tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivänä tuumailtua





Ystävällisyydellä voi kaikkea muuta tehokkaammin koskettaa ihmisen tunteita - pelkällä älykkyydellä ei päästä lähimainkaan samaan.

Ystävällisyys on onnistumisten selkäranka. Se on tärkein tekijä ihmisten välisen kitkan poistamisessa ja se mahdollistaa ihmiskoneiston sulavan käynnin. 

Ystävällisyys on yksi niistä harvoista asioista, joita ei koskaan voi antaa pysyvästi itseltään pois - se palaa aina takaisin. 

Ylläoleva teksti on laina jostain, en tiedä alkuperää. Olen tekstin kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Alkukuvan kortti on nimetön, Tiimari-kortti. Tiedättekö muuten, että meillä Kouvolassa toimii ainoana paikkana Suomessa edelleen Tiimari! Vau.  

Minusta tärkeintä ystävyydessä on kannustamisen ohella lohduttaminen. Ihminen osaa kyllä itse vaatia itseltään, liikaakin. Sitä ystävä ei saa koskaan tehdä. Ystävä saa huomauttaa, jos on huolissaan toisen valinnoista, mutta määräillä ja tuomita ei saa.

Ystävyydessä on tärkeää järjestää helppoja tapaamisia. 
Ystävien kesken tapaamisessa voi olla vuosienkin välejä, ja silti ollaan heti tuttuja ja jatketaan siitä, mihin jäätiin.

Ystävyyteen ei kuulu vastavuoroisuuden laskeminen. Tavataan siellä missä on mukava tavata ja silloin kun on mukava tavata.  

En ymmärrä miten ystävyydestä voi irtisanoutua tai joutua pahaan riitaan ystävän kanssa. Minulle elämääni lipuneet ystävät ovat arvokkaita. Joskus ystävät kasvavat erilleen, yhteydenpito laimenee, mutta voi myös voimistua uudelleen, kun on sopiva aika.

Kuuntelin kerran, miten oma silloin noin viisivuotias poikani jutteli samanikäisten kavereittensa kanssa, pikkupojilla oli menossa keskustelu ystävyydestä. Höristin korviani, kun kuulin poikani selventävän asiallisella äänellä, kuka heistä on hänelle sillä hetkellä paras kaveri ja kuka toiseksi paras ja kuka jää häntäpäähän. Kaikki suhtautuivat tyynesti sijoituksiinsa. Myöhemmin kysyin huolestuneena, voiko noin jaotella, ja hän sanoi, että voi tietysti, kaikki niin tekevät. Lasten käytännönläheistä suhtautumista, ystävyyden harjoittelua.   

Lapsuudenystävät jäävät monesti, koska myöhemmin ystävyydessä painavat enemmän muut asiat kuin naapuruus. Elämän varrella on aina mahdollisuus saada uusia ystäviä.

Vanhimmat ystävyyssuhteeni ovat opiskeluajalta ja alkuvuosilta työelämässä.
Myöhemminkin on syntynyt ystävyyssuhteita töissä ja eläkepäivinä yhteisten harrastusten yhteydessä, joistakin mieheni ystävistä on tullut myös minulle ystäviä, ja lasten kasvettua aikuisiksi heidän puolisoistaan ja näiden vanhemmista on tullut paitsi uusia tärkeitä sukulaisia niin parhaimmillaan myös hyviä ystäviä.

Kesällä luokkatapaamisessa tunsin lämmintä ystävyyttä entisten luokkakavereitteni kesken viidenkymmenen vuoden takaa. Niin tunsivat varmaan muutkin, koska tapaamisen jälkeen meillä on alkanut laaja muistojen jakaminen.

Myös blogikeskusteluissa, omassa ja toisten blogeissa, tunnen monesti ajatusten jakamisen synnyttämää ystävyyttä ihmisten kanssa, joita en luultavsti koskaan tapaa enkä ehkä edes halua tavata. Särkisikö tapaaminen lumouksen, paljastuisin huijariksi - tuoko muka kirjoitti noin, tuonnäköinen ja -kuuloinen...!   

On vielä eräs asia, jonka haluan nostaa esiin ystävyydessä: ystävyys kuuluu osana rakkauteen, ja ystävyydessä on aina mukana rakkautta. Ihan turhaan näitä tiukasti erotellaan. Rakkaus on laaja käsite. Romanttinen rakkaussuhde on siitä vain osanen. 

Ystävyydessä vaalitaan ystävällisyyttä. Ystävyys voitaisiin määritellä hyväntahtoisuudeksi toista kohtaan. Miten tärkeää se onkaan tänä päivänä, jolloin viha on niin yleistä, että vihaisen ihmisen ulosannille on oikein keksitty oma terminsä vihapuhe. Mutta ei siitä nyt...


Meidän sirottimet rakastavat

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Katriina, sinulle myös!

      Olin käymässä Helsingissä näyttelyissä enkä viitsinyt vastata kännykästä, vaikka olisi tehnyt heti mieli lähettää terveisiä takaisin.

      Kiasman nurkalla oli irakilaisturvapaikanhakijoiden ryhmä, joka vetosi isoin julistein, ettei heistä tehtäisi paperittomia, ja eikös vähän matkan päässä ns. vastamielenilmaus, joka tihkui vihaa. Mieheni kuvasi molempia, ja vasta autossa paluumatkalla iski tajuntaani, että minähän varmaan osoitin apealla ilmeelläni mitä ajattelin tuosta vihasanomasta ja mieheni sanoi jopa pyörittäneensä päätään.
      Muutoin mukava päivä.

      Poista
  2. Hei Marjatta. Ystävyydessä järjestetään helppoja tapaamisia, ystävyyttä on lohduttaminen - kussakin ihmissuhteessa omin keinoin ja tavoin - ja ystävyydessä on mukana rakkautta. Etenkin nämä kolme asiaa kirjoituksessasi puree minuun. Muu kirjoittamasi on tuttua omissakin ajatuksissani, mutta nuo kolme kohtaa herättää minussa uusia väreitä. Kiitos niistä ja hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inna, samoin sinulle, tai iltaa jo, mutta eihän se mitään, sillä jokainen päivä voi olla ystävänpäivä.

      Pidän helpoista tapaamisista, joissa ei tarvitse valmistaa mitään hienoja päivällisiä, koska olen niissä epävarma.

      Minä olen alkanut kovasti arvostaa tätä pohjoismaista variaatiota Valentinuksen päivästä. Näyttää myös ihan siltä, että se krääsäpuoli olisi vähentynyt - vai enkö vain enää huomaa sitä.

      Poista
  3. elämäni tärkeimpiin oivalluksiin kuuluu se, että ystävyys ei ole tunne. tunteet tulevat ja menevät, ystävyys on jotain pysyvämpää ja paljon vahvempaa. se on ehkä voima tai tila tai energiaa. kaiken perusolemus maailmankaikkeudessa.

    ystävän seurassa saa oman äänensä kuuluviin. saa fiilistellä, innostua, pettyä, tuntea, koska ei tarvitse pelätä, että kyynisyyden ilkkuva sormi tökkisi takaisin. ystävyyteen kietoutuu niin paljon sitä, mitä elämässämme on meneillään ja millaisia missäkin elämänvaiheessa olemme. siksi en enää pode paitsijäämisen pelkoa, sillä uskon, että kukaan minulle oikeasti tärkeä ihminen ei kävele ohitseni.

    kiitos blogiystävyydestäsi, marjatta. arvostan sen pilviin.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin meri! On hyvä keskustella kanssasi, koska sinä osaat kuunnella ja perustelet niin hyvin omia näkemyksiäsi.
      Ja miten totta onkaan tuo, että kyynisyys ei istu ystävyyteen. Kyynisyys on itsensä korostamista ja jollain tapaa lempeyden vastakohta. (Ruben Stiller on ehkä ainoa tuntemani ihminen, joka osaa olla lempeästi kyyninen.)
      Ystävyys ei ole tunne vaan energiaa. Pidän kovasti tästä ajatuksesta.

      Poista
  4. Minulle ystävyyden arvo on vuosi vuodelta kasvanut. Nuorena se selkeästi jäi rakkauden ja rakastumisen varjoon. Mutta sitkeästi se siellä raahautui mukana kaikissa myrskyissä, ja kannattelee edelleen. Olen kiitollinen kaikista ystävistä ja myös uusista blogiystävistä, kuten sinusta Marjatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nuorena oli niin paljon tekemistä itsensä kanssa ja haparointi rakkauselämässä tuotti päänvaivaa ja vei joskus lähes kaiken ajan.

      Olin vähän aikaa sitten eräillä 80-vuotispäivillä tässä omassa talossa. Porukka oli etupäässä karjalaista, ja voi sitä menoa! Emäntä itse jammaili kimaltelevassa iltapuvussa, haitaristi soitti romany violinia ja muita hienoja kappaleita, vanhat mieskuorolaiset lauloivat vahvasti ja komeasti, ja koko ajan skoolattiin, naurettiin ja vitsailtiin. Minä jörömpänä tunsin olevani kuin jossain ulkomailla, mutta silti luontevasti mukana. Aistin siinä tunnelmassa vahvaa yhteisöllisyyttä, epämuodollisuutta ja hyväksyntää, puhdasta ystävyyttä.

      Leena, kiitos blogiystävyydestä, pidetään sitä yllä!

      Poista
  5. Hyvää ystävänpäivää ♥♥♥

    VastaaPoista
  6. Onneksi te osaatte kirjoittaa ystävyydestä niin hienosti. - Te olette kuin kotonanne ystävyyden kanssa.

    Itselläni minulla on vain kaksi vaihtoehtoa: - Rakkaus tai inho.

    Minä joko rakastan tai inhoan ihmistä. - Mitään välimuotoa ei ole.

    Se tarkoittaa sitä, että toistaiseksi rakastan Marjattaa ja on ehkä mahdollista sellainen huomispäivä, että alan inhota häntä.

    Niin että en laisinkaan käsitä sellaista asiaa kuin ystävänpäivä.

    Jari Ranta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari Ranta, rakkaus tai inho? En malta olla puuttumatta asenteeseesi meitä muita ihmisiä kohtaan. Olet äärimmäisyyksien mies. Hyväksyn sinut sellaisena (vaikket minulta kysyisikään, mitä sinusta kommenttisi perusteella ajattelet.)

      Äärimmäisyyksien miehenäkin olet selvästi joko tai tyyppiä. Ja mitä muuta tarvitaankaan! Joko rakastaa tai inhoaa. Maailmassa on hyviä ja pahoja ihmisiä. Toivon, että hyviä olisi enemmän, että voisit enemmistöä meistä ihmisistä rakastaa (s.o. ajatella positiivisesti). Pahoin pelkään kuitenkin, että pahoja on enemmän. Se johtuu siitä, että kun seuraa maailman tapahtumia uutisissa ym. tiedotusvälineissä, pahat ihmiset pääsevät enemmän esille kuin hyvät. Mutta onko se totta, se on eri asia. Ehkä kuitenkin hyvyys voittaa, vaikkei siitä niin paljon puhuttaisikaan.

      Poista
    2. Jari, meillä syntyi niin paljon ymmärrystä toisiamme kohtaan silloin kun keskustelimme pitkästi Juhan blogissa, etten usko sinun alkavan inhota minua.

      Mitäpä noista termeistä. Ymmärtäminen on tärkeintä.

      Liisu, Jari on rehellinen.

      Poista
  7. Marjatta, tunnen ystävällisyyttä jo teksteissäsi.
    Ystävänpäivä, se on mennyt. Onko ystävyys mennyt sen mukana?

    Minulle sana "ystävä" on hiukan kinkkanen. Tunnen paljon ihmisiä, jotka nimittävät minua ystäväkseen, mutten tiedä, millä perusteella he sen tekevät. Hämmentävää on, että itse luokittelen melkein kaikki näistä tavatessa kaulaan heittäytyvistä "ystävistä" pelkästään tuttaviksi. Ihmisiksi ihmisten joukossa. Onko syy minussa vai heissä, sitä en pohdiskele. Tuo kaulaan heittäytyminen tarkoittaa minulle "hyvää päivää, Liisu!" Itse en uskalla tehdä samoin edes heille, joita salaa toivon: olisinpa hänen ystävänsä. Yleensä otan ihmiset vastaan pelkästään ihmisinä. Pidän ihmisistä. Olen aina pitänyt. En erottele heitä. Ihmiset ovat niin kovin erilaisia. Yritän ainakin hyväksyä heidät sellaisina kun he ovat. Tämä voi kuulostaa kummalliselta, mutta se on totta.

    Kysyin mieheltäni, joka on oikea seuramies, kaikki tuntuvat pitävän hänestä, onko sinulla ystäviä, yhtään sellaista ihmistä, jolle haluat ja voit kertoa kaikki ilosi ja surusi? Hän katsoi minuun yllättyneen näköisenä ja sanoi: "Ei ole! Sitä paitsi mehän kerromme kaikille kaikki!". Se on totta. Mies on "me- ihmisiä". Me olemme nyt onnellisia kun... Tai: Meillä oli juuri iso riita...
    Ollaan ehkä liiankin avoimia. Se hämmästyttää selvästi joitakin ihmisiä. Mutta suurin osa tuttavistamme alkaa itsekin kertoa avoimesti suruistaan ja iloistaan. Niin kaiku vastaa kun siihen huudetaan, olemme huomanneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, ehkä Suomessa on alettu käyttää yhä enemmän sanaa 'ystävä' amerikkalaistyylisesti, tuttavajoukosta. Ennen se oli säästelty sana, kuten rakaskin.

      Minä olen myös nykyään (en nuorempana) hyvin avoin; en koe, että olisi mitään salattavaakaan.
      On kuitenkin joitain kipeitä asioita, joita olen kertonut harvoille.

      Olen nyt kännykän varassa. Palaan ehkä vielä asiaan, kun pääsen koneeni ääreen.

      Poista
  8. Jari ja Liisu, teidän kommenttinne antoivat lisää pohdiskeltavaa ihmissuhteiden monimuotoisuudesta.

    Ystävyys syntyy, kun viettää enemmän aikaa toisen kanssa ja huomaa, että hän ottaa vastaan myös huonot ja synkeät puolesi ja haluaa keskustella muustakin kuin pintapuolisista asioista. Tämä ei ehkä tapahdu aivan heti, vaan vaatii tunnustelua.

    Olimme kerran mieheni kanssa ohiajaessa tapaamassa tuttavapariskuntaa vieraalla paikkakunnalla. Jakauduimme niin että me naiset jäimme sisäpuuhiin ja miehet lähtivät ulos katselemaan kaupunkia (tyypillinen jako). X alkoi heti purkaa mieltään tulevasta avioerosta, se oli ainoa asia, josta puhuimme. Kun sitten miesten palattua lähdimme ajelemaan eteenpäin, kysyin mieheltäni, miten Y kokee avioeron. "Minkä avioeron?" He olivat puhuneet ihan muista asioista. Y ilmeisesti rentoutui, kun pääsi hetkeksi irti vaikeasta tilanteesta, mutta yleisempää on kai se, että ajankohtaisesta, piinaavasta asiasta haluaa puhua ja puhua.

    Yleensä se, jolle puhutaan, kokee lahjana sen, että toinen uskoutuu. Tässä on sitä energiaa, josta meri puhui edellä, jotain mikä yhdistää ihmisiä paljon enemmän kuin ulkoiset asiat, joku kirja- tai leffamaku.

    Jari on saanut huonoa palautetta ja ymmärtämyyttä osakseen, kun on puhunut ongelmista, joita osa ihmisistä on pitänyt tabuina.
    Ei ihme Jari, että koet helposti inhoa. Se on nyt sinulle tänä päivänä totta.

    VastaaPoista
  9. Marjatta, ajattelen kyllä samoin kuin sinä, mutta olen myös kokenut pettymyksiä ns. ystävien taholta. Ehkä odotan liikaa ystävyydeltä. Mutta on sattunut tilanteita, jolloin itse olen kokenut itseni jonkun ystäväksi, mutta sitten yllättäen on voinut käydä niin, että ovi sulkeutuu, ja jään sen ulkopuolelle tietämättä mistä on kysymys. Toinen esimerkki: aika lähellä asuu nainen, joka pitää minua ystävänään, mutta on ilmoittanut että jos aikoo mennä häntä tapaamaan, on ilmoitettava vähintään vuorokautta ennen tulostaan, että hän ennättää laittaa "paikat kuntoon". En sitä ymmärrä kun itse olemme avoimien ovien kannalla. Mutta ihmiset ovat erilaisia, sen olen todennut. Ymmärrän että jokaisella on syynsä. Ei voi muuta kuin sanoa että olen ihminen, jolla ei ole yhtään ulkopuolista tosi ystävää. Lapsena koin saman. Silloin keksin keinon: piirsin lehtiöön toisten lasten kuvia, annoin niille nimet ja "juttelin" heidän kanssaan. He olivat tosi ystäviä. Olivat aina paikalla, kun tarvitsin heitä. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, tämä kuulostaa aika surulliselta. "Ovi sulkeutuu ja jään sen ulkopuolelle tietämättä mistä on kysymys."
      Tulee mieleen vain sellainen, että se toinen ystävystyy liian heppoisesti ja harkitsematta ja joutuu sitten jättämään osan jo ystävinä itseään pitävistä ihmisistä matkan varrelle.

      Minä ymmärrän tuota ystävääsi, joka haluaa sopia tapaamiset hyvissä ajoin. Itse olen tavannut ihmisiä kutsumatta varmaan viimeksi 70-luvulla, ja jos joku tulisi noin vain kilistelemään ovikelloa, niin ajattelisin, että hänellä täytyy olla jotain kiireistä asiaa.

      Poista

Tuure Kilpeläisen laululyriikasta

Laululyriikka on kirjallisuuden genre, joka arvostettiin korkealle viiime vuonna, kun yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja Bob Dylan ...