tiistai 25. marraskuuta 2014

HS:n kanssa aamukahvipöydässä, ärsyyntymistä ja pähkäilyä




Lueskelen Hesaria kahvimuki käden ulottuvilla tuoksuen. Olen herännyt makoisilta uniltani valmiina ottamaan vastaan tietoa meiltä ja muualta.

Naiset eivät ole samanarvoisia kuin miehet, Turkin presidentti Recep Tayip Erdogan sanoi maanantaina naisten oikeuksia käsittelevässä konferenssissa Istanbulissa.
    Erdoganin mukaan naisia ja miehiä ei voi asettaa samalle viivalle, koska se on vastoin luontoa, kertoi uutistoimisto Anatolia. Erdogan arvosteli feminismiä siitä, että se vaatii tasavertaisia oikeuksia naisille.

Mielipiteet ovat mielipiteitä, mahtuuhan tähän maailmaan puhetta. Kyllä, kyllä, mutta mielipiteet ovat vaarallisia silloin kun ne tulevat vallassa olevan tai valtaan pyrkivän suusta. Aiemmin Erdogan oli uutisen mukaan vaatinut naisia hankkimaan kolme lasta.

Takaisin HS:n sivuille. Mielipidesivulla on paljon kirjoituksia siitä, miten perheitä pitäisi tukea arjessa, palauttaa hyvä kodinhoitajasysteemi, mennä kotiin siivoamaan eikä vain kartoittaa ja palaveerata ja psykologisoida ihmisten käytännön ongelmia kuten väsymistä koliikkivauvan kanssa. Olen itse käyttänyt aikoinaan kodinhoitajien palveluja lasten sairastuessa. Se oli yhtä normaalia kuin päivähoitopalvelut. En edes tiennyt, että tämä hyödyllinen apu on poistettu ennen kuin tutustuin poikien perheiden kautta nykyaikaan.

Vaikuttavina kotimaisina lapsiperheen ahdistusta kuvaavina romaaneina tulevat mieleen Markku Pääskysen Vihan päivä (2006) ja Tiina Raevaaran Laukaisu (2014).

Tässä kuussa on kaksi ydinperheessä asuvaa naista Suomessa tappanut lapsensa. Pari vuotta sitten oli todella paha perhesurmavuosi. Silloinkin perheet olivat kaikissa tapauksissa perinteistä äiti ja isä -mallia. Jos sateenkaariperheessä tapahtuisi lapseen kohdistunut rikos, niin rikosalttius  yleistettäisiin kyllä oitis koskemaan kaikkia ei-perinteisiä perhemalleja.

Silmäni osuvat kirjoitukseen nimellä "Sukupuolineutraali ajattelu on utopistista".

Kaikkein varmimmin ihmiset rakastavat itseään. Itserakkaus luonnostaan siirtyy myös omiin biologisiin lapsiin, koska ihmiset usein samaistavat omat ja lastensa edut. Siksi lasten kannalta on turvallisinta, jos lainsäädäntö tukee läheistä yhteyttä lasten ja biologisten vanhempien välillä, jotka useimmiten pitävät lapsistaan kohtuullisen hyvää huolta pelkästä itserakkaudesta.

Turvallisinta? Itserakkaus siirtyy biologisiin lapsiin! Luonnostaan? Eikös se biologisuus toimi laajennetussa itsemurhassa juuri päin vastoin, "oma liha ja veri" sekoittaa rajan toisen ja itsen välillä, ja niin lapsetkin halutaan ottaa mukaan pois tästä pahasta maailmasta.
Kirjoittaja on Tapio Puolimatka, kasvatuksen teorian ja tradition professori Jyväskylän yliopistossa. Onko tämä mielipide vaarallinen? Onhan se, koska kirjoittajalla on työnsä ja asemansa kautta valta vaikuttaa laajasti ihmisten mieleen.
   
Onneksi samalla sivulla on monta tasa-arvoista avioliittolakia kannattavaa kirjoitusta.

"Lapsen oikeuksien sopimus ei määritä vanhempia", Mirella Huttunen, kotimaan vaikuttamistyön päällikkö, Suomen Unicef ry.

"Avioliitto on muillekin kuin suvun jatkajille", Pekka Koukkari, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri, Joensuu.

"Pelko ja viha eivät rakenna hyvää yhteiskuntaa", Sami Hilvo, kirjailija, Tampere.
Tämän kirjoituksen paikka ei oikeasti ole sanomalehden mielipidesivulla, koska yhdenvertaisuus lain edessä ei ole mielipidekysymys vaan tavoite, jota jokaisen suomalaisen tulisi kannattaa.

"Avioliittolain tarkoitus on hämärtynyt, Seppo Koskinen, Vantaa.
Tasa-arvokeskustelusta voidaan todeta: jokaisella täysi-ikäisellä, oikeustoimikelpoisella Suomen kansalaisella on yhtäläinen oikeus solmia avioliittolain mukainen avioliitto.

Mielipiteissä on voimaa. Sana on ase.

Vielä eräs otsikko: "Suomesta löytyi 435 ultrarikasta".
Maailmassa on 210 000 ultrarikasta (omaisuus yli 30 miljoonaa dollaria eli 24 miljoonaa euroa). Voiko olla näin, siis 0,004 prosenttia maailman väestöstä omistaa 13 prosenttia kaikesta varallisuudesta?
Kunpa nämä superrikkaat saisi satsaamaan ylimääräiset rahansa lapsiin! 

Niin pieni ja suojeltava



13 kommenttia:

  1. Voi mikä söpöläinen tuossa kuvassa :)
    Jämäkkää asiaa kirjoitit. Maailmassa on niin monta asiaa väärin ja monta asiaa oikein.
    Itse ajattelin samaa, että kodinhoitajapalvelut pitäisi saada takaisin esim. palveluseteleinä.
    Laukaisu oli todella hyvä kirja jaksamisen rajoista, jotka hävisivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöläinen katsoo kuvassa suoraan minua silmiin ikään kuin kysyen, miksi minä olen täällä, vaikka minun pitäisi kellua vielä monta viikkoa lämpimässä lapsivedessä.

      Kodinhoitajapalvelu oli todella hyvä työssä käyville vanhemmille, saattoi lähteä töihin ja jättää sairaan lapsen luotettavan ihmisen hoitoon. Samoin vanhuksille, sai tilapäistä apua ilman tarkkoja sopimuksia.

      Laukaisu kertoo paljon lyhyellä sivumäärällä. Katselin juuri Pääskysen kirjaa hyllyssäni. Muistan, että se kauhistutti ja teki ymmärrettäväksi umpikujaan ajautuneen käyttäytymisen. Sekin on ohut. Pitäisi ehkä lukea uudestaan nyt kun miettii näitä viimeaikaisia äitien romahduksia.

      Poista
  2. Hätkähdytti kyllä tänään adoptiovanhempana (joka tekisi mitä tahansa lastensa takia) tuo professorin aivopieru biologian ja rakkauden suhteesta. Postauksesi on kaikin puolin minusta asiaa. Palautui juuri tänään mieleeni, kuinka istuin aikoinani viisi viikkoa vauvan kanssa lattialla 39 asteen kuumeessa kun influenssa ei vain hellittänyt (kuudennen olin tipassa sairaalassa). Ei saanut kotiapua, ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Tämä aivopieru oli loukkaus myös adoptiovanhempia kohtaan. Mehän harkitsimme myös omienm lisäksi vielä yhtä adoptiolasta. Jos haave olisi toteutunut, olen varma, että koko perhe olisi pyörinyt pienimmän ympärillä hellimässä. Rakkaus lapseen syntyy siitä, että haluaa hänet, odottaa ja toivoo.

      En ymmärrä, miksi Suomessa poistettiin se hyvin toiminut kotiapujärjestelmä, kodinhoitajat. Meillä on harvoilla lähellä asuvia isovanhempia tai jos on,niin hekin ovat monesti vielä työelämässä.

      Poista
    2. Mökelsin tuossa muotoillessani ja päädyin valitsemaan sanani ennakkoluuloisesti - omien lisäksi, omahan siitä adoptiolapsestakin olisi tullut!

      Poista
  3. Että oli hyvä postaus. Laukaisun kaltaisia kirjoja en pysty lukemaan, ahdistavat liikaa. Perhesurmat järkyttävät kaikkien turvallisuudentunnetta. Laajennettua itsemurhaa on mahdotonta ymmärtää. Monesti haluna on ymmärtääkseni kostaa toiselle puolisolle ja viedä lapsetkin tai sitten on niin syvä toivottomuus, ettei näe valoa ja kokee, että näin on lapsillekin parempi. Niin pelottavia ajatuksia, en pysty menemään syvälle sisään ahdistumatta.

    Äitipuolena kaksi ei biologista lasta kasvattanut ja komppaan Pihiä naista aivopierun suhteen (mahtavasti todettu) miten voidaan edes kyseenalaistaa ettei voisi rakastaa ei biologista lasta. Tässä täytyy olla sellainen "kirjaviisas" ihminen kyseessä, joka jostain opuksesta on lukenyt psykologian alkeista moisen analyysin ja ei ole kykyä omaan ajatteluun tai ajattelemaan miten toinen ihminen voisi kokea ja tuntea. Kuten juurikin adoptioäiti/äitipuoli, isäpuoli, sijaisvanhempi jne....


    Voisin jatkaa tätä loputtomiin, kiihdyttää, mutta menee yöunet. Ja tasa-vertainen avioliittolaki tulee kuitenkin vielä menemään läpi, niin mitä ihmettä sitä jahkaillaan eikä ole paukkuja tehdä oikeamielisiä päätöksiä. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi pätee kaikkiin meihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!
      Olet oikeassa. Tällaiset murheelliset tapaukset järkyttävät ihmisiä laajalti.

      Minä luulen myös, että joillakin narsistisilla ns. laajennetun itsemurhan tehneillä on kosto mielessään. Tämä tulee vääjäämättä mieleen tässä tapauksessa, jossa äiti ajoi lapset autossa juuri isää kuljettanutta linja-autoa päin.

      On se kumma, että ei kuulla, mitä erilaiset äidit ja heidän kasvattamansa lapset sanovat, vaan vängätään vain jotain "luonnollisuutta". Muistan erään haastattelun, jossa Pirkko Saison tytärtä Elsaa haastateltiin eikä millään tahdottu uskoa, että Elsa on tyytyväinen kahden äidin kasvattama tytär ja vieläpä hetero.

      Kyllä se laki siitä läpi menee ajan mittaan, jarruttajien määrä vähenee koko ajan. Tämä hitaus vain ärsyttää.

      Poista
  4. Tiukkaa asiaa, Marjatta ja hyvin olet pohtinut. Yhteiskunnan tilaa kuvaa hyvin se, miten lapsista ja vanhuksista huolehditaan. Ja tähän sisältyy sekä yksityinen lähimmäisenrakkaus että julkiset palvelut. Molemmissa mättää. Ihmiset ajattelevat etupäässä vain itseään ja julkinen puoli pakotetaan säästämään itsensä kuralle.
    T. Manu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttelin juuri terveydenhoitajan kanssa, joka oli ajautunut työuupumukseen, koska ei saanut tehdä työtään kunnolla. Lastenneuvolat muuttuivat 90-luvun laman myötä yleisiksi palvelupaikoiksi, joissa piti ryhtyä hoitamaan diabeetikkoja yms. ja kaikki tämä tietysti pois siitä ajsta, mitä enne käytettiin pikkulasten ja heidän vanhempiensa tapaamiseen.

      Poista
  5. Onpa kaunis kahvimuki, esteetikon silmää hivelee.

    Mielenkiintoinen uutiskatsaus myös. Näitä aiheita on tullut itsekin luettua. Eniten minua on ehkä kummastuttanut se, että murhaäidit tuntuvat saavan jopa sääliä ja sympatiaa osakseen teoistaan. Kun on niin rankkaa, voi. Miesten lapsimurhien kohdalla ei ole vastaavaa näkynyt: sitä vain jeesustellaan ja kauhistellaan. Ja he sentään ovat useimmissa tapauksissa tappaneet myös itsensä - nämä äipät lahtaavat vain pentunsa. Tietenkään kenenkään en pitäisi lahdata ketään, mutta melko valikoivaa tuntuu olevan joidenkin ymmärrys.

    Tapio Puolimatkan mietteitä luen vain, jos haluan huvittaa itseäni ahdasmielisen uskiksen jutuilla. Erehdyin tässä aamusella lukemaan erään suomalaisen näkyvässä asemassa olevan poliitikon mietteen "homoliitoista" - mukana menossa porttiteoria. Siis jessus, nyt foliohatut päähän! :D

    Joskus - usein - tekisi mieli irtisanoutua tästä koko maailmasta ja elää omassa kuplassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on minun kaunein mukini, se lupaa ihanaa päivää. Valitsen mukin aamulla sen mukaan miltä tuntuu. Joskus kaipaan ihan vain luonnonvalkoista.

      Tuo on niin totta, mitä sanot murhaäideistä. Minusta tuntui siinä bussia päin ajaneen naisen tapauksessa niin pahalta se, että mies ei olisi saanut vaimon mielestä lähteä töihin. Pakkohan hänen oli lähteä ansaitsemaan, ja sitten sieltä ajetaan perässä lapset mukana räkyttämään ja seuraavaksi ajetaan täysillä bussia päin. Kiukuttelua, jossa on panoksena ihmishenkiä, ja traumoja mm. bussikuskille.
      Naisen pahuus on ollut pitkään tabu. Nyt vasta kohistaan siitä, että naisetkin olivat ihan yhtä pahoja natseja kuin miehet. USA:ssa valkoiset rouvat puuvillaplantaaseilla käyttivät hyväkseen mustia orjanuorukaisia ja sitten katselivat tyynenä, kun näitä piestiin kuoliaaksi tai pantiin elävänä pataan. Mutta kun he olivat ressukat niin kyllästyneitä ...

      Voiko pikkulapsiin väsyneen käsityskyky mennä niin alas, että hän ajattelee lapset surmaamalla saavansa takaisin entisen elämänsä? Onko kenties kyseessä narsistisen luonnehäiriön yleistyminen?

      Kyllä saadaan varmaan taas kuulla monenlaista, porttiteoriaa ja hauvelin kanssa naimista, kun tasa-arvoisen avioliiton pohdiskelu etenee.
      Niin tuossa Puolimatkalla onkin ahdasmielinen uskonnollisuus taustalla. se selittää.

      Elegia, sain tänään postissa sinun kirjasi Kadotettu maisema. Säästelen sitä joululukemiseksi yhdessä Mark Levengoodin Miljoona ruusua -kirjan kanssa. ♥

      Poista
  6. Marjatta, osuit suoraan ytimeen! Puhuimme tänään juuri mieheni kanssa siitä, miten vaikea oli kuopuksen synnyttyä saada kodinhoitajaa, vaikka mikä olisi ollut, kun se taas oli ollut tavallista silloin, kun sain esikoiseni, mutta suvun turvamuuri oli ympärilläni. Kun muutimme tänne saarelle, emme tunteneet käytännössä ketään ja kuopus oli vielä moniallerginen lapsi, jonka tavallinen ruoka olisi voinut viedä teho-osastolle. No, kaikki sujui niin kauan kuin minä olin kunnossa, vakka lapsen isä reissasi pitkiäkin työmatkoja ulkomailla. Sitten jouduin erääseen leikkaukseen, enkä saanut nostaa sen jälkeen mitään. Mieheni soitti kuntaan ja saimme kodinhoitajan viikon viideksi arkipäiväksi. Toivuin maininosti ja kotiavustaja oli niin mahtava juttu, että tein hänestä jutun kuvineen yhteen lehteen. Meni pari vuotta ja R. ilmoitti, että lähtee viikoksi reissuun, vaikka minä ja lapsi olimme korkeassa kuumeessa ja kuopuksella siinä siis myös vaara saada astmakohtaus. R. yritti painostaa kunnasta kodinhoitajaa, mutta millään ilveellä emme sitä enää saaneet. Liekö koko homma silloin jo lakkautettu tai sitten se prosessi oli menossa. Mieheni ei voinut perua ulkomaan työmatkaansa, ketään emme saaneet mistään meille ja niin minä melkein +40 asteen kuumeessa hoidin kuumeessa olevaa moniallergista lasta viikon viisi kauheaa arkipäivää. Olen sanonut, että sitä viikkoa en ikinä unohda ja niin se on. Siinä tilanteessa varmaan joku vähemmän vahva, nuorempi, masentunut tai muuten vain rajan yli ajautunut olisi voinut tehdä mitä vain. Niinpä toivon totisesti, että järki käteen ja kodinhoitajat takaisin.

    ***

    Erdogan, se typerä äijä, joka vähän aikaa sitten kielsi naisia nauramasta julkisesti. Hyvin ilmeisesti sama ukkeli tai sitten se oli hänen lähin eli oikea kätensä, joka on tietenkin mies. Heikon itsetunnon omaavia pikku-ukkeleita, jotka yrittävät pitää maansa Euroopan takapaljulana ja varmaan siinä onnistuvatkin, sillä tuskin monikaan enää uskoo Turkin täyttävän läntisten maiden ehdot ja olevan EU-kelpoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän päivän Kouvolan Sanomissa on vaihteeksi hyvä uutinen: MLL:n Kymen piiri aloittaa vuodenvaihteessa vanhanajan kotipalvelun, jossa voi tilata väliaikaista apua kotiin lastenhoitoon, siivoamiseen yms. käyttäen palveluseteleitä. Tätä lisää ja pysyväksi kunnalliseksi palveluksi, kuten ennen.

      Onpa kauhea tuo sinun kokemuksesi. On vaarallista joutua hoitamaan lasta noin sairaana. Muistan, miten jotkut irvailivat eräälle nuorelle isälle Kuhmossa, kun tämä jäi kotiin hoitamaan vauvaa, vaikka vaimo oli kotona äitiyslomalla - pahassa migreenissä. Silloin ei ollut enää kodinhoitajia, mutta kunnan töissä oli sellainen sääntö, että sai jäädä järjestämään äkillisesti sairastuneen lapsen hoitoa, olikohan kahdeksi tai kolmeksi päiväksi. Entä sen jälkeen? Mistä apu lapselle? Moni vanhempi varmaan ilmoitti itsensä sairaaksi, joutui valehtelemaan, ja niin sai taas kolme päivää. Tämän takia on varmaan lapsile annettu liikaa antibioottejakin, kun ei ole ollut aikaa sairastaa. Kauheata.

      Joo, olinkin unohtanut tuon naurukiellon. Heh heh HEE!
      Tämä on ikävää turkkilaisille, jotka ovat niin mukavia ihmisiä. Olen rantalomilla nauttinut heidän tarttuvasta iloisuudestaan.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...