maanantai 29. heinäkuuta 2019

Kesäkuulumisia: kulttuuria ja muuta

Mansikkakakkujen jälkeen alkaa maistua rukiinen leipä. Sosiaalisen elämän ja muutaman trooppisen päivän jälkeen odotan kiihkeästi paluuta tuttuun arkielämään, kirjoittamaan oman koneeni ääreen. Kontrastit ovat elämässä tärkeitä.

Klaanin jäseniä on tavattu ja vietetty aikaa yhdessä.


Mökkirannan isokoskeloperhe, kuva: Ume

Opin taas kerran, että asiat tuskin koskaan menevät kuten on suunniteltu. Meillä oli kaksi alakouluikäistä viikon. Toisella oli käsi paketissa ja toisella oli flunssa, minkä myös käsipotilas sai viikon lopussa. Tallinnan reissu peruttiin ja siirrettiin syyslomaan. Monet muutkin aiotut tekemiset menivät uusiksi, mutta silti kaikki sujui hyvin ja oli kivaa.


Meidän nelipäiväisen Kymi Libri -tapahtuman avasi kirjailija Jyrki Vainonen. Hän puhui kirjan kirjoittamisesta ja lukemisesta reittinä, jonka kirjailija ensin valmistaa jättäen sinne maamerkkeinään vihjauksia ja viettelyksiä, ja perässä tulee lukija, joka kulkee saman polun omalla tavallaan ymmärtäen. Kirjoittaminen ja lukeminen luovat intiimin tilan, jossa voidaan muuttaa ihmistä.

Kymi Libri on seuraavan kerran kahden vuoden kuluttua. Jokavuotinen olisi liian raskas pienelle järjestäjäryhmälle ja talkooväelle.

Tapahtumassa oli muun ohessa myös esitys Mooses ja Masinaattorit jossa kirjailija Mooses Mentula kirjoitti yleisön vihjeiden mukaan novellin progerockbändi Masinaattorien soittaessa ja kirjoittaessa soitollaan tarinaa. Oli jännittävää seurata, miten novelli syntyi ja mihin suuntaan se kääntyi. Yleisö ehdotti vihjeiksi sanoja virkaheitto pappi ja sukupuolitauti. Kun tarinassa pappi lähtee tapaamaan kanttoria, jonka kanssa tuli risteilyllä hairahduttua ja kertoo vievänsä tälle lahjan, niin me ideoimme ja kuiskuttelimme nuoren vieruskaverini kanssa jännittyneinä 'kukkakimppu tietysti... ei kun raskaustesti... kondomeja' - hä hää, valkokankaalle ilmestyivät sanat  'kahvia ja pullapitko'!
Kirjailijan tarkoitus oli poistaa livekirjoittamisellaan kirjoittamiseen välillä liitettyä mystiikkaa. Näin se syntyy, muuntelemalla, palaamalla taaksepäin, miettimällä, korjaamalla ja juonen käännöksillä. 
Tunnin kuluessa oli kuin olikin syntynyt novelli lempeine loppuratkaisuineen.








Kävimme mökkimatkan varrella Taavetin teatteripäivillä, josta on tulossa vuosittainen tapahtuma. Paikkana on linnoitus, joka toimii lavasteina sellaisenaan ja sopii hyvin monenlaisiin esityksiin.
Juha Hurme ohjasi lauantaina  20.7. Maiju Lassilan ja sunnuntaina 21.7. Volter Kilven teksteihin dramatisoimiaan näytelmiä. Lauantaihin en ehtinyt, mutta sunnuntaina näin ja koin kaksi Volter Kilpi -monologia.

Hurme pohjusti esityksiä kertomalla, miten kokee Volter Kilven sydämen humoristina ja hänen saaristolaissarjansa valtavana aineistona näytelmille. 
Yleensä teatteri tiivistää, leikkaa ja kutistaa aikaa, päälle kolme vuotta kestänyt sota esitetään kolmessa tunnissa. Pukkila-monologissa on toisinpäin. Pukkilan aivoihin zoomattu 16 sekunnin myllerrys venytetään esityksessä 35 minuutiksi. 
Pukkila saapuu kyläkokoukseen Alastalon  saliin alhaisine motiiveineen. Alastalo istuu kyllästyneen näköisenä ja Pukkila, jonka aivoissa käy kova kuhina, puhuttelee kokoukseen osallistujia, meitä yleisöä, jotka vain istumme tyytyväisinä nössöinä. 
Kiitos erinomaisille esiintyjille Tomi Alatalo ja kumppanit




Toisen monologin esitti Hurme itse. Hän esitti Kilven tiheintä tekstiä Kaaskerin Lundströmin roolissa. Lundström on entinen kapteeni, joka on kohdannut työssään sen pahimman, itse pelastunut ja nähnyt laivansa ja sen miehistön uppoavan. Mies on sortunut traumansa lyömänä viinaan ja filosofointiin. Hän esittää koulupojille pitkää monologia elämästä ja siinä selviämisestä. Me yleisössä edustimme poikaluokkaa.
Hurmaavaa Hurme. Kiitos! 
Hurme kiiruhti tästä esityksestä Hailuodon teatteripäiville. Elämyksellisiä hetkiä teillekin hailuotolaiset!




Pidin trooppisista päivistä mökillä, kun tarkenin lopultakin hypätä uimaan. 









Yksi uutinen pysäytti ja sai itkemään, se oli oli tieto Claes Anderssonin kuolemasta. Muistan elävästi miten hän pyöräili musiikkifestivaalien aikaan Kuhmon raitilla, säesti pianolla runoilloissa ja osallistui Kuhmon Vasemmiston rantailtoihin. Olen kaavaillut seuraavaksi kirjoitusta hänestä.
Nyt pyöräilen kirjastoon hakemaan hänen viimeisen runokirjansa Maanalainen näkötorni. Otto-sarjan viimeinen osa Busholmen nästa, suomeksi Seuraavaksi Jätkäsaari! ilmestyy syyskuussa. Tätä julkaisua Andersson ei enää pääse itse kokemaan. Niin surullista kirjoittaa 'viimeinen' sen sijaan että saisi kirjoittaa 'viimeisin'.



8 kommenttia:

  1. Tulimme juuri laivalta kotiin, kaksi viikkoa ehdittiin viettää lomaa siellä Kymenlaaksossa. Uutinen Claes Anderssonin kuolemasta vavahdutti, olen häntä aina ihaillut ja äänestänytkin aikoinaan. Ihminen isolla I:llä! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekin saitte kokea hellesäät, hienoa. Nyt viilenee.

      Andersson oli aikaansaapa hyvien asioiden ajaja, monipuolinen ajattelija ja taiteilija. Politiikka vei ehkä häneltä terveyden.
      Hän oli myös hyvin charmantti sillä erityisellä tavalla, mikä syntyy siitä, että ei itse tiedosta, miten viehättävä on.

      Poista
  2. Ihana kesäinen postaus. Paljon kivoja juttuja on mahtunut kesääsi, mukana myös mielenkiintoisia kulttuuritapahtumia. Ja aina on kiva, kun saa nauttia pikkuisten seurasta (lastenlapsia?). Varmasti mukava oli, vaikka suunnitelmia pitikin muuttaa. Meilläkin pikkuiset (4 v. ja 8 v.) ovat olleet ilonamme useampaankin otteeseen. Ihana kuva tuo isokoskeloperhe. Samaa mieltä, jäämme kaipaamaan Claes Anderssonia, upeaa persoonaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme saaneet viettää aikaa nyt peräkkäin ja limittäin kaikkien lastenlasten kanssa, lukiolaisten, alakouluikäisten ja pikkuisen parivuotiaan, jota tapaamme useimmin, koska hän asuu lähellä. On hauska seurata, millaisia persoonia he ovat ja miten muuttuvat.

      Kuva isokoskeloista on jo yhdeksän vuoden takainen, meidän ensimmäiseltä mökkikesältä, jolloin vielä yövyimme teltassa, kun emme tienneet saako päämökistä asumiskelpoisen. Poikasten määrä on vähentynyt tuon kesän jälkeen. Tänä kesänä pikku palleroita oli kai vain kaksi.

      Aloin lukea Anderssonin kirjaa 'Sanat jotta eläisimme'. Siellä on lopussa luku, jonka nimenä on 'Neuvot itselleni, jos olisin ystäväni', ja heti toisena neuvo, joka alkaa näin: "Siitä, että itse tiedät kaikki asiat paremmin kuin muut ja että maailma on paha mutta itse olet hyvä, sinun kannattaa puhua hyvin pieni kirjaimin." Minusta Andersson itse puhui näin, pienin kirjaimin, nöyrästi, ja oli siksi politiikassakin pidetty yli puoluerajojen.

      Poista
  3. marjatta

    kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat käyttäneet anderssonin "sitä, mitä kaipaamme, emme menetä koskaan. sitä, jota rakastamme, kaipaamme aina" -säettä kuolinilmoituksessa. saatan haluta sen omaanikin.

    voima-lehdestä löytyy erityisihana andersson-haastattelu, josta nostan yhden kohdan: ”elettyäni elämän jossa minulla on ollut ilo ja onni olla mukana niin monessa, rakkaudessa ja ystävyydessä, intohimoissa ja haluissa ja tulevaisuuden uskossa, taisteluissa ja vastarinnassa... "

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä säe kuolinilmoitukseen. Jossain haastattelussa Andersson on sanonut, että on tyytyväinen, kun hänen runoilleen on tällaista käyttöä. Hän tuntuu myös kirjoituksistaan ja haastatteluistaan päätellen olleen jo jonkin aikaa hyvin valmistautunut omaan kuolemaansa.

      Olen lukenut tuon Voiman jutun ja luin äsken uudelleen, todella hyvin rakennettu henkilöartikkeli. Minulle jäi mieleen Anderssonin lause "Empatia on semmoinen perusssääntö".

      Poista
  4. MM

    Ai että! = +

    Kymi Libri, Taavetin teatteripäivät... Jonossa olisi vaikka mitä, täällä päin pian semmoinen kuin Maruknat.
    Monille (myös minulle) ennen kuulumattomia ja käymättömiä antavia tilaisuuksia pilvin pimein.

    Kuulisipa ja näkisipä vain, kehtaisi ottaa ennakkoon selvää. Mutta ei: senkun töllöstä entistä samaa kamaa tuijottelen ja - tylsistyn.

    Pah! Pah! ja PAH!

    ps
    mutta vielä ON kesää jäljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiinnostava tapahtuma tämäkin Maruknat ja ilmeisesti jo hyvin vakiintunut elokuun lopun tapahtumaksi. Löysin netistä sen ohjelmaa kymmenen vuoden takaa. Suomessa on varsinkin kesällä maakunnissa laadukkaita tapahtumia vaikka kuinka paljon. Mielellään lähtisin kuuntelemaan Kiteelle Teemu Keskisarjaa, Pauliina Sutta ja Elina Sanaa, mutta en taida jaksaa.
      Kuopio tanssii ja soi on yhä vain suunnitelmissa - ja voi, nyt Uotinen oli siellä taiteellisena johtajana viimeistä kesää. Ehkä hänet saadaan vielä vierailemaan, ja ehkä minäkin saan aikaiseksi lähteä Kuopioon jonain kesänä.
      Eihän kaikkea jaksa, varsinkaan jos on niin rakennettu, että sosiaalisten tapahtumien väliin pitää saada kaksinkertaisesti ihan omaa aikaa. (Monet meistä lukemista harrastavista ovat varamaan tällaisia.)

      Vielä on kesää jäljellä, toivottavasti vielä helteitäkin, niin että tuntuisi kesältä.

      Minä tallennan töllöstä kaikkea kiinnostavaa ja olen sitten tyytyväinen, kun ne ovat muka tallessa, vaikka jäävät katsomatta, kun mieluummin luen.

      Hikkaj, toivon että menet sinne Maruknatiin ja viestit sieltä jotain, kiitos!

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...