torstai 28. elokuuta 2014

Yrjö von Grönhagen, Himmlerin salaseura , 1947, uusi painos 2014




Tässä on kirja, josta ei tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Kirjan on tarkoitus olla totta, mutta kirjoittamisen ja julkaisun ajankohta sekä kirjoittajan silloinen tilanne saavat uskomaan, että tarina on vähintäänkin väritetty sopivaksi. Toisaalta, todellisuus on joskus fiktiota ihmeellisempää. Ja kun kyseessä on natsien sisäpiiri, niin en ihmettele yhtään, mitä sieltä löytyy.  

Yrjö von Grönhagen (1911 - 2003) opiskeli ylioppilaaksi Viipurissa ja valmistui filosofian maisteriksi Helsingissä. Hän lähti jatkamaan kansatieteen opintojaan Ranskaan Sorbonnen yliopistoon vuonna 1933 ja sai siellä päähänsä lähteä jalkapatikassa Euroopan halki keräämään sosiologista aineistoa. Ensimmäinen suunnitelma oli vielä paljon huikeampi, Intiaan ja Kiinaan, kenties maailman ympäri, mutta varoituksia kuultuaan kansatieteilijä Grönhagen päätti patikoida Ranskasta Belgian, Saksan, Puolan ja Baltian maiden läpi Karjalaan.

Matka pysähtyi Saksaan 1935. Siellä Grönhagen ajautui sattumien summana natsijohtaja Heinrich Himmlerin palvelukseen ja pääsi tämän perustaman SS Ahnenerbe-instituutin indoeurooppalais-suomalaisten kulttuurisuhteiden tutkimusosaston johtoon. Ahnenerbe-instituutti oli aatteellinen muinaishistorian seura, jonka tehtävänä oli osoittaa germaanisen rodun etevyys ja todistaa pohjoisen rodun hallinneen kerran koko maailmaa. Tätä varten tehtiin tutkimusmatkoja Tiibetiin saakka. 
Yrjö Grönhagen sai toisen tutkijan Fritz Bosen kanssa tehtäväksi tehdä retken Karjalaan tapaamaan itkuvirsien esittäjiä, runonlaulajia, ennustajia, kanteleensoittajia ja noitia, äänittämään heidän esityksiään, keräämään muinaisesineitä ja löytämään todisteita germaanisen alkukielen olemassaolosta. Kun tutkijat esittivät, että sellaista ei ole löydettävissä kuten ei myöskään germaanisen musiikin peruskuvaa, niin Himmler määräsi tutkimuksen lopputuloksen. Saatte tutkimusta varten apurahoja. Tutkikaapa asia. Olen varma, että tulette tähän lopputulokseen. – Te ette vain yritä vaan teette kuten sanoin.
 
Himmlerillä on takanaan okkultisteista, skitsofreenikkonäkijöistä ja tietäjistä koostuva ”Viisaan Pohjoisen Rengas”. Grönhagen näkee heidän lävitseen, mutta ei uskalla asettua vastaan. Hänet määrätään asumaan erään hörhön, eversti Weisthorin luo, ja hän saa kuunnella iltakaudet isäntänsä pitkiä, mielipuolisia esitelmiä. 
-          Minä olen viimeinen Jarl, Weise eli viisas Thor, suuren jumalan Thorin jälkeläinen, jota sanotaan Ara-Hariksi tai Wiligôtiksi. Minä olen perustanut Viisaan Pohjoisen Renkaan – der Nordische Ring des Wissenden – johon kuuluu kaksitoista suurta oppilastani. Yhden heistä saitte nähdä eilen täällä: valtakunnanjohtaja Himmlerin. Toinen on Hitlerin henkiystävä Rudolf Hess.
-          Päämääräni on herättää esi-isiemme viisaus elämään ja luoda Suuri Valkoinen Pohjolan Valtakunta, jossa kaikki pohjolan kansat olisivat veljiä. Kerron teille tästä, koska Kalevalanne todistaa että Suomenkin kansalla on ollut ylevä kulttuuri, ja että se on tuntenut suuren salaisuuden, joka on maailmasta nyt kadonnut.

Miksi Grönhagen teki työtä, jonka näki hölmöksi? Vai onko hölmöyden näkeminen jälkiviisautta? Kirjan kirjoittamisen ja julkaisemisen aikaan hän oli vankilassa epäiltynä yhteistyöstä natsien kanssa, joten oli ehkä viisasta kirjoittaa epäilleensä. 

Muutoinkin seikkailutarinasta paistaa oman viattomuuden korostus. Grönhagen puhuu kirjassa itsestään ylioppilaana, mikä tuo mieleen helposti mukaan vietävän klopin, mutta Wikipedian tietojen mukaan hän oli Ahnenerben aikoihin 25 - 26 –vuotias maisterin tutkinnon suorittanut, älymystöön kuuluvien vanhempien kasvattama nuorukainen. Yrjö von Grönhagenin isä oli suomalainen upseeri ja lehtimies Karl von Grönhagen, jonka sukujuuret juontuivat ruotsalaisesta, saksalaisesta ja hollantilaisesta ylimystöstä. Äiti Zina von Holtzmann oli koulutukseltaan oikeustieteen tohtori ja polveutui suomalaisesta ja venäläisestä aatelistosta. 

Grönhagenin Saksaan tullessa siellä oli jo voimassa Nürnbergin lait, joissa juutalaisilta kiellettiin kansalaisoikeudet. He eivät saaneet äänestää, eivät työskennellä valtion viroissa eivätkä mennä naimisiin saksalaisen kanssa. Grönhagen työskenteli laitoksessa, joka mittasi kalloja ja todisteli ”tutkimuksillaan” juutalaisten huonompilaatuisuutta. Itse hävittäminen ei ollut vielä menossa, Grönhagenin onneksi, mutta kyllä hän sen alkuvaiheissa oli vahvasti mukana ja viihtyi natsien aatemaailmassa. 

Grönhagen erotettiin epäpätevänä, kun kiinnostus pohjoismaisuuteen sammui ja natsit suuntasivat ylevän alkuperänsä etsinnän itään ja myöhemmin myös avaruuteen... 

Alkupuheessa Grönhagen sälyttää naivisti syyn natsien rikoksista valeprofeetoille, joita he kuuntelivat.
Lasken suurimman vastuun niistä onnettomuuksista, jotka kohtasivat Eurooppaa, etupäässä sen pienen ”Viisaan Pohjoisen Renkaan” tilille, joka mielipuolisen haaveilunsa toteuttamiseksi käytti hyväkseen suuren kansan ”johtajien” yksinkertaisuutta ja sivistymättömyyttä.
Olikohan se nyt näin yksinkertaista?

Pidän Huovisen Veitikasta, koska tiedän sen fiktioksi. Pidän nykyajan ”henkilökohtaisista romaaneista”, Jari Tervon muistelmista, joista on juuri ilmestynyt toinen osa, ja Anja Snellmanin Pääomasta. Niistä tietää, että ne kuvaavat tosielämää taiteen vapauksin. Mutta miksi sitten nyt odotan pitäviä faktoja? Ensinnäkin kirjailija antaa ymmärtää esipuheessaan, että tapahtumat ovat tosia ja keskustelut aitoja. Mutta eiväthän ne voi olla, koska äänitystekniikka oli vielä 30-luvulla hyvin alkeellista eikä kirjoittaja varmaan koko aikaa kulkenut kynä kädessä pikakirjoittaen. Toiseksi, aihe on niin vakava, että odottaisin rehellisyyttä.

Kirjan lopussa Grönhagen illastaa Italian rintamantakaisen alueen saksalaisen komentajan Karl Wolffin ja itse Mussolinin kanssa lokakuussa 1944. Herrat puhuvat siinä niin viisaita ja kauas näkeviä ajatuksia, että sitä on mahdoton uskoa. Miksi viaton kansatieteilijä on ujuttautunut tähänkin pöytään?

Kolmekymmentäluvun kuvaaminen ja retki Karjalaan ovat kirjan positiivista antia. 

On myös kiinnostavaa todeta kielen muuttuminen. Nykyään käytetään hyvin harvoin preteritifutuuria ”oli tapahtuva” ja käänteistä sanamuotoa.
Kuka olisi tällöin uskonut, että sota oli syttyvä jo neljän vuoden kuluttua, ja että tämä rauhallinen seutu oli muuttuva veriseksi taistelutantereeksi. (Grönhagenin ajatuksia Belgian Liègessä)
Saksan nuorisoparka! Synkkä on sen tulevaisuus, köyhä sen henkinen taso, jos se sallii kasvatettavan itseään tähän vaaralliseen suuntaan. (Saksalaisen papin huomio Hitler-nuorisosta)

Ohjaaja Heikki Huttu-Hiltunen on tehnyt dokumentin Himmlerin kanteleensoittaja (2014), mikä on sysännyt ottamaan kirjasta uuden painoksen. Mutta voi, miksi ei kukaan ole haastatellut Grönhagenia hänen vielä eläessään? Haluaisin kovasti kysyä häneltä, vieläkö hän kirjoittaisi tämän kirjan samalla tavalla vai ovatko eletyt vuodet saaneet hänet näkemään mitään toisin.  

14 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tässä kirjassa on valokuvakin matkakirjan nimiölehdestä ja toisessa kuvassa Himmlerin kirjoitus matkakirjaan 13.10.1935: "Saksalaiset ja suomalaiset eivät saa milloinkaan unohtaa, että heillä on ollut yhteiset esi-isät."
      Hän kertoo myös kirjeestään Svinhufvudille ja vierailusta tämän kodissa Luumäellä, jonne hän patikoi Taavetista, sekin aikamoinen matka.
      Grönhagen on poikkeuksellinen ihminen. Pitää saada tuo dokumentti jotenkin käsiini. Se voi kyllä tuoda lisää uskotttavuutta tähän kirjaankin.

      Poista
    2. Jos et löydä dokumenttiä, voit kuunnella Yle Areenasta vajaat puoli tuntia kestävän keskustelun dokumentin tiimoilta. Mukana keskustelussa ohjaaja Huttu-Hiltunen.
      http://areena.yle.fi/radio/2104238
      Voit kokeilla toimiiko tuo linkki. Keskustelu on osana Radio1:n Kultakuume-ohjelmaa ja löytyy sen alusta, heti muitten aiheitten esittelyn jälkeen.

      Poista
    3. Kuuntelin, olipas hyvä keskustelu. Siinä tutkija Markku Jokisipilä määritteli Grönhagenin kansallisomantikoksi, kuten monet opiskelijat silloin olivat, idealistiksi ja opportunistiksi.

      Lopussa oli hyvä kysymys: Mitä me ei nähdä nyt? Mitkä asiat nyt muokkaavat maailmaa? Mitä kannelta nyt soitetaan ja kenelle?

      Poista
  2. Erikoisen kuuloinen kirja! Enpäs ollut tällaisesta kuullutkaan. Melkoinen elämäntarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, mistä tämän kirjan keksin. Oli kyllä kiinnostava ja herätti valtavasti lisää kysymyksiä. Osa suomen valtion johdosta oli myös ilmeisesti hyvin natsimielistä aikanaan.

      Poista
  3. No jopas! Aikamoisen historian olet lukenut. Minä ostin heti kaikki epäilysi, ja luulenpa että en olisi ehkä saanut luetuksi loppuun. Häiritsevän oloista tuo jälkiviisaus ja oman viattomuuden korostaminen. Vaikka jälkiviisaus on tietysti sitä yleisintä ja suurinta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mieheni ja poika ehtivät lukea tämän ensin ja sanoivat, että aikamoinen veijari tämä Grönhagen. Hän vaikuttaa lapsellisen innokkaalta, mutta ihmiset olivat 30-luvulla erilaisia kuin nyt, ainakin idealistisempia.
      Silloin 30-luvulla oli Suomessa Suur-Suomi -nationalismi vallalla ja Saksassa Lebensraum. Ideologiat olivat yhteisiä, joten siltä pohjalta Grönhagen löysi varmaan yhteistä mystikko Himmlerin kanssa.
      Minusta tämä on kiehtova kirja. Tuossa Ketjukolaajan mainitsemassa radio-ohjelmassa mainitaan myös samasta ajasta kertova tietokirja, Kolmannen valtakunnan vieraat, joka antaa objektiivisempaa tietoa.

      Poista
  4. Marjatta, koska en nyt aio tätä kirjaa lukea, mutta ellet jo tiedä, niin minusta piti tulla hissan maikka ja se pirulainen elää sisälläni vieläkin. Olen erikoistunut Romanoveihin sekä muihinkin Venäjän hallitsijoihin sekä kaikkeen mikä liittyy Kolmanteen Valtakuntaan ja juutalaisuuteen. Pelkstään Eichmannin elämäkerran olen lukenut niin monta kertaa, että en kehtaa sanoa.

    En varsinaisesti nyt puutu tähän herraan, joka luonnollisesti halusi näyttäytyä jälkipolville nuorena pojankloppina, vähän harhaan hurahtaneena, mutta SEN JÄLKEEN kun natsismi oli hävinnyt sotansa. Tekee mieli sanoa toistaiseksi, sillä siitä ilmeee jälleen merkkejä. Minä sain jopa uhkauksen julkaistuani vääränlaisen runoilijan runon! No, en uskalla ollenkaan puuttua siihen, mitä nyt tapahtuu pinnan alla, meillä ja muualla, mutta tekee mieli palata siihen aikaan kun olimme vielä pikkuisia tai meitä ei ollutkaan.

    Suomessa oli äärimmäisen vahva kannatus Hitlerin opeille, yli-ihmisteorioille yms. Nämä piirit tunsivat toisensa ja kokoontuivat usein yhteen. Hienoja illallisia, tanssimista aamuviiteen ja kaiken keskellä, kuin ilma, jota he hengittivät, yhteisen aatteen vahvistaminen. Mistä minä tiesin, kun vedin yli kyynärpään hienot valkoiset iltapukukäsineet käteeni vain kokeillakseni, salaa, kenen käsiä ne illalla kättelisivät, keiden olkapäillä lepäisivät tanssin pyörteissä...Meni vuosia, kasvoin, kuulin, tutustuin, luin ja aloin tajua, että on olemassa sellainen suomlainen todellisuus, josta ei puhuta. jota ei nähdä, mutta jolla on rahaa ja joka vaikuttaa. Nyt tiedän, kuka hän oli, jota pikkutyttönä ihailin, hän johon sitten halusin ottaa välimatkaa ja johon vieläkin törmäsin muutama vuosi sitten eräällä hautausmaalla. Aika on ollut hänelle armollinen, klassinen kauneus kestää vuosia, silmissä sama kylmän älykäs katse, mutta värähtikö ääni vähän, muistiko hän mitä oli ollut, kaipasiko niitä aikoja, vai toivoiko, että olisi kuitenkin valinnut toisin.

    Minusta on tulossa tylsä. Olen sitä mieltä, että kaikki ääriliikkeet ovat pahasta. Kompromissi on usein kaikille paras valinta ja se kultainen keskitie, vaikka se olisikin vain köyhän miehen hopeaa ja muistojen pölyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, voi miten hienoa, että olit jo nuorena kiinnostunut historiasta. Minä heräsin sille vasta myöhään aikuisiässä, mutta olen yhä kiinnostuneempi. Nyt pidän historiaa yhtenä tärkeimmistä oppiaineista koulussa. Se pitää vain osata opettaa niin, että lapsi/nuori innostuu ja tuntee, että hänen on elintärkeää tuntea taustansa.

      Grönhagenista tietoja etsiessäni törmäsin netissä sellaisiin mielipiteisin, että huh huh - jotkut suomalaisetkin ovat edelleen Ahnenerben yli-ihmisteorian kannattajia.

      Samaa mieltä ääriliikkeistä. Ei ole koskaan hyväksi jumittua tiukasti johonkin mielipiteeseen ja henkilöön.

      Poista
    2. Marjatta, saako sun s-pstia mistään. Haluaisin tarkentaa pari kohtaa yllä olevasta, mutta en voi julkisesti. Minun s-postini on leenalumi@gmail.com

      Ellet jaksa, ymmärrän kyllä, sillä sinun pitää nyt helliä itseäsi.

      Poista
    3. Leena, minun s-postini: marjatta@mentula.net

      Tottakai jaksan ottaa vastaan s-postia. Mielellään!

      Poista
    4. "Äärimmäisen vahva kannatus" on kyllä aika vahvasti sanottu. Kannatusta oli toki, kuten kaikissa muissakin Euroopan maissa. Joissakin piireissä. Korkein valtionjohto suhtautui Saksaan nihkeästi. Vertailun vuoksi esimerkiksi Ruotsi ei ole tehnyt minkäänlaisia katumusharjoituksia oman natsimenneisyytensä kanssa, vaikka siellä oli sentään kansallissosialistinen puoluekin - toisin kuin Suomessa.

      Kannattaa lukea Tarmo Kunnaksen Fasismin lumous. Siinä ei ole mitään turhaa hysteriaa.

      Poista
    5. Kiitos kirjavinkistä, Kirjavuorenpeikko!

      Niin, se on hyvä, että Suomessa reagoidaan maltillisesti ja hitaasti harkiten asioihin ja yritetään pitää suhteet hyvinä joka taholle. Arvostan diplomaattisuutta.
      Natsien kanssa ilmeisesti jarruteltiin ja pelattiin aikaa.
      Meiltä ei ehditty lähettää keskitysleireillekään kuin muutama ihminen - turhia menetyksiä tietysti nekin.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...