annosta näin alkuun (tarkistavat miten paljon menee) ja jakavat sitä rasioihin pakattuna. Hieno ele! Omistaja on toisen polven ravintoloitsija ja on oppinut hyväntekeväisyyden tärkeyden jo vanhemmiltaan. Heillä on ollut tapana aiemminkin kutsua vähävaraisia syömään ilmaiseksi. Tämä on ihan päinvastaista kuin mitä pienyrittäjiltä on kuulunut ja toimii varmaan ravintolan parhaaksi. Puolet paikoista on käytössä mikä ei pidä ravintolaa voitollisena, mutta he myyvät myös ulos ja toimittavat ruokaa kotiin.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...