keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Zoe Foster, Petri Pietiläinen, Juha Metso, Peilissä näin naisen



Peilissä näin naisen on Zoe Fosterin tarina. 
Zoe oli vielä viisi vuotta sitten Alexander. Hän on käynyt läpi vaikean elämänvaiheen, jossa taistelivat hänen julkinen miesminänsä ja pitkän piilottelun jälkeen pintaan noussut hänen fantasioidensa naisminä. Muutos oli pelottava ja tuskallinen niin sukupuolensa korjaajalle kuin hänen läheisilleenkin. Siihen kuului masennusta, itsemurhayrityksiä ja vaikea ero avioliitosta.

Tietokirjailija Petri Pietiläinen oli kirjoittamassa Naisten maailmanhistoriaa (ei vielä julkaistu), kun hänelle tarjoutui tilaisuus Zoe Fosterin tarinan kirjoittamiseen. Hän kertoo esipuheessa törmänneensä omassa henkilökohtaisessakin elämässään sukupuolen moninaisuuteen, mikä innoitti häntä lisää yhteistyöhön Zoe Fosterin kanssa. Tästä alkoivat tapaamiset Fosterin kotikaupungissa Porvoossa ja Pietiläisen kotimaisemissa Kotkassa.
Pietiläisen kuvaamien tapahtumien ja niiden väliin sijoitettujen tietosivujen ohessa on Zoe Fosterin omaa kertomusta, joka kulkee tekstissä nimellä Zoen iltaista monologia.

Kotkalainen valokuvaaja Juha Metso on ottanut kirjan upeat kuvat. Osa niistä on taidekuvia, rohkeitakin, mutta ehdottoman hyvällä maulla toteutettuja ja osa sanomalehtikuvan tyyppisiä kuvia Zoesta kirpputorilla valitsemassa vaatteita tai marketissa nuuhkimassa hedelmiä. Mieshormonin blokkaus ja naishormonilisä terästivät Zoe Fosterin aisteja, värit kirkastuivat ja haju-, maku- ja tuntoaisti voimistuivat. Mielenkiintoista - minä olen aina ihmetellyt, miten mieheni ei reagoi tuoksuihin ja hajuihin kuten minä.

Kirjan ulkoasu on erittäin tyylikäs, taidekirjamainen. Isot koko sivun tai koko aukeaman kuvat ja vaalean lilat tietosivut rytmittävät henkilökuvaa kokoavaa tekstiä. 



Jos ihminen pakotetaan muistamaan, kertomaan oma tarinansa, hän kokoaa sen palasista. Hän valitsee mitä kertoo, miten kertoo ja miksi kertoo. Kun Zoe kutoo tarinansa lankoja uudelleen ja uudelleen eri tilanteissa kuten sängyllään tai ruokapöytänsä ääressä, valokuvasessioissa, kävelyllä talvisen Porvoon kaduilla, ruokakaupassa, uuden viljelypalstan vieressä, ravintolassa, kahvilassa ja kaikissa muissa paikoissa, hän laittaa tarinaan sävyjä vaihtelevasti. Paikat ja kertomishetkessä syntyvät tuntemukset värittävät kertomuksen surulliseksi, iloiseksi, vihaiseksi, petolliseksi, tulenpalavaksi, rakastuneeksi ja mitä tunteita kielen päälle sattuukaan asettumaan.

Ylläoleva sitaatti on mielestäni erittäin hyvä kuvaus elämäkerran rakentumisesta. Itsestään tai toisesta voi kirjoittaa selviämistarinan, itkuvirren, farssin, sankaritarinan, uhriutumistarinan, faktapohjaisen raportin tai ihan mitä vain. Sama elämä voi vääntyä moneksi, ihan miten sitä katsoo.
Pietiläinen on onnistunut kirjoittamaan ehjän ja kiinnostavan henkilökuvan Zoe Fosterista alkaen hänen elämästään Englannissa Itä-Devonissa, ensin hieman erikoisena Ally-poikana ja sitten homoksi epäiltynä Alexina tehtaalla ja töissä maatilalla, jossa hän sormet mullassa saattoi unohtaa ongelmansa, samoin kuin yksinäisillä pyöräretkillään. Avioliitto ja muutto uuteen ympäristöön särkivät tutun kuvion ja räjähdys oli väistämätön. 
Nyt Zoe haluaa jättää pois sanan trans ja olla nainen naisten joukossa. Sukupuoli on korjattu, seksuaalisuuskin löytymässä.
Yksi asia, mitä Pietiläinen selventää on se, että sukupuolen korjaus ei kerro mitään ihmisen seksuaalisuudesta. Transnainen tai -mies voi olla hetero, homo, biseksuaali tai aseksuaali. Korjausvaiheessa seksuaalisuus jää usein syrjään, koska itse prosessi vie energiaa, hormonit ovat sekaisin ja keskeneräisyys saa eristymään. Monille transihmislle käy myös niin, että mitään uutta seksielämää ei koskaan tulekaan, seksuaalisuus lukkiutuu ja tulee vain transihmisyys. 


Me tunnemme Zoe Fosterin tarinan hänen ex-vaimonsa Selja Ahavan romaanista Ennen kuin mieheni katoaa. Kirjoitin siitä taannoin ja kommenttiketju yllätti minut hyökkäävyydellään. Siellä useampi kommentoija halusi kieltää kirjailijalta oikeuden kuvata omaa kriisiään, joka on yleinen transihmisten läheisillä. Oltiin myös sitä mieltä, että olisi väärin sanoa, että mies katoaa, ja että ei kukaan muu kuin transsukupuoliset itse saisi kirjoittaa mitään transihmisistä.
No, nyt Zoe Foster kertoo, Pietiläisen ja Metson kautta, miten hänessä eli kaksi minää ja kun naisminä puski esiin, niin se työnsi miehen taka-alalle. Alex sai väistyä.
Foster sanoo, että inhoaa sitä, miten ihmiset ovat ylevöittäneet häntä.

En minä ole mitenkään viaton tässä kaikessa. Monet tyrkyttävät sitä viattomuuta minulle, mutta haluan protestoida, ettei se niin ole. Zoe on laskelmoiva ja esittää asioita siten, että saan paljon enemmän sympatiaa kuin ansaitsen. Pitäisikö minun kirkua vasten kasvoja ja korvia niille ihmisille, jotka käyttäytyvät minua kohtaan tuolla tavalla. Liiallista sympatiaa, suorastaan sääliä. Heidän käyttäytymisensä on loukkaus älyäni kohtaan.
Tämä on ote eräästä Zoen (Alexista Zoeksiksi liukuneen henkilön) iltaisesta monologista, jossa hän pohtii, miten on jo tuntenut saavansa ymmärrystä ja anteeksiantoa ex-vaimonsa taholta ja miten hänen on tärkeää käsitellä sitä kiukkua, jota tunsi vaimon suhtautumisesta hänen avautumiseensa. 
Hän ymmärtää myös, että hänen olisi pitänyt kertoa  salaisuudestaan harkitummin. Hän ei vain pystynyt siihen. Ei ollut viisasta purskauttaa kerralla ulos koko salattua minäänsä ja valmista suunnitelmaa transhoidoista kymmenen yhteisen vuoden jälkeen.
Kukaan ei koskaan tuntenut minua, en antanut kenenkään tuntea minua. Ymmärrän hyvin, miten loukkaavalta tämä tuntuu entisestä vaimostani.

Kaksoishahmoisuuden vuoksi  transihmisiä diagnosoidaan usein skitsofreenikoiksi tai monipersoonallisuuhäiriöisiksi, mikä joskus onkin totta.
Transihmisellä on lopun elämäänsä muistoja elämästä toisessa sukupuolessa, on valokuva-albumit, koulukaverit, omat lapset, tavat ja tottumukset. Ei kukaan voi aloittaa elämäänsä tyhjästä paitsi muistinsa menettänyt. Kuitenkin kaikki muuttuu perustavanlaatuisesti.
Lapsilleen Zoe on edelleen Daddy. Diddy-ehdotus ei mennyt läpi. 



Alexander Foster oli jo rakentanut itselleen elämän, jossa pärjäsi. Sitten hän rakastui ja ajatteli, että rakkaus naiseen saa hänet unohtamaan oman halunsa olla nainen.
Hänen oli kuitenkin vaikeaa esiintyä vaimonsa komeana kauluspaitamiehenä, ja olla sosiaalinen, mitä hän ei ollut koskaan ollut. Hän alkoi saada raivokohtauksia ja vetäytyä omaan fantasiamaailmaansa.
Kun vaimo lopulta sai Alexin terapeutille epäillen jopa lapsuudenaikaista hyväksikäyttöä, tämä hämäsi terapeuttiaan valhetarinoilla ja mitättömillä arkihuolilla, mutta terapeutti palasi sitkeästi samaan kysymykseen "Mikä mieltäsi todella painaa?". Kun Alex vihdoin kertoi totuuden, ensimmäisen kerran  elämässään, siitä ei ollut enää takaisin menoa. 
Mikä häntä oli pidätellyt siihen asti? No, mikä nyt yleensä pidättelee järjestämästä maanjäristystä kotonaan, halu välttää konflikteja, halu miellyttää, halu säilyttää edes se hyvä, mikä nyt on, kun tulevaisuudesta ei ole mitään taetta.

Sukupuolen korjaaminen on tietenkin paljon helpompaa, jos se tapahtuu varhaisemmin, ennen kuin ihminen on turhaan yrittänyt olla enemmistöön kuuluva ja enemmistön hyväksymä ja perustaa perheen. Siksi on tärkeää, että arvostamme kirjoa sukupuolisuudessa, kuten muussakin ihmisyydessä. Tämän moninaisuudenn ymmärtämiseen ja ymmärryksen eteenpäin viemiseen elämäkerta-tietokirja Peilissä näin naisen on myös oivallinen teos. 
Se näyttää selkeästi, että elämänvalhe kannattaa purkaa, että voisi elää. 


Kirjan tekijät



11 kommenttia:

  1. Tämä täytyy lukea! Luin aikoinaan Ahavan kirjan, joka mielestäni oli ihan oikeutettu tarina, olihan se hänen näkökulmastaan, hänen pettymyksestään ja surustaan. Sukupuolenvaihdos on niin iso muutos, että se vaikuttaa tottakai monen ihmisen elämään. Ja jokaisella on se oma näkökulmansa, oma tarinansa. En tiennyt tästä kirjasta mutta pistän sen saman tien listalle! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kirjat täydentävät hienosti toisiaan.
      Ahavan kirja on hyvin kaunis runollinen romaani ja tämä Pietiläisen kirja tietoteos, jossa yhden henkilön elämän kautta kerrotaan transsukupuolisuudesta. Toivottavasti tämä nyt tyydyttää niitä, jotka korostavat sitä, "kenen ääni saa kuulua". Laitoin äskeisen lainausmerkkeihin, koska se on niin kliseinen ja toistuva asia kritiikeissä nykyään.
      Joo, kannattaa lukea, suosittelen.

      Poista
  2. Kiitos Marjatta upeasta bloggauksesta, josta huomaa miten kirja on koskettanut sinua. Minusta Selja Ahavan kirja oli ilmestymisvuotensa parhaimpia kirjoja. Voin hyvin kuvitella hänen tuskansa. Hänen ex-miehensä tarina kiinnostaa myös.
    Työelämässä tuli vastaan Piia, joka muuttui Jyrkiksi. Hän on edelleen äiti omalle pojalleen ja naimisissa miehensä kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset rehelliset tosielämän kertomukset ihmisistä ovat hyvin vaikuttavia.
      Zoe Foster on osannut kertoa. Petri Pietiläinen on antanut hänelle aikaa kertoa ja koonnut kuulemansa hyvin. Ja kuvat tuovat oman vahvan lisänsä. Osa niistä on hyvin koskettavia.

      Poista
  3. On ollut mielenkiintoista lukea tämän pariskunnan molempien osapuolten kertomuksista. Olen lukenut vain lehtiartikkelit ja blogeista nyt molemmista kirjoista. Syntynyt keskustelu on ollut tosi ärhäkkää. On syntynyt taas kerran "oikeassa olevien" ja "puhumaan oikeutettujen" joukko, kuten tuon kulttuurisen omimisenkin tematiikassa. Siihen on kuulunut sekä puheena olevan vähemmistön ihmisiä että heitä omasta mielestään muita paremmin ymmärtäviä enemmistön edustajia. Luin noita keskusteluja vielä uudelleen eilisen junamatkan aikana. Olet saanut osaksesi aikamoista vähättelyä, syrjimistä ja tahallista väärin ymmärtämistä. Kiukustuin puolestasi. Kai se on tuo opettajan homma, joka on tehnyt kärsivälliseksi :)

    Minusta tuo ylentämällä alentaminen, jota käytit jossain kommentissa, on juuri sopiva termi käytettäväksi tuosta "oikeassa olevien" asennoitumisesta. Mietin myös, miten voidaan olla varmoja, että sen syleilyn kohteeksi joutuvat sitä haluavat. Esimerkiksi zimbabwelainen Petina Gappah ei ole ollenkaan sitä mieltä, etteikö afrikkalaisen mustan historiaa saisi kirjoittaa sekä valko- että mustaihoinen, sitä varten kirjailijalla on mielikuvitus ja mahdollisuus käyttää sitä. Ja tässä kirjassa puheena olevan transnainen on arvostanut ex-vaimonsa kirjaa. Yliymmärtäjien käytös on jopa loukkaus hänen älyään kohtaan, kuten hän sitaatissa sanoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, opettajan homma vaikuttaa minussa varmaan niin, että haluaisin kovasti ymmärtää erilaisia tulkintoja ja asenteita ja teen kysymyksiä. Jotkut eivät sellaista ymmärrä, vaan pitävät kaikkea eri mieltä olemista loukkaavana ja kaikkea kysymistä ja omien mielipiteidensä kyseenalaistamista häiritsevänä.
      Se raja milloin näkee toisen puheen jankkaamisena on ihmisillä hyvin erilainen.

      Vapaa-ajattelijoilla on myös ollut tätä noloa syleilyä ja toisten nimissä puhumista.
      Minä - itsekin uskonnottomana -olen tuntenut noloutta, kun he ovat esittäneet, että muslimien vuoksi koulujuhlissa ei saisi olla mitään vähänkään uskontoon viittaavaa. Muslimit itse ovat pitäneet siitä, että näkevät uuden kotimaansa tapakulttuuria. Uskonnon harjoittaminen on sitten asia erikseen.

      Jotain piti vielä sanoa, tulee ehkä myöhemmin mieleen. Ollaan kyläilemässä Jyväskylässä ja aamukahvi jo tuoksuu.
      Palailen.

      Poista
    2. Vapaa-ajattelijoiden bussikampanja sai minut, pakanan sitten rippikoulun - vai mitä nimitystä pitäisi käyttää - aikanaan suureen myötähäpeään. Minusta se oli nolo ja yksioikoinen. Tutkailin sitä nyt netistä, ja se oli kuulemma aikoinaan menestys, rahankeruumielessä. Toisaalta näin, että se lause "Jumalaa ei ehkä ole etc" oli Turussa muutettu: "Iloitse elämästäsi. Se on ainoasi." Se kuulostaa paremmalta.

      Koulun juhlissa saa minustakin olla vanhoja perinteitä ja kertoa tarinoita, kuten joulukuvaelmat tekevät tai laulaa suvivirsi. Tunnustuksellisen opetuksen pitäisi olla seurakunnilla. Koulussa kaikki osallistuisivat elämänkatsomukselliseen opetukseen. Sillä tavalla uskontojen vihollisuuksia tai paremmuuksia ei ylläpidettäisi koulussa, mutta kaikki saisivat kaikista uskonnoista samat perustiedot. Se sopii maallistuneelle ja nykyisin heterogeenisemmälle yhteiskunnalle ja toteuttaa uskonnonvapautta käytännössä. Kuten Ranskassa toimitaan.

      Poista
    3. Samaa mieltä. Kun ET:n opetuksessa uskonnot jaetaan suuriin maailmanuskontoihin ja pienempiin tai kolmeen yksijumalaiseen ja monijumalaisiin, painottamatta mitään toista paremmaksi, niin uskonnon opetuksessa puhutaan omasta uskonnosta ja muista/vieraista uskonnoista, pääpaino omalla ja helposti hymähdellen muiden kummallisuuksille.

      Se bussikampanja oli kauhea. Turussa oltiin viisaita, kun ei liitetty toisiinsa uskontoa ja ilottomuutta. Aika iloton ja tosikkomainen kampanja!
      Ennen tätä bussikampanjaa vapaa-ajattelijoilla oli myös sellainen torikampanja, että pyysivät ihmisiä tuomaan Raamattunsa ja vaihtoivat ne johonkin pornojulkaisuihin. Vaihtoehdot olivat siis Raamattu tai porno, eli ne jotka eivät lue ilottomina raamattua pornoilevat iloisina!
      Puheenjohtajahan siellä vaihdettiin fiksumpaan näiden outouksien jälkeen.

      Yksioikoisuus ei ole koskaan hyvä. Jos aletaan leimata ihmisiä jonkin piirteen takia hyviksi tai pahoiksi, niin se vie pois ihmisarvoa hymistellyltä tai sivuun siirretyltä.

      Minä tiesin, että uskonto ei ole minun juttuni, kun äitini (vasta 36 vuotias)ja veljeni (17 v) kuolemien jälkeen pappi painotti, miten tässä nyt jumala kutsuu puoleensa vainajan omaisia.
      Olen kutsunut itseäni uskonnottomaksi. Koen "pakanan" vitsikkäänä ilmaisuna. Otetaan käyttöön se sana, millä haukutaan tai on joskus aiemmin haukuttu kirkkoon kuulumatonta.
      Pakanauskonnot-termiä on käytetty muista kuin siitä ainoasta oikeasta eli omasta, vaikka ne toisten uskot tai uskomukset eivät edes paljon eroaisi siitä, mihin itse uskoo.

      Poista
    4. Ja juuri kun me vaihdamme ajatuksia tästä, niin kuulen, että yksi meidän alueen koulu on pitänyt kaikille yhteisiä joulujuhlia kirkossa! Niissä joulujuhlissa ei ole leikitty tonttuleikkejä, sisältö kuulostaa pikemminkin tunnustukselliselta uskonnon harjoittamiselta. Ei käy tämmöinen! On vedottu tilanahtauteen koulussa yms. selittelyä. Monissa kouluissa järjestetään kaksi juhlaa, ei se ole mikään ongelma. Jos sitten sen lisäksi vielä mennään kirkkoon koululaisjumalanpalvelukseen, niin minusta silloin pitäisi olla vaihtoehtoista ohjelmaa, ei vain vähemmiströryhmille vaan kaikille. Itse olen ET-opettajana pitänyt monta tällaista tilaisuutta. Olen katsonut elokuvia, pelaillut jotain yms. ET-oppilaiden, jehovien ja muutamien muiden valtauskontoon kuulumattomien kanssa, mutta minusta on väärin, että ketään lasta tai nuorta viedään harjoittamaan uskontoa koulupäivän puitteissa. Uskonnon harjoittaminen on yksityisasia.
      Tiernapojat ja kuvaelmat on kulttuuriperinnettä, mutta joulusaarnan kuuntelu, uskontunnustua ja rukoileminen uskonnon harjoittamista.
      Kyllä tässä on vielä kouluissamme paljon selvitettävää. En usko, että tämä tapaus, josta nyt kohkataan somessa, on ainoa laatuaan.

      Poista
  4. Luin parikin kertaa ajatuksiasi kirjasta. Olet syvällisesti pohtinut, mitä tunteita ja ajatuksia kirja sinussa herätti.
    Minä ajattelen, oppiikohan ihmiskunta koskaan hyväksymään erilaisuutta. Siis pääseekö maailam tilanteeseen, että ihmisyys on tärkeintä.
    Tuleekohan kenellekään ankarammin toista tuomitsevalle mieleen, että sellainen pieni geenipoikkeama voisi olla tapahtunut hänenkin kohdallaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avartumista ja vastaiskuja näyttää tapahtuvan yhtä aikaa. Aina kun ennen tuomittavana pidettyä hyväksytään normaalin piiriin, nousee kauhistelijoiden kuoro estelemään normaalin rajojen laajentumista.
      Tämä kirja on hyvin selkeä kuvaus siitä, miltä transprosessi tuntuu tuskineen, epävarmuuksineen ja iloineen. Yksityinen on usein yleistä, ja esimerkki kertoo enemmän kuin pelkät faktat. Kirjassa on myös hyvin elävä ote, lukija pääsee mukaan luontevasti, olematta tirkistelijä.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...