lauantai 28. syyskuuta 2019

Elämäni kirjojen kertomana


Rönttösiä leipomassa 29.9. 2019

Nyt on blogeissa kiertämässä hauska tehtävä: tarkastele blogissasi esittelemiesi kirjojen nimiä sovittaen niitä tiettyjen otsikoiden perään. 
Kerran aiemmin vastailin sellaiseen kyselyyn, jossa kirjojen nimiä etsittiin omista kirjahyllyistä. Tässä silloinen postaukseni (klik). 

En siis miettinyt ollenkaan kirjojen sisältöä - silloinhan tehtävä olisikin huomattavasti vaikeampi - vaan otin tarkasteluun vain kirjan nimen  ja sen tuottamat assosiaatiot. 

Pari kirjan nimeä saattaa olla luonnoksista, joita ehkä joskus vielä työstän. 



Lapsena olin:  Ihmettä kaikki (Juha Itkonen)

Nyt olen:  Marjatan satuja (Marjatta Kurenniemi)

Haluaisin olla:  Säkenöivät hetket (Katja Kallio)


Ominaisuuteni, josta en luovu:  Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla


Taito, jota haluan kehittää:  Vanhanakin voi ajatella, ja koska vieläkään en ole intohimoinen kokki, niin myös Sopan syvin olemus


Kotini:  Syli

Elämäni:  Ihmisen vaatteissa


Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni:  Todellisuuden kosketus (Timo Airaksinen)


Asia, jota ilman en voisi elää:  Elämän värit


Asia, jota en haluaisi kokea:  
Häpeäpaalu, en myöskään haluaisi olla Tapetinvärinen

Työni:  Sivuhenkilö

Työpöydälläni:  The Audacity of Hope (Barack Obama) ja joitain Sydämen asioita

Yöpöydälläni: 
 Lue minua

Antavat voimaa:  
Et kävele yksin, joskus voimaa antavat myös Enpä usko ja Sinun silmäsi näkivät minut

Vievät voimia:  Röyhkeys

Viestini ystävälle:  Me and You ja tapaamisehdotuksena Towards Another Summer

Minua mietityttää usein:  Me muut

Minua pelottaa joskus:  Omavaltaista menettelyä

Tulevaisuudensuunnitelmani:  Haudatkaa minut jalkalistan taakse 
(jos olisin kerännyt nimiä kirjahyllystä, niin tässä lukisi The Lovely Bones, Alice Sebold)



Tämän laittoi liikkeelle Mai, Kirjasähkökäyrä (klik) 

Hän löysi sen Satun blogista Kirjat kertovat (klik)

Minusta tämän tehtävän parissa oli hauska näperrellä. Helpompi olisi löytää vastauksia kirjahyllyn kirjoista. Tulevaisuuden suunnitelmiini sopisi monikin, esim. Miina Supisen Liha tottelee kuria ja Esther Vilarin Hyvin opetettu mies. Iweala Uzodinman Speak No Evil sopisi elämänohjeeksi ja jonnekin pitäisi sijoittaa Kirsti Mäkisen Lollot ja kollot

Tee Sinäkin oma listasi tai kerro, mitä olisit valinnut. Huumoria saa olla, kiitos! 

----------------
Lisäys seuraavana päivänä

Vaihdoin tähän kirjoitukseeni luontokuvien tilalle kuvat Kouvolan kuhmolaisten rönttöstapaamisesta, josta juuri palasin. Me leivoimme paistoimme ja herkuttelimme yhdessä. Mukana oli joitain entisiä oppilaitanikin. Olipa kiva nähdä! Minähän en ole siis syntyisin kuhmolainen, ei miehenikään, olimme siellä töissä 23 vuotta, ja se antaa kyllä jo oikeutuksen laulaa Nälkämaan laulua ja pitää rönttösiä omana perinneherkkunaan. 






-------------

2.10. lisättyä
Kunnostauduin, laitoin linkit niihin, joista olen kirjoittanut. Kirjan nimeä klikkaammalla pääset katsomaan, mitä olen kirjoittanut ko kirjasta. 
Muutama listani kirja on jäänyt luonnokseksi. Lisäsin niihin kirjailijan nimen, niin on helpompi googlata, jos kiinnostut kirjasta. Olepa hyvä!

24 kommenttia:

  1. Kiitos Marjatta, sait hymyn huulille näillä kirjavalinnoilla ja vielä enemmän sivukirjoilla ja kommenteilla. Varsinkin Liha tottelee kuria ja Hyvin opetettu mies räjäyttivät potin. Meilläkin on käynnissä miehen koulutus, en ole vielä luovuttanut, vaikka näyttää siltä, että koulutus menee ihan hukkaan.

    Syksyistä lukuiloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kesken se on jäänyt meilläkin. Kun laitoin noita kuvia, niin muistin yhtäkkiä erään hauskan lehtijutun, josta minulla on leike tallella. Meitä haastateltiin Unton kanssa juttusarjaan Parisuhdepajatso. Kuvassa minä vatkaan kakkua ja Unto seisoo roskapussi kädessä, alla teksti "Mentuloilla kotityöt jaetaan tasapuolisesti. Unto vie roskat ja Marjatta kokkaa." Tosiasiassa minä olen aikamoinen vapaamatkustaja meidän perheessä, Unto siivoaa ja toimii minun autokuskinani, mutta kyllä hän vielä voisi opetella gourmet-kokiksi.

      Poista
  2. Tämäpä oli hauska puuha - kiitoksia Marjatta, Mai ja Satu :) Listasin itsekin blogiini oman elämäni kirjoina tosin oikaisten juuri sieltä, mistä aita on matalin, eli marssin vain suoraan kirjahyllyjen äärelle (enkä ole blogissani keskittynyt kirjallisuuteen, joten blogikirjasto jäisi vähän köyhemmäksi).

    "Haudatkaa minut jalkalistan taakse" on hauska! Nimi kuulostaa myös vahvasti siltä, että täytyy lisätä tämä kirja omaan lukujonoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, riennänkin kohta katsomaan, mitä olet keksinyt.
      Minä olisin itse asiassa voinut vastata käyttäen sekä hyllyä että blogia, olisi tullut hauskempi lopputulos.
      Voisi myös laatia sellaisen version, että vastaisi ihan omin sanoin.

      'Haudatkaa minut jalkalistan' taakse on venäläisen Pavel Sanajevin esikoisromaani. Se kertoo pienen pojan omituisesta lapsuudesta eksentrisen baabuškan kaappaamana ja on ilmeisesti avainromaani. Sille on jatko-osakin, mutta sitä ei ole ehkä suomennettu. En ole ainakaan onnistunut löytämään sitä mistään.

      Poista
  3. Hauska listaus. Minäkin taidan tehdä tämän ensi viikolla. Kerran ennen jo tein blogikirjoistani, mutta se jäi luonnoksiin, joten nythän sen voisi editoida tähän päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mutta sinullahan on jo pohja valmiina. Tilanteet muuttuvat, joten vastauksetkin saattavat tosiaan muuttua, jos tekee tällaisen vaikka viiden vuoden välein.
      Jään odottamaan postaustasi.

      Poista
  4. Sinulla on hauskempia vastauksia kommentteineen kuin minä sain aikaiseksi. Kirjoistasi olen lukenut vain Häpeäpaalun (joka ei kuulu hauskoihin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tulee aina tällaisissa kyselyissä sellainen olo, että haluan kehitellä jotain edes vähäsen hauskaa, mutta eihän se ole välttämätöntä.
      Häpeäpaalu on yksi Coetzeen parhaita, kaikkihan hänellä on tasokasta.
      Minä en muuten huomannut linkittää noita nimiä postauksiini, kuten sinä ja moni muu olette tehneet.

      Poista
  5. Leena Krohnin Ihmisen vaatteissa oli lapsuuteni rakkain kirja, olen lukenut sen todella monta kertaa! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä löysin Ihmisen vaatteissa -kirjan vasta muutama vuosi sitten bloggailuni alkuaikoina. Se on siitä hieno teos, että sen sisältö ja viesti avautuu ihan pienellekin lapselle, mutta antaa paljon mietittävää myös aikuiselle. Kirja sopisi hyvin peruskoulun ja lukion filosofian opetukseen.
      Olen nyt ottanut uudelleen lukuun Krohnin eseekirjan '3 sokeaa miestä ja 1 näkevä'. Blogin kirjojen silmäily sai aikaan kaipausta palata joidenkin kirjailijoiden pariin.

      Poista
  6. Hauskalla tavalla kertoilit kirjavalinnoistasi. Vain yksi niistä on lukemani, eli Antti Eskolan Vanhanakin voi ajatella.
    Joskus olen tehnyt vähän tämän sorttisen haastejutun.
    Rönttösmestrikin olet vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin varmaan huonoin kaikista, koska minulla on niin kömpelöt nivelrikon vaurioittamat sormet ja muutoinkin harjoituksen puutteessa. Sitä minä kuvassa naurankin. Mutta katsopas tuota kuvaa, jossa miehen kädet tikkaavat täydellistä rypytystä. Risto ja vaimonsa ovat oikeasti palkittuja rönttösmestareita. Tarjottimella taitaa olla meidän heikompitasoisten aikaansaannoksia.

      Yhteen aikaan tämäntapaisia hauskoja kyselyitä ja haasteita oli enemmänkin. Nyt niitä on ilmeisesti Kirjagrammissa. Minä arvelin bloggaamista aloitellessani, että nämä eivät olisi minun juttuni, mutta nämähän vasta ovatkin.

      Poista
  7. Minäkin innostuin laatimaan oman listani :).Tämä oli hauska ja vei rutosti aikaa mutta sitähän eläkeläisellä on. Oi kun makoisan näköisiä rönttösiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on monipuolinen lista.
      Minulla kaikki kirjoittaminen vie aikaa, kun pysähdyn välillä pitkiksi ajoiksi mietiskelemään. Nytkin katselen ikkunan takana pienessä liikkeessä olevia kultaisia vaahteroita ja mietin mitä vielä sanoisin. No, sanon näin: Ihanaa päivää, Beate!

      Poista
  8. Kyllä noilla rönttösillä Näläkämaan laulu lähtee! Kirjatkaan eivät valitettavasti ole minulle läheisemmin tuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Van lähtee! Paitsi että nyt en saisi lisätä niihin voita, kun labrakokeet näyttivät, että kolesteroliarvoni on noussut aika paljon ja sain kolme kuukautta aikaa korjata tilanne elämäntapamuutoksilla.
      Rönttösiinhän kuuluu nöpöttää voita ympäri reunaa, siis oikeaa voita. Muutoin tämä onkin tosi terveellinen ja ilmastoystävällinen tuote, kaikki raaka-aineet läheltä, kuten pula-ajan ruuissa yleensäkin.

      Kun olen käynyt lukemassa toisten listoja, niin olen huomannut, että hyvin eri kirjoja on luettu eri blogeissa.
      Minäpä käyn vielä kurkkaamassa, olinko lukenut mitään sinun listastasi - ohho, kaksi luettua: Thoreaun Kävelemisen taito ja Anna-Leena Härkösen Takanapuhumisen taito.

      Poista
  9. Tulin uudelleen katsomaan sinun listaasi kun sain omani laitettua. Kaksi yhteistä meillä on sinun lukemistasi: Häpeäpaalu ja Omavaltaista menettelyä. Molemmat hyviä. Kiva noita lukemiaan on muistellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman elämän pohdinta käy hyvin tarkastelemalla lukuhistoriaansa.
      Sinulla on hyvä lista. Tarkistin juuri, että olen lukenut sinun listallasi näkyvän Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaoston ja postannutkin siitä, mutta en hoksannut käyttää sitä. Se on kyllä ylivoimaisen hieno valinta työni-otsikon alle!

      Poista
  10. Olipa mukava lista, tuo Marjatan satuja oli kyllä paras!
    Joskus olen tehnyt tällaisen haasteen, vuonna keppi ja kivi, varmaan toistakymmentä vuotta sitten.

    Laitoin blogiini kyselyä krapulaisille ja koska olit keväällä mukana krapuilemassa, tervetuloa blogiin vastaamaan, jos sinulla on aikaa! Linkki on nimessäni.

    Ja syksyn krapuilut ovat alkaneet, joten tervetuloa myös mukaan jälleen kirjoittamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niissä krapu-jutuissakin oli kiva "satuilla". Huomasin kyllä, että kesäloma on ohi, mutta en tiedä, mikä minun aikaani on oikein vienyt, kun en ole ehtinyt mukaan.
      Käyn vastaamassa kyselyysi tuotapikaa ja lukemassa, mitä olette kirjoittaneet ja ketä kaikkia on mukana. Katson sitten, ehtisinkö joskus jonkun tarinan väsätä minäkin.

      Tämä lista on aika hauska tehdä. Mieleeni juolahti juuri, että voiman antajaksi tai ominaisuudeksi, josta ei halua luopua sopisi meille kaikille kirjoittamisesta nauttiville Julia Cameronin Tyhjän paperin nautinto. Paperi on nykyään sähköinen ruutu, mutta sama asia.

      Poista
  11. No nih, minä sain aikaiseksi ne linkit! Bravo! Viisi listaamani kirjaa on minulla (vielä ja ehkä lopullisesti) blogini luonnoksissa; niihin laitoin tekijän, niin että on helpomnpi etsiä googlesta, jos nimi kiehtoo. Muut aukeavat postaukseeni kirjan nimeä klikkaamalla.

    VastaaPoista
  12. Minäkin nappaan tämän :) Oli kiva idea. Sinulla vielä nuo linkit kirjotuksiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa vaan! Tätä oli tosi kiva tehdä, vaikka tuo linkitysten laittaminen jälkeenpäin (kun en heti hoksannut) olikin hieman työläs.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...