torstai 10. huhtikuuta 2014

Vanhan kirjan arvostuksen päivä


Kirjabloggareilla oli Vanhan kirjan arvostuksen päivä 9.4.! Hyvä! Juuri sopiva aika juhlia vanhoja kirjoja päivänä, jolloin liput liehuvat Agricolan, Suomen kielen kehittäjän muistoksi. 


Minun vanhat kirjani ovat ruotsinkielisiä,1800-luvulta ja 1900-luvun alusta. Tuossa pinossa alimpana on Jack Londonin Kärlek till Lifvet, keskellä Sabatinin Slaghögen ja päällimmäisenä kolme romaania samoissa kansissa, Vivan Réenstiernan Förste violinisten, Norman Innesin En kyss ja Algot Sandbergin Maskstungen. Nämä kuuluvat niihin kirjoihin, joita lapsuudenkodissani piipahdellut romukauppias Niilo Nikanor Korhonen minulle lahjoitti kymmenen vuoden aikana. Kasvoin hänen kirjojaan lukien pikkutytöstä teiniksi asti. Korhonen polki perinteisellä leveärenkaisella, vaihteettomalla polkupyörällään ympäri Pohjois-Satakuntaa tosi pitkiä päivämatkoja tehden ja huusi tavaraa kuolinpesien huutokaupoista. Ostamansa aarteet hän pakkasi pyöräänsä, joka näytti samalla tavalla lastatulta kuin turistikuvien intialaisten pyöräkuskien menopelit. Korhoselta saamani lukuisat suomenkieliset, Minna Canthit ja Juhani Ahot, ovat valitettavasti hävinneet. Olen ilmeisesti säilyttänyt nämä ruotsalaiset luettavaksi siihen päivään, jolloin opin ruotsin kielen tarpeeksi hyvin. Häpeäkseni tunnustan, että en ole lukenut, vaikka yksi yliopistossa opiskelemistani aineista oli juuri pohjoismainen filologia. Nyt lueskelin Ernst Björckin runokirjaa ja ihastuin. 


Lahjakas piispan poika Ernst Björck Göteborgista eli lyhyen elämän 1838 - 1868. Hän opiskeli Upsalassa filosofiaa ja estetiikkaa, jonka jälkeen otti vastaan papin viran ja kirjoitti siinä ohessa runoja, mutta ei ehtinyt julkaista paljonkaan. Tämän kokoelman Dikter af E. Björck on koonnut hänen kuolemansa jälkeen runoilija ja kirjallisuuskriitikko C. D. af Wirsén, ja se on tukholmalaisen Bonnierin kustantamon julkaisema kolmas painos vuodelta 1893. Kirja on esineenä kaunis, kullanvärisine koristeineen ja lehdenkärkineen. Kirjan 56 runoa on jaettu sisältönsä mukaan luontorunoihin, sekalaisiin (blandade dikter och poetiska berättelser), tilausrunoihin (tillfällighetsstycken) ja uskonnollisiin runoihin.


Kopioin tähän ihastuttavan runon, jossa leskenlehti ja sinivuokko käyvät vuoropuhelua. Tämän runon valitsin siksi, että juuri tänään huomasin kävelylläni kevään ensimmäiset sinivuokot.


Tussilago och Blåsippan

"Blåa sippa, hvet du hvad jag brutit,
Att naturen har sitt barn förskjutit?
Intet blad min gråa stängel kläder,
Ingen vän jag tjusar eller gläder.

Dig, o syster, som i lunden spirar,
Hvarje fogel med sin lofsång firar;
Och om flickan eller skalden ser dig,
Hon en kyss och han en visa ger dig.

Slår du opp ditt blåa öga, blomma,
Hörs ett jubel:"nu lär våren komma!"
Du är älskad, ty i dig man skådar
Första ängeln, som hans ankomst bådar.

Men på gula blomman ingen tänker,
Ej en blick, ett ord man henne skänker;
Ej från sorg och smälek hon förlossas,
Förr´n af vandrarns fot den arma krossas.

Dock var hon den första här på stället:
Än låg snön och glimmade på fjället,
Än låg du och drömde under kullen,
Då mig solen väckte opp ur mullen.

O, att än jag sofve lugnt derunder!
Ack, ty korta voro glädjens stunder:
Mycket har jag lidit, föga njutit -
Blåa sippa,  vet du hvad jag brutit?" -

Så den ena blomman till den andra,
Ty de båda älska dock hvarandra;
Så den ena hörs sin sorg förklara -
den andra från sin tufva svara:

"Fråga hellre: hvad har sippan brutit? -
Knappt min stängel ur sitt gömsle skjutit,
Förr´n man grymt tog bort min späda syster:
Se´n är dagen lång och skogen dyster.

Här i lunden stodo vi tillsamman
Alla systrarna i fröjd och gamman -
Men allt flera sippor tärnan plockar,
Att bekransa sina rika lockar.

Dock jag vet att det är kärlek bara!
Blomma, det är godt att älskad vara:
Stark är kärleken och ljuflig är han,
Men - till offer våra lif begär han.

Skönt är allt, som är af himlen gifvet,
men det skönaste af allt är lifvet;
Ljuset, lifvet vill jag högre prisa
Än båd´ flickans kyss och skaldens visa.

Blomma, säg, hvad klagar du väl öfver?
Mer än lif och ljus du ej behöfver,
Och, när blomningstiden är förfluten,
Blir i friska blad din stängel sluten.

Äfven jag har ingen sorg af nöden;
Den som lifvet gaf ger äfven döden -
Pris ske honom för den tår vi gjutit,
Pris för hvad vi lidit, hvad vi njutit!"

13 kommenttia:

  1. Vanhat kirjat ovat niin kauniita esineinäkin!

    Ja millainen runo! Olen iloinen, että ymmärsin sen kuta kuinkin aika hyvin. :)

    VastaaPoista
  2. Ne on kyllä niin huolella tehty, silkkipaperisivu kannen ja alkulehtien välissä eikä mitään juoniselvityksiä takakannessa. Milloinkahan niitä on alettu käyttää muissakin kuin taskukirjoissa?

    Runossa on aikansa mukainen nöyrä, osaansa tyytyväinen sävy. Tuli ihan mieleen Saarikosken runon säe "jokaisella on tämänsä". On tuo kieli vähän vaikealukuista h ja f -kirjaimineen, joita ei nykyruotsissa enää ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, siis onhan ne tietysti, mutta ei siinä määrin kuin ennen lifvet (livet), hvad (vad) jne. Aina kun toimin kiireessä, niin kirjoitan epätarkasti. Siksi tämä bloggaaminen varmaan onkin minulla niin aikaaviepää.

      Poista
  3. Myönnän myös olevani vanhojen kirjojen keräilijä ja vanhoille aarteille on ihan oma ikivanha kirjahyllynsäkin.

    Olin niin iloinen kun löysin antikvariaatista Välskärin kertomukset juuri sillä painatusvuodella, jota etsin. Nyt vanhimmat kirjani ovat ehkä Sota ja rauha, jonka painosvuosi on 1924 ja muutama muu '20 -luvulta.

    Melkein ymmärsin ruotsinkielisen runosi, vaikka en ruotsiin ole lukiovuosien jälkeen panostanutkaan. Rannikolla ruotsia kuuli varsin paljon, jyväskylässä tuskin koskaan.

    Edessäni on Finlandssvensk lyrik, Albert Bonnier, 1948 ja vaikka Södergrania: "Jag är en mycket mogen människa,/ men ingen känner mig./ Mina vänner göra sig en falks bild av mig./ Jag är...."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viehättävää - vanha hylly vanhoille kirjoille.
      Minä en ole kerännyt vanhoja, nämä vain ovat jääneet muistoksi siltä ajalta, kun ihastuttava vanha herra ruokki minun lukemisen tarvettani. En ole mukamas ehtinyt kirjamessuillakaan antikvariaattiosastolle, mitä nyt ohimennen olen postikortteja ostanut. Tämä "Vanhojen kirjojen päivä" sai kyllä kiinnostuksen nousemaan.

      Satakunnassakin ruotsinkieliset ovat vain tietyillä alueilla. Pomarkun ja Kankaanpään seutu ovat aivan umpisuomenkielisiä, vaikka sukunimissä on kyllä paljon ruotsalaisia.

      Poista
  4. No voi, minulta meni tämä ihan ohitse... No, ensi vuonna sitten, minulla kun on paljon vanhoja kirja-aarteita, niistä voisi tietysti tehdä muutoinkin postauksia, ainakin tusinan ellei pari tusinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä arvaan, että sinulla löytyy melkoisia aarteita.

      Itse huomasin tämän päivän muutamista blogeista. Niissä oli oikein oma logokin, jota minä en sitten käyttänyt, kun noita kuvia tuli muutoinkin paljon. Minusta on hienoa käyttää tuota sanaa arvostus ja arvostaminen, vanhan kirjan arvostus. Olen niin ihastunut siihen sanaan, että jos nyt olisin nuori ja saisin pojan, antaisin hänelle ehdottomasti nimen Arvo. ;)

      Poista
    2. Näin se on Marjatta & vanhoja kirjoja voi arvostaa monella tavalla. Maaliskuussa tuli anopin kanssa puhetta hänen ja osin sisarensa vanhoista tyttökirjoista, joista poikientyttäret eivät ole kiinnostuneita. Sanoin hänelle, että otan ne itse mielelläni ja saatan niitä sitten antaa eteenpäin eräälle, jonka tiedän niitä varmasti arvostavan. Se oli anopista erittäin hyvä ajatus :).

      Poista
  5. Hieno kirjatarina.

    Bloggasin tämän innoittamana parista isoisäni matematiikan kirjoista, muuta näin vanhoja teoksia ei ole kotona:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkaamassa blogissasi. Hui miten upeita kirjoja - ja miten vaikeita tehtäviä!

      Poista
    2. Arvostus isoisää kohtaan, joka oli teknikko, nousi kohisten.

      Poista
  6. Tuli niin ihanasti mieleen koulun kevätjuhlat lapsuudesta :) Meillä on pihassa sinivuokkoa, ja keltavuokkojen lehdet nousevat maasta. Enpäs huomannut valkovuokkoja tarkistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä varmaan on myös. Valitettavasti meillä päin ei ole. Ajelemme pääsiäisen jälkeen Poriin, tien varsilla on varmaan valkovuokkokenttiä.
      Muistan, että ennen sinivuokot tulivat äitienpäiväksi. Kyllä kevät on aikaistunut.

      Poista