sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Feminismiä ja "feminismiä"!

Nyt on bloggari Marjatta ihan pakahtua sekä lukuelämyksiinsä että ajatuksiinsa, joista osa niistäkin, tietenkin, on lukuelämysten nostattamia. 

Kävin parin päivän kulttuurimatkalla Helsingissä: Helsinki Lit, Kiasman retrospektiivinen näyttely Robert Mapplethorpen töistä ja Ateneumin vastaava Ismo Höltön töistä, Maailma Kylässä ja Ihana Helsinki. Mitä runsautta!

Junalukemisena lopettelin tutkija Jenni Kirveen Aino Sibeliuksesta kertovan teoksen Ihmeellinen olento ja aloitin Patti Smithin elämästään Robert Mapplethorpen kanssa kertovan Just Kids. Postausvuorossa olisi myös saksalaisen asianajajan Ferdinand von Schirachin kirja Rikoksia, joka osoittaa, että syyllisyys on visainen kysymys ja kysyy, oletko varma, ettet itse joskus, jossakin, jollakin huonolla hetkellä olisi tai olisi ollut valmis rikokseksi luokiteltuun tekoon. Näistä lupaan kirjoittaa lähiaikoina, kuten myös vielä Espanjan matkalta, Cordoban Inkvisition museon herättämistä ajatuksista pahuudesta ja ihmisen kekseliäisyydestä. 

Espan koristeltu lyhtypylväs, Ihana Helsinki

Mutta nyt menee kaiken edelle ajankohtainen aihe, jonka nostatti muutamien naisten julkistamat eroottiset tekstiviestit. Media julkaisi niitä, koska lähettäjä on tunnettu poliitikko Toimi Kankaanniemi, ja kohta päästiinkin puhumaan feminismistä. Mielestäni kyseessä on Kankaanniemen kömpelö käytös ja joidenkin naisten julkisuudenhakuisuus. Eräskin nainen kertoi vastailleensa samaan flirttityyliin eikä mitenkään pahastuneensa, mutta niinpä vain piti tuoda kortensa kekoon, kun kuuli, että tekstiviestittelijä oli pitänyt hauskaa muidenkin kanssa. Korjaan: osa naisista ei siis ole ottanut viestejä hauskana, vaan loukkaantunut ihan hirveästi. Eivät ne minustakaan mitään tyylikkäitä kommentteja ole, mutta on yliampuvaa puhua loukkaantumisesta ja psyykkisestä kärsimyksestä. 

Ovatko jotkut naiset todella näin avuttomia nykyään? Minulle tulee ihan mieleen sadun prinsessa, joka tunsi herneen monen patjan alta. 

Mitä tekemistä tällaisella avuttomuudella on feminismin kanssa? Jotkut feministit ovat olleet ihan ajankohtaisohjelmissa kommentoimassa tätä tapausta naisten alistamisena! 

Mitä jos T. K. omasta mielestään vain kehui naisia kommentoimalla tiettyjä fyysisiä asioita? Aina näihin päiviin asti miesten on kuulunut olla aloitteentekijöitä. Joillakin miehillä aloitteenteko on toisia enemmän ja useammin mielen ja kielen päällä.
Eräs suomalainen vanhempi matkakirjailija, nainen, en saa nyt nimeä mieleeni, kirjoitti kirjassaan, miten oli tutustunut miellyttävään mieheen, jonka kanssa keskusteli ja illasti hotelliasumisensa aikana. Viimeisenä iltana tämä mies kysyi asiallisesti ja luontevasti, haluaisiko nainen viettää yön yhdessä, mihin kirjailjamme vastasi, että ei ehkä kannata. Ehdotuksen tekijä oli sitten vastannut huojentuneena, että ei hänkään oikeastaan haluaisi, mutta hän ajatteli, että nainen loukkaantuu, jos hän ei edes kysy. 

Espan koristeltu puu, Ihana Helsinki

Kesken näiden pohdintojeni paukahtaa sitten uutinen Ruotsista. Ebba Witt-Brattström, joka on Ruotsin feministipuolueen perustajia ja toimii tällä hetkellä Helsingin yliopistossa pohjoismaisen kirjallisuuden professorina, on kirjoittanut Dagens Nyheteriin artikkelin, jossa nimeää Karl-Ove Knausgårdin ja Stig Larssonin kirjallisen pedofilian edustajiksi, koska heidän kirjoissaan on aikuisia miehiä, joilla on suhde alaikäisiin tyttöihin. 
Kirjallinen pedofilia? Larssonia en ole lukenut, mutta Knausgårdia lukeneena huokaan syvään ja pettyneenä. Jos feminismi on nyt tätä, niin minä sanoudun irti. Neljännessä osassa Taisteluni-sarjaa Knausgårdin autofiktiivinen hahmo, 19-vuotias nuorukainen, saa paikan opettajan sijaisena ja rakastuu tällä keikalla itseään muutaman vuoden nuorempaan tyttöön, joka silloisten lakien mukaan on alaikäinen. Knausgårdin tekstiä lukiessani ei kyllä tullut mieleen, että kyseessä olisi minkäänlainen hyväksikäyttö.
Omana lukioaikanani vuotta ylempänä koulussamme oli poika, joka seurusteli äidinkielen opettajamme kanssa. He menivät heti pojan ylioppilaaksi tultua naimisiin. Ei siellä maalaiskylässä kukaan kohissut asiasta.  

Täytyy sanoa, että en enää kohta kehtaa olla feministi! 

Vähän aikaa sitten Yle Fem näytti sarjaa, jossa kysyttiin, mikä on feminismin tila Ruotsissa nykyään. Toimittaja on itse 70-luvun aktivisteja. Hän oli ollut mielenosoituksissa samanpalkkaisuuden puolesta ja tekemässä työtä köyhien maiden naisten hyväksi. Hän halusi selvittää ohjelmassaan, miksi feministit nykyään puuhastelevat omituisten pikkuasioiden parissa. Pitääkö han ja hon korvata yhdellä pronominilla hen? Pitäisikö lapsia kasvattaa niin, ettei kenellekään kerrota, kumpaa sukupuolta he ovat? 
Minusta pronominilla ei ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa eivätkä kahden sukupuolen väliin jäävät ihmiset halua itseään "huomioitavan" niin paljon, että kukaan ei solidaarisuuden osoituksena ole enää nainen tai mies. 

Minusta tämä tekstiviesteistä loukkaantuminen kuuluu samaan lillukanvarsia-sarjaan kuin hen-pronomini. Se on itse asiassa vanhanaikaista käsilaukulla viuhtomista. Reippaalla 60- ja 70-luvulla nuoruuttaan eläneestä tällainen nillittäminen on puritaanista ja pikkumaista. 

Ennen feminismillä laajennettiin vapautta, nyt kavennetaan. 

Ollaan niin haavoittuvaisia ja erityisherkkiä. Ja kaiken lisäksi niin kovia somettajia, ettei kukaan uskalla kohta lähestyä edes hymyllä. Onko niin, että tiukimpien 'feministien' mielestä vain naiset saavat tehdä aloitteita?

Tässä tosikkomaisessa ilmapiirissä menetetään paljon. Siinä menetetään ainakin iloinen, terve flirttikulttuuri, jos sitä nyt Suomessa ja muissa pohjoismaissa on paljon ollutkaan.

Postikortti: Robert Mapplethorpe, Hands 1981

Olen kokenut sekä kömpelömpää että hienostuneempaa flirttityyliä, ja täytyy todeta, että olen aina ilahtunut huomiosta. 
Kun Turkissa astuin kampaamosta ulos ja miehet huutelivat 'beautiful' ja 'Kleopatra', minä nyökkäilin iloisena ja vilkuttelin. Ymmärsin leikin. Se kuului lomakulttuuriin ja sulostutti elämää. Kun Bulgariassa vanhempi herrasmies pyysi minua keskellä katuvilinää saksankielellä kirjakahvilaan, minä pysähdyin ja kerroin, että valitettavasti en voi tulla, kun olen naimisissa ja kolmen pojan äiti. Hän aneli, että vain kahville, please, mutta minä vakuutin, että toisessa tilanteessa ennen perhettä olisin lähtenyt ja että nytkin olen hyvin imarreltu. Ja kun huvipuiston työntekijäpoika Soussessa tuli kuiskutteleman korvaani ehdotuksia pojantyttären keinuessa karusellissa, minä vain katsoin häntä pää kallellaan. Really, me grandma? Olisiko minun pitänyt huutaa 'Iik' ja räimiä näitä miehiä käsilaukulla ja kotona kirjoittaa yleisönosastokirjoitus, jossa olisin raportoinut röyhkeistä miehistä ja naisena matkustamisen vaaroista. 

Minusta ei ole yhtään vaikeaa olla reilu ja ystävällinen miehille. En voisi ikimaailmassa kieroilla sillä tavalla, että antaisin miehen ensin nolata itsensä, jopa useaan kertaan ja yllyttäen, ja paljastaisin hänet sitten mediassa. Onhan niitä hölmöjä ja yli-innokkaita naisiakin, mutta onko nähty, että mies tulisi kertomaan tällaisista mimmeistä julkisuuteen!   


P.S. Lisäyksiä 26.5.
Selasin lukupäiväkirjojani ja selvitin kirjan ja kirjailijan, johon viittasin tuolla kirjoituksessani, siis hän, jolta satunnainen hotellituttavuus kysyi yhteisestä yöstä, ettei vaikuttaisi epäkohteliaalta. Kirjailija on Birgitta Boucht ja kirjan nimi on Kiihkeä, palava katse ja 62 muuta kertomusta. Olen lukenut tämän kesällä 2006 ja arvioinut mielenkiintoiseksi. 

Osuin etsinnässäni myös hauskaan lainaukseen Gore Vidalilta (amerikkalainen kirjailija 1925 - 2012). Kopioin sen tähän loppukevennykseksi.
Ihmiset eivät ole ainoastaan biseksuaalisia. He ovat omniseksuaalisia. Silloin kun minä olin nuori, ei edes vartioimaton kukkaromeloni olisi ollut turvassa minun seurassani.

30 kommenttia:

  1. En ole loukkaantunut Kankaanniemen tekstiviesteistä, mutta minusta ne ovat oksettavia. Minua ällöttää Kankaanniemen tekopyhyys. Hänhän esiintyy hurskaana kristittynä, mutta se ei näköjään estä pettämästä vaimoaan. Lisäksi hän näyttää olevan niin typerä että kuvittelee, ettei voisi jäädä kiinni. Luulisi ja toivoisi, että poliitikkomiehet olisivat oppineet jotain tapauksesta Ilkka Kanerva, mutta näköjään ei :(

    En ole kuitenkaan tutustunut kaikkiin Kankaanniemen seksiviesteihin enkä tiedä, miten ne vastaanottaneet naiset kokivat ne. osa kai piti niistä, osa koki ne seksuaalisena häirintänä.

    Mutta oletpa sinä Marjatta kulturelli, kun olet ehtinyt näinkin monessa tapahtumassa ravaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaanniemi on helluntailainen, ja heillähän on yleensä meno iloisempaa kuin joillakin muilla uskonnollisilla ryhmillä. Muutoinkin kansankirkossamme näyttää olevan nykyään aika maallinen tyyli. Meillä oli viikonlopulla Kouvolassa 70 tapahtuman Kirkkopäivät, joilla oli esintyjinä mm. Anna Puu ja Remu Aaltonen ja keskustelijoina Ville Haapasalo ja Riku Rantala. Tanssii pappien kanssa -kisassa kerättiin rahaa hyväntekeväisyyteen. Joissakin mainoksissa houkuteltiin ihmiisä osallistumaan tapahtumiin tyyliin 'Tsiisus, miten hyvää ohjelmaa'. Jos en olsi ollut Helsingissä, niin olisin varmaan mennyt seuraamaan jotain paneelikeskustelua.

      Ilmeisesti valta ja julkisuus saa jotkut miehet urostelemaan. Se on aika huvittavaa. Kai he ovat huomanneet, että naisten kiinnostus on lisääntynyt aseman myötä.

      Juu, kyllä piti ravata. Juoksin lenkkareissa paikasta toiseen. Ihminen kylässä -tapahtumaa ehdin vain vähän katsastaa. Voi, miten paljon sielläkin olisi ollut kaikenlaista ohjelmaa.

      Poista
  2. Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus!
    Olen eri ikäluokkaa kuin sinä (nuorempaa) ja muistanpa minäkin tämmöisen tapauksen, kun eri koulua eri kaupungissa käyvän ystäväni luokalla lukiossa ope ja oppilas rakastuivat. Ikäeroakin oli ja nainen oli vanhempi. (Sentäs olivat heteropari!;)) Kyllähän siitä puhuttiin ja juoruiltiin (minäkin siis kuulin ihan kaupungin rajojen yli), mutta ei siitä sen isompaa juttua tullut. Siis muille, ope ja oppilas sen sijaan muuttivat yhteen.Tämä tapahtui isossa kaupungissa.

    En ole juurikaan seurannut tuota Kankaanniemen tapausta, en tiedä siitä juuri mitään. Mutta sen verran mitä tiedän niin mulle tuli siitä vähän sellainen fiilis, että kyse on myös vallan ja seksin suhteesta. Vallankäytöstä ja kuinka valta hämärtää joitain rajoja, sokaisee "oikeuksien" suhteen. Ja ko. henkilön kohdalla tulee myös mieleen sana tekopyhyys. Mutta että ihan psyykkistä kärsimystä, traumoja...voi voi. Nykyaika on kyllä sellaista loukkaantumisen kultaikaa että! Joku sanoo hyvää päivää ja siitä joku loukkaantuu, koska mullamullamulla ei ole ollut hyvä päivä.
    Kirjallinen pedofilia....Hen on tosi loukkaantunut tästä kaikesta loukkaantumisesta, hen huitoo ja roimii laukulla ympäriinsä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jälkeenpäin oikein ihmettelen, miten pieni satakuntalaiskylä oli niin hiljaa erikoisesta rakkaussuhteesta. Ehkä juorut eivät levinneet, kun ei ollut somea, monella ei edes puhelinta. Minä pidin kovasti tästä opettajasta. Me jopa kirjoittelimme toisillemme, kun opettajani halusi kuulla, miten minulla menee USA:ssa, ja minä olin saattelemassa muutaman vuoden kuluttua nuorta perhettä lentokentällä, kun he lähtivät puolestaan lapsineen USA:han.

      Minusta nuo tuollaiset tekstarit kuuluvat yksityiselämään, koska niissä ei ole kiristystä tai lahjontaa eikä niitä ilmeisesti tässä tapauksessa ole ollut niin paljon, että olisivat vienet työaikaa. Ne ovat varmaan antaneet energiaa työhön. ;) Valta on hämärtänyt rajoja ja saanut miehen toimimaan tyhmästi ja 'tuhmasti'. Mutta eivätkö naiset ole osanneet sanoa, että jukupliut ei kiinnosta tällainen viestittely. Ei, kiilto silmissä on säilytetty saadut viestit, mutta entäs ne lähetetyt!

      Ajattele, mikä puhdistus alkaisi kirjallisuudessa, jos ei saisi kirjoittaa asioista, joita näkee ympärillään, jos ne eivät ole kannatettavia ja yleisesti hyväksyttäviä!
      Eräässä Helsinki Lit -keskustelussa Jörn Donner tiukkasi Lena Anderssonilta hänen romaanihenkilönsä Esterin hulluudesta, johon Andersson totesi, että hänen kirjansa on kommentti hulluudesta joka on tavallinen ja yleinen, mutta josta ei puhuta, naisen suostuminen toisen naisen epäkiitolliseen osaan. Ei kai tästäkään ole kohta hyväksyttävää kirjoittaa.

      Poista
  3. Ihana tuo Patti Smithin nuoruusmuistelo. Luin sen suomeksi 'Vain kakaroita'. Siinä New York hengittää 60-lukua.
    Ajattelin heti kun Kankaanniemi-juttu tuli julki, että kyllä iltapäivälehdissä nyt hieroskellaan käsiä. Sitä ei tosiaan tiedä, mikä noita viestejä on sitten edeltänyt. Ällöjähän ne ovat ja tietenkin ent. kristillisten miehelle räikeä kontrasti viralliselle imagolle, mutta ällöjä ovat myös somettajien lynkkaustyyppiset viestit joita uutisissa on vilauteltu.
    Julien Assangen tapaus on minusta esimerkki yleistä oikeudentajua vastaan sotivasta tuomiosta. Pariskunta päätyy ravintolasta yhdessä hotelliin, ja aamulla nainen syyttää raiskauksesta, eikä näyttöä oikeastaan ole.Mies joutuu pakoilemaan vuosikausia jossain lähetystössä. Huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tästä Assange-tapauksestakaan kamalasti tiedä. Sana sanaa vastaan siinähän on. Muistaakseni toisessa tapauksessa nainen kertoi, että tapasivat, harrastivat seksiä, nainen vaati kondomin käyttöä. Aamulla nainen heräsi siihen kun tämä kyseinen yhden illan suhde oli hänen sisällään, ilman kondomia. Jotain vastaavaa oli kait siinä toisessakin tapauksessa (naisen mukaan), että sen halun ja suostumuksen jälkeen tapahtui muutakin. Miten näitä nyt sitten tarkastellaan ja tulkitaan. Ja mikä nyt ylipäänsä oli totuus.

      (Tuo mun ylemmän kommentin hen-aiheinen loppukevennys näyttää tosi tyhmältä. Ja potentiaalisesti väärinymmärrettävältä ja siten loukkaavalta! Tätä tää on tää some-ja nettikirjottelu, aina vaara loukata ja loukkaantua.;))

      Poista
    2. Mitä ihmettä Sanna! Minusta tuo hen-juttusi on aivan mainio ja visuaalinen. Juuri tuo, että kaikesta loukkaannutaan - pinnallisesti - jos loukkaannuttaisiin oikeasti, niin ehkä opittaisiinkin jotakin.

      Poista
    3. Leena ja Sanna, Assange-juttu on askarruttanut minua myös. Kyseessä oli ammattiprostituoitu (ainakin toinen, toista tapausta en muistakaan) ja niin oli käynyt, että ehkäisyväline oli "unohtunut". Miten siinä sitten niin oli käynyt, olisi luullut myös Assangen pelkäävän tauteja. Oliko siinä edes käynyt niin? Ei tullut hiv-tartuntaa kummallekaan, eikä muutakaan haittaa, joten eipä ole rikos suuren suuri - mielestäni.
      On myös epäilyjä, että syyte on tilattu taholta, joka haluaa vaientaa Assangen. Siinähän on onnistuttu!

      Poista
    4. Ai niin, vielä Leenalle tuosta Patti Smithin kirjasta, jossa olen jo puolessa välissä. Viehättävä kirja tosiaan, ja näyttelyssä on paljon kuvia Pattysta ja lyhytfilmi. Ostin kirjan Kiasman kaupasta. Nuori myyjä sanoi haaveksien, että ajatella, jos olisi elänyt siihen aikaan, 1967, kun nämä tapasivat Nykissä. Minun piti tietysti sanoa, että kyllä - kyllä on eletty, ja USA.ssakin vietin aikaa kolme vuotta myöhemmin.

      Poista
    5. Mä en selvästikään ole seurannut Assange-juttua kovin tarkkaan, mistään prostituoidustakaan tiennyt. Sen enempää itse Assangen tapaukseen puuttumatta (enhän edes tiedä siitä juuri mitään!), mutta silloin kun luin tuosta syytteestä ja tuon naisen tarinan ja sen ympärillä vellonutta keskustelua, kaikki tuntui puolustavan Assangea. Tämä on juoni A:ta vastaan (hyvin mahdollista) ja ne naiset on tyhmiä, halusivat seksiä, saivat, olisivat hiljaa (ei puhetta ammattiprostituutiosta). Ja tämä oli musta se ikävä sävy, ylipäänsä, ei tässä nimenomaisessa tapauksessa: onko niin, että jos nainen haluaa seksiä, ihan pelkkää seksiä, yhden illan suhteen, niin silloin naisen pitää suostua ihan kaikenlaiseen seksiin? Vähän että ken leikkii ryhtyy, se leikin kestäköön. Mutta entä kun se baarissa mukavan tuntuinen mies muuttuukin väkivaltaiseksi ja pakottaa tekemään asioita mitä ei haluaisi? No, itsehän tiesi valitisit? Väitetty A:n tapaushan ei ole näin sanotaanko vakava, mutta siitä käydyn keskustelun pohjavire oli musta hyvin epämiellyttävä...

      Vähän iloisempaa: Mustakin tuo Patti Smithin kirja on kerrassaan mainio!:)

      Poista
    6. Arvaa,mikä minulle nyt tuli mieleen: entä jos nainen haluaa jotain, mistä ei ole sovittu? Teettää vaikka lapsen itselleen. Tai on kauhea aggressiivinen sadisti ja mies haluaisi hellyyttä.
      Noin se tietysti yleisemmin menee, kuten kuvaat, siis silloin kun menee huonosti.

      Poista
    7. Ihmisuhteet, kaikki ihmisuhteet, altistaa meidät kaikki sukupuoleen katsomatta haavoittumiselle. Onneksi myös kaikelle hyvälle.:) Tilastoja tietämättä (tuskin niitä onkaan), veikkaan että suurin osa yhden illan suhteista on hyviä, tai ainakin ihan jees, tai ei ainakaan katastrofaalisen kauheita tai pääty rikoksiin.
      Miehen käyttäminen lapsen teettämiseen ilman tämän lupaa tai tietämystä on tietenkin kamalaa. Ihan vaan vinkkinä miehille, että irtosuhteissa ja rakastajattarien kanssa kannattaa tehdä se minkä voi l. käyttää kondomia. Mä tässä vielä kuule kirjoitan satunnaisten suhteden opaskirjan.;)

      Onneksi kukkaromelonilla (hauska nimi, en ole aiemmin kuullutkaan!) ei ole tunteita. Että siitä vaan nuori Gore Vidal!;D

      Poista
  4. Tapaus Kankaanniemi on kuvottava. Ensinnäkin hän on koko sen ajan, mitä on nostantu kansanedustajan palkkaa vaatinut muilta huomattavan korkeaa moraalia ja ollut aina arvostelemassa muita lillukanvarsista. Täällä häen kotinrukillaan sitä on saanut suut ja silmät täyteen! Ja noin ruma äijä, joka takuulla on puutteessa, kun kukaan ei koske tikullakaan. Vaimoa käy sääliksi. Ehkä ymmärtää vetää asiasta johtopäätöksen. Osa näkee hänet vanhana rumana ukkona, joka on yrittänyt lähennellä nuoria tyttöjäkin. Miten voidaan laittaa saikulle, kun kuuluisi tuollaiesta härinnästä erottaa. Se on kumma, miten naisille ja miehille on eri nromit. Jos nainen ottaisi sukupuolielimestään kuvia ja lähettelsi niitä kollegoilleen, hänet erotettaisiin ja sitten hoitoon. Täällä vaan kikkelisahuri saa jatkaa kuin ei mitään. Ja nyt tämä morilsti Toimi sitten joka vuosikausia on paasannut korkamoraalsiten arvojen perään ja moittinut muita. Jos nainen olisi tämän taas tehnyt, mikä haloo ja NAINEN OLISI YMMÄRTÄNYT EROTA, Toimi on vielä niin vähällä aivokapasiteetilla varustettu, että ei edes sitä ymmärrä. Oma tilaansa. Nuo äijät eivät tajua, mitä nuoret naiset heidän tyrkyttelystään ovat mieltä. Heitä oksettaa!!! Tyttären äitiniä olen kuullut tästä ja miten röyhkeitä nuo nimimerkki Kukaan ei anna ovatkaan. Tässä liikutaan nyt sellaisilla rajoilla, että USAssa tämä ei menisi läpi ohittamalla ja vain vitsinä pitämällä.

    Sanna on oikeassa siinä, että näennäisvalta tuo noille kurjille kuin muka oikeuden käyttää asemaansa väärin myös intiimisti muita loukkaamalla.

    Suuri häpeä, että enää ei pidetä normina sitä, että kansanedustajan pitää olla kunnollinen ja kunniallinen Suomen kansalainen. Nyt puliukotkin äänestävät kaltaisiaan, kun ennen hekin katsoivat kunnia-asiakseen äänestää kunnollista. Kikkelisahuri ja seksuaalihäirikkö Suomen lakeja säätämässä: Jihuu, eläköön ja Suomi nousuun!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittäkseni nämä naiset, joille Toimi on viestitellyt ovat olleet hyvinkin aikuisia naisia. Tietysti rajat pitää olla viestittelyssä kenen kanssa tahansa, eli psykologinen silmä on pettänyt Toimilla pahasti.
      En puolustele häntä millään tavalla, mutta ihmettelen tapaa, millä nämä naiset ovat nostaneet asian esiin. Eikö pitäisi puhua asianosaisen itsensä kanssa eikä iskeä selän takaa. Se on kieroa käyttäytymistä.

      Enpä tiedä Leena siitä kunnollisuudesta ennenkään. Nyt vain kaikki tulee esiin.

      Teuvo Hakkarainen on vitsi monella tapaa, se on selvä. Hän oli jo hilkulla pudota.

      Poista
    2. Viestintätaitojen korostaminen lukion äidinkielessä taitaa olla sittenkin ihan tarpeellista. Kävin vähän googlailemassa ja huomasin, että Toimi onkin toiminut Facebookissa (luulin että tekstarein) eikä ole oikein ymmärtänyt, miten huono kaveri se Face on :D
      Toimi luuli 'romanttissävyisesti' käyvänsä yksityisiä keskusteluja ja naiset pohtivat keskenään, milloin olisi paras aika räväyttää.

      Poista
  5. Marjatta, feminismiä on monenlaista. Jos joku, vaikka suuresti kunnioittamanni Ebba, puhuu jotakin, se on hänen totuutensa. Ei feminismin totuus. On osa backlashia, että feministit ajetaan toisiaan vastaan ja aiheutetaan sisäistä hajaannusta.

    Pohdit mielenkiintoisesti ja sen vuoksi onkin tärkeää, että ei tehdä hätäisiä johtopäätöksiä sen suhteen, miten herkästi joku loukkaantuu tai ei. On paksunahkaisempia ja ohutnahkaisempia ja naisten etuja puolustettaessa ei voida lähteä siitä, että on väärin loukkantua tilanteesta, josta joku toinen ei loukkaantuisi.

    Omalla kohdalle osui nuorempana muutama "paljonko maksaa" -ehdotus. Ensimmäinen niistä aiheutti hämmennystä. Olin vasta lukioikäinen. On ok, loukkantua moisesta. On ok. naureskella moiselle. On ok, pitää ehdotuksen esittäjää pellenä. Ei ole ok sanoa, että on tyhmää loukkaantua, jos joku haluaa ostaa sinulta seksiä.

    Mitä tulee noihin ruotsalaisiin kirjoihin, jotka mainitset, on minusta melko lailla selvää, että niissä tehdään rahaa pedofiliateemalla. Se ei tarkoita, että ne olisivat huonoja kirjoja. On ok, pitää niitä vastenmielisenä. On ok, sanoa se ääneen. On ok, mennä ruotsalaispoikien juttuun mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mutta tässä Kankaanniemen tapauksessa on ilmeisesti loukkaannuttu tarkoitushakuisesti. Seiska-lehti mainostaa jo julkaisevansa 'kaikki tekstiviestit'. Siis naiset ovat yksi toisensa perään myyneet viestejä sinne. Minä olen pettynyt, että he ovat tuolla tasolla, virkanaiset. Toivon, että ihmisillä olisi enemmän omanarvontuntoa ja ylpeyttä. Mieti nyt Omppu, soittelisitko itse kohulehteen ja kertoisit, että täälläkin olisi tällainen viestiketju, kiinnostaako. Ja tällainen toiminta yhdistetään feminismiin!

      En ole sanonut, että on tyhmää loukkaantua miesten ehdotuksista. Reagointi riippuu itse kullakin varmaan siitä, miten asia on esitetty. Olen sanonut, että on epäreilua ja ilkeää ottaa vastaan viestejä loukkaantumatta siinä heti paikalla, kenties jatkaakin hyvässä yhteisymmärryksessä (ainakin osa naisista on tehnyt näin) ja sitten iskeä lehdistön kautta.

      En tiedä mitään tuosta Larssonista, mutta Knausgårdin kirjat ovat myyneet kyllä ihan muilla asioilla kuin pedofilialla, se on varma!

      Poista
    2. Marjatta oikein arvattu. En soittelisi kohulehtiin, mutta se, että en niin tekisi, ei kerro mitään feminismistä. Minä näen tämän jutun juuren niin, että Kankaanniemen olisi pitänyt toimia niin, että tällaista tilannetta ei pitäisi olla edes syntynyt. Vanha sanonta: hullu saa olla, mutta ei tyhmä. Jos ihminen on poliitikko (kansanedustaja) niin kyllä nyt alkeellisimmat viestintään liittyvät taidot pitää olla hallinnassa. Jos lähtee kirjoittelemaan seksiviestejä ottaa riskin, että ne pulahtavat julkisuuteen.

      Marjatta, en tarkoittanut, että sinä olisit väittänyt, että on tyhmää loukkaantua, vaan tarkoitin, että olen törmännyt useasti siihen, että kommentiksi tulee: mitäs nyt tuosta loukkaannut. Käydään perseeseen kiinni ja sitten ihmetellään, mitäs nyt tuosta loukkaannuit. Se ei minusta ole ensisijaisesti edes loukkaantumiskysymys, vaan kyse on toisen ihmisen rajojen kunnioittamisesta. Paljonhan on nyt ollut juttua, miten missit yms. kaunottaret saavat törkyviestejä, koska yksi sun toinen jamppa haluaa lähettää heille kuvia surkeista pippeleistään.

      Knausgaard on norjalainen, en viitannut häneen ollenkaan, vaan nämä viimeaikaiset ruotsalaiset. Luin Kråkflickanin, mutta en jatko-osia, koska siinä oli juuri tuota pedofilialla ratsastusta, vavikka myös paljon mielenkiintoista.

      Poista
    3. Niinhän hänen olisi pitänyt! Näin kuitenkin kävi. Jospa tästäkin opitaan jotain. Ehkä nämä miehet, jotka näkevät naisessa pelkän naaraan, ovat jäämässä vähitellen historiaan. Voihan olla, että kyseessä ei ollut moka, vaan että muuttunut käytös kertoo sairaudesta. Alzheimer saattaa oireilla noin. Emme voi tietää.

      Juu, ymmärsin väärin. Hyvä, ettet tulkinnut noin!
      Kun katselee nuoria fiksuja miehiä, niin luulisi tuonkin jäävän historiaan. Kapakkakäyttäytymisestä en tiedä, kun en ole koskaan käynyt tällaisissa paikoissa. Siellä saatetaan olla törkeitä. Sosiaalinen media on tuonut todellakin ihmisten pimeän puolen esiin.

      Tarkoitat Erik Axl Sund -trilogiaa! Kauhea, siis ihan pelkää laskelmoitua törkyä. Minä luin kaikki kolme osaa, kun yritin selvittää, miksi näitä kirjoja kehuttiin. Kustantajan ennakkohypetys oli hurjaa, ja sitten se kehu vain jatkui blogeissa, ja minä olin ymmälläni.

      Mutta tämä proffa mainitsi juuri Larssonin ja Knausgårdin. Knausgård on norjalainen ja asuu Ruotsissa. Hän on todennut ruotsalaisesta kirjallisuuskeskustelusta viitaten mm. tähän itseensä kohdistettuun leimaamiseen, että Ruotsi on yksisilmäisten kyklooppien maa, jossa kirjailijat vaiennetaan tämän silmän tuijotuksella.

      Poista
    4. Voi pahus, kun en ole lukenut Knausgårdia yhtään, niin en osaa nyt sanoa tähän mitään. Tämä on joka tapauksessa hieno keskustelu, joten kiitos topiikin avauksesta.

      Poista
    5. Pitää olla kummat lasit päässä jos löytää pedofiliaa Knausgårdin koulumuisteloista, sanon minäkin.

      Piti oikein kaivaa esille tuota keskustelua Ruotsin lehdissä. Jonas Gardell on vastannut Knausgårdille. Homomiehenä toteaa, että heteromiehet eivät ole tottuneet kritiikkiin, vaan loukkaantuvat siitä, mikä hänelle on peruskauraa.

      Vakavampi asia - kuin Knausgårdin maine - hänestä on se, että 'Knausgård väittää sos.dem pääministerin nimittävän Ruotsidemokraatteja uusfasistiseksi ja jokainen tietää että niin ei ole.' Lisäksi Knausgård sanoo, että Ruotsissa vaietaan keskustelu maahanmuutosta. Gardell sanoo, että Ruotsissa ei muusta keskustellakaan kuin maahanmuutosta ja päättelee, että valitettavasti näyttää että Knausgård puolustaa oikeistopopulistista ja maahanmuuttokriittistä liikettä.

      Niinhän se on kuten Omppu sanoo, että kirja voi olla hyvä vaikka ei kirjailijan poliittisista tai yhteiskunnallisista mielipiteistä pitäisikään.

      Kiitos Marjatta keskustelunavauksesta. Innostavaa!

      Poista
    6. Voi ei, en kyllä haluaisi Knausgårdin puolustavan tuota suuntausta!
      Eräässä tv-ohjelman haastattelussa hän sanoi kyllä, että jos hän jotain vielä kirjoittaa niin se voisi olla kansallisen identiteetin pohdiskelua. Ajattelin silloin hänen tarkoittavan mm. norjalaisten ja ruotsalaisten eroja. Hän pohdiskeli hauskasti yhdessä noista kirjoista, miten koti-isyys sopii ruotsalaisille miehille, koska he ovat niin pehmoja (knapsuja, sanotaan pohjoisessa) mutta hänelle karskimpana norjalaisena se on ollut vaikeampaa ja hänen on ollut vaikeaa kommunikoida ruotsalaisten miesten kanssa.

      Knausgårdin kirjat ovat hyviä, joten onkin paras, etten välitä hänen mielipiteistään. Hän on ollut myös tv-esiintymisissä todella symppis. Aika näyttää, miten K:n mielipiteet kehittyvät.
      Katsoin äskettäin erään haastattelun, jossa hän selitti autofiktiotaan ja miten sitä fiktiopuolta ei alkuun ymmärretty. Hän kertoi esimerkkinä, että käy kirjassa kahdesti isänsä kuolinvuoteella, vaikka todellisuudessa kävi kerran. Hänen piti lisätä toinen kerta, niin että sai kaikki ne ajatukset mahtumaan, mitä halusi liittää tähän asiaan.

      Minusta tämä on ollut todella kiinnostavaa keskustelua. Kiitos sinulle, kun tulit mukaan.

      Poista
  6. Esimerkiksi tiedemaailmassa munat lisäävät tutkijan pätevyyttä yhtä paljon kuin Nature- tai Science-tason artikkeli. Kun sukupuolenvaihdos ei monellekaan ole vaihtoehto uran edistämiseksi, sukupuolineutraali kieli alkaa tuntua järkevältä vaihtoehdolta. Suomen kieli on onneksi suht sukupuolineutraalia jo valmiiksi.

    Mitä Kankaanniemen tapaukseen (jota olen seurannut hyvin vähän) tulee, olisin samoilla linjoilla kuin viisaita radiossa puhunut kansanedustaja Anna Kontula: jos toinen kieltäytyy flirtistä tai lähentely-yrityksistä, toimintaa ei pidä jatkaa.

    On tosiaan feminismiä ja feminismiä, ja mielestäni feminismi on kehittynyt myös hyvään suuntaan. Edelleen kuulee väitteitä, että jokainen miehen kanssa seksiä harrastava nainen pettää sukupuolensa, mutta nykyään tällainen on jo todella marginaalisia feminismissäkin. Erkki Perälä kirjoitti hyvin, että nykyfeminismissä ei syyllistetä miehiä tai naisia vaan rakenteita, jotka syrjivät kumpaakin sukupuolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä tuota kommenttisi alkua. Eikö tieteen kieli ole nytkin hyvin neutraalia, myös sukupuolineutraalia? Tarkoitatko, että naiset ja miehet kirjoittaisivat perinteisesti jotenkin erilaisella tiedetyylillä ja nyt niitä kieliä yhtenäistettäisiin hen-sanalla ym. korjauksilla ja sillä, että tutkijasta ei huomaa, onko hän mies vai nainen ja hänen nimensäkään ei olisi perinteinen Matti tai Maija vaan esim. Silmu tai Tangentti? Tämäkö veisi tiedenaisia uralla eteenpäin?

      Onhan meillä suomen kielessäkin näitä lautamies -tyyppisiä sanoja ym. mutta aika monta on jo korjattu ja hyvä niin. Joillakin aloilla toinen sukupuoli vallitsee, silloin käytetään mies- tai nais- etuliitettä: miesopettaja, naislentäjä. Aiemmin oli syytä sanoa esim. naislääkäri, mutta nykyään melkein kaikki lääkärit ovat naisia. Nämä ovat minun mielestäni käytännön sanelemia termejä, jotka vaihtelevat työtilanteen mukaan, eikä niissä ole mitään kumpaakaan sukupuolta halventavaa.

      Olen Anna Kontulan kanssa samoilla linjoilla. Käsittääkseni jotkut ovat tässä Kankaanniemen tapauksessa loukkaantuneet jo ensimmäisestä yrityksestä ja toiset taas vastailleet ja jatkaneet kuhertelua. En ole missään kuullut, että K. olisi jatkanut kielloista huolimatta.
      Luulen, että naiset ovat järjestäneet soidinmenoista sekaisin menneelle miehelle ansan.

      No se on kyllä hyvä, jos pohditaan rakenteita, jotka minunkin mielestäni ovat molempia sukupuolia syrjiviä.
      Minun mielestäni hyvinvoivien maiden feministisessä liikkeessä voitaisiin myös panostaa nykyistä enemmän kehitysmaiden naisten auttamiseen. (En osaa käyttää sanoja kehittyneet maat ja kehittyvät maat. Ne ovat mielstäni falskeja.)

      Poista
    2. Naisten ja miesten kirjoittamisessa ei ole eroa, mutta täytyyhän kollegaan jollain sanalla viitata - tai ylipäätään ihmisiin yhteiskunnassa. Minun nähdäkseni hen-keskustelu liittyy laajempaan yritykseen tehdä yhteiskunnasta mahdollisimman sukupuolineutraali, koska selvästikään ihmistä ei pystytä arvioimaan pelkästään hänen suoritustensa perusteella. Tällä hetkellä naiset häviävät "puolueettomissa" arvioinneissa tuon yhden huippuartikkelin verran, siis samoilla todellisilla suorituksilla. Tiedemaailma tuli ensimmäisenä mieleen, koska siellä sukupuolivinoutumaan törmää jatkuvasti. Varmaan muilla yhteiskunnan aloilla on vastaavia tilanteita suuntaan jos toiseen. Jos naisten syrjintää ei muuten pystytä lopettamaan, ollaan sitten kaikki sukupuolettomia. Toisethan ovat sitä mieltä, että syrjintä poistuisi nimenomaan tekemällä sukupuolesta oikein näkyvä asia. Minulla ei ole aiheesta kovin jyrkkää mielipidettä, mutta keskustelua on kiintoisaa seurata.

      Ammattinimikkeet ovatkin mielenkiintoisia, kun naispuolinen maaherrakin on herra, mutta miespuolinen lentoemäntä on stuertti. Seurakunnilla on kai nykyään joitakin miespuolisia emäntiä, mutta harvemmin nämä niin päin menevät. ;)

      Poista
    3. Eihän Suomessakaan neutraali hän-sana ole estänyt syrjintää. Minä en näe tuota asiaa mitenkään tärkeänä.
      Olen joskus ajatellut, että kaksi hän-sanaa olisivat kätevät, niin ei tarvitsisi kokoa ajan vaihtaa hän.-sanaa nimeen, kun viittausuhde hämärtyy useammasta henkilöstä kerrottaessa.

      Poista
    4. Totta, ei ole estänyt. Kuten sanoin, minulla ei ole tästä asiasta kovin selkeää mielipidettä, mutta ymmärrän, miksi asiasta keskustellaan. Ja hyvä, että keskustellaan, koska keskustelu saa miettimään asioita uudelta kannalta.

      Tämähän oli sinulta mainio keskustelunavaus - näköjään monenlaisia ajatuksia heräsi. :)

      Poista
    5. Keskustelu on kiinnostavaa, tietoa lisäävää ja virkistävää. Joskus oma mielipidekin muuttuu tai monipuolistuu keskustelun aikana tai sen seurauksena myöhemmin.
      Tässä ketjussa on ollut hyvää keskustelua. Kiitos sinulle Kirjavuorenpeikko, kun olit aktiivisesti mukana.
      Samoin kiitän kaikkia muita kommentoijia!

      Osuin juuri erääseen hauskaan mietteeseen. Tämä on Gore Vidalin lausuma.
      'Ihmiset eivät ole ainoastaan biseksuaalisia. He ovat omniseksuaalisia. Silloin kun minä olin nuori, ei edes vartioimaton kukkaromeloni olisi ollut turvassa minun kanssani.'
      Laittaisinko tämän tuonne kirjoitukseeni loppukevennyksesksi!
      Pitää katsoa sopiiko se mitenkään.

      Poista
  7. Tämä oli kyllä oikein monipuolinen keskustelu. Piti vielä tarkistaa tuo 'kukkaromeloni'. Se on sama kuin cantaloupe. Kaunis ja ihanan värinen meloni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuvitella, miten hormonimyrskyinen nuori Vidal on nähnyt sen. :) Voi olla, että joku paheksuu tätä lainausta, mutta minusta se on tosi leikkisä.

      Mapplethorpen eroottiset kukat olisivat myös sopineet hyvin tämän kirjoituksen koristeeksi (Kiasmassahan saa kuvata), mutta ne kiiltelivät niin, että kuvaus ei olisi onnistunut minun pokkarillani.
      Mapplethorpe on usein asettanut kukkakuvia ja alastonkuvia rinnakkain, samoja muotoja molemmissa.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...